lapsi, rantaan ajautunut / kömpii ylös, nousee jaloilleen
ottaa askeleen / vähäistä valoa kohti
hitaasti taittuu minussa vastarinta
taipuu syliksi
…ovat vuodet, vuodenajat, kuukaudet, päivät. Paljon häviää eletystä menneisyyden hämärään, mutta onneksi jää monia hyviä muistoja, joihin voi mielessään palata. Minkä soisi haihtuvan ovat turhat huolet, tehdyt virheet ja toisille tai itselle tahtomatta aiheutettu paha mieli.
”lupaan että minun ei tarvitse ylittää tätä nykyistä itseäni millään tavalla. lupaan olla vähättelemättä itseäni, kun joku elämässään menestynyt tuttu kysyy, eikö minulle tosiaan kuulu mitään muuta, mitään enempää.” (Meri, Unkuri-blogissa 28.12.-15)
Viisas ajatus, jota voi mielessään jatkaa. Jos joku kysyy ’eikö tosiaan’, voinhan hyvänä päivänä hymyillä vaiti aseista riisuvasti (oi, osaan sen!). Tiukempana päivänä voin avautua: hei, mikä olisi enemmän kuin olla elämässään niin tyytyväinen, ettei tarvitse sitä todistella kenellekään.
Menestyjää kadehditaan, mutta menestyksellä on hintansa. Tyytymättömyyden siemen itää menestyksessäkin: vielä jotain pitäisi saada aikaan, vielä vähän enemmän kaikkea. Jospa koetan vain elää tasan onnenlahjojeni kanssa. Nähdä ne kaikki, olla kiitollinen vähemmästä. Onnellista uutta vuotta!
Joulu ja rauha, usein yhteen liitetty sanapari. Maailman tasolla se on kaunista unelmaa, kaikkialla ei vietetä minkäänlaista jouluakaan. Sisäisen maailmamme kuvat joulurauhasta saavat olla omannäköisiämme. Älkäämme kadottako lapsenmielistä iloa – ja toivoa rauhasta maailmassakaan. Ajattelen lämpimästi teitä kaikkia, olkoon joulunne omannäköisenne, suloinen ja hyvä!
Eilen näin sen tapahtuvan. Joka elokuu se riipaisee sieluni siivilleen. Seisoimme pihassa vilkuttamassa, Pikkuritari, Vaari ja minä. Illalla laulettiin Murun ja Pikkuritarin kanssa sitä syyslaulua, jossa on kaksi osaa lähdön alakuloa ja yksi osa toisaalla jatkuvan kesän riemukkuutta.
Taivas mustanaan lähteviä lintuja.
On oltu poissa kotoa, pyörien päällä ja jalkojen, veden päällä ja vedessä. Tästä se lähti.
Minä: Ennustavat, että viikon verran enää riittää tätä myöhäistä kesälämmintä. En ole uinut koko kesässä kuin kerran, ne viisi vaivaista vetoa juhannuksen jälkeen. Niin kylmä oli vesi, ettei enempään kyennyt. Kohta on kesä mennyt. Surku tulee.
Toinen: No, lähetään uimareissulle!
Minä: Joo! lähetään semmoiselle reissulle, että saadaan uida monta kertaa joka päivä oikeissa luonnonvesissä!
Meillä on tiedossa semmoiset paikat ja kohta me oltiin jo vierimässä sinne päin. Ensin poikettiin Toisen lapsuuden uimarantaan. Ja olipa auringon lämmittämältä kalliolta ihana valahtaa Saimaan aaltoihin, uida ihan kyllikseen ja jatkaa virkistyneenä matkaa. Samana iltana saunottiin jo minun Lapsuusmaallani rantasaunassa. Oi sen saunan lääkitseviä löylyjä ja lammen pehmeää vettä, joka oli niin suloista sekä sielulle että ruumiille.
Seuraavana aamuna oltiin jo suuren Saimaan toisessa päässä, ihmisen kokoisen iloisen kesäkaupungin torilla syömässä maan parhaita rapeakuorisiksi paistettuja muikkuja. Lukemattomat kerrat olen siellä ’vuolaan virran luodolla’ Olavinlinnassa käynyt, kerran jopa oopperaesityksessä (vaikkei se olekaan harrastamani taiteenlaji), mutta koskaan en ole linnaa nähnyt sen takapuolelta. Vaan nytpä lähdettiin satamasta risteilylle, joka näytti senkin mahtavan näkymän linnan muureista ja torneista ihan läheltä. Lapsuusmaalle palatessa pulahdettiin Puruveden kirkkaisiin aaltoihin ihanalta hiekkarannalta Punkaharjun kansallismaisemassa ja illalla taas saunottiin veljen kotirannassa…
Suomen kesän luksus ja lumo on uimalämpimissä vesissä ja rantasaunojen löylyissä, niin se on. Onnellisena näistä parista kesäviikosta alamme syyspuuhat.
Soutelen tästä kesävesille ja toivottelen blogiystäville kaunista kesää.
Nähdään tuonnempana!
Oi, tuoksuva kesä!
Ihmiset tulevat ja menevät, purjeet ja moottorit kiitävät merellä kohti tuntematonta saarta tai rantaa. Vanhat hankkiutuvat mökkinsä rauhaan, pienten perheet ja sinkut mikä minnekin. Nuorilla on levottomat jalat, ne houkuttelevat seikkailuun. Lapsilla on leikkinsä, joita kerrankin ei aikuinen lopeta kesken, eihän…Nyt on kesän lumohetki, se, jolloin muistoissa oli ja unelmissa yhä on kaikki mahdollista.
Valoisaa juhannusta Sinulle !
Kaupunkimme kirsikkapuut ovat juuri nyt hehkeimmillään. Tämä jokakeväinen ihanuus kestää vain muutaman päivän, vaan kaunista on myös varissut vaaleanpunainen kukkalumi. Ihana äitienpäivälahja kaikille kaupungin asukkaille, sillä ei ole äitiä ilman lasta eikä lasta ilman isää.
Suomalaiset vanhemmat antavat tyttövauvoilleen usein ihanimman tuntemansa kukan nimen. Tunnen ainakin yhden Vuokon, Lemmikin, Talvikin, Iiriksen, Orvokin, Violan ja Liljan. Luontoäitikin näitä kukkalapsiaan tarjoilee kulkijan ihailtavaksi. Nyt on vuokkojen kevät!
joskus on hyvä oikein rekisteröidä, millainen minua virkistää, mistä saan energiaa, mikä antaa asioille hiukan uudenlaisen näkökulman
tapahtumat, joissa on sekä sisäkkäisiä, vertikaalisia että rinnakkaisia, horisontaalisia tasoja
elämykset, joilla on annettavaa kaikille aisteille
selittämätön, välähdyksenomaisesti aukeava oivallus – kuin tähdenlento