”Niin vähän aikaa
ja sekin kiitää nuolena
saalista kohti. Levottomuus, kipu
maan ja auringon
jokaisessa kierroksessa.
Päivä, viivy,
hidastu viikko,
ellette pysähtyä voikaan,
ennen kuin pysähtyy
nuolen saavuttama sydän.”
Runot
Puiden lohtu Saksankielistä runoutta 1946-2000 toim. Stefan Moster WSOY 2005
Ensimmäinen Suomessa julkaistu yleiskuva 1900-luvun jälkipuoliskon saksankielisestä runoudesta. Suomennokset ovat suomalaisten runoilijoiden käsialaa. Kokoelmassa on 53 eri runoilijan tekstejä, niistä ennestään tuttuja minulle vain Bertol Brecht, Günther Grass, Nelly Sachs ja Said (iranilaissyntyinen). Oli kiinnostavaa saada laajempaa kuvaa Goethen kotimaan jälkipolven runontekijöistä.
Proosa
Stieg Larsson Millenium-trilogia suom. Marja Kyrö WSOY 2006, 2007
Olen katsonut kaikki Millennium-trilogian elokuvaversiot muutama vuosi sitten. Kun nyt on uutisoitu toisen kirjailijan jatkaneen Lisbeth Salanderin tarinaa, päätin lukea alkuperäiset Stieg Larssonin romaanit ja katsoa sitten uudestaan elokuvaversiot, jotka löytyvät kotoa.
Miehet jotka vihaavat naisia alkaa Lisbeth Salanderista, mutta aika pian astuu kuvaan toimittaja Mikael Blomqvist, joka hankkii potkut Millennium-lehdestä ja aloittaa pyynnöstä Vanger-suvun historioiden pöyhimisen samalla jatkaen omia tutkimuksiaan Wennerströmin talousrikoksista. Larsson kuljettaa Salanderin ja Blomqvistin elämänkuvioita erillään, kunnes kirjan puolivälissä tuo heidät yhteen. Yhteistyö alkaa yllättäen toimia ja tuottaa hienoa hedelmää, jonka tuloksena Mikael saa Wennerström-kirjansa julkaisun myötä maineensa takaisin ja Lisbeth junailee W:n ulkomaille talletetut petosrahat omalle tililleen. Larsson on kovin perusteellinen kuvaillessaan tapahtumien pyörteitä, ehkä vähän mustavalkoinenkin henkilökuvauksessaan. Vaikka romaani on runsassanainen, jopa paikoin luettelonomaisen pikkutarkka, se pitää hyvin otteessaan. Loppuratkaisu ei kyllä yllätä lukijaa.
Tyttö joka leikki tulella jatkuu samaan tyyliin kuin ensimmäinen osa alkaen Lisbeth Salanderin elämästä Karibian meren saarilla, jonne hän onnistuneen puhalluksen jälkeen on asettunut. Samaan aikaan Mikael etsii häntä turhaan. Kun Lisbeth palaa Ruotsiin, hänen virkaholhoojansa alkaa suunnitella kostoa Lisbethin taholta kokemansa nöyryytyksen vuoksi. Tapahtuu kolme murhaa, joiden ainoa selkeä yhdysside on Lisbeth Salander. Hän siis joutuu sekä poliisin että tilatun murhan tekijän jahtaamaksi. Toinen osa trilogiaa on paikoin tosi piinaavaa luettavaa, mutta kiristyvät jännityskierrokset ovat mestarillisesti laadittuja. Loppu on kertakaikkisen kaamea.
Pilvilinna joka romahti osoittautuu kaikkein kiintoisimmaksi kolmesta. Tarina porautuu Ruotsin valtiollisen poliisin omalakiseen toimintaan, joka ei ole kenenkään valvonnassa. Keskiössä on edelleen toimittaja Mikael Blomqvist, joka sinnikkäästi selvittelee yhä omituisemmaksi käyvää Lisbeth Salanderin ajojahtia. Salander on sairaalassa toipumassa ampumavammoista ja samalla osastolla hänen isänsä, joka pian keksii muutaman huoneen päässä olevan avuttoman tyttärensä. Millennium-lehden päätoimittaja saa isommasta lehdestä haastavan työn ja joutuu henkilökohtaisen hyökkäyksen kohteeksi. Larsson rakentaa verkoston Lisbeth Salanderia ymmärtävistä ihmisistä, jotka kukin tahollaan murentavat tuhoon tähtäävää salaliittoa. Murhia tapahtuu ja loppuratkaisu on Larssonin tyyliin näyttävä ja huima.
Täytyy sanoa, että tosi harva lukemani rikosromaani yltää Millennium-trilogian tasolle sekä aiheensa kiinnostavuudessa ja vauhdikkuudessa että siinä perusteellisuudessa, jolla Larsson henkilöidensä liikkeitä ja kytköksiä kuvaa. Yksityiskohtaisuudesta ja tarkkuudesta johtuu myös valtava sivumäärä, että Lisbeth Salanderin tarina saadaan uskottavasti kerrottua. Painavien opusten lukeminen on myös fyysisesti vaivalloista, jollei pokkariversioita satu saamaan. – Netflixin kuusiosaisessa elokuvaversiossa huomaa juonikiemuroita oiotun ja joitain asioita jätetyn kokonaan pois. Muuten kirjan luomat mielikuvat tapahtumista heräsivät väkevästi eloon toteutuksessa. Noomi Rapace Lisbethin osassa on suvereeni ilmestys!
*
Haruki Murakami Kafka rannalla suom. Juhani Lindholm Tammi 2009 (2002)
Kirjailija (s.1949) tuntuu olevan suosittu kotimaassaan ja maailmallakin. Tarina on tyypiltään maagista realismia, joten ei liene ihme, että 15-vuotiaan Kafka Tamuran karkumatka kotoaan on osoittautunut nuorison suosimaksi. Kissojen kanssa puhuvan Nakata-vanhuksen seikkailu nuoren rekkakuskin mukana on kihelmöivän hauska. Murakami punoo outojen tapahtumien ketjut yhteen taiturimaisesti ja osaa kuvata henkilöidensä mielenliikkeet ja sisäisen kehityksen elävästi. – Viihdyin kirjan parissa, se tuntuu antavan tarinaansa enemmän elämänviisautta suoraan ja metaforina.
*
Sofi Oksanen Norma LIKE 2015
Kirjankustantajan unelmalöytö, tämä Sofi Oksanen, joka osaa kirjoittaa hyvin ja aiheista, joita kustantaja voi kaupata maailmalle. Toinen puoli menestystarinaa ovat kiistat, joita myyntiarvostaan tietoinen kirjailija on jo ehtinyt käydä edellisen kustantajansa kanssa. Norman tarina alkaa näennäisen viattomasti äidin heittäytymisestä metrojunan eteen. Hautajaisissa jo kumahtaa ensimmäinen varoittava kello: ehkä kaikki ei ole ihan niin itsestään selvää kuin miltä näyttää. Tarinaan liittyy kampaamo, jossa äiti on ollut töissä. Norma ja hänen tukkansa on erikoisen geeniperimän tuote. Hiusten ympärillä pyöritään, salaisuuksia paljastuu ja kytkökset rikollisliigaan tuovat esiin senkin, ettei kaikki ole pelkästään hiusbisnestä. Tarina polveilee sillä rajalla, että lukija ei aina tiedä mikä henkilöiden elämässä on totta, mikä paranoidisia kuvitelmia, kuka henkilöistä on todellinen, kuka sivupersoona. – Sofi Oksanen sotkeutuu perin juurin hiuksiin tässä uusimmassa romaanissaan. 300-sivuisen opuksen puolivälissä olin jo aikeissa luovuttaa, mutta romaanin juonikuvio alkaa paljastua vasta romaanin loppupuolella ja päättyy tavalla, joka jättää tulkintamahdollisuudet auki. Ei tehnyt Normakaan minusta Oksasen kertomataiteen ystävää – tuntuu kuin kirja kirjalta avoimemmin kirjailija myisi ennen muuta itseään.
