Runot
Kristiina Wallin Valon paino Tammi 2016
Viides runokokoelma räjäyttää esteet. Niin kuin suru tekee. Valon paino on runoja surusta, isästä, joka on poissa ’pikkulikkarimppakintun’ elämästä kokonaan, lapsuusmuistoja, aikuisen ikävää. Tyyli, jossa Wallin käyttää samassa runossa eri kirjasimia, harvennuksia ym. häiritsee hieman ajatusta, pilkkoo tekstiä, vaikka onkin kirjoittajan kannalta merkityksellistä. – Runoilijan teksti on raikasta ja paljon puhuvaa, antoisaa varsinkin lukijalle, joka on oman isänsä menettänyt. Viimeinen osa, Kuvakirja, on erityisen väkevätunnelmainen. – Tämän haluaisin runokirjastoonikin.
*
Yön tulva Klassista tamilinkielistä runoutta suom. Eero Hämeenniemi Basam Books 2015
Orientin maailman vanhat runot avaavat kiinnostavalla tavalla ikkunan ihmisen rakkauselämän sävyihin, jotka ovat olleet ja ovat ikuisia. Tätä kautta voi saada kosketuksen omaamme hyvin paljon vanhempaan kulttuuriin. Säveltäjä Eero Hämeenniemi esittelee suomentamisen vaikeuksia ja runojen tematiikkaa sekä esipuheessa että jälkisanoissa. — Lukijalle kulttuurinen löytöretki.
**
Romaanit
Asko Sahlberg Irinan kuolemat LIKE 2015
Lahjakas kirjailija parantaa yhä. Irinan kuolemat on synkästä aiheestaan huolimatta yhtä kielellistä ilotulitusta. Sotalapseksi Ruotsiin joutuva varhaiskypsä Irina joutuu kokemaan enemmän kuin kenellekään lapselle soisi, mutta hän selviää. Lapsen kokemusmaailman kuvaajana Sahlberg on nyt huikeimmillaan. Tarinan loppu on vedetty vähän liian kauas liian äkkiä, muuten tarina on ehyt ja rujoudessaan kaunis. – Kirja kirjalta tämä kirjailija kiinnostaa minua enemmän ihmiskohtaloiden kuvaajana.
*
Pauliina Vanhatalo Pitkä valotusaika Tammi 2015
Tutustuminen 1979 syntyneeseen kirjailijan tuotantoon saa painamaan nimen mieleen. Hänen aiempi tuotantonsa on kirjavaa: romaaneja on viisi, nimellä Veera Vaahtera kirjoitettua chick-littiä neljä kirjaa, kolumneja, novelleja, pienoisromaani ym. Pitkä valotusaika on tarina taidevalokuvauksen maailmasta, johon kaksi oululaista poikaa tulevat kumpikin omia teitään. Miesten kohtalot kiertyvät ajoittain yhteen. Päähenkilö, Aarni, on epävarma kyvyistään, tuntee ulkopuolisuutta ja alemmuutta toverinsa rinnalla. Elämä suo hänelle onneakin, mutta senkään hän ei usko kestävän. – Vanhatalon tyyli on tasaisen juohevaa, tarina kulkee kevyesti, henkilöt tuntuvat eläviltä. Mukaansa tempaava tarina, joka pohtii henkilöidensä kautta taiteilijuuden olemusta.
*
Patrick Modiano Jotta et eksyisi näillä kulmilla suom. Lotta Toivanen WSOY 2015
Modiano on vuonna 2014 Nobel-palkittu ranskalainen kirjailija, jonka aiemman teoksen Villa Triste luin viime elokuussa. Tämä teos on kuin kuultokudos erään miehen elämästä. Kertomus alkaa miehen eristyneen elämän katkaisevasta puhelinsoitosta, jonka mukana hän saa takaisin kadottamansa osoitekirjan. Mies tuntuu elävän kirjoittamansa romaanin tapahtumia kuin elämäänsä taakse päin ja etsivän entisen elämänsä ihmisiä. Syntyy vaikutelma sisäkkäisistä todellisuuksista, jotka kuultavat toistensa läpi. – Viihdyn Modianon verkkaisessa, hiukan unenomaisessa tunnelmassa.
