jouluenkeleitä voi olla monenlaisia. joku heistä näyttää ihan naapurin tädiltä, kun avain on kotona ja tuuli paiskaa kotioven kiinni kipaistessasi postilaatikolle. joku tulee vastaan sen pikku tytön hahmossa, joka uskaltaa hymyillä luottavaisesti vastaantulevalle mummolle koulusta palatessaan. eräs enkeleistä sattuu soittamaan kurjan fiiliksen päivänä ja kysymään ystävän äänellä: miten menee…  ihan tavallinen arkipäivä voi olla pienien ihmeiden päivä.

PS kiitos kaikille, jotka huomaavat lähimmäisensä ja katsovat ystävällisesti silmiin

joulun aika ei ensisijaisesti liene tarkoitettu läähätykseen, ravaamiseen ja hikiotsaiseen  tungeksimiseen siellä ja täällä. eikä varsinkaan kaikkien maailman asioiden murehtimiseen. jos aika on omaasi, ota kirja hyllystäsi (tai kirjaston hyllystä) ja sukella tarinoihin. samalla kun kehosi lepää, mielesi voi seikkailla tarinassa, joka kansien välissä kehrääntyy. ja tarinoita riittää!

PS Kortin mukana kiitokset ja hyvän joulun toivotukset erityisesti teille, jotka työskentelette kirjastoissa kulttuurin hyväksi. 

oven joulukranssi sai valonsa, lyhdyissä tuikkivat iltaisin oikeat liekit. pihaportaalle tekee mieli sadan vuoden itsenäisyyden kunniaksi sytyttää iloinen roihutuli. otan esiin viimejoulun korteista kauneimman. itsenäisyys on sitäkin, että kukin voi kukkia omalla kukalla. 

PS Kortin mukana menee kolmen tyttären ystäväperheen luo lämpimät juhlailon toivotukset.

puuhaa riittää, jos niikseen on, ja miksei olisi. joulua kohti mennään ajatuksin, sanoin ja kätten töin. ja pipareita tai piirakoita leipoessa on mukava kuunnella taas se ikivanha joululevy 70-luvulta, kun lapset olivat pieniä.

PS Terveiset menevät tässä puuhakkaille ja eläväisille Leidi-ystäville!

tanssin hurmaa koimme mekin parin valssin verran taannoisessa kuorojen ja harrastajaorkesterin tapahtumassa, jossa olimme mukana. pikkujouluilot on ihminen keksinyt selättääkseen syksyn synkeimmän ajan.

PS Terveiset kuorokamuille Virpi Pekkalan kortin myötä!

tänään satoi lunta eteläiseen kotikaupunkiimme. oh, tiedän, että se vielä ehtii sulaa monta kertaa, mutta lumisen hetken kauneus siivittää askeleita kohti joulua.

PS Paletin kuvaterveiset ystäville Metsänlaidan taloon!

Menneen viikon olenkin sitten taas hoidellut oireilevaa selkääni tutuin konstein. Lepoa ja lämpötyynyä, panadolia ja voltarenia sekä varovaista venyttelyä. Viikon lopulla Esikoinen ja lapset tulivat yökylään, ja Vaarila täyttyi iloisesta kihinästä.

Sunnuntain päivänäytökseen oli varattu kaikille teatteriliput. Peppi Pitkätossu – musikaali Helsingin Kaupunginteatterissa oli onnistuneesti toteutettu ja lapsikatsomoa ajatellen oikein rytmitetty. Siellä täällä esityksessä vilahteli vitsejä, joista irtosi hupia myös aikuisille. Lapsikatsomo eläytyi täysillä ja muutama yllättävä kohta irrotti täyden katsomon riehakkaat naurut. Aikuisista tehtiin pilaa totta kai, mutta niin kiltisti, ettei tarvinnut kovin punastella. Esikoinen kehui musikaalin hyvää toteutusta, ja Vaari ja Mummelikin nauttivat varauksettomasti. Muru seurasi herpaantumatta Pepin ’tyttöenergian’ purkauksia, ja Ritaripoika naureskeli erityisesti tietyssä kohdassa, joka liittyi ’pierutyynyyn’. Arvaan, että isi sai ottaa vastaan myöhemmin illan mittaan Pepin innoittamaa innovatiivisuutta Murulta kotona.  – Vaiheikkaan yön ja iloisen päivän jälkeen nukuimme pitkään unia näkemättä.

Kyllä on kiukaalla ja kiukaalla saunanautinnossa todenperäisesti eroa. Kun jaloilla seisova korkeahko pyöreämallinen kiuas asennettiin ja termostaatti saatiin toimimaan, saimme elämämme ensimmäisen todellisen löylynautinnon tässä huoneistosaunassa. Seinään kiinnitetty entinen pikkukiuas antoi meille paremmasta tietämättömille kymmenet vuodet purevan kipakat ja kuivakiskoiset löylyt, jotka haihduttivat hikikarpalot kohta, jos niitä ehti puristua jostakin. Kiitos Harvian ihanan kiukaan, löyly on nyt lempeä ja pehmoinen, ja hiki suorastaan tulvahtaa iholle muutaman löylykauhallisen jälkeen. Eikös saunomisen perimmäinen tarkoitus olekin rentouttaa ja puhdistaa ja saada saunoja viipyilemään kiukaan suloisissa henkäilyissä…

No niin, remontinhan piti valmistua viime keskiviikkona, sitten torstaina ja perjantaina. Alku oli täsmälleen sovitusti elokuun viidennentoista päivän aamuna. Timo totesi, että tällaista se on remonttiaikataulujen kanssa; jos alkaakin ajallaan, saattaa loppu venähtää, mutta kyllä hän maanantaina saa osuutensa valmiiksi.