***
Runoja
Liisa Marjatta Järvinen Minä se niitty Opus Liberum 2015
Näin unta mieluisasta miehestä / kiitämässä kimalaisena kukasta kukkaan, / minä se niitty. / Koko päivä on sykkinyt / tuulen tahdissa / niityn yllä pölytyksen pilvet. / Ilokseen sellaista unta katsoo / uusintoina ikävissään.
Liisa Marjatan runosuoni pulppuaa tässä vuodenaikarunojen opuksessa valtoimenaan. Kevätihmiseksi tunnustautuva runoilija inspiroituu loputtomasti ja aina uudestaan luonnosta. On viehättäviä tunnelmapaloja, on huumoria pirskahtelevaa sanoilla leikittelyä, hienoja allegorioita, muistojen välähdyksiä, tummemmat tunnot hillitysti verhoiltuna. Lukijalle tulee vaikutelma, että näitä on luotu pieni pilke silmäkulmassa. Piirroskuvitus sekä kansi ovat tekijän käsialaa. Omakustannetta saa ainakin kirjailijalta itseltään (kotisivu: www.kolumbus.fi/liisa.marjatta. ) – Kaiken kaikkiaan onnistunut yhdistelmä keveänä kuplivaa, jalat maassa ja irti maastakin tanssahtelevaa runoa, jota mielikseen lukee.
*
Proosaa
Euroopan tilanteesta johtunee, että aktivoiduin valitsemaan kirjastosta mm. näitä kulttuurisesti avartavia romaaneja.
Kamila Shamsie Jumala joka kivessä suom. Raimo Salminen Gummerus 2015
Kirjailija syntyi Karachissa 1973, opiskeli Yhdysvalloissa ja asuu Lontoossa. Hänellä sanotaan olevan harvinainen kyky punoa historia yksilöiden vaiheisiin ja kuljettaa tarina nykypäivän tapahtumiin. Aiempia suomennettuja teoksia Poltetut varjot (2010) ja Kartanpiirtäjä (2011) en ole lukenut. Tarina alkaa englantilaisen arkeologiaa opiskelevan tytön Vivian Spencerin ja saksalaisen arkeologiryhmän kohtaamisesta Labrandan kaivauksilla Peshawarin lähistöllä Pakistanissa. Tarina alkaa polveilla paikallisen kulttuurin ja englantilaisen siirtomaahallinnon välisissä jännitteissä, sodassa, jossa intialaisia sotilaita liittyi brittiarmeijan riveihin ja päättyy paikallisten veriseen kansannousuun siirtomaahallintoa vastaan. Erityisen kiinnostavasti Shamsie kuvaa brittien ja islamilaisen paikallisväestön kulttuurisia eroja 1900-luvun alkupuolella. Tarinaan punoutuu juonteita Englannin naisasialiikkeen ja toisaalta burkan silmikon takaa maailmansa kokevan musliminaisten kulttuurin välisestä ristiriidasta. – Kulttuurisesti kiehtova tarina historiallisissa kehyksissä.
*
Nura Farah Aavikon tyttäret Otava (3.painos 2014)
Tässä on maahan muuttaneen somalinaisen suomeksi kirjoittama tarina alkuperäisestä somalialaisesta perhekulttuurista klaaneineen ja elämästä aavikolla. – Tarina puhuttelee inhimillisyydellään ja on suomalaiselle lukijalle todellinen kulttuurinen silmien avaus. – Suosittelen!
*
Melinda Najd Abonji Kyyhkysten lähtö suom. Raija Nylander LURRA Editions 2013 (2010)
Jugoslavian hajotessa alkuperäisiin osiinsa, syntyi, kuten muistamme, sotaa ja kansanmurhaa, pakolaisuutta, ponnisteluja katkeruuden voittamiseksi ja uuden elämän aloittamiseksi vieraassa maassa. Serbialaisen Abonjin omakohtaisten kokemusten suodattama perhetarina on kaunis ja koskettava kuvaus pakolaisen idntiteettikriisistä, juurettomuudesta ja koti-ikävästä. Kirja on palkittu ilmestymisvuoden parhaana saksankielisenä kaunokirjallisena teoksena sekä Sveitsin kirjapalkinnolla. Abonji kirjoittaa pitkiä, monipolvisia lauseita, jotka pakottavat lukijan keskittymään, että kielen vahva ominaislaatu pääsee oikeuksiinsa. – Herkästi kirjoitettu tarina kuljettaa ihmisensä lähihistorian tapahtumien läpi eurooppalaiseen huomiseen.
*
Petri Tamminen Meriromaani Otava 2015
Tammisen pienoisromaani on tyyliltään kirjailijan omimmaksi osoittautunutta lakonismia. Tässä ei ilakoida sanoilla eikä räväköillä puheenparsilla, ei poukkoilla takautumissa tai muilla syrjäpoluilla. Tarina etenee vääjäämättä kuin juna raiteellaan. Kovan onnen merimieheksi kapteeni Huurna kuitenkin saa uponneiden laivojen tilalle aina lopulta uuden ja purjehdus jatkuu. ”Tammisen tragikoominen kertomus nousee vertauskuvaksi lähes kaikelle”, kertoo takakansiteksti. – No, en niin kaiken vertauskuvista tiedä, mutta tulkintahan onkin aina lukijan. Yrittämisen ylistys tämä eräässä mielessä ainakin on. Että elämä on enemmän tai vähemmän epäonnista yrittämistä alusta loppuun, aina jossain välissä sitten onnistuenkin. Koomisuus on tarinan juonessa, ei niinkään tekstissä. Kirja on nopeasti luettu, mutta ei heppoinen kuitenkaan.
*
Anja Snellman Antautuminen WSOY 2015
Snellman on tuottelias, julkaisi esikoisensa 1981 ja siitä laskien Antautuminen on 26:s. Lähes joka vuosi on tullut uutta tekstiä. Snellmanin tyyli pyrkii tehoavuuteen, ja kieli on rikasta. Tässä tehoa on haettu kansanrunouden säkeistä ja maustettu nykykielisillä ilmaisuilla. Antautuminen ei ole puhtaasti romaani, vaan eräänlainen ankara, osittain ylivirittynytkin tilitys kirjailijapersoonan omasta elämästä ja erityisesti siitä, miltä se elämä on tuntunut. Tavallaan pontimena on jonkinlaisen synteesin, selityksen hakeminen. Sellaiseksi löytyy tässä ’erityisherkkä persoonallisuus’. – Arvostan Anja Kaurasen/Snellmanin tuotantoa niin paljon, että olen lukenut lähes kaiken. Tämä viimeisin on rankin rehellisessä omakohtaisuudessaan – sekä kirjoittajalle että lukijalle. Ottaa mukaan, ravistelee, jättää hiljaiseksi.
*
Selja Ahava Eksyneen muistikirja Gummerus 2010
Dramaturgin esikoisromaani kertoo Annasta, jonka elämä hajoaa hiljalleen muistisairauteen. Kerronta on kaunista kuin runo, vaikka itse tarina on surullinen ja tekee kipeää lukea. Muistisairaista puhutaan, heidän elämäänsä kuvataan ulkopuolisen silmin paljon. Tämä tuntuu hätkähdyttävän omakohtaiselta, vaikka onkin fiktiivistä. – Miellyttävästi kerrottu melankolinen tarina.
**
Runoja
Kohise villi aalto – Isa Aspin runot toim. Toivo Hyyryläinen minerva 2015 (2.p.)
Nuku, nuku aaltonen / nuku jo / Tuolla laulaa humisten / kuusisto! / Kehtolaulusi se on / nuku aalto rauhaton / nuku jo.
