Runot
Kristiina Wallin Valon paino Tammi 2016
Viides runokokoelma räjäyttää esteet. Niin kuin suru tekee. Valon paino on runoja surusta, isästä, joka on poissa ’pikkulikkarimppakintun’ elämästä kokonaan, lapsuusmuistoja, aikuisen ikävää. Tyyli, jossa Wallin käyttää samassa runossa eri kirjasimia, harvennuksia ym. häiritsee hieman ajatusta, pilkkoo tekstiä, vaikka onkin kirjoittajan kannalta merkityksellistä. – Runoilijan teksti on raikasta ja paljon puhuvaa, antoisaa varsinkin lukijalle, joka on oman isänsä menettänyt. Viimeinen osa, Kuvakirja, on erityisen väkevätunnelmainen. – Tämän haluaisin runokirjastoonikin.
*
Yön tulva Klassista tamilinkielistä runoutta suom. Eero Hämeenniemi Basam Books 2015
Orientin maailman vanhat runot avaavat kiinnostavalla tavalla ikkunan ihmisen rakkauselämän sävyihin, jotka ovat olleet ja ovat ikuisia. Tätä kautta voi saada kosketuksen omaamme hyvin paljon vanhempaan kulttuuriin. Säveltäjä Eero Hämeenniemi esittelee suomentamisen vaikeuksia ja runojen tematiikkaa sekä esipuheessa että jälkisanoissa. — Lukijalle kulttuurinen löytöretki.
**
Romaanit
Asko Sahlberg Irinan kuolemat LIKE 2015
Lahjakas kirjailija parantaa yhä. Irinan kuolemat on synkästä aiheestaan huolimatta yhtä kielellistä ilotulitusta. Sotalapseksi Ruotsiin joutuva varhaiskypsä Irina joutuu kokemaan enemmän kuin kenellekään lapselle soisi, mutta hän selviää. Lapsen kokemusmaailman kuvaajana Sahlberg on nyt huikeimmillaan. Tarinan loppu on vedetty vähän liian kauas liian äkkiä, muuten tarina on ehyt ja rujoudessaan kaunis. – Kirja kirjalta tämä kirjailija kiinnostaa minua enemmän ihmiskohtaloiden kuvaajana.
*
Pauliina Vanhatalo Pitkä valotusaika Tammi 2015
Tutustuminen 1979 syntyneeseen kirjailijan tuotantoon saa painamaan nimen mieleen. Hänen aiempi tuotantonsa on kirjavaa: romaaneja on viisi, nimellä Veera Vaahtera kirjoitettua chick-littiä neljä kirjaa, kolumneja, novelleja, pienoisromaani ym. Pitkä valotusaika on tarina taidevalokuvauksen maailmasta, johon kaksi oululaista poikaa tulevat kumpikin omia teitään. Miesten kohtalot kiertyvät ajoittain yhteen. Päähenkilö, Aarni, on epävarma kyvyistään, tuntee ulkopuolisuutta ja alemmuutta toverinsa rinnalla. Elämä suo hänelle onneakin, mutta senkään hän ei usko kestävän. – Vanhatalon tyyli on tasaisen juohevaa, tarina kulkee kevyesti, henkilöt tuntuvat eläviltä. Mukaansa tempaava tarina, joka pohtii henkilöidensä kautta taiteilijuuden olemusta.
*
Patrick Modiano Jotta et eksyisi näillä kulmilla suom. Lotta Toivanen WSOY 2015
Modiano on vuonna 2014 Nobel-palkittu ranskalainen kirjailija, jonka aiemman teoksen Villa Triste luin viime elokuussa. Tämä teos on kuin kuultokudos erään miehen elämästä. Kertomus alkaa miehen eristyneen elämän katkaisevasta puhelinsoitosta, jonka mukana hän saa takaisin kadottamansa osoitekirjan. Mies tuntuu elävän kirjoittamansa romaanin tapahtumia kuin elämäänsä taakse päin ja etsivän entisen elämänsä ihmisiä. Syntyy vaikutelma sisäkkäisistä todellisuuksista, jotka kuultavat toistensa läpi. – Viihdyn Modianon verkkaisessa, hiukan unenomaisessa tunnelmassa.
*
Laura Lindstedt Oneiron Teos 2015
Suurin odotuksin tartuin viime vuoden Finlandia-palkinnon saaneeseen kirjaan. ’Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista’ kuulosti todella haastavalta aiheelta romaaniksi. Laura Lindstedt? On varmaan kirjallisissa piireissä tunnettu, mutta monelle tavislukijalle vielä tuntematon. Oneiron on kirjailijan toinen romaani, kertoo Wikipedia. Ensimmäinenkin, Sakset, on ollut jo palkintoehdokkaana. Kylläpä on alkanut menestyksekkäästi kirjallisuudentutkijan oma luova ura. Tieto nostaa odotuksia entisestään, kuten myös uutisiin pätkäisty pala rehvakkaasta puheenvuorosta palkintoa vastaanottaessa. – No niin. En tiedä miten pettymykseni sanoittaisin. En saanut vastinetta kuolemanjälkeisten sekuntien fantasioista heränneeseen mielenkiintoon. Henkilöt, jotka tuonpuoleisen rajalla ja entisessä elämässään haahuilivat, tuntuivat kovin kaukaisilta, yhdentekeviltäkin eikä heillä ollut annettavaa. Ehkä olisi auttanut lähteä lukemaan ilman ennakko-odotuksia. Tarinoinnilla oli pituuttakin niin, että alkoi jo tehdä mieli karata näistä aneemisista aatoksista verevämpien tekstien pariin. Ei voi mitään, kun ei, niin ei. Sinnittelin kuitenkin kirjan loppuun asti. Onnittelut heille, jotka löysivät vastinetta sijoitukselleen. Onneton menin vielä antamaan ystävälle lahjaksi ennen lukemista (mitä ei pitäisi koskaan tehdä, nyt opin).
Ps. Kirjaston amanuenssi hymyili vinosti, kun kysyin käydessäni mitä hän piti kirjasta. – ”Hmm…se on kyllä jakanut mielipiteitä voimakkaasti… toden sanoakseni en jaksanut lukea sitä kokonaan, loppu meni selailuksi. Oli se… aika outo.”
*
André Brink Kun vielä muistan suom. Seppo Loponen WSOY 2006 (a.p.2004)
Aiemmin arvostamani etelä-afrikkalainen kirjailija on tässä luonut tarinan kirjailijasta, joka paneutuu muistelemaan elämänsä naisia. Kustantajan myyntipuhetta: ”romanttinen rakkaudentunnustus ja nautinnollinen ylistys naiselle… vaikuttava romaani rakkaudesta kaikissa muodoissaan, mutta ennen kaikkea kuolemasta.” — Petyin. Ainakin ne alun sata sivua, jotka jaksoin, olivat aika lailla silkkaa seksikuvausta. Seitsemänkymppinen kirjailija yrittää lämmitellä nuoruutensa seksiroihujen ammoin hiipuneella hiilloksella?
*
Karl Ove Knausgård Taisteluni Viides kirja suom. Katriina Huttunen LIKE 2015 (a.p.2010)
Kirjailijaa on jo ehditty ylistellä, mikä sai tarttumaan tähän kirjaan, kun se osui kohdalle. Taisteluni on kuusiosainen omaelämäkerrallinen romaanisarja, jonka viides kirja käsittelee tekijän oppivuosia Bergenin kirjailija-akatemiassa ja yliopiston kirjallisuustieteen sekä taidehistorian opinnoissa. Opintojen rahoitus vaatii satunnaisia töitä milloin missäkin. Nuoren Karl Oven persoonallisuus käy kirjan mittaan hyvin tutuksi ja lukija saa eläytyä kuvauksiin itsetuntoa raastavista sieluntuskista, rakastumisista sekä ajoittain humala- ja katastrofihakuiseksi ryöstäytyvästä alkoholin käytöstä. Myös perhesuhteet valottuvat säälimättömän karusti tekstin edetessä. Näennäisestä kielen helppoudesta huolimatta tarina ottaa mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti. Sanotaan, että kirjailijaksi tullaan elämällä kirjailijan elämä. Tässä sitä lajia nyt on! – Nautin Knausgårdin aidosti elämänmakuisesta, sävykkäästi kerrotusta kasvukertomuksesta. Paikoin teksti on huikean kaunista ja ilmeikästä. Suosittelen!