Tällä välin tapahtui taas. Lauantaina siivosimme käytössä olleen osan kotia normaalisti, loput remonttitarvikkeista siirrettiin olohuoneesta eteiseen, että olisi tilaa, kun lapset tulevat. Kävimme suihkussa ja varauduimme viettämään kotoisaa iltaa. Hain kylpyhuonemattoa, joka oli laitettu tavarakasaan suihkuseinän suojaksi. Kasasta yksi puupalkki kaatui jalalleni. Sattuipa makeasti, mutta ajattelin, että kyllä se asettuu tovin päästä, kun ei naarmuakaan näy.

Jonkin ajan päästä alkoi kaamea särky, ja jalkaterä turposi sinisenmustaksi limpuksi. Toinen sitoi kylmähauteen jalalle. Mietin, olisiko joku jalkapöydän ohuista luista murtunut, kun ei kärsinyt kävellä. Kaupunkimme terveysasemalla ei ole viikonloppupäivystystä, joten Toinen lähti viemään minua aluesairaalan päivystyspoliklinikalle 11 kilometrin päähän. Perillä Toinen haki pyörätuolin siirtymisiä helpottamaan. Kello 22 odotustila oli täpö täynnä väkeä. Päivystysjonohan ei etene saapumis- vaan kiireellisyysjärjestyksessä. Lapsiasiakkaat ovat etusijalla, ja ambulanssilla tuotaville on oma kaista. Olin varautunut odotukseen kirjan kanssa. Puolenyön tietämillä kyllästyin kirjaan. Porukka oli jo harventunut huomattavasti, koska maahanmuuttajaperheet tulevat aina puoli sukua mukanaan, jos lapsi on kipeä. Kului vielä puoli tuntia, sitten vuoroni tuli. Lääkäri oli tarmokas mies, joka tietysti yritti löytää verenpurkauman sisältä jalkapöydän luita, ja minä uikutin armoa. Röntgeniin sitten. Siellä ei ollut jonoa, joten olimme puolessa tunnissa taas odotusaulassa. Lääkäri totesi kuvista, ettei luita onneksi ollut murtunut. (Eläköön D-vitamiini! Kuuden viikon kipsisaapas tästä vielä olisi puuttunutkin.) Sain hoito-ohjeet, ja hoitaja toi uuden kylmähauteen. Olimme kotona 02:20. Saman tien säätelimme kellot, ja nukuimme kahdeksaan talviaikaa. Esikoinen ja lapset haettiin aikanaan asemalta suoraan ruokapöytään. Vietimme rattoisan iltapäivän yhdessä ja kakkua syötiin jälkkäriksi.

Tänään Timo tuli energisenä, touhusi neljä tuntia, imuroi roskat ja pakkasi kamat autoon keskeneräiset hommat tehtyään. Istuimme viimein luvatuille kakkukahveille. Todettiin, että kiukaan säätöasia oli kesken, ja yksi suihkuliitäntä tihkui, mutta ne eivät ole Timon reviiriä. Olimme tyytyväisiä hänen työnsä tulokseen ja kerroimme sen. Timo sanoi lähtiessään, että tänne on ollut mukava tulla töihin. – Iltapäivällä sähkäri soitti, kuten oli luvannut. Kuultiin, että kiuasfirma lähettää postissa uuden säätimen ja sitten palataan asiaan. Putkimiehestä ei kuulunut pihaustakaan. Sen perään pitää soittaa vielä huomenna. – Aloimme järjestellä tavaroita kaappeihin. Pyykkikasan selvittelyä riittää koko viikoksi. Elämä palailee normaaliin uomaansa. Tsadaa ja fanfaarit!

syksyn viimeiset auringonkukat, juuri ennen lumen tuloa poimitut. sopiva aika hyvästellä kesä siirtämällä ajannäytöt talviaikaan. tosin se sekoittaa nukahtamisrytmin viikoksi, mutta muuten se ei meitä haittaa, kun kaikki aika on omaamme, ei kellojen.

ah, autuutta: eka kertaa kahteen kuukauteen omassa suihkussa oman selänpesijän kanssa! uimahalli meitä on kyllä hyvin palvellut, mutta on pienen ajomatkan takana. ehkä ensi lauantaina päästään jo oman saunan löylyihinkin. pyykinpesukone on jo päässyt vauhtiin ja sillä riittää töitä.

 huomenna tulevat esikoinen ja lapset! tällä kertaa syödään uunilohta – ja se monesti mainittu kakku.