Orhan Pamuk      Viattomuuden museo    suom. Tuula Kojo   Tammi 2010 (2008)

Turkkilainen Pamuk (63) on ”sukupolvensa suuria kirjailijoita”, Nobelilla aateloitukin 2006. Miehen palkintoluettelo on muutenkin mittava, yhtä pitkä kuin teosluettelokin. Viattomuuden museo on 700-sivuinen opus, jonka lukeminen tuottaa ’tiiliskiviä’ inhoavalle lukijalle pitkällistä ekstraharmitusta. Kirjan nimi viittaa päähenkilömiehen pakkomielteiselle rakkaudelleen perustamaan museoon, johon on kerätty rakastetulle kuuluneita tavaroita ja suhteeseen liittyviä muistoja. Tarinan juoni polveilee laiskasti päähenkilön tuttavapiirissä, varsinaisia tapahtumia on vähän, mutta laveaan kerrontaan on upotettu ajankuvaa sekä kulttuurista kuvausta turkkilaisen yläluokan hillunnasta. Noin sata sivua ennen loppua kirjailija saa viimein kehittyä kasaan jonkinlaisen ratkaisun ja koottua tarinan ihan kauniisti.   – Huhhuh. Väsyin aivan totaalisesti loputtomaan tunteiden vatvomiseen paljon ennen puoliväliä. Itse idea muistojen sitoutumisesta tavaroihin oli hyvä, mutta tarina juuttui kiertämään rataa. Päähenkilön pakkomielteisyys olisi kyllä saatu kuvattua vähemmälläkin jyystämisellä.

*

Stefan Moster   Suurlähettilään vaimo  suom. JP-Pajunen                    Siltala 2016 (2013)

Saksan suurlähetystö Suomessa on mielenkiintoinen lähtökohta ja tapahtumien näyttämö. Romaanin kertojaääni on kalpeaksi sivuhenkilöksi jäävä saksalaisen kirjaston hoitaja, jolla on ohimenevä yhtymäkohta suurlähettilään vaimoon nuoruudessaan. Elämä diplomaattikunnan kuplassa kuvataan Odan silmin nähtynä.  Suurlähettilään vaimon ja yksinäisen suomalaiskalastajan kohtaaminen muodostuu eräänlaiseksi nykyajan versioksi kalastajan omasta elämänkohtalosta saksalaissotilaan ja pohjoissuomalaisen tytön poikana, jolle isä jäi mysteeriksi. Tarinan keskiössä on myös diplomaattiparin vammainen poika, jota Oda käy kotimaassa tapaamassa joka kuukausi, mutta jolle isä jää tuntemattomaksi.   – Pidin erikoisesta tarinasta, jonka toisistaan vieraantuneet ja toisiaan ikävöivät henkilöt luovat omituisen tiivistunnelmaisen mikrokosmoksen.

*

Juha Seppälä    Mr Smith          WSOY 2012

Päätin tutustua Seppälään kuultuani Jussi Valtosen suosittelevan hänen kirjojaan Valitut sanat -kirjallisuusohjelmassa. Olisi ehkä kannattanut aloittaa novellikokoelmista, niitä on tosi runsaasti. Romaaniksi Mr Smith ei kyllä hevin taivu, vaikka sellaiseksi onkin luokiteltu. Henkilöt eivät oikeastaan tunnu elävän samassa tarinassa, jota itse asiassa ei olekaan. Romaanin rakenne on kaleidoskooppimainen, mutta siinä välähtelee upeasti Seppälän ilmiömäinen sanataituruus.                             – Niin kaunista kieltä, niin sävyjä ja näkymiä tulvivaa en äsken olekaan löytänyt! Jospa en olisi koko ajan turhaan odottanut, milloin sirpaleista alkaa muodostua jokin tarina, olisin nauttinut vain kielestä…

*

Saul Bellow   Ainoa oikea  suom. Kristiina Rikman  Tammi 1997

Niiden kirjailijoiden joukossa, jotka ovat korjanneet kaikki kansainvälisesti arvostetut palkinnot, on lopultakin harvoja, joita mielellään luen. Saul Bellow on yksi heistä. ”The Actual” ilmestyi 1997 Yhdysvalloissa ja suomeksi seuraavana vuonna. Ainoa oikea on mestarilliseen tapaan pienesti kerrottu tarina rakkaudesta, joka ei ole tarvinnut omistamista, jolle lähellä olo on riittänyt.

*

Jari Järvelä      Tyttö ja rotta  Tammi 2015

Järvelä on minulle uusi tuttavuus. Esikoisteos Tyttö ja pommi on palkittu ja kriitikoiden ylistämä, nyt jo usealle kielelle käännetty, ja elokuvakin aiheesta on tekeillä. Järvelä kirjoittaa huikealla intensiteetillä ja rouhealla energialla dekkaritrilogiaa, jonka toinen osa Tyttö ja rotta on. Jännitysromaani tapahtuu Berliinissä ja Kotkassa, kansainvälisessä anarkistisessa graffititaitajien yhteisössä, johon anarkistinimeltään Metrona tunnettu tyttö kuuluu. Järvelä osaa kehitellä jännityksen huippuunsa ja laukaista niin, että päähenkilö lopulta selviää mahdottomistakin tilanteista.  – Ei ehkä alituista mielilukemistani, mutta tehokasta arjen ympyröiden hämmentäjänä – ei vähiten itselle oudon maailman kiinnostavana kuvauksena, ja siksikin, että mieskirjailijoiden dekkareista poiketen päähenkilö on tyttö.

*

Markku Pääskynen     Sielut     Tammi 2015

Pääskysen kahdeksas romaani oli Finlandia-palkintoehdokkaana viime vuonna. Tarina lähtee tapahtumasta, kun Maija-niminen tyttö lähtee aamulla kouluun, mutta ei tulekaan perille. Maijan katoamisen aiheuttamat tunnot vanhemmissa ja isovanhemmissa, naapurustossa ja koulutovereissa saavat runsaasti tilaa. Tarinan toinen pääjuoni on ystävyksien Taito ja Ilari samainen päivä sattumuksineen. Lopussa poikien ja kadonneen tytön tiet osuvat yksiin ja katoamisen arvoitus ratkeaa.   – Kertojana Pääskynen on tarkkanäköinen ja isän ja äidin pelkoja ja hätäännystä elävästi kuvaileva. Myös poikien keskeinen ystävyys ja kommunikaatio on hienosti kuvattu.

***

 

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.