ajatukset piimivät helteellä. ainoa, mitä jaksaa pihassa, on istua varjossa ohuessa kesämekossa ja odottaa tuulenvirettä.

ukkonen käy väliin räyhäämässä ja uhkailemassa, ja minä pelkään. kun se on kaatanut sadevesitynnyrinsä pihaan, huuhtonut katot ja kumisee pois päin,  olen kiitollinen. jäin henkiin.

tämä on kesä, monin tavoin parasta vuodenaikaamme. yritän muistaa sen. ja ovathan kukat.

tammi lehtii viimeisenä, nyt sekin on jo kesäpuvussaan. joka kevät ihmettelen, miten nopeasti lehtien herkkä heleys taittuu tummaan kesävihreään. syreenin tuoksu tuntuu huumaavana. saunanraukea pihakeinussa istuja aistii kukkaterttujen puhtaan valkean ja hennon lilan viestivän pyhäistä rauhaa. tässä saa olla vain, tammen lehvien alla. mikään ei paina eikä kutsu. mihinkään ei tarvitse rientää. ei puutu mitään, elämässä on kyllin.

mietin, mistä minuun on iskostunut kitkemisrefleksi: voikukat kiireesti pois. jotenkin aavistelen, että tämä on kotoisin lapsuusmaalta, ajoilta, jolloin äidin pikku apulainen sai kukkapenkin ja kasvimaan kitkemistehtävän vastuulleen. voikukkaa ei sallittu.

nykyään katselen voikukan intensiivistä kullankeltaa mielellään kaikissa paikoissa, joissa ne eivät ole häiriöksi muulle kasvustolle (tai naapurin arvioivalle silmälle). kukkahan on kuin auringon miniatyyrikehrä, maan ihmisen ulottuville laskettu. ja se untuvapallovaihekin on omalla tavallaan suloinen, kukkahan vain varmistaa jatkumon.

~~~

suvussa oli äitejä, on äitejä, tulee äitejä. niin kauan kuin maa ihmissukua kannattelee, äitejä on. ja kun äitejä ei enää ole, ei ole lapsiakaan, eikä ihmissuvulla tulevaisuutta.

jos äitejä on, on isiäkin, täytyy olla, jossain. lapsi voi alkaa isän sylistä, mutta ei synny siitä, ei ilman ihmisen äidinsyliä.

eikä äiti lakkaa olemasta äiti ennen kuin elämä sammuu.

~~~

ansiotyöelämän taakse jättäneiden heimo on vapaa viettämään arkea ja pyhää kuin myös arkipyhiä mielensä mukaan työaikasäädösten ulottumattomissa. moni työikäinen, jolla on arkipyhävapaa, käyttää keskelle viikkoa ilmaantuvan vapaapäivän pihatöihin tai muihin kotipuuhiin, joita keväällä riittää yllin kyllin. helatorstain kirkollisesta merkityksestä riippumatta en moittisi ketään pihatöistä. työkin voi olla pyhää kiitollisin mielin tekevälle.

isäni piti tosi tarkasti pyhän puuttumatta maatilan muihin arkitöihin, mutta eläinten hoidosta vanhemmilla ei koskaan ollut vapaapäivää. seuraavalla sukupolvella oli jo käytettävissä maatalouslomittajan palvelut. kotitilan nykyisen sukupolven navetta on kone- ja puuvarastona. maatöissä suhtaudutaan pragmaattisemmin arjen ja pyhän askareihin. jos pellot kuivuvat kyntökuntoon, ne kynnetään. jos heinän tai viljan korjuuaikana on poutajakso, korjuutyö jatkuu oli arki tai pyhä.

ihmisen osa on tehdä työnsä ja levätä työstä. pyhän siunaus voi kuulua kumpaankin.

