No niin, remontinhan piti valmistua viime keskiviikkona, sitten torstaina ja perjantaina. Alku oli täsmälleen sovitusti elokuun viidennentoista päivän aamuna. Timo totesi, että tällaista se on remonttiaikataulujen kanssa; jos alkaakin ajallaan, saattaa loppu venähtää, mutta kyllä hän maanantaina saa osuutensa valmiiksi.

Tällä välin tapahtui taas. Lauantaina siivosimme käytössä olleen osan kotia normaalisti, loput remonttitarvikkeista siirrettiin olohuoneesta eteiseen, että olisi tilaa, kun lapset tulevat. Kävimme suihkussa ja varauduimme viettämään kotoisaa iltaa. Hain kylpyhuonemattoa, joka oli laitettu tavarakasaan suihkuseinän suojaksi. Kasasta yksi puupalkki kaatui jalalleni. Sattuipa makeasti, mutta ajattelin, että kyllä se asettuu tovin päästä, kun ei naarmuakaan näy.

Jonkin ajan päästä alkoi kaamea särky, ja jalkaterä turposi sinisenmustaksi limpuksi. Toinen sitoi kylmähauteen jalalle. Mietin, olisiko joku jalkapöydän ohuista luista murtunut, kun ei kärsinyt kävellä. Kaupunkimme terveysasemalla ei ole viikonloppupäivystystä, joten Toinen lähti viemään minua aluesairaalan päivystyspoliklinikalle 11 kilometrin päähän. Perillä Toinen haki pyörätuolin siirtymisiä helpottamaan. Kello 22 odotustila oli täpö täynnä väkeä. Päivystysjonohan ei etene saapumis- vaan kiireellisyysjärjestyksessä. Lapsiasiakkaat ovat etusijalla, ja ambulanssilla tuotaville on oma kaista. Olin varautunut odotukseen kirjan kanssa. Puolenyön tietämillä kyllästyin kirjaan. Porukka oli jo harventunut huomattavasti, koska maahanmuuttajaperheet tulevat aina puoli sukua mukanaan, jos lapsi on kipeä. Kului vielä puoli tuntia, sitten vuoroni tuli. Lääkäri oli tarmokas mies, joka tietysti yritti löytää verenpurkauman sisältä jalkapöydän luita, ja minä uikutin armoa. Röntgeniin sitten. Siellä ei ollut jonoa, joten olimme puolessa tunnissa taas odotusaulassa. Lääkäri totesi kuvista, ettei luita onneksi ollut murtunut. (Eläköön D-vitamiini! Kuuden viikon kipsisaapas tästä vielä olisi puuttunutkin.) Sain hoito-ohjeet, ja hoitaja toi uuden kylmähauteen. Olimme kotona 02:20. Saman tien säätelimme kellot, ja nukuimme kahdeksaan talviaikaa. Esikoinen ja lapset haettiin aikanaan asemalta suoraan ruokapöytään. Vietimme rattoisan iltapäivän yhdessä ja kakkua syötiin jälkkäriksi.

Tänään Timo tuli energisenä, touhusi neljä tuntia, imuroi roskat ja pakkasi kamat autoon keskeneräiset hommat tehtyään. Istuimme viimein luvatuille kakkukahveille. Todettiin, että kiukaan säätöasia oli kesken, ja yksi suihkuliitäntä tihkui, mutta ne eivät ole Timon reviiriä. Olimme tyytyväisiä hänen työnsä tulokseen ja kerroimme sen. Timo sanoi lähtiessään, että tänne on ollut mukava tulla töihin. – Iltapäivällä sähkäri soitti, kuten oli luvannut. Kuultiin, että kiuasfirma lähettää postissa uuden säätimen ja sitten palataan asiaan. Putkimiehestä ei kuulunut pihaustakaan. Sen perään pitää soittaa vielä huomenna. – Aloimme järjestellä tavaroita kaappeihin. Pyykkikasan selvittelyä riittää koko viikoksi. Elämä palailee normaaliin uomaansa. Tsadaa ja fanfaarit!

syksyn viimeiset auringonkukat, juuri ennen lumen tuloa poimitut. sopiva aika hyvästellä kesä siirtämällä ajannäytöt talviaikaan. tosin se sekoittaa nukahtamisrytmin viikoksi, mutta muuten se ei meitä haittaa, kun kaikki aika on omaamme, ei kellojen.