***
Runoja
Bei Dao Puhun peilille kiinaa suom. Pertti Seppälä Basam books 2013
Bei Dao (Zhao Zhenkai) on merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin kiinalainen nykyrunoilija. Hän on ollut poliittisista syistä maanpaossa vuodesta 1989 lähtien Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja on päätynyt asumaan Hongkongissa. Bei Daon kotitausta on yläluokan kiinalaisperheessä ja hän lukeutui jo nuoruudessaan toisinajattelijoiden kirjalliseen ryhmittymään, jota maolainen kritiikki nimitti ”Hämärän runoilijoiksi”. Seppälän suomennos on oivallinen. – Daolla on taito lähestyä lukijaa koskettavin kuvin, jotka tuntuvat nousevan subjektiivisesta kokemuspiiristä. Pidin näistä runoista kovin.
Raja
Haluan vastarannalle // virran vesi muuttaa taivaan värin / muuttaa myös minut / olen virrassa / rannalla seisoo varjoni / kuin salaman kärventämä puu // haluan vastarannalle // vastarannan metsiköstä / lennähtää yksinäinen villikyyhky / säikähtäneenä / suoraan minua kohti
*
Tero Tähtinen Kuunkulkema yö – 108 haikua BasamBooks 2015
Tähtinen (s. 1978) on buddhalaiseksi kääntynyt maailmanmatkaaja, esseisti, runoilija ja suomentaja. Viimeisin julkaistu kirjansa sisältää 108 lumoavaa haikurunoa, jotka puhuttelevat yksinkertaisuudellaan ja hiljaisilla kuvillaan. – Tämä on parhautta!
Oksiston varjo / huojuu kirjan sivulla. / Hetkeen en luekaan.
Hiljaisuus, miten / kuvata sitä sanoin? / Tähdet lammella.
Tyhjä Vuori, se / olen minä. Tuulahdus, / ei ketään missään.
*
Rakel Liehu Minä hengitän sinulle Kirjapaja 2010
Kirjapaja on uusiojulkaissut Liehun kauneimpia rakkausrunoja tässä uudehkossa opuksessa. Toistakymmentä runokokoelmaa julkaissut Liehu on palkittu sekä Pro Finlandialla (2006) että valtionpalkinnolla (2008). Olen hyvin varhain mieltynyt Rakel Liehun uskomattoman rikkaaseen runokieleen ja aihepiiriin, josta hänen taiteensa nousee. Tämän kirjan haluaisin omaan hyllyyni, vaikka siellä aiempia kokoelmia jo on, ja moni runo niistä tuttu. – Joku vain osaa kirjoittaa ne runot, joista itse koko elämänsä uneksii.
Pensas paloi / eikä palanut. / Tulen hellyys, / Sinun hellyytesi / sille joka oli täynnä / kuolleita, / kevätuskonsa kadottaneita oksia.
***
Proosaa
Tiina Raevaara Yö ei saa tulla Paasilinna 2015
Aiemmin lukemieni Raevaaran romaanien perusteella tiesin jo odottaa, että tarina saattaa olla erikoislaatuinen. Raevaara ei todellakaan kuvaa reaalimaailman tapahtumia tässäkään. Enimmän aikaa päähenkilö häilyy ja haahuilee harhamaailmassa. Lukija ei aina tiedä onko kyse vainoharhaisista näyistä ja vai painajaisunesta. Raevaaralla tämä on ilmeisesti tyylikeino kuvata päähenkilön elämän ahdistavaa atmosfääriä. Tarinalla on oma logiikkansa, joka ei välttämättä lukijalle aukea. – Minusta tarina on omituinen, ja olin suorastaan helpottunut kun se päättyi. Loppukin töksähtää. En kehuisi kauheasti.
*
Paul Auster Mies pimeässä Matkoja kirjoittajan kammiossa suom. Erkki Jukarainen Tammi 2009
Säännöllisin väliajoin näköjään palaan Paul Austerin pariin. Nyt löysin nämä kaksi pienoisromaania yhteisniteenä kirjaston pokkarihyllystä. Austerilla on taito vaeltaa tekstinsä sisällä, luoda sisäkkäisiä maisemia, kuljettaa henkilöitään merkityksellisillä katkelmilla aikakaudesta toiseen, keskusteluttaa. Erityisen taitavasti hän kuvaa vanhan miehen muistoihin pysähtynyttä elämää. – Austerin maailmoissa viihtyy – ja niitä riittää.
*
Pauliina Rauhala Taivaslaulu Gummerus 2015
Vihdoinkin tuli otollinen hetki lukea tämä paljon puhuttu ja kosolti kiitelty todentuntuinen tarina lestadiolaisen perheenäidin kohtalosta. Rauhala (s. 1977) kirjoittaa heleästi ja kauniisti vaikeasta aiheesta, ihannoidun äitiyden muuttumisesta taakaksi. Tarinan äiti käy psykoosin kautta uuvuttuaan täysin. Aviomies pelastaa perheen hajoamiselta, mutta saa yhteisön tuomion ja nuhteet ratkaisustaan. Asioita ei kaunistella, mutta ei myöskään synkistellä eikä syyllistetä ketään kohtuuttomasti. Lukijalle syntyy syvempi ymmärrys osapuolien näkemyksistä, mikä antaa toivoa. Suomalaisen kristillisyyden omaleimaisimpia yhteisöjä oleva vanhalestadiolaisuus on juuri äitiyden ihannointinsa ansiosta elinvoimaisin ja runsaslukuisin herätysliikkeistämme. – Valoisa ja tumma tarina äidistä, joka väsyy ja isästä, joka tekee rohkeita ratkaisuja. Koskettava, kyyneliin asti.
*
Henning Mankell Italialaiset kengät, suom. Laura Jänisniemi Otava 2007 (2006)
Vuorovettä -blogin Katjalta sain vinkin tästä kirjasta, joka osoittautui kerrassaan hienoksi tarinaksi yksinäisyydestä ja toisiinsa liittyvien kohtaloiden murtumapisteestä. On mies ja saari, koira ja kissa. Tapahtuu jotain täysin odottamatonta, josta alkaa purkautua pitkään vaikenemiseen kerääntynyt sotkuinen vyyhti. Mankellin tarinan henkilögalleria on omituisuudessaan herkullinen sillä tavalla, että lukija alkaa uskoa mahdottomat käänteet mahdollisiksi ja heittäytyy tarinan lumoon. – Houkuttelee tutustumaan Mankellin muihinkin kirjoihin. Ehkä kaikki eivät ole rikostarinoita, niin kuin olin olettanut – ja ohittanut vahingokseni hyvän kirjailijan. Kannattaa ehdottomasti lukea.
***
Runot
Arvo Ahlroos Yön malja pisaroi ntamo 2013
Ahlroos oli ansioitunut tv-dokumenttien tekijä. Tämän kokoelman runot löytyivät hänen jäämistöstään ja on julkaistu nyt 30 vuoden jälkeen. Tuoretta, aistivoimaista ja herkkää, suorastaan haltioitunutta rakkausrunoa, yhä.
maiseman mykkä kukintosi antaa / tämän hiljaa humajavan heinän / suovillan pehmeän kuiskeen / kanervankirpeän ujouden / läikkyvän kuun / silmiäsärkevässä raiskiossa / räjähtävän auringon / Kainuu / sinä olet kuusten alaoksien säilömä varjo / ikimetsien paino rinnallani / ja oksiesi liikahdus / kuin tukkasi tumma heilahdus / rakkauteni hiirenkorvalla
*
Tuuli paiskii rakkauden ovea toim. Aino Räty-Hämäläinen WSOY 1997
Runoja rakkaudesta hurmioineen, kipuineen. Runoja eron tuskista, helpotuksesta. Runoja ihmisen ihon ikävästä. Runoja avioliitosta ja yksinelämisestä. Runoja, runoja. (Leinoa, Hellaakoskea, Tiaista, Tikkasta, Hassia, Laukkarista, Vuorelaa, Tabermannia, Leinosta, Stenbergiä, Pennasta, Siikalaa, Anhavaa…)
**
Proosa
Tiina Raevaara Hukkajoki Teos 2012
Raevaara on kiinnostava nimi uuden kirjailijapolven riveissä. Tämä teos on vasta toinen lukemani, en osaa vielä sanoa mikä tekee hänestä erityisen, mutta omassa lajissaan hän selvästikin on. Hukkajoen henkilökuvaus on voimakkain värein maalailtua, tulee mieleen Reidar Särestöniemen taulut. Tapahtumat etenevät rymisten, outoja käänteitä ja maagisia tehokeinoja kaihtamatta. Romaanin henkilöiden maailma on yhtä aikaa kuuma ja kylmä. Poissaolija on läsnä ja persoonat vaihtavat omistajaa. – Kirja kiehtoo salaperäisyydellään ja selittämättömyydellään.