Isa Asp, 1800-luvun runotyttö, Saima Harmajan sukulaissielu, aloitti varhain ja opetteli itse mm. Runebergiä lukemalla sommittelemaan säkeitä. Varsinaisia runoteoksia hän ei julkaissut, mutta lasten lehteen ja myöhemmin muihin julkaisuihin hän sai runojaan painetuksi. Kirjallisuuden historia tuntee Isa Aspin, joka oli aikansa runoilijoiden tapaan kaunosieluinen ja myös uskonnollinen. Hänen runojaan on sävelletty hengellisiksi lauluiksi, sitä kautta ne ovat itsellenikin ensin tulleet tutuksi. Hyyryläinen on tehnyt kulttuuriteon kootessaan ja suomentaessaan tähän kokoelmaan 92 alun perin ruotsinkielistä runoa ja sanoittaessaan kommentaariosuudessa runojen syntytaustoja ja runoilijan lyhyeksi jääneen elämänkaaren vaiheita.
*
Aulikki Oksanen Helise, taivas! Valitut runot 1964-2014 Siltala 2014
Aulikki Oksanen ei enemmälti esittelyä kaipaa, on sen verran tunnettu ja monilahjakas tapaus: runoilija, prosaisti, ylioppilasteatterissa Lapualaisoopperan aikaan laulaja ja näyttelijäkin sekä kuvataiteilija. Proosansa on hyvin omintakeista. Runonsa ovat jäljittelemättömiä ja huikean musikaalisia, niinpä monet niistä ovat inspiroineet säveltäjiä. Kokoelman lainasin kirjastosta ja totesin, että haluan sen kotihyllyyni koska tahansa sen pariin palatakseni. – Rakastettavaa, helisevää kieltä, huiman kauniita runokuvia ja vahvaa aatteen paloa, jota ei voi vastustaa.
*
Novelleja
Matti Paloheimo Nainen Palatinuksella Nordbooks 2014
Paloheimon julkaisuluetteloon on kertynyt monenmoista yli neljänkymmenen vuoden ajalta, runoja, romaaneja, esseitä, tietokirjoja, mm. isänsä Oiva Paloheimon elämäkerta. Paloheimolla on teologin koulutus, ja hän on toiminut paitsi pappina, Kirkko ja Kaupunki–lehden kulttuuritoimittajana, Kirkon tiedotuskeskuksen johtajana ja Valtion Elokuvatarkastamon johtajana. Tuore novellikokoelma on elävän elämän sirpaleista koottu, osittain kirjoittajan omankin elämän. Teemoissa toistuvat vanhenevan miehen apeahkot elämäntunnot, nuoruuden rakkauksien muistoissa lämmittely, pitkän avioliiton arkeen sopeutuneen unelmat siitä, mikä ei enää ole mahdollista. Novelleissa juodaan ahkerasti viiniä, naisilla on korkeat korot, ja parfyymi tuoksahtaa viekoittelevasti. ”Jokaisella lauseellaan kirjailija paljastaa itsensä, minä ajattelin, ja jokaisella siveltimenvedollaan taiteilija paljastaa itsensä. Seisoin alasti hänen makuuhuoneessaan. Mutta niin seisoin monissa muissakin paikoissa, lukuisissa museoissa ja julkisissa tiloissa kenen tahansa töllisteltävänä. Kaikkihan minut näkivät, jotkut näkivät jopa lävitseni” (Konsertin jälkeen). – Jokin menneen tuoksu näissä novelleissa on, jonka ikätoveri tunnistaa, mutta ei sangen kovin ilahdu. Selostusmainen tyyli novelleissa jää häiritsemään.
*
George Saunders Joulukuun kymmenes suom. Markku Päkkilä Siltala 2015 (2013)
”Sarja satiirisia näkyjä amerikkalaisten lähiöiden rahvaasta. Saunders kirjoittaa järkyttävän hauskasti synkistä aiheista.” Kirjailija on alun perin geofyysikko ja myös opettaa Syracusen yliopistossa. Hän kirjoittaa artikkeleja, lyhytproosaa ja lasten kirjoja. Kritiikki pitää häntä uuden amerikkalaisen fiktion suunnannäyttäjänä erityisesti satiirisen otteen ja kielellisen omaäänisyyden ansiosta. Kieltämättä nyrjähtänyt ote elämän trivialiteetteihin panee ajattelemaan uudesta tulokulmasta ja haastaa lukijan älyä. G.S:n tarkoitus ei ole viihdyttää, juuri siksi nämä novellit ovat myös omalla tavallaan viihdyttävää luettavaa. – Kannattaa tutustua!
*
Pokkarit
Emilie Richards Yli synkän virran suom. Virpi Kuusela 2015 (2014)
Amerikkalainen bestsellerkirjailija kirjoittaa mukaansatempaavia ja naislukijoihin vetoavia tarinoita. Tässä aiheena on tarina narsistisen miehen pahoinpitelemän vaimon elämästä ennen ja jälkeen avioliitosta lähdön. Sivuhenkilöt nivotaan hyvin tarinaan ja tuovat positiivisen lisän vaikeasta kohtalosta selviävän naisen elämään. – Rohkaisevaa luettavaa, jolla on alleviivaamattomasti myös sanoma. Viihtyisä ja hyvä kesäpokkari.
*
Torey Hayden Sähkökissa suom.Satu Leveelahti Otava Seven 2012 (11.painos, alkup.1998)
James-tohtorille tulee terapiaan autistipoika Conor, joka ei puhu ja joka on jäänyt äidin hoitoon isän muutettua muualle. Äiti on lopen väsynyt pojan kanssa. Jamesilla on oma elämäntilanne vähän niin ja näin, mutta hän kiinnostuu pojasta ja saa pian kontaktin. Alkaa pitkä matka, jonka päässä Conorista kuoriutuu mielensä lukkojen takaa lahjakas – jos ei nyt ihan tavallinen, niin kuitenkin puhuva, kommunikoiva ja sosiaalisesti edistyvä poika. Matkan varrella James tutustuu myös pojan siskoon ja kirjailija-äitiin, joka oikeastaan ryöstää tarinan niin, että lopulta Hayden kuljettaa äidin tarinaa, äidin sisäistä tarinaa, pojan tarinaa ja Jamesin tarinaa sisäkkäin. Loppu on dramaattinen ja jättää tarinat sopivasti auki. – Mukaansa imevä tarinakimppu, jonka kirjailija hyvin hallitsee ja vie taitavasti loppuun.
*
Romaanit
Michèle Lesbre Punainen sohva suom. Timo Torikka LURRA Editions 2014 (2007)
Pariisilaisen nykykirjailijan kymmenes romaani on nyt suomennettu. Se kertoo pariisittaresta, joka tutustuu talon alakerrassa asuvaan vanhukseen ja alkaa lukea hänelle. Sitten nainen lähtee matkalle Moskovaan ja junalla halki Siperian etsimään kadonnutta rakastettuaan. Matkakokemukset ja vanhuksen tapaamiset lomittuvat toisiinsa naisen mielessä. Paluu yllättää. – Pidin kovasti kirjailijan tyylikkään niukkaeleisestä, kulturellista tekstistä. Suomennos on hyvin säilyttänyt ranskalaisen atmosfäärin.
*
Grègoire Delacourt Onnen koukkuja Katseenvangitsijat suom. Leena Leinonen WSOY 2013 (2012), 2014 (2013)
Delacourtin läpimurtoteos Onnen koukkuja sai niin paljon innostunutta palautetta, että tekijä liitettiin oitis suomennettavien listaan. Kirjailijan tyyli on humoristinen sillä hiukan yli ja hiukan vinoon vetävällä tavalla, joka riemastuttaa kaltaistani lukijaa. Kirja kertoo erään ’onnellisen’ avioliiton tarinan. Avioliitto päättyy surullisesti, mutta tarina onnellisesti. Tarinassa on monta epätodennäköistä sattumusta ja hilpeitä sivuhenkilöitä, jotka pitävät lukijan mielenkiinnon herpaantumattomasti mukana.
