aina, kaikki, mikä on elävää, kurottautuu valoa kohti, taivasta kohti. pitää muistaa pilvisenäkin päivänä, että valo on, vaikka ei nyt juuri näy.

kun tunnen olevani rikki, ydin on ehjä ja pitää minut koossa. hulmutkaa kukkien liput, ettei ihmisten välillä enää sodittaisi, ei mistään itsekkyyden syystä.

Kuuntelin teologian ylioppilaan saarnasäikeitä päivän aiheesta kotikirkon penkissä. Ei ole tämä helpoimmin sulavaa peruskauraa tulevalle papille harjoitussaarnan aiheeksi. Jumalan kolminaisuus on teesi, johon joutuu usein palaamaan. Tänään tajusin taas saarnaa kuunnellessa, miten kolminaisuus on käsitettävissä. Ei sitä suoraan saarnassa näin ilmaistu, mutta ajatusten jatkumoksi kiteytyi mielessäni: Jumala puolestamme ja vertaiseksemme annettu, Jeesus Kristus; Jumala meissä ohjaavana ja vaikuttavana, Pyhä Henki, joka tekee uskon eläväksi. Tätä kautta kaikessa läsnä oleva jumaluus tulee käsitettäväksi.

Messua väritti nuorten läsnäolo. Viitisenkymmentä isoiskoulutuksen läpikäynyttä siunattiin tehtäviinsä tulevan kesän ripareille. Laulettiin virsien ohella reippaita nuorten veisuja, nuoret lukivat omia esirukouksiaan ja päivän raamatuntekstit. Katselin nuorta seurakuntaa. Kauniisti pukeutuneita ja kammattuja tyttöjä kaksikolmasosaa koko joukosta. Poikien joukossa kolme pukuun sonnustautunutta, muutamilla siistit farkut ja valkoinen paita, joillakin arkinen t-paita. Normaaleja, iloisia nuoria ihmisiä.

Ajattelen lämpimästi kaikkia nuoria, joita Suomen seurakunnissa siunataan tänään tärkeään riparilaisten rinnalla kulkijan tehtävään. Siinä he toteuttavat Kristuksen esikuvaa.

tuomet kukkivat ja syreenit, tunnen tuoksuhenkäyksiä. pihassa lemmikkien kukkalapsoset ovat nostaneet taivaansiniset silmänsä aurinkoa kohti. niitä katsellessa tulee optimistinen olo: ehkä vielä on viattomuutta jossain, onhan. ylhäällä riittävän kaukana, ihmisen likaisten käsien ulottumattomissa purjehtii valkoisia pilvihattaroita. päivä on hiljaisesti lämmin. kyllä, kesä on täällä.

kipeä alkoi nielusta, sitten se koetteli lihakset ja nivelet. ihminen on hatarasti koossa. kun joku silmin havaitsematon virus horjuttaa systeemin tasapainoa, se on oikeastaan vain sisäinen huomautus: voisit edetä rauhallisemmin.

kesä herkimmillään. luonto sateesta virkistynyt, ja ihminen kevättöistä väsynyt. kitkettyjä voikukkia, sammalet myllätyt ja mustaa multaa.

oi liekki, pyhä leimahdus, / sydänten riemu, uskallus! / heikkoja uskoon rohkaise, / murheemme huone valaise / halleluja!

(virsi 114;5)

salaisuudet paljastuvat. kukka aukenee auringolle, ei vihanpyörteille, ei kylmään tuuleen, ei piiskaavaan raesateeseen. sielunkukka on yhtä herkkä, vain rakkauden aurinko sen kauneuden kutsuu esiin ja se antautuu.

hyvää äitienpäivää kaikille; pienten ja isojen lasten äideille ja isille; heille, jotka olisivat tahtoneet olla äiti ja heille, jotka ovat äsken menettäneet äitinsä.

nuppu kätkee kukan salaisuuden. jokin kaunis ja lämmin päivä kutsuu esiin väri-ilon. mielessäni on muita nuppuja, jotka odottavat aukeamistaan. kaikella on aukeamisensa aika, joka asialla auringon alla.

vappuaamun aurinko loistaa kirkkautta ja hyväilevää lämpöä. aamuhetket ovat täynnä rauhaa  ennen kuin kaupunki herää kohmelostaan.

keikkuen tulevi. lauantai alkoi aurinkoisena. kohta satoi lumiryynejä ja iltapäivällä räntääkin. taivas mutruili mustin pilvin, ja ukkonen räsähteli kiukkuisesti. kovin usein ei huhtikuu tarjoile ukkossäätä, se loi erityislaatuisen tunnelman.

kokeilemme miltä tuntuu, kun kaikkialta kotoa korjataan pikku tavarat, valokuvat, osa tauluistakin pois näkyviltä. kyllä se tuntuu! – ihmeen hyvältä. ihan kuin olisi hiljaisempaa ja helpompi hengittää.

pihoille on purskahtanut krookusten värikirjo. sinivuokot, kaikissa sävyissä taivaansinisestä tummaan lilaan, ne ovat minulle kevätairut. toinen meistä taas huomaa aina syreenin lehtisilmut. betty-ystäväni sanoo, että hänelle kevät tulee valkovuokkojen kera. jollekin muulle se on leskenlehden tarmokas pikku aurinko tai puronvarren rentukka. monelle meistä kevään tuovat muuttolinnut; joutsenet, kurjet ja ne laulavat pikkulintuset… kukin poimii keväänsä kaikin aistein. ken kehottikaan katsomaan lintuja ja kukkia, oppimaan niistä yksinkertaisuutta, luottamusta, tehtävänsä täyttämisen iloa.

Tänään aamukahvin jälkeen lähdimme auringon houkuttelemina sauvalenkille. Ulkona oli kahdeksan lämpöastetta, ja tiaiset konsertoivat. Metsäpolut olivat vielä vaarallisesti jään peitossa, joten etsiydyimme metsän laitaan sulalle hiekkatielle. Iltapäivällä kävimme tutustumassa kotikaupungin nepalilaiseen ravintolaan, joka oli ihan täynnä asiakkaita. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon! Kaikkea ei jaksettu, pyysimme loput mukaan. 

On jotenkin täyteläinen olo henkisestikin. Ei ole tarvittu erityistä ohjelmaa, on kuljettu passiomusiikin ja ortodoksiveisujen myötä pääsiäiskertomuksen matkaa, ja levätty kaikesta touhuilusta. Näin on hyvä.

Arvokas ikoniliina roihahti tuohuksesta eräänä päsiäisenä

Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi…

Pääsiäisen sanoma on sanoma kuoleman voittajasta ja iankaikkisen elämän mahdollisuudesta kaikille, jotka uskovat. Kirkon voi polttaa, mutta sen sanoma ei pala tulessakaan.