*
Johan Bargum Novelleja 1965-2015 suom. Rauno Ekholm ja Marja Kyrö Teos 2015
Vihdoinkin osui kohdalle hieno novellisti, kirjailijana jo pitkän ja ansiokkaan taipaleen kulkenut. Novellien aiheet ovat eri ikäisten ja erilaisten ihmisten suhteissa. Kokoelma sisältää myös kaksi uutta, ennen julkaisematonta novellia. Ihailin erityisesti Bargumin kykyä kuvata lapsen maailmaa ja suhdetta aikuisiin. – Todella hyviä novellisteja ei ole paljon, mutta tässä on yksi sellainen.
*
Helen Garner Vierashuone suom. Taina Wallin Atena 2015
Australialaisen kirjailijan romaani voitti ilmestyessään kolme tärkeintä kirjallisuuspalkintoa maassaan. ”Teos on hienopiirteinen muotokuva kahden naisen ystävyydestä ja elämän rajallisuudesta.” En tuosta hienopiirteisyydestä niin vakuuttunut, mutta ystävyyden vahva ylistys tämä romaani kyllä on. Tulee esiin, miten vakava sairaus herättää valtavia tunnekuohuja lähi-ihmisissä. Jokaisella pitäisi olla yksi ystävä, jolla on rohkeus sanoa suoraan tunteensa eikä alistua säälistä tai liiasta hienotunteisuudesta roolihenkilöksi näyttämölle, jonka syöpää sairastava saattaa ympärilleen rakentaa. – Ravisteleva kirja, joka pitää imussaan. Lukija joutuu ottamaan mielessään kantaa vaihtoehtoisten hoitojen ja silkan huiputuksen rajoihin.
*
Päivi Alasalmi Pajulinnun huuto Gummerus 2015
”Kiehtova, taianomainen ja julma tarina saamelaisten kohtalosta pirkkalaisryöväreiden armoilla”. Aiemman romaanin Joenjoen laulu tarina jatkuu tässä. Alasalmi kuvaa herkästi saamelaisten luonnonuskoa ja kulttuurisia tapoja. 1500-luvun saamelaisten kova arki ja yhteisöllisyyden voima herää lukijan mielessä eloon tarinoiden myötä. Saattaa olla, että tarinassa on aineksia trilogiaksi, koska Pajulinnun huuto päättyy eräänlaiseen käännekohtaan, joka tuntuu vaativan jatkoa. – Alasalmen koruton tyyli ja taito kuvata äärimmäistä julmuutta murskaamatta lukijan toivoa hakee vertaistaan. Mukaansa ottava tarina on lukunautinto!
*
Ljudmila Ulitskaja Tyttölapsi novelleja suom. Arja Pikkupeura Siltala 2015
Alkujaan erilliset kertomussikermät 1950-luvulta tyttöjen elämästä Moskovan liepeillä on koottu yhteen. Kertomukset paljastavat Stalinin aikaisen elämän realiteetit sekä venäläisen monen kerroksen väen yhteiselon. Todentuntuinen ja eriskummallisia kokemuksia sekä tavanomaista tyttölasten kehityskaarta oivallisesti kuvaava novellikimppu paljastaa tekijänsä ilmaisullisen lahjakkuuden, joka vastikään tuli palkituksi kirjallisuuden Nobel-palkinnolla. – Viihdyin kirjan tyttöjen maailmassa.
*
Taina Latvala Ennen kuin kaikki muuttuu novelleja Otava 2015
Hieno novellistilöytö, minulle uusi. Latvala (s. 1982) on julkaissut tätä ennen palkitun esikoisteoksen Arvostelukappale (-07) ja romaanin Välimatka (-12). Nämä novellit ovat palasia samojen henkilöiden elämänkaarelta ja kukin tarina muodostaa oman hienovireisesti laaditun kokonaisuutensa. Pidän Latvalan tyylistä kirjoittaa hyvää, selkeää tarinaa ja tavasta elävöittää tekstiä vuorosanoin. – Lukijalle on miellyttävää, jos kirjan parissa tulee hyväntuulinen olo ja spontaanit naurahdukset säestävät lukukokemusta.
*
Miehen rakkaus toim. Armas Alvari, Jaakko Tontti Gummerus 2008
Suomen kirjalliseen kärkeen kuuluvilta miehiltä pyydetyt novellit valottavat rakkautta miehen näkökulmasta. – Saattaa olla kirjoittajille ja miehille terapeuttista, mutta naislukijalle tästä jäi jotenkin alakuloinen olo.
***
John Grisham Joulua pakoon suom. Hilkka Pekkanen WSOY 2002
Amerikkalaisen pikkukaupungin joulunvietto saattaa olla hyvinkin traditionaalista ja yhteisön paine kova. Grishamin bestselleriksi kotimaassaan nousseen joulutarinan oli kirjastotäti kaivanut varastosta tarjolle ajankohtaislokerikkoon. Meillähän on kokemusta joulupakolaisuudesta kolmelta joululta, joten samastumispintaa löytyi. – Vietin naurunpyrskähdyksien säestämiä hauskoja lukuhetkiä kirjan parissa.
*
Amin Maalouf Siipirikko mies suom. Lotta Toivanen Gummerus 2015 (1993)
Libanonilaissyntyinen ranskalainen kirjailija sai tästä teoksestaan Goncourt-palkinnon ja kuuluu maansa nimekkäimpiin prosaisteihin. Maalouf on synnyinmaansa perinteen mukaan taitava tarinankertoja. Hän aloittaa tämän romaanin kuvaamalla päähenkilöidensä kautta 1800-luvun ottomaanien valtakuntaa ja sen aikaista jännitettä. Egypti ja Englanti taistelivat Libanonista ja maan asukkaat koettivat säilyttää elämänehtonsa monen tahon puristuksessa. Puolivälissä tarinassa tapahtuu käänne, joka imaisee lukijan mukaansa. ”Faktat katoavat, usko pois, mutta legenda jää niin kuin sielu ruumiin mentyä tai parfyymi naisen käveltyä ohitse.” – Nautittavaa proosaa, viehkeää itämaista lumoa!
*
Camilla Läckberg Saarnaaja suom. Outi Menna Gummerus (10.p.) 2015
Saarnaaja (Predikanten) on Läckbergin Fjällbacka-sarjan toinen osa, lisättynä dekkarikoululiitteellä. Tempaisin tämän kirjaston pokkarihyllystä, ehkä halusin tutustua maineikkaan ruotsalaisdekkaristin tyyliin. Muistin taas, miksi dekkarikirjallisuus ei kuulu favoriitteihini. Jossakin tehdään murha, joka kytkeytyy vuosikymmenten takaisiin katoamistapauksiin. Saman tien esitellään tutkinnanjohtajan perheolot sukua myöten, koko kylän väki sukulaisineen, pala autenttista rikoskertomusta aina välissä. Loppuratkaisua kohti tunnelma tihenee, kunnes hiukan lässähtää. – Läckberg rikkoo omaa ohjettaan: ”Tavoitteena on kirjoittaa jännittävä tarina. Dekkarikirjailijan pahin pelko on, että lukija kyllästyy.” No, lukija kyllästyi, kun puoleen väliin mennessä rikoksen selvittämisessä ei päästy puusta pitkään, vaan vyörytettiin aina lisää väkeä näyttämölle. Todisteketju perustui lopulta epätodennäköisyyksiin, jotka eivät vakuuttaneet.
*
Katja Kettu Yöperhonen WSOY 2015
Kovasti ”rouheasta tyylistään” kehuttu kirjailija on tämä rovaniemeläissyntyinen Katja Kettu. Olen lukenut aiemmin Kätilön, Surujenkerääjän ja Hitsaajan, tässä järjestyksessä. Tyyli on sama, tunnistettavissa läpi tuotannon. Mediaseksikkyyttä löytyy aina omituisiin, keksittyihin sieppaustarinoihin asti (Wikipedian mukaan). Yöperhonen on vaietusta aihepiiristä ehjäksi tarinaksi sommiteltu ja sillä tavalla merkittävä teos. Stalinin ajan vankileireille ja Marikansan luonnonuskontoon syvälle porautuvassa sukutarinassa on Ketulle ominaista vahvaa tunnetta ja pidäkkeetöntä seksuaalisuutta. Kirjailija ei kaihda kauhistuttaa lukijaa tarinansa käänteillä. – En erityisesti ole tämän tyyppisen kerronnan ihailija, joten teoksen kahlaaminen oli hivenen työlästä. Ketulla on toki kiistämättömät ansionsa – muun muassa kielen rikkaus – ja eittämätön paikkansa suomalaisessa kirjallisuudessa omaäänisenä, väkevänä naistuntojen tulkkina.