Katseenvangitsijat on kirjailijan kolmas romaani. Rakkaustarinan pointti on pohjimmiltaan hyvinkin vakava, mutta tapa kertoa vie liian imelyyden ja myös synkältä lopputulokselta sen murskavoiman. Onko poikkeuksellinen kauneus tytön onni vai onnettomuus? Osaako tavallinen duunaripoika rakastaa? – Kirjailijan tyyli on erinomaisen viihdyttävä olematta tyhjänpäiväistä viihdettä. Tarinoissa on ajateltavaa herkkävaistoisessa ja herkullisessa pakkauksessa. Suosittelen molempia!
*
Patrick Modiano Villa Triste suom. Jorma Kapari WSOY 1977 (1975)
Vuoden 2014 nobelistin ja muitakin palkintoja keränneen ranskalaisen kirjailijan varhainen romaani on ”täynnä nostalgiaa, ironiaa, pettymyksiä ja kysymyksiä”. Villa Tristen kolme keskushenkilöä, kertoja Victor, Yvonne ja René muodostavat toisistaan riippuvaisen verkoston, jossa tosi ja valhe sekoittuvat eikä mikään ole sitä miltä näyttää. Tarinaa ei oikeastaan ole, se ei etene eikä pääty, kertoja pikemminkin kuvailee ilmapiiriä, taltioi hetkiä. – Romaani on herkkävireinen muistojen kudos, jonka lukeminen oudosti kutkuttaa, mutta ei kiehdo.
**
Runoja:
Henriikka Tavi Esim. Esa (Teos 2007), Sanakirja (poEsia 2010), Toivo (Teos 2011), Helmikuu, Maaliskuu, Huhtikuu (Teos 2012)
Suomen runoilijamaailmassa on ryhmä ihmisiä, jotka – kuten Tulenkantajat aikanaan – ovat ottaneet missiokseen uudistaa runon kielen ja muodon. Tavi on ilmeisimmin yksi heistä. Mission tuloksia kaltaiseni perinteisen runokielen ystävä tutkii uteliaana ja kiinnostuneena. Tavi on auttanut lukijaa liittämällä selityksiä mm. 2012 julkaistujen kuukausirunoteosten loppuun. – Putkeen luettuna Tavin uudistusmissio alkaa avautua, mutta yksittäisinä teoksina nämä ns. runot kyllä haastavat lukijaa siinä määrin, että tekee mieli kysyä: onko sisällöllä enää näissä muotokikkailuissa mitään arvoa. Jonkinlainen eettinen kysymysmerkki häälyy ilmassa, kun Tavi nimellään myy runoteoksena sanomalehden uutisotsikkojen ja yhden lauseen sitaattien koostetta aiheesta Fukushima – ilman ainuttakaan omaa tekstin pätkää. (Helmikuu)
Proosaa:
Olli Jalonen Miehiä ja ihmisiä Otava 2014
Miehiä ja ihmisiä on eleettömästi väkevä kertomus lukiolaispojan kesästä ja kasvusta mieheksi. Jalosen tapaan näennäisen tyynenä soljuva teksti välittää väkevin tunnoin ja terävin huomioin miesten maailmaa, johon poika omasta päätöksestään sukeltaa. Tapahtumissa ei sinänsä ole kovin dramaattisia käänteitä, mutta tavanomaisen Jalonen saa täyteen pinnanalaisia merkityksiä. Lukijalle tarjotaan mahdollisuus ymmärtää enemmän kuin teksti ihmisistään paljastaa. Pidin erityisesti 509-sivuisen romaanin selkeästi etenevästä rakenteesta, jossa ei kikkailla takautumilla eikä tulevaisuushypyillä. Pojan tulevaisuus näyttää jäävän auki, mutta sillä tavalla, että lukija voi luopua hänestä luottavaisesti: pojasta on tullut mies, joka kyllä pärjää. – Miellyttävä ja antoisa lukukokemus!
*
Kari Hotakainen Kantaja Bookwell Oy 2015
Hotakainen on kirjoittanut pienimuotoisen romaanin henkilöstä, joka saa töitä seurakuntayhtymän hautausmaalta. Päähenkilön työtoverina on mainio suntio, joka ajattelee ja puhuu kuin mies, mutta osoittautuu naishenkilöksi. Sanallinen hotakaiskomiikka näyttäytyy suntion repliikeissä, mutta päähenkilö toimii kuin ihminen, jonka pitäisi hankkia oma elämä. Itse asiassa hän hankkiikin, omalla tavallaan. – Taattua Hotakaista sille ken tykkää, oli minustakin viihtyisää luettavaa.
*
Amin Maalouf Valon puutarhat suom. Anna-Maija Viitanen Gummerus 2014 (1991)
Ranskassa asuva libanonilaiskirjailija kuuluu maansa kulttuurivaikuttajiin. Häneltä on suomennettu aiemmin kolme teosta ja hänet on palkittu Suomessa mm. yhteistyöstä säveltäjä Kaija Saariahon kanssa. Valon puutarhat on fiktiivinen, kuitenkin historiaan pohjautuva romaani manikealaisuudesta Lähi-Idän uskontojen kirjossa. Maaloufin kieli on kaunista ja sanoma filosofista. – Hyvä, antoisa lukukokemus kaikkiaan.
*
Aki Ollikainen Musta satu Siltala 2015
Nälkävuoden innoittamana tartuin Ollikaisen uusimpaan. Kirjailija kaivautuu Mustassa sadussa 1930-luvun uutisiin Tattarisuolta löytyneistä ruumiinosista ja lähtee kehittelemään tarinaa siitä. Kirjailija rakentaa romaanin kahteen tasoon ja saa annettua uskottavan oloisen selityksen kaamealle uutiselle. – Huolimatta juohevasta kielestä kirja on lukukokemuksena aikalailla ankea ja mitäänsanomaton.
*
Anilda Ibrahimi Ajan riekaleita suom. Helinä Kangas Tammi 2013 (2009)
Albaanikirjailija, jonka elämä on kulkenut Sveitsin kautta Italiaan, on kirjoittanut tarinan Jugoslavian hajoamisen jälkeisten sotien ihmiskohtaloista. Tässä tarinassa Balkanin tragedia saa ihmisen kasvot ja ihmiset kotimaansa sydämen. Romaani kertoo rakkaudesta ja lupauksesta, joka kuljettaa sodan erottamien rakastavaisten kohtalon polkua, kunnes he kohtaavat jälleen. – Väkevä ja liikuttava tarina suvun merkityksestä, lupauksen merkityksestä ja sodan murskaamista unelmista, jotka on rakennettava uudelleen.
*
Novelleja:
Selja Ahava Taivaalta tippuvat asiat Gummerus 2015
Neljän toisiinsa liittyvän novellin uutuuskirja Ahavalta. Hän on dramaturgi, joka on julkaissut esikoisromaaninsa 2010. Ahavan kieli on selkeää ja hän käyttää vuoropuhelua taitavasti tarinan kuljetuksessa. Pidin hänen tyylistään sitoa tarinat yhteen tavalla, joka tuo mieleen nelinäytöksisen draaman. – Pidin kirjasta, Ahava ottaa esiin omintakeisia näkökulmia ja tekee yllättäviä tulkintoja.
