olen ymmärtänyt, että sunnuntairauha löytyy ihmisen sisältä. se on sinussa ja minussa kuin salainen puutarha, jonka kukkarinteiden tuntumassa on mahdollista viipyä, levätä arkisten huolten ja askareiden väsymyksestä ja koota hengen ja ruumiin voimia. jos koet, että rauha tulee ulkopuolelta, vaikkapa tyynestä maisemasta, jonka ääressä sielu lepää, hyvä niin. jos koet rauhaa meditaatiossa korkeimman viisauden ja voiman äärellä, hyvä niin. jos rauhasi löytyy rukousyhteydessä Jumalaan, hyvä niin. sisälläsi on alusta, joka tunnistaa ja vastaanottaa rauhan signaalit.

olen jo varhain löytänyt voimanlähteen, mahdollisuuden astua sisäiseen puutarhaan, jossa aina on pyhän rauhan tuntu, viikonpäivästäkin riippumatta. lähde on yhteydessä Jumalan voimavirtoihin ja on löydettävissä kaikenlaisissa elämän vaiheissa. 

~~~

Tuli sopivan rauhaisa sunnuntai harjoitella ihmisten joukkoon palaamista. Kirkossa oli huomattavan paljon nuoria, rippikouluryhmä ja partiolaisia, jotka avustivat messussa. Huivikaulaiset tietysti värähdyttivät Toisen sisikuntaa vanhana aiheen kokemusasiantuntijana. Nuorten läsnäolo tuntui muutenkin seurakunnan energiakentässä. Tosi kauniisti he osallistuivat kaikkeen. Markus-papin saarnasta jäi mieleen ”tarkoitettu elämä”. Tuntuu hyvältä ajatella elämästään, että sillä on ollut tarkoitus ja on yhä. Moni luopuu elämästään, kun ei koe sitä merkitykselliseksi, vaikka olisi tarkoitusta etsinyt uupumukseen asti.

Iltapäivällä osallistuimme vielä taiteilija Juhani Aaltosen ja ’jazzpastori’ Markku Salon yhteisesitykseen seurakunnan musiikkisalissa. Junnu Aaltosen fonit ja huilu ovat soineet kymmenien vuosien läpi riipaisevan kauniisti tarkoituksella välittää sanomaa uskosta lahjan antajaan. Ja soivat yhä. Yhteisesitys hakee vielä balanssia, olisin mieluusti kuullut meditoivaa huilua ja saksofonia enemmän soolona. ’Sanan kirkko’ voisi luottaa musiikin ilmaisuvoimaan.

kukka pieni kukkaseni, nostat kasvosi kevääseen, ihminen näkee sen ja ilahtuu kovin. ihminen on raahustanut läpi pitkän pimeän vähin voimin ja matalin mielin. muistellut menneitä keväitään ja ihmetellyt, miten erilaisia ne kaikki. vähän kerrallaan, viikko viikolta, aamu aamulta ihminen tuntee voimiensa palaavan, ilon nousevan hitaasti kuin mahlan puuhun. linnut tekevät pesää, maamies muokkaa peltoaan, ruoho elpyy. Toinen tulee pihalta ja hehkuttaa: kotikadun koivu vilkuttaa jo vihreää!

kevytpsykologiset positiiviseen asenteeseen perustuvat elämänohjeet kehottavat meitä armahtamaan itseämme. voihan se helpottaa, jos yliminä moukaroi ja vaatii eettisesti kestävämpään elämään silloin kun omat voimat ja mahdollisuudet ovat vähissä. tilanne on toinen, jos omatunto muistuttaa vääristä teoista, vääristä valinnoista, synnistä ja rikkomuksista. itsensä armahtaminen ei riitä. Jumalan hiljaisen äänen sisimmässä voi vaientaa vain Jumalan armo. 

Herra armahda, Herra armahda, Herra armahda.

lauantai pudotti alas passiovalosta. siis sen on oltava jossain, sen pimeän, pelottavan ja mustan murheen. jonkun on aina siellä oltava, että toisella olisi valoisaa sitä taustaa vasten.