*
Haruki Murakami Värittömän miehen vaellusvuodet suom. Raisa Porrasmaa Tammi 2014
Murakami on tässä taas punonut mitä kiehtovimman tarinan yksinäisen miehen elämästä tavanomaisuuksineen ja menneisyyden kätköistä paljastuvine salaisuuksineen. Miehen elämän kuvaus on mestarillista, lukijan mieleen piirtyy elävästi yksinäinen hahmo, joka on jäänyt kiinni nuoruutensa haavaan. Miehen elämä soljuu viileän tyynesti radallaan ilman merkittäviä tavoitteita. Muutamat uudet Ihmissuhteet tuovat väriä elämän valjuuteen, mutta eivät kehity eivätkä kestä. Kunnes mies kohtaa Saran. – Kirjailija luo riipaisevan kirkkaasti yksinäisen miehen maailman ja sen kulminaatiopisteen. Tarinan loppu yllättää, moni jatkumo on mahdollinen, toivo säilyy. Hieno kirja!
*
Joel Haahtela Elena Otava 2003
Lääkäri ja kirjailija Joel Haahtelan (s. 1972) teokset ovat aina tapauksia ilmestyessään ja päätyvät kirjallisuuspalkintojen ehdokaslistoille. Pienoisromaani Elena on Haahtelan neljäs julkaisu. Tarinassa on kirjailijalle tyypilliseen tapaan mystinen pohjavire: mies näkee puistossa naisen, joka alkaa kiehtoa häntä niin, että hän pyrkii näkemään tämän yhä uudelleen. Romaanin loppupuolella ilmenee, että mies on vanha ja nainen muistuttaa hänen kuollutta vaimoaan. Ehkä mies seurailee Elenaa lääkitäkseen ikäväänsä, herättääkseen muistot yhä uudelleen henkiin. Joel Haahtelalla on tunnistettavan oma, selkeä, niukka, mutta erittäin ilmaisuvoimainen tyyli kirjoittaa. Elenan tarina, kuten Haahtelan tarinat usein, on eräällä tavalla universaali, voisi tapahtua missä maassa tahansa. Tarinassa on unenomaisia tasoja, joihin todellisuus liukuu eikä lopulta ole varmaa, onko kyse todellisuudesta vai miehen muistoista. – Olen Haahtelan tyylin ja kielen ihailija. Elenan tarina kestää yhä uusia lukukertoja menettämättä mystistä kiehtovuuttaan.
***
Esseet
Antti Arnkil Lauantaiesseet Siltala 2014
Otavan kustannustoimittaja Arnkil, joka on työskennellyt myös Nuoren Voiman päätoimittajana, on koonnut esikoisjulkaisuunsa esseitä kulttuurikentän eri sektoreilta. Lauantaiesseet sisältää muutamien elokuvien, kirjojen, musiikillisten ilmiöiden sekä henkilökuvan tarkastelua. Esseetyyppisten julkaisujen vaarana on mielipidetasolle jääminen, mutta Arnkililla on kompetenssia tutkailla ilmiöitä laajemmin ja sävykkäästi. Lukijassa saavat tietysti eniten kaikupohjaa ne esseet, joiden aihe on kokemuksellisesti tuttu, niinpä minua kiinnosti näissä esseissä erikoisesti Reko Lundanin henkilökuva; Lars v. Trierin Melancholia-elokuvan maailmanlopun uhkakuvat ja niiden peilaus yksilön henkilökohtaiseen kohtaloon; 1657 kertojaa, Yrjö Jäntin megalomaanisen Suomen sana -teoksen arviointi sekä Skavabölen pojat –elokuvan tutkielma.
*
Merete Mazzarella Aurinkokissan vuosi Tammi 2015
Eräänlainen päiväkirja, jonka tunnelmia värittää aurinkokennolla toimiva japanilainen aurinkokissa. Mazzarellan ajatuspolut käyvät uuden rakkaussuhteen arjessa, muistoissa, maailman tilanteessa, myös ex-miehen luona Uppsalassa. Kirjan sisältö on mukavaa jutustelua, joka ei väitä mitään, mutta tarttuu aiheisiin rohkeasti, lempeästi ja avarasti.
*
Romaanit ja novellit
Khaled Hosseini Ja vuoret kaikuivat suom. Katariina Kaila Otava 2015 (2013)
Afganistanilaiskirjailija, armoitetulta tarinankertoja Khaled Hosseinilta on tässä taas uusi viehättävä tarina, joka tekee eläväksi uutisotsikoissa usein olleen maan kulttuuria ja ihmisten elämää. Monet ovat laillani lukeneet Tuhat loistavaa aurinkoa ja ihastuneet itämaisiin tarinoihin ja inhimilliseen kertojanääneen. Tässä uusin suomennettu Hosseini. Otava on viisaasti ottanut tämän oitis Seven-pokkareihinsa. – Kirja on miellyttävää matkaseuraa tai marraskuun pimenevien iltojen lukukaveri.
*
Raija Oranen Sulo tuli taloon – ja muita käänteentekeviä kertomuksia TEOS 2007
Viihderomaanin ja draamakäsikirjoitusten taitaja ja intohimoinen koiraihminen on tässä purkanut elämänsä huimia käänteitä todenperäisiksi kertomuksiksi. Kokonaisuus vaikuttaa hiukan välityöltä, tai jatkolta aiemmin julkaistuun Kaikki Doriksesta – ja muita ällistyttäviä tarinoita. On ilmeistä, että kirjoittajan elämässä vaikuttaa yliluonnollisia voimia ja samoilla taajuuksilla olevan aviomiehen kanssa sattuu ja tapahtuu. – Hassunhauskaa viihdykettä, erityisesti koiranystäville.
*
Vilja-Tuulia Huotarinen Valoa valoa valoa Karisto 2011
Huotarinen on uuden aallon kirjailijoita, omaääninen, vahvan tarinan ja muodon taitaja. Tämä on tarina rakkaudesta ja kuolemasta, kahden neljätoistavuotiaan tytön kohtaloiden solmiutumisesta yhteen lähtemättömällä tavalla. Tekstissä käytetään Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden uutisointia toisen päähenkilön elämänkohtalon metaforana. – Minua miellytti tekstin hengittävyys, lauseiden sijoittelu omille riveilleen. Kirja on 175-sivuinen ja kompaktin kokoinenkin.
*
Peter Høeg Susanin vaikutus suom. Katriina Huttunen Otava 2015
Tanskalainen nykykirjailija, joka on kehittänyt kirjoihinsa onnistuneen ja myyvän konseptin, eräänlaisen dekkarin ja nykyromaanin perhedraaman välimuodon. Tämäkin romaani liikuskelee tulevaisuuskuvissa ja haastaa sisällöllisesti lukijaa tietämyksellään ja aavistuksillaan. – Jos pidit Lumen tajusta, pidät tästäkin.
*
Amy Chua Tiikeriäidin taistelulaulu suom. Auri Paajanen, Susanna Tuomi-Giddings Siltala 2012 (4.p.)
Kirjoittaja on Amerikan-kiinalainen professori, joka kertoo avoimesti miten hän kasvatti kahdesta tyttärestään musiikin ihmelapsia. Metodi on kirjoittajan mukaan tyypillistä kiinalaista ja valaisee jossain määrin sitä tosiseikkaa, miksi nykyään niin suuri osa klassisen musiikin huippunimistä onkin aasialaisia syntyperältään. Länsimaisen musiikkikasvatuksen silmin luettuna metodi on tehokas, mutta pöyristyttävä. – Lukiessani mietin, mikä panee äidin tekemään tällaista, pohjaton kunnianhimoko. Kyseessä on kuitenkin äiti, joka on itse kulttuurisesti huipulla. Siinä ainoassa kohdassa tavoitin äidin tunnetason, missä hän kuvaa hetkeä, jolloin hän antoi periksi nuorimmaiselleen, joka sitkeästi vastusti äidin tahtoa. – Pakko sanoa huh!
***
”Niin vähän aikaa
ja sekin kiitää nuolena
saalista kohti. Levottomuus, kipu
maan ja auringon
jokaisessa kierroksessa.
Päivä, viivy,
hidastu viikko,
ellette pysähtyä voikaan,
ennen kuin pysähtyy
nuolen saavuttama sydän.”