*
Tiina Tikkanen Lähtö novelleja omakustanne 2009, Karkkilan Painopalvelu Oy
Psykoterapiaoppaan kirjoittaja, toimittaja Tiina Tikkanen on aiemmin julkaissut myös omakustanteisen satukirjan. Lähtö –kokoelman novellit ovat terävästi oivallettua ihmissuhdetekstiä, tyyli on napakka, lauseet tiiviitä. Teksti kulkee tarina edellä, mikä tekee kokoelmasta mielenkiintoisen. – Pidin näistä.
*
Pokkareita:
Ian McEwan Vieraan turva suom. Marja Alopaeus Otava Seven 2010
Pariskunta lähtee Venetsiaan lomalle. Kaupunki näyttää ikävimmät puolensa eikä loma tunnu lomalta. Sitten sattuu omituinen kohtaaminen, joka johtaa epämiellyttävään tuttavuuteen. Suhde räjähtää ja lopulta loma päättyy ikävästi. – Vastenmielinen tarina, miksi luinkaan.
*
Hanna Tuuri Vihreän saaren puutarhoissa Otava Seven 2010
Irlannissa steineropettajana työskentelevä suomalainen kirjailija on kirjoittanut viehättäviä tarinoita Irlannin puutarhoista. Mielenkiintoista sellaisellekin lukijalle, joka ei ole hurahtanut erikoisiin kasveihin tai ei ole varsinainen puutarhahullaantunut henkilö. Tekstiä elävöittävät taitavat piirrokset ovat kirjailijan käsialaa. – Oivallinen kesäkirja! Kannattaa ehkä ottaa mukaankin, jos on lähdössä Irlantiin kuljeskelemaan.
*
Titipä hyvinnii tyy, Elämänviisauksia eli savolaisittain letkaatuksia Gummerus 2004
Kirjan ovat toimittaneet Tarja Pulli ja Annukka Laasonen. En ole mikään varsinainen vitsikirjojen ystävä, enkä juuriltani savolainenkaan, mutta letkaatukset virittävät huumorin sille taajuudelle, joka hyreksittää. – Oivallinen välipala vaikka runoilija Tavin poetiikan tutkimisen lomassa.
”Huominen on monesti viikon kiireisin päevä. / Lukemalla ee uimaan opi, vetteen se on mäntävä. / Elämän tarkotus on murheijjen karkotus tai ilonpillaajien poespotkinta. / Jos et opettele naarammaan vaekeoksille ni millee sitte vanahana naarat? / Nyt minä tiijän mikä lintu se Kaakana on. No se on käki. Savolaeset laalaa, jotta kukkuu, kukkuu, kaakana kukkuu…”
*
Torey Hayden Häkkipoika suom. Seppo Raudaskoski Otava Seven 2011 (5.p.)
Haydenin kirjat, joissa hän kertoo työstään erityisopettajana ja psykologina lasten klinikalla, ovat huikeita sukelluksia henkisesti haavoittuneiden lasten karuun ja kauniiseenkin maailmaan. Tarinat ovat rehellisyydessään koskettavia ja paljastavat kirjoittajansa aidon ja sydämellisen kiinnostuksen, intuitiivisen kyvyn löytää mahdollisuuksia toivottomienkin tapausten kohdalla. Kevinin tarina on riipaiseva kuvaus vuosien sitkeästä rakkaudesta poikaan, jonka kuntoutumiseen ei uskonut kukaan. – Haydenin tapa kuvata lapsipotilaidensa paranemisprosessia ja kasvua on hellän ymmärtäväinen ja samalla ammatillisesti rehellinen ja tinkimätön. En väsy lukemaan Haydenin lapsitarinoita – ne antavat uskoa ihmisen kykyyn ymmärtää ja toipua. Raudaskosken suomennoskin on loistavan vivahteikas.
***
Hitaasti luettavaa:
Boel Westin Tove Jansson, sanat, kuvat, elämä suom.Jaana Nikula Schildts 2007
Tove Janssonin jokainen suomalainen tietää ja maailmallakin tiedetään. Ei välttämättä kuitenkaan koko kuvaa ihmisestä, joka ei suinkaan ollut pelkästään muumimaailman luoja. Tämä opus pyrkii hahmottamaan Toven kuva- ja sanataiteilijuutta, saari-ihmisyyttä ja omaleimaista elämänkaarta onnistuen siinä erinomaisesti. Myös Tove Janssonin kirjallinen tuotanto saa taustoja. Minulle ainakin Tove Jansson on tämän luettuani entistä kokonaisempi taiteilijapersoona. – Pokkarina mukava matkakirjakin.
*
Pirkko Siltala Vanhuus; Elämä haluaa tulla eletyksi Kirjapaja 2013
Psykoterapeutti ja –analyytikko, fil.lis. Siltala on koostanut mietteitään vanhuuden elämänvaiheesta. Sain vihjeen kirjasta Mumman raitamatto-blogin Annikilta. Siltalan viisaat julkaisut ovat ammatillisessa mielessä tulleet tutuiksi, niinpä tartuin kirjaan kiinnostuneena. Ajatukset tuntuvat tuoreilta ja kokemuksen kautta punnituilta. Siltala käsittelee minuuden kokemusta ja perusvoimia, mielenmaailmaa, ruumiillisuutta, muutoksia ja menetyksiä, vanhuuden masennusta, rakkautta ja seksuaalisuutta sekä kuolemaa. – Erinomainen, viisas ja valaiseva teos, joka ei luennoi, vaan herättelee prosessoimaan.
*
Proosaa:
Pirkko Saisio Signaali Siltala 2014
Saisio yllättää, tuo itsensä kirjailijan tavalla liki lukijaa. Lyhyistä, muutaman lauseen kappaleista koostuvia lukuja, joiden tarinoita yhdistää kokijaksi nimetty Pirkko Saisio -niminen henkilö. Tulee mieleen tuttu klisee, mutta tekee mieli väittää vastaan: kirjailijaksi ei tulla pelkästään elämällä erityinen kirjailijan elämä, tarvitaan myös erityinen taito sanoittaa se. – Tässä kirjassa kiinnostaa yksinkertaisesti mitä tapahtuu, miten henkilö sen kokee ja mitä hän siitä kertoo. Ei ole niin kovin tärkeää, onko teksti omaelämäkerrallista vai fiktiivistä, kirjallisesti kiinnostava ja lukijalle nautittava teos on joka tapauksessa. Viihdyin Saision seurassa.
*
Elina Hirvonen Kun aika loppuu WSOY 2015
Traagiseksi kääntyvän tarinan äiti tuntuu kovin tutulta, on kuin kirjailija kertoisi minun tunteistani lasten kotonaolovuosina. Mistä meitä huoliäitejä sikiää? Ei kaikilla ole sellaista perhetaustaa, joka selittäisi, kuten kirjan äidillä. Kaikilla ei ole välttämättä sama omakaan perhetilanne kuin kirjan tarinassa, mutta äidin tunnot sukupolvesta toiseen ovat niin tuttuja, tuo päättymätön huoli lapsista, ikuinen syyllisyydenhäivä. Tarina panee kysymään: tekeekö äidinrakkaus sokeaksi, riittääkö isyydeksi taustalla oleminen. Hirvonen osaa kirjoittaa niin, että koskettavuudestaan huolimatta tarinan teksti ei jää painamaan lukijaa. Väkivaltaan päätyvä kohtalo valottuu, ja näyttää aikamme kasvot ja tulevaisuudenkin. – Kirja on tärkeä fiktiivinen puheenvuoro tärkeästä aiheesta. Kannattaa ehdottomasti lukea, ehkä ei lomalukemisena, mutta joka tapauksessa.
*
Kaija Juurikkala Sielu ei nuku LIKE 2015, 2.p.