*
Laura Lindstedt Oneiron Teos 2015
Suurin odotuksin tartuin viime vuoden Finlandia-palkinnon saaneeseen kirjaan. ’Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista’ kuulosti todella haastavalta aiheelta romaaniksi. Laura Lindstedt? On varmaan kirjallisissa piireissä tunnettu, mutta monelle tavislukijalle vielä tuntematon. Oneiron on kirjailijan toinen romaani, kertoo Wikipedia. Ensimmäinenkin, Sakset, on ollut jo palkintoehdokkaana. Kylläpä on alkanut menestyksekkäästi kirjallisuudentutkijan oma luova ura. Tieto nostaa odotuksia entisestään, kuten myös uutisiin pätkäisty pala rehvakkaasta puheenvuorosta palkintoa vastaanottaessa. – No niin. En tiedä miten pettymykseni sanoittaisin. En saanut vastinetta kuolemanjälkeisten sekuntien fantasioista heränneeseen mielenkiintoon. Henkilöt, jotka tuonpuoleisen rajalla ja entisessä elämässään haahuilivat, tuntuivat kovin kaukaisilta, yhdentekeviltäkin eikä heillä ollut annettavaa. Ehkä olisi auttanut lähteä lukemaan ilman ennakko-odotuksia. Tarinoinnilla oli pituuttakin niin, että alkoi jo tehdä mieli karata näistä aneemisista aatoksista verevämpien tekstien pariin. Ei voi mitään, kun ei, niin ei. Sinnittelin kuitenkin kirjan loppuun asti. Onnittelut heille, jotka löysivät vastinetta sijoitukselleen. Onneton menin vielä antamaan ystävälle lahjaksi ennen lukemista (mitä ei pitäisi koskaan tehdä, nyt opin).
Ps. Kirjaston amanuenssi hymyili vinosti, kun kysyin käydessäni mitä hän piti kirjasta. – ”Hmm…se on kyllä jakanut mielipiteitä voimakkaasti… toden sanoakseni en jaksanut lukea sitä kokonaan, loppu meni selailuksi. Oli se… aika outo.”
*
André Brink Kun vielä muistan suom. Seppo Loponen WSOY 2006 (a.p.2004)
Aiemmin arvostamani etelä-afrikkalainen kirjailija on tässä luonut tarinan kirjailijasta, joka paneutuu muistelemaan elämänsä naisia. Kustantajan myyntipuhetta: ”romanttinen rakkaudentunnustus ja nautinnollinen ylistys naiselle… vaikuttava romaani rakkaudesta kaikissa muodoissaan, mutta ennen kaikkea kuolemasta.” — Petyin. Ainakin ne alun sata sivua, jotka jaksoin, olivat aika lailla silkkaa seksikuvausta. Seitsemänkymppinen kirjailija yrittää lämmitellä nuoruutensa seksiroihujen ammoin hiipuneella hiilloksella?
*
Karl Ove Knausgård Taisteluni Viides kirja suom. Katriina Huttunen LIKE 2015 (a.p.2010)
Kirjailijaa on jo ehditty ylistellä, mikä sai tarttumaan tähän kirjaan, kun se osui kohdalle. Taisteluni on kuusiosainen omaelämäkerrallinen romaanisarja, jonka viides kirja käsittelee tekijän oppivuosia Bergenin kirjailija-akatemiassa ja yliopiston kirjallisuustieteen sekä taidehistorian opinnoissa. Opintojen rahoitus vaatii satunnaisia töitä milloin missäkin. Nuoren Karl Oven persoonallisuus käy kirjan mittaan hyvin tutuksi ja lukija saa eläytyä kuvauksiin itsetuntoa raastavista sieluntuskista, rakastumisista sekä ajoittain humala- ja katastrofihakuiseksi ryöstäytyvästä alkoholin käytöstä. Myös perhesuhteet valottuvat säälimättömän karusti tekstin edetessä. Näennäisestä kielen helppoudesta huolimatta tarina ottaa mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti. Sanotaan, että kirjailijaksi tullaan elämällä kirjailijan elämä. Tässä sitä lajia nyt on! – Nautin Knausgårdin aidosti elämänmakuisesta, sävykkäästi kerrotusta kasvukertomuksesta. Paikoin teksti on huikean kaunista ja ilmeikästä. Suosittelen!
***