Italian vuorikylissä maa on järissyt, taloja sortunut ja asukkaita jäänyt raunioihin. moni on murheissaan menetettyään kaiken.  meillä pohjolassa tuuli on yltynyt myrskyksi, puuskaillut puita nurin ja loiskuttanut valtavia aaltoja merellä. kotikadun koivuja se on vatkannut vimmoissaan ja pihavaahteran lehdet ovat kohisseet tuulen kynsissä. kuitenkin kitkin kukkapenkkiäni ja kaivoin sipuleita maahan ensi kevät ja kesä mielessäni.

elämä sykkii näissä: myrskyssä ja tyvenessä, murheissa, iloissa ja uuden kevään toivossa.

huoneet hiljenevät. tapahtumien värikylläinen kavalkadi lipuu muistojen joukkoon. Elämälle kiitos!

kukkineet, sateissakin sinnitelleet kasvit juovat kesän jälkimehua, väsynyttä valoa, lauhaa lämmintä. kypsyvät luopumiseen.

Tämä sunnuntai kirkkovuodessa on  otsikoitu  Itsensä tutkiminen. Eräs päivän raamatunteksteistä puhuu ylpeistä torneista ja murtumattomista muureista, rantojen huvipursista ja kauas merelle purjehtivista laivoista. Ovatko ne ihmisen valtapyrkimysten kuvia?
On katsottava itseensä, omaan ylpeyteen, sisäisiin muureihinsa, valitsemiinsa huvipursiin, jotka vievät kauas todellisuudesta. Katsottava ja taivuttava näkemään: ei maailma ole tarkoitettu ihmisen ylpeiden ja itsekkäiden mielihalujen mukaiseksi. Oivallettava: meillä on vastuu pyrkiä yhteiseen hyvään.  

Jumala, hyvä Isämme. Anna ihmisillesi usko, joka on vilpitön ja teeskentelemätön. Lahjoita rakkaus, joka parantaa sisäiset kipumme ja on lähimmäisiämme kohtaan lempeä ja kärsivällinen.

kun on tilaa, voi kasvaa yksilöksi.  kuulua silti lajiinsa puut ja joukkoon lehtipuut. kun halaan puita, halaan aina yksilöä, jossa on kasvupaikkansa ja olosuhteidensa ilmiasu, mutta yksilöllinen sielunsa. sisimpäni värähtely vastaa puun ytimen värähtelyihin ja rikastumme toisistamme.

*

Jokainen puu on yksilö, kuten ihminenkin. Jokainen puu kommunikoi lajitovereidensa ja muidenkin elollisten kanssa. Puilla on oma ’wood wide webinsä’. -Toim. Pirkko Kotirinta, Hs Merkintöjä. 

aina, kaikki, mikä on elävää, kurottautuu valoa kohti, taivasta kohti. pitää muistaa pilvisenäkin päivänä, että valo on, vaikka ei nyt juuri näy.

kun tunnen olevani rikki, ydin on ehjä ja pitää minut koossa. hulmutkaa kukkien liput, ettei ihmisten välillä enää sodittaisi, ei mistään itsekkyyden syystä.

Kuuntelin teologian ylioppilaan saarnasäikeitä päivän aiheesta kotikirkon penkissä. Ei ole tämä helpoimmin sulavaa peruskauraa tulevalle papille harjoitussaarnan aiheeksi. Jumalan kolminaisuus on teesi, johon joutuu usein palaamaan. Tänään tajusin taas saarnaa kuunnellessa, miten kolminaisuus on käsitettävissä. Ei sitä suoraan saarnassa näin ilmaistu, mutta ajatusten jatkumoksi kiteytyi mielessäni: Jumala puolestamme ja vertaiseksemme annettu, Jeesus Kristus; Jumala meissä ohjaavana ja vaikuttavana, Pyhä Henki, joka tekee uskon eläväksi. Tätä kautta kaikessa läsnä oleva jumaluus tulee käsitettäväksi.

Messua väritti nuorten läsnäolo. Viitisenkymmentä isoiskoulutuksen läpikäynyttä siunattiin tehtäviinsä tulevan kesän ripareille. Laulettiin virsien ohella reippaita nuorten veisuja, nuoret lukivat omia esirukouksiaan ja päivän raamatuntekstit. Katselin nuorta seurakuntaa. Kauniisti pukeutuneita ja kammattuja tyttöjä kaksikolmasosaa koko joukosta. Poikien joukossa kolme pukuun sonnustautunutta, muutamilla siistit farkut ja valkoinen paita, joillakin arkinen t-paita. Normaaleja, iloisia nuoria ihmisiä.

Ajattelen lämpimästi kaikkia nuoria, joita Suomen seurakunnissa siunataan tänään tärkeään riparilaisten rinnalla kulkijan tehtävään. Siinä he toteuttavat Kristuksen esikuvaa.

tuomet kukkivat ja syreenit, tunnen tuoksuhenkäyksiä. pihassa lemmikkien kukkalapsoset ovat nostaneet taivaansiniset silmänsä aurinkoa kohti. niitä katsellessa tulee optimistinen olo: ehkä vielä on viattomuutta jossain, onhan. ylhäällä riittävän kaukana, ihmisen likaisten käsien ulottumattomissa purjehtii valkoisia pilvihattaroita. päivä on hiljaisesti lämmin. kyllä, kesä on täällä.

kipeä alkoi nielusta, sitten se koetteli lihakset ja nivelet. ihminen on hatarasti koossa. kun joku silmin havaitsematon virus horjuttaa systeemin tasapainoa, se on oikeastaan vain sisäinen huomautus: voisit edetä rauhallisemmin.

kesä herkimmillään. luonto sateesta virkistynyt, ja ihminen kevättöistä väsynyt. kitkettyjä voikukkia, sammalet myllätyt ja mustaa multaa.

oi liekki, pyhä leimahdus, / sydänten riemu, uskallus! / heikkoja uskoon rohkaise, / murheemme huone valaise / halleluja!

(virsi 114;5)

salaisuudet paljastuvat. kukka aukenee auringolle, ei vihanpyörteille, ei kylmään tuuleen, ei piiskaavaan raesateeseen. sielunkukka on yhtä herkkä, vain rakkauden aurinko sen kauneuden kutsuu esiin ja se antautuu.

hyvää äitienpäivää kaikille; pienten ja isojen lasten äideille ja isille; heille, jotka olisivat tahtoneet olla äiti ja heille, jotka ovat äsken menettäneet äitinsä.

nuppu kätkee kukan salaisuuden. jokin kaunis ja lämmin päivä kutsuu esiin väri-ilon. mielessäni on muita nuppuja, jotka odottavat aukeamistaan. kaikella on aukeamisensa aika, joka asialla auringon alla.

vappuaamun aurinko loistaa kirkkautta ja hyväilevää lämpöä. aamuhetket ovat täynnä rauhaa  ennen kuin kaupunki herää kohmelostaan.