Tyypillinen tilanne meillä: olen Toisen kanssa asioilla, poikkean kirjastossa. Koska Toinen odottaa autossa, se panee vauhtia valintoihin. (Jos hän tulee mukaan lehtisalin puolelle, ei ole hätää.) Tempaan pari kirjaa tuoreiden hyllyltä, nimen perusteella. Tulos yllättää. Juurikkala sanoo itseironisesti olevansa huuhaa-ihmisiä – ja kirjan luettuani olen taipuvainen olemaan samaa mieltä hänen kanssaan. Kirja käy avaramieliselle kesälukemiseksi, ehkä riippu- tai pihakeinussa, mahdollisesti rannalla. Matkakirjaksi olisi liikaa, ainakin minulle. Sisältö kertoo kirjoittajan sekavanoloisesta haahuilusta elokuvanteon ja kirjoittamisen, enkeliohjauksessa maalaamisen, unien näkemisen ja chakrojen pyörityksessä valvomisen maailmoissa. – Tiukkaa kantaahan ei tarvitse ottaa näihin esoteerisiin, voi todeta, että kaikkea on maailmassa ja kaikelle löytyy tarvitsijoitakin. Lukekaa ihmeessä.
*
Kirsi Ranto Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti Tammi 2015
”Voimaannuttavaa omaelämäkerrallista kerrontaa” sisältää Kirsti Ranto -nimisen entisen tangokuningattaren toinen kirja kehityksestään ’enkelijumalattareksi’ ja Äiti Amman erityissuojeluksessa olevaksi henkisen tien kulkijaksi. No niin, maailmaan mahtuu kyllä tosi monenlaista kulkijaa. Luin ihmetellen ja mykistyneenä. Ei niin, etteikö tangokuningattaresta voisi kehkeytyä henkisen tien kulkijaa – tiehän on kaikille avoin – mutta jotenkin vaikea on hiljaisemman henkisyyden ystävän tässä energioiden niagarassa pystyä hukkumatta uimaan. – Lukekaa toki tämäkin. Ehkä joku löytää enkelijumalattarensa näistä sfääreistä – neuvojakaan ei puutu.
*
Syntisen virsikirja toim. Jaakko Heinimäki Johnny Kniga 2015
Suomen Ev.lut. kirkon papeista innovatiivisimpiin (ja julkisuushakuisimpiin) kuuluva Heinimäki on julkaissut mieleisensä valikoiman maallisesta laulutuotannosta ja nimennyt kokoelman syntiselle sopivaksi virsikirjaksi. Kyllä nämä minusta sopivat yhtä lailla itseään hurskaina pitäville ja uskomattomillekin, jos virrellä siis tarkoitetaan luterilaisuuden tunnusmerkkiä, kuten J.H. tarkoittaa. Hengellisessä mielessä kaikki täällä ollaan syntisiä niin uskosta osalliset kuin osattomatkin. – Ehkä joku tarvitsee veisuutaan elävöittämään tämänkin. Nuotit ja soinnut lisäävät käyttökelpoisuutta. Valintojen perustelutkin ovat antoisia. Mukana mm. Satumaa-tango, Rakastan elämää, Päivänsäde ja menninkäinen, Myrskyn jälkeen, Väliaikainen, Kaktusviinaa, Minne tuuli kuljettaa, Kaksoiselämää, Kaksi puuta, Tähdet, tähdet – ja monta muuta.
*
Jean-Paul Didierlaurent Lukija aamujunassa suom. Kira Poutanen Tammi 2015 (2014)
Kirjoittaja on kesäni löytö! Teos on 1962 syntyneen ranskalaisen kirjailijan esikoisromaani, novelleja on palkittu 2010 ja 2012 Prix Hemingwaylla. Elegantti, hyvin ranskalainen tarina kertoo miehestä, joka käy työssä myymättä jääneiden kirjojen tuhoamislaitoksessa. Hän lukee satunnaisia tekstinpätkiä ääneen junassa työhön mennessään ja saa vähitellen uskollisen kuulijakunnan, joista jotkut jopa tulevat 6:27 lähtevään aamujunaan vain kuullakseen hänen lukevan. Tarinaan luo väriä dramaattinen käänne sekä romanttinen sivujuonnekin. Erikoisen kehyskertomuksen sisään rakennetut tekstinpätkät toimivat loistavasti. – Viehättävä tarina puhuttelee lukijaa hellästi niin, ettei kirjaa malttaisi käsistään laskea.
***
Kylläpä on lukupino kutistunut kevään myötä. Suurin syyllinen taitaa olla uppoutuminen päiväkirjaprojektiin, mutta myös tässä esitelty tosi hidaslukuinen opus.
Knut Hamsun Valitut teokset WSOY 1954
Nälkä (suom. Viki Kärkkäinen) oli todella piinaavaa luettavaa. Täytyyhän sen siis olla nälkäkuvauksista vaikuttavimpia. Kirjailija-toimittaja päähenkilömies hoippuu psykoosin ja kuoleman partaalla, mutta sinnittelee elävien kirjoissa kuitenkin.
Pan (suom. J.A. Hollo) kertoo metsästäjämiehen ja koiran tarinan. Ihailemansa naisen pauloissa riutuva mies tempoilee irti ja luo. Nainen vuoroin tunnustaa ja kieltää rakkautensa ja horjuu kahden kolmen miehen välillä. Päättämättömyyden ylistys päättyy laukaukseen.
Viktoria (suom. Lauri Viljanen) romaani uuvuttaa lukijan samalla teemalla, nyt naisen näkökulmasta. (Eino Cederbergin suomentama) Haaveilijoita kuvailee outoa persoonaa, sähköttäjä Rolandsenia, joka ei myöskään pysty kiinnittymään morsiameensa eikä valitsemaan ketään muutakaan tarjolla olevista vaimoehdokkaista.
Lauri Viljasen kirjoittamassa esipuheessa sanotaan Hamsunin nuoruudenteoksia hurmaaviksi. Kirjallisuuden tutkimus löytää tietysti arvoja, joita tavallinen lukija ei niin noteeraa. Mielestäni lukuarvokin on tärkeä, jollei sitten halua kirjoittaa vain tutkijoita tai kriitikkoja varten. Näiden 1900-luvun, pohjoismaisittain kuulujen romaanien, hurma on kyllä haihtunut jo aikaa sitten. Tämäkin opus sattui käteen enää kirjaston ’tuo ja vie vapaasti’ -hyllyköstä ja päätyy iloisesti sinne takaisin.
*
Marion Brasch Ja nyt hiljaisuus suom. Arja Rinnekangas LURRA Ed. 2014
Marion Brasch on kirjoittanut omaelämäkerrallisen kirjan, jonka aihe on poikkeuksellisen kiinnostava. Englantilaisen äidin ja itäsaksalaisen isän tytär ja hänen kolme veljeään elävät juutalaisena perheenä DDR:n sosialistisessa systeemissä. Isä on puolueensa uskollinen luottomies, lopulta hallituksen ministerinä palvellen. Perheen pojat kasvavat systeemin kriitikoiksi kukin tavallaan. Marion-tytär pitää äitinsä kuoleman ja veljien lähdön jälkeen isästään huolta, uhraamatta kuitenkaan sisäistä vapauttaan. Romaani kuvaa perhettä ympäröivän yhteiskunnan todellisuutta rehellisesti, mutta kunnioittavasti. Marionin ja isän suhde sekä sisarussuhteet ovat kiinteät, mutta sosialistisessa systeemissä myös ystäväpiiri on tärkeässä asemassa. Marionin ystäviin kuuluu muusikkoja, kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka eivät palvele puoluetta tai systeemiä vaan yhteiskuntaa. Romaanin lopulla aikakausien murros kohtaa tyttären: muuri murtuu ja alkaa Itä-Saksan kivulloinen integroituminen länteen. –
Kirjallisesti tasapainoinen, kronologisesti etenevä ja hienovarainen tilitys tytön kasvuvuosista ja perheen sisäisistä suhteista kommunistisessa valtiossa toisen maailmansodan jälkeen. Antaa ajateltavaa!