Runot
Puiden lohtu Saksankielistä runoutta 1946-2000 toim. Stefan Moster WSOY 2005
Ensimmäinen Suomessa julkaistu yleiskuva 1900-luvun jälkipuoliskon saksankielisestä runoudesta. Suomennokset ovat suomalaisten runoilijoiden käsialaa. Kokoelmassa on 53 eri runoilijan tekstejä, niistä ennestään tuttuja minulle vain Bertol Brecht, Günther Grass, Nelly Sachs ja Said (iranilaissyntyinen). Oli kiinnostavaa saada laajempaa kuvaa Goethen kotimaan jälkipolven runontekijöistä.
Proosa
Stieg Larsson Millenium-trilogia suom. Marja Kyrö WSOY 2006, 2007
Olen katsonut kaikki Millennium-trilogian elokuvaversiot muutama vuosi sitten. Kun nyt on uutisoitu toisen kirjailijan jatkaneen Lisbeth Salanderin tarinaa, päätin lukea alkuperäiset Stieg Larssonin romaanit ja katsoa sitten uudestaan elokuvaversiot, jotka löytyvät kotoa.
Miehet jotka vihaavat naisia alkaa Lisbeth Salanderista, mutta aika pian astuu kuvaan toimittaja Mikael Blomqvist, joka hankkii potkut Millennium-lehdestä ja aloittaa pyynnöstä Vanger-suvun historioiden pöyhimisen samalla jatkaen omia tutkimuksiaan Wennerströmin talousrikoksista. Larsson kuljettaa Salanderin ja Blomqvistin elämänkuvioita erillään, kunnes kirjan puolivälissä tuo heidät yhteen. Yhteistyö alkaa yllättäen toimia ja tuottaa hienoa hedelmää, jonka tuloksena Mikael saa Wennerström-kirjansa julkaisun myötä maineensa takaisin ja Lisbeth junailee W:n ulkomaille talletetut petosrahat omalle tililleen. Larsson on kovin perusteellinen kuvaillessaan tapahtumien pyörteitä, ehkä vähän mustavalkoinenkin henkilökuvauksessaan. Vaikka romaani on runsassanainen, jopa paikoin luettelonomaisen pikkutarkka, se pitää hyvin otteessaan. Loppuratkaisu ei kyllä yllätä lukijaa.
Tyttö joka leikki tulella jatkuu samaan tyyliin kuin ensimmäinen osa alkaen Lisbeth Salanderin elämästä Karibian meren saarilla, jonne hän onnistuneen puhalluksen jälkeen on asettunut. Samaan aikaan Mikael etsii häntä turhaan. Kun Lisbeth palaa Ruotsiin, hänen virkaholhoojansa alkaa suunnitella kostoa Lisbethin taholta kokemansa nöyryytyksen vuoksi. Tapahtuu kolme murhaa, joiden ainoa selkeä yhdysside on Lisbeth Salander. Hän siis joutuu sekä poliisin että tilatun murhan tekijän jahtaamaksi. Toinen osa trilogiaa on paikoin tosi piinaavaa luettavaa, mutta kiristyvät jännityskierrokset ovat mestarillisesti laadittuja. Loppu on kertakaikkisen kaamea.
Pilvilinna joka romahti osoittautuu kaikkein kiintoisimmaksi kolmesta. Tarina porautuu Ruotsin valtiollisen poliisin omalakiseen toimintaan, joka ei ole kenenkään valvonnassa. Keskiössä on edelleen toimittaja Mikael Blomqvist, joka sinnikkäästi selvittelee yhä omituisemmaksi käyvää Lisbeth Salanderin ajojahtia. Salander on sairaalassa toipumassa ampumavammoista ja samalla osastolla hänen isänsä, joka pian keksii muutaman huoneen päässä olevan avuttoman tyttärensä. Millennium-lehden päätoimittaja saa isommasta lehdestä haastavan työn ja joutuu henkilökohtaisen hyökkäyksen kohteeksi. Larsson rakentaa verkoston Lisbeth Salanderia ymmärtävistä ihmisistä, jotka kukin tahollaan murentavat tuhoon tähtäävää salaliittoa. Murhia tapahtuu ja loppuratkaisu on Larssonin tyyliin näyttävä ja huima.
Täytyy sanoa, että tosi harva lukemani rikosromaani yltää Millennium-trilogian tasolle sekä aiheensa kiinnostavuudessa ja vauhdikkuudessa että siinä perusteellisuudessa, jolla Larsson henkilöidensä liikkeitä ja kytköksiä kuvaa. Yksityiskohtaisuudesta ja tarkkuudesta johtuu myös valtava sivumäärä, että Lisbeth Salanderin tarina saadaan uskottavasti kerrottua. Painavien opusten lukeminen on myös fyysisesti vaivalloista, jollei pokkariversioita satu saamaan. – Netflixin kuusiosaisessa elokuvaversiossa huomaa juonikiemuroita oiotun ja joitain asioita jätetyn kokonaan pois. Muuten kirjan luomat mielikuvat tapahtumista heräsivät väkevästi eloon toteutuksessa. Noomi Rapace Lisbethin osassa on suvereeni ilmestys!
*
Haruki Murakami Kafka rannalla suom. Juhani Lindholm Tammi 2009 (2002)
Kirjailija (s.1949) tuntuu olevan suosittu kotimaassaan ja maailmallakin. Tarina on tyypiltään maagista realismia, joten ei liene ihme, että 15-vuotiaan Kafka Tamuran karkumatka kotoaan on osoittautunut nuorison suosimaksi. Kissojen kanssa puhuvan Nakata-vanhuksen seikkailu nuoren rekkakuskin mukana on kihelmöivän hauska. Murakami punoo outojen tapahtumien ketjut yhteen taiturimaisesti ja osaa kuvata henkilöidensä mielenliikkeet ja sisäisen kehityksen elävästi. – Viihdyin kirjan parissa, se tuntuu antavan tarinaansa enemmän elämänviisautta suoraan ja metaforina.
*
Sofi Oksanen Norma LIKE 2015
Kirjankustantajan unelmalöytö, tämä Sofi Oksanen, joka osaa kirjoittaa hyvin ja aiheista, joita kustantaja voi kaupata maailmalle. Toinen puoli menestystarinaa ovat kiistat, joita myyntiarvostaan tietoinen kirjailija on jo ehtinyt käydä edellisen kustantajansa kanssa. Norman tarina alkaa näennäisen viattomasti äidin heittäytymisestä metrojunan eteen. Hautajaisissa jo kumahtaa ensimmäinen varoittava kello: ehkä kaikki ei ole ihan niin itsestään selvää kuin miltä näyttää. Tarinaan liittyy kampaamo, jossa äiti on ollut töissä. Norma ja hänen tukkansa on erikoisen geeniperimän tuote. Hiusten ympärillä pyöritään, salaisuuksia paljastuu ja kytkökset rikollisliigaan tuovat esiin senkin, ettei kaikki ole pelkästään hiusbisnestä. Tarina polveilee sillä rajalla, että lukija ei aina tiedä mikä henkilöiden elämässä on totta, mikä paranoidisia kuvitelmia, kuka henkilöistä on todellinen, kuka sivupersoona. – Sofi Oksanen sotkeutuu perin juurin hiuksiin tässä uusimmassa romaanissaan. 300-sivuisen opuksen puolivälissä olin jo aikeissa luovuttaa, mutta romaanin juonikuvio alkaa paljastua vasta romaanin loppupuolella ja päättyy tavalla, joka jättää tulkintamahdollisuudet auki. Ei tehnyt Normakaan minusta Oksasen kertomataiteen ystävää – tuntuu kuin kirja kirjalta avoimemmin kirjailija myisi ennen muuta itseään.
***
Runoja
Liisa Marjatta Järvinen Minä se niitty Opus Liberum 2015
Näin unta mieluisasta miehestä / kiitämässä kimalaisena kukasta kukkaan, / minä se niitty. / Koko päivä on sykkinyt / tuulen tahdissa / niityn yllä pölytyksen pilvet. / Ilokseen sellaista unta katsoo / uusintoina ikävissään.
Liisa Marjatan runosuoni pulppuaa tässä vuodenaikarunojen opuksessa valtoimenaan. Kevätihmiseksi tunnustautuva runoilija inspiroituu loputtomasti ja aina uudestaan luonnosta. On viehättäviä tunnelmapaloja, on huumoria pirskahtelevaa sanoilla leikittelyä, hienoja allegorioita, muistojen välähdyksiä, tummemmat tunnot hillitysti verhoiltuna. Lukijalle tulee vaikutelma, että näitä on luotu pieni pilke silmäkulmassa. Piirroskuvitus sekä kansi ovat tekijän käsialaa. Omakustannetta saa ainakin kirjailijalta itseltään (kotisivu: www.kolumbus.fi/liisa.marjatta. ) – Kaiken kaikkiaan onnistunut yhdistelmä keveänä kuplivaa, jalat maassa ja irti maastakin tanssahtelevaa runoa, jota mielikseen lukee.
