mietin, mistä minuun on iskostunut kitkemisrefleksi: voikukat kiireesti pois. jotenkin aavistelen, että tämä on kotoisin lapsuusmaalta, ajoilta, jolloin äidin pikku apulainen sai kukkapenkin ja kasvimaan kitkemistehtävän vastuulleen. voikukkaa ei sallittu.
nykyään katselen voikukan intensiivistä kullankeltaa mielellään kaikissa paikoissa, joissa ne eivät ole häiriöksi muulle kasvustolle (tai naapurin arvioivalle silmälle). kukkahan on kuin auringon miniatyyrikehrä, maan ihmisen ulottuville laskettu. ja se untuvapallovaihekin on omalla tavallaan suloinen, kukkahan vain varmistaa jatkumon.
~~~
oikeastaan voikukka edustaa kevään keltaista kauneutta. se on ilo silmälle niin keltaisen kukinnon kuin harmaan siemenpallonkin aikana. lempivaiheeni on se, kun kukka ei ole vielä höytinyt siemeniään, vaan pallot ovat kokonaisia ja pyöreitä. ja sitten: haituvat valmiina lähtöön ja menoksi.
Kommentin jätti meri · maanantaina 21. toukokuuta @ 10:36