***
Runot
Pentti Saaritsa Julkiset salasanat Siltala 2014
Kustantajalle iso kiitos Saaritsan myöhäisestä kokoelmasta, jossa vanhuuden tunnot tulevat niin paljaasti ja ihanan kursailematta esiin. Saaritsalta on tottunut odottamaan hienoa ja viimeisteltyä runoa. Yhä se nimi on tae laadusta. Uusi aika tuo uudet säkeet, mutta joka on mestari, ei kadota kykyään puhutella lukijaa.
Muistin repaleiseen verkkoon / takertuu aina jotakin / joka tuntuu uudestaan läheiseltä / kuin eilispäivä / joka nousee tänään.
*
Luulin, että puhelin soi / povitaskussa, mutta sydän / siellä vain värjötteli / kuin haluten tietää / minne matka. / Suotta se hermoilee: / matka on aina / sen pituinen /kuin sepelvaltimo / ennen seppeleitä sallii.
Proosa
Anu Kaipainen Vihreiksi poltetut puut WSOY 2007
Autofiktioksi (omaelämäkerrallinen sepite) nimetty myöhäisteos tunnetulta kirjailijalta sykertyy evakkolapsen muistoihin, joista monet ovat päätyneet jo aiempaankin kirjailijan tuotantoon jossain muodossa. Näitä tarinoita moni samaa kokenut evakkolapsi kyynelsilmin lukee karjalankaipuussaan. Hyvää tekee sotien jälkeenkin syntyneille sukupolville eläytyä pienen tytön kohtaloihin. Kaipaisella on kyky maalata värikästä ja runollista ajankuvaa historiamme usein mustavalkoisesti kuvatusta vaiheesta. Siltikin on sanottava, että kirjailijan luomiskyvyn huippu on jo historiaa. Opus on sekavasti kolmea omakuvaa rinnakkain kuljetteleva muistelo, jossa vain lainaukset omista aiemmista laadukkaista romaaneista sykähdyttävät.
*
Annamari Marttinen Vapaa Tammi 2015
Marttisen seitsemäs romaani tuntuu parhaimmalta niistä, jotka olen aiemmin lukenut. Aihe ottaa heti mukaansa. Päähenkilö, Mahdi Hasan, on irakilainen toimittaja ja turvapaikanhakija, joka on kotimaassaan joutunut kidutetuksi ja päässyt pakenemaan henkensä edestä.Mahdi käy läpi normaalin ruljanssin: lentokentällä maahantulokuulustelu, sieltä vastaanottokeskukseen odottamaan poliisitutkintaa ja lääkärintarkastusta sekä niiden jälkeen ratkaisevaa eli maahanmuuttoviraston turvapaikkatutkintaa ja ratkaisua. Romaani kuvaa hienosti vastaanottokeskuksen arkea kielenopiskeluineen ja tutustumissukelluksineen suomalaiseen yhteiskuntaan. Monipolvinen tutkinta odotteluineen vieraassa maassa ja kulttuurissa ei ole helppoa. Koti-ikävää ja kodittomuuden tuskaa kuvataan takaumien kautta. – Marttinen tuntee aihepiirin, sillä hän on ollut suomenkielen opettajana vastaanottokeskuksessa. Mahdin tarina sivujuonteineen paljastaa meissä kaikissa kulttuurista riippumatta piilevän perusihmisyyden kauniilla tavalla.
*
Suvi Vaarla Täydellisiä ihmisiä Sammakko 2013
Kirjoittaja on uusi tuttavuus, ja kirja hänen kaunokirjallinen esikoisensa. Teos pyrkii olemaan novellikokoelma, jonka teema on täydellisyys tavalla jos toisella, mutta jotenkin tarinat ovat kovin ennalta arvattavia ja niistä ei oikein ole novelliksi asti. Aihepiirinä kun on tavallisten ihmisten tavalliset parisuhdekuviot, joissa tapahtuu niitä tavallisia: tilapäisiä seksijuttuja, rakastumisia, kiintymisiä, yhteenmuuttoja, pettymyksiä ja eroja. Ei tämä riitä kantamaan kirjoittajaa pitemmälle, jos ei kehitystä tapahdu. – Panisin tällaisen chick-lit-pinoon ja unohtaisin sinne.
*
Irja Sinivaara Naisten viikko Tammi 2007
Sattumakirja, kirjaston hyllystä vetäisty. Olisi pitänyt tutkia vähän. Kun ei sivulle sata mennessä mikään hipaise edes, ei kiinnostavaa tekstinpätkääkään, ei mitään mieleen jäävää. Panen kirjan pois, ja palautan. Kohta se makailee taas paikallaan hyllyssä ja odottelee lukijaa.
**
Kirsti Ellilä, Tuntemattomat Karisto 2015
”Unen läpi hän kuulee kuinka kevään ensimmäiset hanhet lentävät Annalan yläpuolella. Huhtikuisen aamuyön kirkkaassa pimeydessä niiden särähtelevät törähdykset tuovat liikettä maisemaan. Siiveniskut seulovat ilmaa. Ravistuneet ikkunat helisevät pidikkeissään, kun hanhet lentävät talon yli. // Joka kevät ne ovat yhtä täynnä elämää. Ne taittavat matkaa linnunsydän kevättä täynnä, mutta hän vain nukkuu ja näkee unta siitä kuinka ne lentävät huvilan yli, kuinka läheltä ne lentävät ja kuiskaavat mennessään: Tämänkin sinä menetät jos myyt Annalan. Et enää koskaan kuule, kun me lennämme tästä, niinkuin olemme aina lentäneet. Aikojen alusta, juuri tästä kohden, tämän sinä menetät, jos myyt isovanhempiesi elämäntyön, unelman ehjästä onnellisesta maailmasta, jonka osa voisit olla jos vain tahtoisit.”
Kirjailija Kirsti Ellilän uusin romaani vie lukijan luku luvulta syvemmälle erään suvun tarinaan. Tuuli on palannut sukuhuvilalle isänsä kuoleman jälkeen. Kaikki talossa ja ympäröivässä maisemassa kutsuu muistoja esiin ajan hämäristä kätköistä. Tuuli auttelee vanhassa mökissä elelevää Teivo-setää, joka ei oikeastaan hänen isänsä veli ollut, vaikka hänellä paikka olikin perheessä. Paljon on vaiettua, puhumatonta historiaa, joka kiertyy vuoden 1918 tapahtumien ympärille ja on vedetty sinne tiukkaan solmuun. Tuuli alkaa varovasti irrotella solmuja ja salaisuudet aukeavat.
Ellilä on rakentanut tarinan taiten kuin vuoropuheluna vuoden 1918 muistojen sirpaleista ja 2000-luvun muistelijan tunnelmista aikakausien murroksessa. Kansalaissodan tapahtumista ja vankileirien kohtaloista on kirjoitettu monta romaania, tässä Ellilä tarjoaa näkökulmaa siihen, miten vaiettu aika suvun historiassa ruokkii fantasioita ja häälyy yksilöiden kohtaloissa sukupolvien yli. – Joka on itse vanhempiensa kodin ja omien lapsuusmuistojensa säilyttämisen tai niistä luopumisen kanssa askarrellut, voi hyvin samaistua näihin mietteisiin ja tunnelmiin, joissa romaanin Tuuli kulkee. Kuten ennenkin olen todennut, pidän Ellilän eleettömästä, mutta sisällöllisesti rikkaasta tyylistä, jossa aina kuulee myös pintaa syvemmän todellisuuden kaiun.