*
Proosaa
Euroopan tilanteesta johtunee, että aktivoiduin valitsemaan kirjastosta mm. näitä kulttuurisesti avartavia romaaneja.
Kamila Shamsie Jumala joka kivessä suom. Raimo Salminen Gummerus 2015
Kirjailija syntyi Karachissa 1973, opiskeli Yhdysvalloissa ja asuu Lontoossa. Hänellä sanotaan olevan harvinainen kyky punoa historia yksilöiden vaiheisiin ja kuljettaa tarina nykypäivän tapahtumiin. Aiempia suomennettuja teoksia Poltetut varjot (2010) ja Kartanpiirtäjä (2011) en ole lukenut. Tarina alkaa englantilaisen arkeologiaa opiskelevan tytön Vivian Spencerin ja saksalaisen arkeologiryhmän kohtaamisesta Labrandan kaivauksilla Peshawarin lähistöllä Pakistanissa. Tarina alkaa polveilla paikallisen kulttuurin ja englantilaisen siirtomaahallinnon välisissä jännitteissä, sodassa, jossa intialaisia sotilaita liittyi brittiarmeijan riveihin ja päättyy paikallisten veriseen kansannousuun siirtomaahallintoa vastaan. Erityisen kiinnostavasti Shamsie kuvaa brittien ja islamilaisen paikallisväestön kulttuurisia eroja 1900-luvun alkupuolella. Tarinaan punoutuu juonteita Englannin naisasialiikkeen ja toisaalta burkan silmikon takaa maailmansa kokevan musliminaisten kulttuurin välisestä ristiriidasta. – Kulttuurisesti kiehtova tarina historiallisissa kehyksissä.
*
Nura Farah Aavikon tyttäret Otava (3.painos 2014)
Tässä on maahan muuttaneen somalinaisen suomeksi kirjoittama tarina alkuperäisestä somalialaisesta perhekulttuurista klaaneineen ja elämästä aavikolla. – Tarina puhuttelee inhimillisyydellään ja on suomalaiselle lukijalle todellinen kulttuurinen silmien avaus. – Suosittelen!
*
Melinda Najd Abonji Kyyhkysten lähtö suom. Raija Nylander LURRA Editions 2013 (2010)
Jugoslavian hajotessa alkuperäisiin osiinsa, syntyi, kuten muistamme, sotaa ja kansanmurhaa, pakolaisuutta, ponnisteluja katkeruuden voittamiseksi ja uuden elämän aloittamiseksi vieraassa maassa. Serbialaisen Abonjin omakohtaisten kokemusten suodattama perhetarina on kaunis ja koskettava kuvaus pakolaisen idntiteettikriisistä, juurettomuudesta ja koti-ikävästä. Kirja on palkittu ilmestymisvuoden parhaana saksankielisenä kaunokirjallisena teoksena sekä Sveitsin kirjapalkinnolla. Abonji kirjoittaa pitkiä, monipolvisia lauseita, jotka pakottavat lukijan keskittymään, että kielen vahva ominaislaatu pääsee oikeuksiinsa. – Herkästi kirjoitettu tarina kuljettaa ihmisensä lähihistorian tapahtumien läpi eurooppalaiseen huomiseen.
*
Petri Tamminen Meriromaani Otava 2015
Tammisen pienoisromaani on tyyliltään kirjailijan omimmaksi osoittautunutta lakonismia. Tässä ei ilakoida sanoilla eikä räväköillä puheenparsilla, ei poukkoilla takautumissa tai muilla syrjäpoluilla. Tarina etenee vääjäämättä kuin juna raiteellaan. Kovan onnen merimieheksi kapteeni Huurna kuitenkin saa uponneiden laivojen tilalle aina lopulta uuden ja purjehdus jatkuu. ”Tammisen tragikoominen kertomus nousee vertauskuvaksi lähes kaikelle”, kertoo takakansiteksti. – No, en niin kaiken vertauskuvista tiedä, mutta tulkintahan onkin aina lukijan. Yrittämisen ylistys tämä eräässä mielessä ainakin on. Että elämä on enemmän tai vähemmän epäonnista yrittämistä alusta loppuun, aina jossain välissä sitten onnistuenkin. Koomisuus on tarinan juonessa, ei niinkään tekstissä. Kirja on nopeasti luettu, mutta ei heppoinen kuitenkaan.
*
Anja Snellman Antautuminen WSOY 2015
Snellman on tuottelias, julkaisi esikoisensa 1981 ja siitä laskien Antautuminen on 26:s. Lähes joka vuosi on tullut uutta tekstiä. Snellmanin tyyli pyrkii tehoavuuteen, ja kieli on rikasta. Tässä tehoa on haettu kansanrunouden säkeistä ja maustettu nykykielisillä ilmaisuilla. Antautuminen ei ole puhtaasti romaani, vaan eräänlainen ankara, osittain ylivirittynytkin tilitys kirjailijapersoonan omasta elämästä ja erityisesti siitä, miltä se elämä on tuntunut. Tavallaan pontimena on jonkinlaisen synteesin, selityksen hakeminen. Sellaiseksi löytyy tässä ’erityisherkkä persoonallisuus’. – Arvostan Anja Kaurasen/Snellmanin tuotantoa niin paljon, että olen lukenut lähes kaiken. Tämä viimeisin on rankin rehellisessä omakohtaisuudessaan – sekä kirjoittajalle että lukijalle. Ottaa mukaan, ravistelee, jättää hiljaiseksi.
*
Selja Ahava Eksyneen muistikirja Gummerus 2010
Dramaturgin esikoisromaani kertoo Annasta, jonka elämä hajoaa hiljalleen muistisairauteen. Kerronta on kaunista kuin runo, vaikka itse tarina on surullinen ja tekee kipeää lukea. Muistisairaista puhutaan, heidän elämäänsä kuvataan ulkopuolisen silmin paljon. Tämä tuntuu hätkähdyttävän omakohtaiselta, vaikka onkin fiktiivistä. – Miellyttävästi kerrottu melankolinen tarina.
**
Runoja
Kohise villi aalto – Isa Aspin runot toim. Toivo Hyyryläinen minerva 2015 (2.p.)
Nuku, nuku aaltonen / nuku jo / Tuolla laulaa humisten / kuusisto! / Kehtolaulusi se on / nuku aalto rauhaton / nuku jo.
Isa Asp, 1800-luvun runotyttö, Saima Harmajan sukulaissielu, aloitti varhain ja opetteli itse mm. Runebergiä lukemalla sommittelemaan säkeitä. Varsinaisia runoteoksia hän ei julkaissut, mutta lasten lehteen ja myöhemmin muihin julkaisuihin hän sai runojaan painetuksi. Kirjallisuuden historia tuntee Isa Aspin, joka oli aikansa runoilijoiden tapaan kaunosieluinen ja myös uskonnollinen. Hänen runojaan on sävelletty hengellisiksi lauluiksi, sitä kautta ne ovat itsellenikin ensin tulleet tutuksi. Hyyryläinen on tehnyt kulttuuriteon kootessaan ja suomentaessaan tähän kokoelmaan 92 alun perin ruotsinkielistä runoa ja sanoittaessaan kommentaariosuudessa runojen syntytaustoja ja runoilijan lyhyeksi jääneen elämänkaaren vaiheita.
*
Aulikki Oksanen Helise, taivas! Valitut runot 1964-2014 Siltala 2014
Aulikki Oksanen ei enemmälti esittelyä kaipaa, on sen verran tunnettu ja monilahjakas tapaus: runoilija, prosaisti, ylioppilasteatterissa Lapualaisoopperan aikaan laulaja ja näyttelijäkin sekä kuvataiteilija. Proosansa on hyvin omintakeista. Runonsa ovat jäljittelemättömiä ja huikean musikaalisia, niinpä monet niistä ovat inspiroineet säveltäjiä. Kokoelman lainasin kirjastosta ja totesin, että haluan sen kotihyllyyni koska tahansa sen pariin palatakseni. – Rakastettavaa, helisevää kieltä, huiman kauniita runokuvia ja vahvaa aatteen paloa, jota ei voi vastustaa.