olen ymmärtänyt, että sunnuntairauha löytyy ihmisen sisältä. se on sinussa ja minussa kuin salainen puutarha, jonka kukkarinteiden tuntumassa on mahdollista viipyä, levätä arkisten huolten ja askareiden väsymyksestä ja koota hengen ja ruumiin voimia. jos koet, että rauha tulee ulkopuolelta, vaikkapa tyynestä maisemasta, jonka ääressä sielu lepää, hyvä niin. jos koet rauhaa meditaatiossa korkeimman viisauden ja voiman äärellä, hyvä niin. jos rauhasi löytyy rukousyhteydessä Jumalaan, hyvä niin. sisälläsi on alusta, joka tunnistaa ja vastaanottaa rauhan signaalit.

olen jo varhain löytänyt voimanlähteen, mahdollisuuden astua sisäiseen puutarhaan, jossa aina on pyhän rauhan tuntu, viikonpäivästäkin riippumatta. lähde on yhteydessä Jumalan voimavirtoihin ja on löydettävissä kaikenlaisissa elämän vaiheissa. 

~~~

Tuli sopivan rauhaisa sunnuntai harjoitella ihmisten joukkoon palaamista. Kirkossa oli huomattavan paljon nuoria, rippikouluryhmä ja partiolaisia, jotka avustivat messussa. Huivikaulaiset tietysti värähdyttivät Toisen sisikuntaa vanhana aiheen kokemusasiantuntijana. Nuorten läsnäolo tuntui muutenkin seurakunnan energiakentässä. Tosi kauniisti he osallistuivat kaikkeen. Markus-papin saarnasta jäi mieleen ”tarkoitettu elämä”. Tuntuu hyvältä ajatella elämästään, että sillä on ollut tarkoitus ja on yhä. Moni luopuu elämästään, kun ei koe sitä merkitykselliseksi, vaikka olisi tarkoitusta etsinyt uupumukseen asti.

Iltapäivällä osallistuimme vielä taiteilija Juhani Aaltosen ja ’jazzpastori’ Markku Salon yhteisesitykseen seurakunnan musiikkisalissa. Junnu Aaltosen fonit ja huilu ovat soineet kymmenien vuosien läpi riipaisevan kauniisti tarkoituksella välittää sanomaa uskosta lahjan antajaan. Ja soivat yhä. Yhteisesitys hakee vielä balanssia, olisin mieluusti kuullut meditoivaa huilua ja saksofonia enemmän soolona. ’Sanan kirkko’ voisi luottaa musiikin ilmaisuvoimaan.

kukka pieni kukkaseni, nostat kasvosi kevääseen, ihminen näkee sen ja ilahtuu kovin. ihminen on raahustanut läpi pitkän pimeän vähin voimin ja matalin mielin. muistellut menneitä keväitään ja ihmetellyt, miten erilaisia ne kaikki. vähän kerrallaan, viikko viikolta, aamu aamulta ihminen tuntee voimiensa palaavan, ilon nousevan hitaasti kuin mahlan puuhun. linnut tekevät pesää, maamies muokkaa peltoaan, ruoho elpyy. Toinen tulee pihalta ja hehkuttaa: kotikadun koivu vilkuttaa jo vihreää!

kevytpsykologiset positiiviseen asenteeseen perustuvat elämänohjeet kehottavat meitä armahtamaan itseämme. voihan se helpottaa, jos yliminä moukaroi ja vaatii eettisesti kestävämpään elämään silloin kun omat voimat ja mahdollisuudet ovat vähissä. tilanne on toinen, jos omatunto muistuttaa vääristä teoista, vääristä valinnoista, synnistä ja rikkomuksista. itsensä armahtaminen ei riitä. Jumalan hiljaisen äänen sisimmässä voi vaientaa vain Jumalan armo. 

Herra armahda, Herra armahda, Herra armahda.

lauantai pudotti alas passiovalosta. siis sen on oltava jossain, sen pimeän, pelottavan ja mustan murheen. jonkun on aina siellä oltava, että toisella olisi valoisaa sitä taustaa vasten.

sunnuntai tuo ylösnousemusviestiä. erot, kuolemat, epätoivon yöt – kaikkiin on kätketty uuden elämän siemen, valon ja toivon siemen. rakkaus voittaa kuoleman.