”Hän huomaa olevansa yhtä hanhiparven kanssa ja haroo sormillaan taivaan heleää tähtiusvaa. Liukenee yöhön ja hengittää huhtikuun sulan veden tuoksua, märän likaisen lumen tuoksua, maatuvien lehtien läpi punkeavien sinivuokkojen hentojen, kumartuvien niskojen tuoksua ja ne kuljettavat hänet järvenselän yli vastarannalle… Hanhet lentävät ääneti, hellin siivin, noissa avarissa tyhjissä huoneissa, joiden lahoavat lattiat on revitty auki ja sata vuotta vanhat täytteet haukkovat henkeä kannatinpaalujen välissä.”
Runot
Jarkko Sandell ; Jos siivet, lennän Basam Books 2014
Sandell on puuartesaani ja maaseutuyrittäjä – ja runoilija. Aiemmin häneltä on julkaistu yksi runokokoelma. Tässä pienessä kokoelmassa Sandell haikuilee jokseenkin onnistuneesti. Aihepiiri ei maailmoja syleile, mutta viehättää pienieleisyydellään. Viihdyin Sandellin vuodenaikahaikujen parissa.
”Pilkillä kissan kanssa / voiko viisaampaa / miestä olla? / Ongetta, toukatta ja / vailla tarkoitusta.”
Romaanit
Juha Itkonen ; Ajo Otava 2014
”Dramaattinen romaani voimista, jotka ajavat ihmistä kohti tuntematonta”, mainostaa kustantaja Itkosen tuoreinta. Tarina alkaa äidistä, joka lähtee seitsemänvuotiaan pojan kanssa kellekään määränpäätä ilmoittamatta autolla laivaan ja Keski-Eurooppaan. Pakomatkan syyksi paljastuu selvittämättömässä tilassa olevan parisuhteen kuviot. Tarina leikkautuu aiempien sukupolvien parien tarinoista toisiin niin tiuhaan, että lukija, jolla on muutakin elämää kuin lukemista, uhkaa pudota matkalla kyydistä. – Itkosen romaanin rakenne mielestäni hajoaa tässä liiaksi, mutta tarina kestää haahuilunkin.
*
Per Petterson ; Kirottu ajan katoava virta suom. Katriina Huttunen Otavan Seven-pokkari 2012 (julk. 2008).
Norjalaisen Per Pettersonin romaani on saanut v. 2009 Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Tarina liikkuu miehen avioeron jälkeisen autiuden ja äidin syöpäsairauden herättämien tuntojen ja tilintekojen maastossa. En kyennyt riittävän tiiviisen tahtiin lukemaan tätäkään, joten välillä oli hankala hahmottaa, miten osatarinat etenivät, mutta mielestäni Pettersonin romaanin rakenne pysyy paremmin koossa väljässäkin lukuaikataulussa kuin e.m. Itkosen romaani. Näkökulma on pojan, lapsuuden ja äidin historian kautta aina viime vaiheisiin asti. – Kyllä Petterson on palkintonsa ansainnut. Hyvin tehtyä v. 1990 tienoon aikalaisproosaa.
*
Jussi Valtonen ; Tasapainoilua / Vesiseinä / Siipien kantamat LIKE 2003, 2006, Tammi 2007
Valtonen osoittautuu jo esikoisessaan erinomaiseksi tarinankertojaksi. Rokkibändin sisällä ja liepeillä tapahtuu kaikenlaista, se elämä on yhtä tasapainoilua. Päähenkilö Koistinen on dynamo, luo musiikilliset ideat, joita porukka yhdessä työstää. Koistisella on kypsyyttä sen verran enemmän kuin muilla, että erikoislahjakkuudet saavat tilaa, sekoilut selvitetään, ja niin yhtye löytää tien menestykseen. Bändin tarina on erinomainen psykologinen ryhmädynamiikan kuvaus ja samalla vastuunkantajapersoonan kehityskertomus. – Tykästyin heti Valtosen vetävään kerrontaan, nautin lukiessa, liikutuinkin, vaikka minkään sortin nyyhkytarinasta ei ole kyse. Luen kirjailijan lahjakkuuden ansioksi, että tarina kerrotaan uskottavasti ilman alatyylistä kieltä ja tolkutonta kiroilua. Rokkijätkien sielunelämästä voi osaava puhua sivistyneelläkin tavalla.
Vesiseinä on toistensa elämään liittyvien henkilöiden suhdetarinakimppu, joka on riittävän sävykkäästi kerrottu, että mielenkiinto pysyy korkealla ja tarinat vetävät. Suhteiden kaarta ei vedetä niin valmiiksi, että kokonaisuus menisi pähkinöiksi. Ratkaisematon suhde jää ikään kuin elämään, mutta sillä tavalla, että se ei huutele jatkoa. – Valtonen todella osaa nämä suhdetarinat. Lukija ilahtuu.
Siipien kantamat on suhdetarina, jonka keskiössä on opettajamies. Päähenkilön parisuhde on päättynyt, ja mies kiinnostuu erikoislahjakkaasta ja varhaiskypsästä oppilaastaan. Molemminpuolinen ihailu ei olekaan tavanomaisen ohimenevää irtiotoista huolimatta. Koiran kuolema nousee tärkeäksi allegoriaksi tulevista vaiheista. Päähenkilön toinenkin parisuhde kariutuu, ja miehen tie käy kohtalokkaaksi. – Valtosen linjakasta tyyliä ei voi liikaa kehua. Teos teokselta tarinat saavat syvyyttä ja mehukkuutta. Lukija kiittää, liikuttuu ja hymyilee lukiessaan.
*
Asko Sahlberg ; Paluu pimeään WSOY 2006
Sahlbergin ’pimeitä’ kirjoja ei tee mieli lukea kovin monta yhteen menoon. Kirjailijan luoma mielenmaisema on synkähkö, henkilöt harhailevat maailmassa, jossa ovat vieraita, sivullisia, marginaalia. Aiemmissa tarinoissa tutuksi tullut miehenjärkäle, Jakobson, vilahtaa tarinassa kohtaamassa loppunsa, mutta romaanin tapahtumat kokee toinen mies. Alamaailman hämäryydessä on kirkkaatkin hetkensä. – Kirjailijan kieli on rikasta, sävykästä, elämänmakuista – siksi lukija jaksaa kuitenkin ajelehtia hämärämaisemassa romaanista toiseen.
*
Timo Kelaranta ; Paratiisi WSOY 2009
Kirja on Kelarannan ensimmäinen pitkää proosaa. Novellijulkaisu Sojuzin pojat on vuodelta 2003. Romaani on jotenkin rakeinen, tarinaa ei oikein ole eikä kertojan ääni ota lukijaa haltuun. Päähenkilön muusikkoutta lukija ei epäile, mutta irtoaminen bändistä, joka ehkä on romaanin idea, ei kovin selkeää perustelua saa. – Vähän mä ihmettelen, että wsoy on päästänyt tämän tällaisena julki, tekijä olisi voinut kypsytellä ideaa. Kranttu lukija ei tästä hevin innostu.
*
Sirpa Kähkönen ; Graniittimies Otava 2014
Poliittiset siirtolaiset lähtevät kotikonnuiltaan unelmiaan toteuttamaan naapurivaltion systeemin nappuloiksi. Iljan ja Klaran tarina liikahtelee juohevasti, mukaan liittyy muitakin aateveljiä ja -siskoja. Miten elämä etenee ja toteutuuko unelma vapaudesta, svobodasta? Merkitseekö puolueen jäsenyys ja pyyteetönkään palvelu lopulta mitään, kun vallanpitäjä vaihtuu ja vierasmaalaiset aletaan kokea uhkana? – Kähkösen teksti puurtaa tarinan kimpussa eleettömästi kirjan puoliväliin asti, josta sitten alkaa tulla hienoa, paikoin säkenöivääkin sanataidetta. Kähkösen tyyli on miellyttävällä tavalla lukijaystävällistä. Mitään vaikeutta ei ole pysyä henkilöiden elämänkäänteissä mukana. Hienosti kirjoitettu ja ajateltavaa antava teos.
***