*
Novelleja
Matti Paloheimo Nainen Palatinuksella Nordbooks 2014
Paloheimon julkaisuluetteloon on kertynyt monenmoista yli neljänkymmenen vuoden ajalta, runoja, romaaneja, esseitä, tietokirjoja, mm. isänsä Oiva Paloheimon elämäkerta. Paloheimolla on teologin koulutus, ja hän on toiminut paitsi pappina, Kirkko ja Kaupunki–lehden kulttuuritoimittajana, Kirkon tiedotuskeskuksen johtajana ja Valtion Elokuvatarkastamon johtajana. Tuore novellikokoelma on elävän elämän sirpaleista koottu, osittain kirjoittajan omankin elämän. Teemoissa toistuvat vanhenevan miehen apeahkot elämäntunnot, nuoruuden rakkauksien muistoissa lämmittely, pitkän avioliiton arkeen sopeutuneen unelmat siitä, mikä ei enää ole mahdollista. Novelleissa juodaan ahkerasti viiniä, naisilla on korkeat korot, ja parfyymi tuoksahtaa viekoittelevasti. ”Jokaisella lauseellaan kirjailija paljastaa itsensä, minä ajattelin, ja jokaisella siveltimenvedollaan taiteilija paljastaa itsensä. Seisoin alasti hänen makuuhuoneessaan. Mutta niin seisoin monissa muissakin paikoissa, lukuisissa museoissa ja julkisissa tiloissa kenen tahansa töllisteltävänä. Kaikkihan minut näkivät, jotkut näkivät jopa lävitseni” (Konsertin jälkeen). – Jokin menneen tuoksu näissä novelleissa on, jonka ikätoveri tunnistaa, mutta ei sangen kovin ilahdu. Selostusmainen tyyli novelleissa jää häiritsemään.
*
George Saunders Joulukuun kymmenes suom. Markku Päkkilä Siltala 2015 (2013)
”Sarja satiirisia näkyjä amerikkalaisten lähiöiden rahvaasta. Saunders kirjoittaa järkyttävän hauskasti synkistä aiheista.” Kirjailija on alun perin geofyysikko ja myös opettaa Syracusen yliopistossa. Hän kirjoittaa artikkeleja, lyhytproosaa ja lasten kirjoja. Kritiikki pitää häntä uuden amerikkalaisen fiktion suunnannäyttäjänä erityisesti satiirisen otteen ja kielellisen omaäänisyyden ansiosta. Kieltämättä nyrjähtänyt ote elämän trivialiteetteihin panee ajattelemaan uudesta tulokulmasta ja haastaa lukijan älyä. G.S:n tarkoitus ei ole viihdyttää, juuri siksi nämä novellit ovat myös omalla tavallaan viihdyttävää luettavaa. – Kannattaa tutustua!
*
Pokkarit
Emilie Richards Yli synkän virran suom. Virpi Kuusela 2015 (2014)
Amerikkalainen bestsellerkirjailija kirjoittaa mukaansatempaavia ja naislukijoihin vetoavia tarinoita. Tässä aiheena on tarina narsistisen miehen pahoinpitelemän vaimon elämästä ennen ja jälkeen avioliitosta lähdön. Sivuhenkilöt nivotaan hyvin tarinaan ja tuovat positiivisen lisän vaikeasta kohtalosta selviävän naisen elämään. – Rohkaisevaa luettavaa, jolla on alleviivaamattomasti myös sanoma. Viihtyisä ja hyvä kesäpokkari.
*
Torey Hayden Sähkökissa suom.Satu Leveelahti Otava Seven 2012 (11.painos, alkup.1998)
James-tohtorille tulee terapiaan autistipoika Conor, joka ei puhu ja joka on jäänyt äidin hoitoon isän muutettua muualle. Äiti on lopen väsynyt pojan kanssa. Jamesilla on oma elämäntilanne vähän niin ja näin, mutta hän kiinnostuu pojasta ja saa pian kontaktin. Alkaa pitkä matka, jonka päässä Conorista kuoriutuu mielensä lukkojen takaa lahjakas – jos ei nyt ihan tavallinen, niin kuitenkin puhuva, kommunikoiva ja sosiaalisesti edistyvä poika. Matkan varrella James tutustuu myös pojan siskoon ja kirjailija-äitiin, joka oikeastaan ryöstää tarinan niin, että lopulta Hayden kuljettaa äidin tarinaa, äidin sisäistä tarinaa, pojan tarinaa ja Jamesin tarinaa sisäkkäin. Loppu on dramaattinen ja jättää tarinat sopivasti auki. – Mukaansa imevä tarinakimppu, jonka kirjailija hyvin hallitsee ja vie taitavasti loppuun.
*
Romaanit
Michèle Lesbre Punainen sohva suom. Timo Torikka LURRA Editions 2014 (2007)
Pariisilaisen nykykirjailijan kymmenes romaani on nyt suomennettu. Se kertoo pariisittaresta, joka tutustuu talon alakerrassa asuvaan vanhukseen ja alkaa lukea hänelle. Sitten nainen lähtee matkalle Moskovaan ja junalla halki Siperian etsimään kadonnutta rakastettuaan. Matkakokemukset ja vanhuksen tapaamiset lomittuvat toisiinsa naisen mielessä. Paluu yllättää. – Pidin kovasti kirjailijan tyylikkään niukkaeleisestä, kulturellista tekstistä. Suomennos on hyvin säilyttänyt ranskalaisen atmosfäärin.
*
Grègoire Delacourt Onnen koukkuja Katseenvangitsijat suom. Leena Leinonen WSOY 2013 (2012), 2014 (2013)
Delacourtin läpimurtoteos Onnen koukkuja sai niin paljon innostunutta palautetta, että tekijä liitettiin oitis suomennettavien listaan. Kirjailijan tyyli on humoristinen sillä hiukan yli ja hiukan vinoon vetävällä tavalla, joka riemastuttaa kaltaistani lukijaa. Kirja kertoo erään ’onnellisen’ avioliiton tarinan. Avioliitto päättyy surullisesti, mutta tarina onnellisesti. Tarinassa on monta epätodennäköistä sattumusta ja hilpeitä sivuhenkilöitä, jotka pitävät lukijan mielenkiinnon herpaantumattomasti mukana.
Katseenvangitsijat on kirjailijan kolmas romaani. Rakkaustarinan pointti on pohjimmiltaan hyvinkin vakava, mutta tapa kertoa vie liian imelyyden ja myös synkältä lopputulokselta sen murskavoiman. Onko poikkeuksellinen kauneus tytön onni vai onnettomuus? Osaako tavallinen duunaripoika rakastaa? – Kirjailijan tyyli on erinomaisen viihdyttävä olematta tyhjänpäiväistä viihdettä. Tarinoissa on ajateltavaa herkkävaistoisessa ja herkullisessa pakkauksessa. Suosittelen molempia!
*
Patrick Modiano Villa Triste suom. Jorma Kapari WSOY 1977 (1975)
Vuoden 2014 nobelistin ja muitakin palkintoja keränneen ranskalaisen kirjailijan varhainen romaani on ”täynnä nostalgiaa, ironiaa, pettymyksiä ja kysymyksiä”. Villa Tristen kolme keskushenkilöä, kertoja Victor, Yvonne ja René muodostavat toisistaan riippuvaisen verkoston, jossa tosi ja valhe sekoittuvat eikä mikään ole sitä miltä näyttää. Tarinaa ei oikeastaan ole, se ei etene eikä pääty, kertoja pikemminkin kuvailee ilmapiiriä, taltioi hetkiä. – Romaani on herkkävireinen muistojen kudos, jonka lukeminen oudosti kutkuttaa, mutta ei kiehdo.