sunnuntai tuo ylösnousemusviestiä. erot, kuolemat, epätoivon yöt – kaikkiin on kätketty uuden elämän siemen, valon ja toivon siemen. rakkaus voittaa kuoleman. 

ei pitkänä perjantaina / päivä aina / pilvinen / passion muistokin / valoa, valoa vain

Your spirit, Lord, is my strength and guide. All praise and glory to the crucified.

I am at home, when you’re by my side. All praise and glory to the crucified.

(Riihikirkkohymni, Vk. 960)

katselen kasvojasi, Maria, Herran äiti. en kunnioita sinua neitsyytesi vuoksi, minulle olet pyhä äiti, joka suostui jumalalliseen suunnitelmaan epäröimättä. en usko, että sinäkään pidit itseäsi täydellisenä äitinä. silti Jumala uskoi sinulle poikansa. kaikkien äitien tavoin koit uupumusta, pettymystä, tulevaisuuden pelkoa. jouduit luopumaan omista haaveistasi. jouduit luovuttamaan poikasi tehtävään, joka vei kipuun, kärsimykseen ja kuolemaan. miten saatoit olla kapinoimatta?                  

oma äitiyteni on epäpyhää ja puutteellista monin tavoin. kuitenkin rukoilen yhä lapsillemme taivaallista suojelusta, ja ohjausta viisaisiin valintoihin sillä tiellä ja niissä tehtävissä, jotka elämä on heille uskonut.

katselen kasvojasi, Maria, pyhä äiti. sinun hiljainen rauhasi ja rakastava myötätuntosi hengähtää ylleni. sinulta saan voimaa olla äiti. 

Pitkästä aikaa messussa. Ajattelen, että sekin on siunaus, että on olemassa kotikirkko. Se antaa tuttuuden tuomaa levollisuutta. Paastonajan messu on tavallista riisutumpi. Tänään esirukous oli kohta alkumusiikin ja virren jälkeen. Meillä eri osioiden paikkaa messussa vaihdellaan luovasti.

Jeesuksen ja syntisen naisen kohtaaminen fariseus Simonin luona on päivän tekstinä. Markus-pappi mainitsee syntiset miehet ja naiset. Farisealaiset pitävät tänäänkin itseään eettisesti muita parempina, paheksuvat julkisyntisiä, väheksyvät omia väärintekemisiään. Raamatun teksti vaikenee prostituution vuoksi syntiseksi leimatun naisen hyväksikäyttäjämiehistä. Aikamme somekampanjat ovat riisuneet naamioita tämän päivän farisealaisilta. Minä myös, sinä myös – olemme sekä syyllisiä että uhreja. Ja armo kuuluu kaikille syntinsä tunteville ja niitä katuville.

laskiainen oli muinoin lasten ja aikuistenkin riehakas kelkkamäkipäivä. sitä se toki voi olla nykyäänkin siellä, missä on lunta. kristinusko antoi laskiaiselle uutta sisältöä: paastonajan alkamisen. kristuksen kärsimisen ja uhrikuoleman muistoaikaa lähestyttiin kieltäytymällä huveista ja herkuista, hiljentämällä ja rauhoittamalla elämäntahtia. ei ole tätä päivää, sanoo moni. ei ehkä meillä, joilla on kaikkea, mutta pakollista paastoa on paljon tässä samassa maailmassa.

ei ole ihmiselle luontaista luopua vapaaehtoisesti elämän nautinnoista. siihen tarvitaan henkistä ponnistelua, jokin syy miksi. jos motiivia ei ole, paasto pelkkänä suorituksena on turha. paastoamalla ei tulla paremmaksi ihmiseksi, ei se ketään pyhitä. mutta se tutustuttaa itseen, omaan nautinnonhaluun, paljastaa rakkauden helppoon ja hauskaan.

hyvistäkin asioista voi joutua paastoamaan, se askarruttaa minua juuri nyt.