**
Runoja:
Henriikka Tavi Esim. Esa (Teos 2007), Sanakirja (poEsia 2010), Toivo (Teos 2011), Helmikuu, Maaliskuu, Huhtikuu (Teos 2012)
Suomen runoilijamaailmassa on ryhmä ihmisiä, jotka – kuten Tulenkantajat aikanaan – ovat ottaneet missiokseen uudistaa runon kielen ja muodon. Tavi on ilmeisimmin yksi heistä. Mission tuloksia kaltaiseni perinteisen runokielen ystävä tutkii uteliaana ja kiinnostuneena. Tavi on auttanut lukijaa liittämällä selityksiä mm. 2012 julkaistujen kuukausirunoteosten loppuun. – Putkeen luettuna Tavin uudistusmissio alkaa avautua, mutta yksittäisinä teoksina nämä ns. runot kyllä haastavat lukijaa siinä määrin, että tekee mieli kysyä: onko sisällöllä enää näissä muotokikkailuissa mitään arvoa. Jonkinlainen eettinen kysymysmerkki häälyy ilmassa, kun Tavi nimellään myy runoteoksena sanomalehden uutisotsikkojen ja yhden lauseen sitaattien koostetta aiheesta Fukushima – ilman ainuttakaan omaa tekstin pätkää. (Helmikuu)
Proosaa:
Olli Jalonen Miehiä ja ihmisiä Otava 2014
Miehiä ja ihmisiä on eleettömästi väkevä kertomus lukiolaispojan kesästä ja kasvusta mieheksi. Jalosen tapaan näennäisen tyynenä soljuva teksti välittää väkevin tunnoin ja terävin huomioin miesten maailmaa, johon poika omasta päätöksestään sukeltaa. Tapahtumissa ei sinänsä ole kovin dramaattisia käänteitä, mutta tavanomaisen Jalonen saa täyteen pinnanalaisia merkityksiä. Lukijalle tarjotaan mahdollisuus ymmärtää enemmän kuin teksti ihmisistään paljastaa. Pidin erityisesti 509-sivuisen romaanin selkeästi etenevästä rakenteesta, jossa ei kikkailla takautumilla eikä tulevaisuushypyillä. Pojan tulevaisuus näyttää jäävän auki, mutta sillä tavalla, että lukija voi luopua hänestä luottavaisesti: pojasta on tullut mies, joka kyllä pärjää. – Miellyttävä ja antoisa lukukokemus!
*
Kari Hotakainen Kantaja Bookwell Oy 2015
Hotakainen on kirjoittanut pienimuotoisen romaanin henkilöstä, joka saa töitä seurakuntayhtymän hautausmaalta. Päähenkilön työtoverina on mainio suntio, joka ajattelee ja puhuu kuin mies, mutta osoittautuu naishenkilöksi. Sanallinen hotakaiskomiikka näyttäytyy suntion repliikeissä, mutta päähenkilö toimii kuin ihminen, jonka pitäisi hankkia oma elämä. Itse asiassa hän hankkiikin, omalla tavallaan. – Taattua Hotakaista sille ken tykkää, oli minustakin viihtyisää luettavaa.
*
Amin Maalouf Valon puutarhat suom. Anna-Maija Viitanen Gummerus 2014 (1991)
Ranskassa asuva libanonilaiskirjailija kuuluu maansa kulttuurivaikuttajiin. Häneltä on suomennettu aiemmin kolme teosta ja hänet on palkittu Suomessa mm. yhteistyöstä säveltäjä Kaija Saariahon kanssa. Valon puutarhat on fiktiivinen, kuitenkin historiaan pohjautuva romaani manikealaisuudesta Lähi-Idän uskontojen kirjossa. Maaloufin kieli on kaunista ja sanoma filosofista. – Hyvä, antoisa lukukokemus kaikkiaan.
*
Aki Ollikainen Musta satu Siltala 2015
Nälkävuoden innoittamana tartuin Ollikaisen uusimpaan. Kirjailija kaivautuu Mustassa sadussa 1930-luvun uutisiin Tattarisuolta löytyneistä ruumiinosista ja lähtee kehittelemään tarinaa siitä. Kirjailija rakentaa romaanin kahteen tasoon ja saa annettua uskottavan oloisen selityksen kaamealle uutiselle. – Huolimatta juohevasta kielestä kirja on lukukokemuksena aikalailla ankea ja mitäänsanomaton.
*
Anilda Ibrahimi Ajan riekaleita suom. Helinä Kangas Tammi 2013 (2009)
Albaanikirjailija, jonka elämä on kulkenut Sveitsin kautta Italiaan, on kirjoittanut tarinan Jugoslavian hajoamisen jälkeisten sotien ihmiskohtaloista. Tässä tarinassa Balkanin tragedia saa ihmisen kasvot ja ihmiset kotimaansa sydämen. Romaani kertoo rakkaudesta ja lupauksesta, joka kuljettaa sodan erottamien rakastavaisten kohtalon polkua, kunnes he kohtaavat jälleen. – Väkevä ja liikuttava tarina suvun merkityksestä, lupauksen merkityksestä ja sodan murskaamista unelmista, jotka on rakennettava uudelleen.
*
Novelleja:
Selja Ahava Taivaalta tippuvat asiat Gummerus 2015
Neljän toisiinsa liittyvän novellin uutuuskirja Ahavalta. Hän on dramaturgi, joka on julkaissut esikoisromaaninsa 2010. Ahavan kieli on selkeää ja hän käyttää vuoropuhelua taitavasti tarinan kuljetuksessa. Pidin hänen tyylistään sitoa tarinat yhteen tavalla, joka tuo mieleen nelinäytöksisen draaman. – Pidin kirjasta, Ahava ottaa esiin omintakeisia näkökulmia ja tekee yllättäviä tulkintoja.
*
Tiina Tikkanen Lähtö novelleja omakustanne 2009, Karkkilan Painopalvelu Oy
Psykoterapiaoppaan kirjoittaja, toimittaja Tiina Tikkanen on aiemmin julkaissut myös omakustanteisen satukirjan. Lähtö –kokoelman novellit ovat terävästi oivallettua ihmissuhdetekstiä, tyyli on napakka, lauseet tiiviitä. Teksti kulkee tarina edellä, mikä tekee kokoelmasta mielenkiintoisen. – Pidin näistä.
*
Pokkareita:
Ian McEwan Vieraan turva suom. Marja Alopaeus Otava Seven 2010
Pariskunta lähtee Venetsiaan lomalle. Kaupunki näyttää ikävimmät puolensa eikä loma tunnu lomalta. Sitten sattuu omituinen kohtaaminen, joka johtaa epämiellyttävään tuttavuuteen. Suhde räjähtää ja lopulta loma päättyy ikävästi. – Vastenmielinen tarina, miksi luinkaan.
*
Hanna Tuuri Vihreän saaren puutarhoissa Otava Seven 2010
Irlannissa steineropettajana työskentelevä suomalainen kirjailija on kirjoittanut viehättäviä tarinoita Irlannin puutarhoista. Mielenkiintoista sellaisellekin lukijalle, joka ei ole hurahtanut erikoisiin kasveihin tai ei ole varsinainen puutarhahullaantunut henkilö. Tekstiä elävöittävät taitavat piirrokset ovat kirjailijan käsialaa. – Oivallinen kesäkirja! Kannattaa ehkä ottaa mukaankin, jos on lähdössä Irlantiin kuljeskelemaan.
*
Titipä hyvinnii tyy, Elämänviisauksia eli savolaisittain letkaatuksia Gummerus 2004
Kirjan ovat toimittaneet Tarja Pulli ja Annukka Laasonen. En ole mikään varsinainen vitsikirjojen ystävä, enkä juuriltani savolainenkaan, mutta letkaatukset virittävät huumorin sille taajuudelle, joka hyreksittää. – Oivallinen välipala vaikka runoilija Tavin poetiikan tutkimisen lomassa.
”Huominen on monesti viikon kiireisin päevä. / Lukemalla ee uimaan opi, vetteen se on mäntävä. / Elämän tarkotus on murheijjen karkotus tai ilonpillaajien poespotkinta. / Jos et opettele naarammaan vaekeoksille ni millee sitte vanahana naarat? / Nyt minä tiijän mikä lintu se Kaakana on. No se on käki. Savolaeset laalaa, jotta kukkuu, kukkuu, kaakana kukkuu…”
*
Torey Hayden Häkkipoika suom. Seppo Raudaskoski Otava Seven 2011 (5.p.)
Haydenin kirjat, joissa hän kertoo työstään erityisopettajana ja psykologina lasten klinikalla, ovat huikeita sukelluksia henkisesti haavoittuneiden lasten karuun ja kauniiseenkin maailmaan. Tarinat ovat rehellisyydessään koskettavia ja paljastavat kirjoittajansa aidon ja sydämellisen kiinnostuksen, intuitiivisen kyvyn löytää mahdollisuuksia toivottomienkin tapausten kohdalla. Kevinin tarina on riipaiseva kuvaus vuosien sitkeästä rakkaudesta poikaan, jonka kuntoutumiseen ei uskonut kukaan. – Haydenin tapa kuvata lapsipotilaidensa paranemisprosessia ja kasvua on hellän ymmärtäväinen ja samalla ammatillisesti rehellinen ja tinkimätön. En väsy lukemaan Haydenin lapsitarinoita – ne antavat uskoa ihmisen kykyyn ymmärtää ja toipua. Raudaskosken suomennoskin on loistavan vivahteikas.
***
|
|