ah, autuutta: eka kertaa kahteen kuukauteen omassa suihkussa oman selänpesijän kanssa! uimahalli meitä on kyllä hyvin palvellut, mutta on pienen ajomatkan takana. ehkä ensi lauantaina päästään jo oman saunan löylyihinkin. pyykinpesukone on jo päässyt vauhtiin ja sillä riittää töitä.

 huomenna tulevat esikoinen ja lapset! tällä kertaa syödään uunilohta – ja se monesti mainittu kakku.

Viimeinen viikko alkaa, Timon työt etenevät, putkimiestä ja sähkömiestä odotellaan. Laatoitukset saumauksineen ovat valmiit. Tiistaina putkimies ja poika tulevat, ahertavat aikansa, niiden jäljiltä pesuhuoneen seinälle ilmestyy ’rättipatteri’ ja siihen johtavat putket sekä pesukoneen liitännät. Timo viimeistelee saunaa. Käymme rautakaupassa valitsemassa hyllyn suihkunurkkaan ja naulakon pyyhkeille. Poikkeamme leipomossa tilaamassa kakun, ja kutsun ohimennen talon rouvat kakkukahveille, kunhan työ valmistuu. Lämmitän eilistä makaronilaatikkoa ja katan pöytää. Yhtäkkiä Timo huutaa Toisen paikalle, on hässäkkää, vesi suljetaan, putkimies soitetaan takaisin, välitilan kattoa otetaan auki uudestaan. Jostain oli valahtanut vesipisara putkea pitkin. Missä vuotaa? Kuuluu puhetta ’ilmakellosta’, jonka tiiviste on prakannut. Toinen hakee isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan toteamaan tilanteen. Onneksi Timo huomasi heti, vahinkoa ei ehtinyt tulla.  – Näyttää siltä, että kakkukahvit siirtyvät, tuumin, mutta se nyt on pieni murhe. Putkimies tulee ja menee. Hässäkkä rauhoittuu, kun talo tyhjenee työväestä.

Keskiviikkoaamuna ensimmäisenä oven takana on haraldhirmuisen apuri ja kohta hän itse. Saman tien putkien kilinä ja kalina, laikan kirskuna, kaakelien poraaminen alkaa. Paineentasauskellot siirretään suihkuhuoneen puolelle ja kattoon asennetaan luukku niiden tarkistusta varten. Timokin tulee ja jatkaa eilisestä saunan puolella. Toinen menee vaihtamaan pihalle talvirenkaita autoon. Kun hän tulee sisään puolipäivän välipalalle, Timo on ruokatunnilla ja putkityö jäänyt jatkumaan. Toinen joutuu selittämään apurille, miksei suihkun nurkkahyllyä voi laittaa niin päin kuin poika yrittää. Voi herrantähden, eikö tämä ole koskaan nähnyt nurkkahyllyä, sanon minä. Timo tulee takaisin ja stressaa, että aikataulu venyy ja paukkuu, kun toinen työmaa odottaa jo. Olemme myös ärtyneitä aikatauluasiasta, mutta kun tapahtunut viive ei ole kenenkään syy, pitää vain kestää.

Torstaiyönä satoi ensi lumen. Hiljainen hiutaletanssi jatkui aamulla. Timo tulee kahdeksalta ja jatkaa työtään saunan puolella. Toinen hakee rautakaupasta kiukaaseen kiviä ja valitun korisysteemin pyykkiä varten. Miehet kuuluvat pitävän pientä puhetta suihkun vedensekoittajasta puuttuvasta osasta ja yleisemminkin putkityön tekijöiden osuudesta remontissa. Yhtä ja toista sanomista siitä. Kun Timolla on työrauha, hänen työnsä edistyy ripeästi.

Perjantaina Timo on puoli kahdeksan ovella rimoja käsissään. Naulapyssyn paukkeella alkaa päivä. Timo soittaa sähkömiehelle: missäs viivyt. Kun tämä saapuu, miehet laittavat kiukaan paikalleen, ja sähkäri viimeistelee säädintä, joka on vedetty pesuhuoneen eteistilaan. Ilmenee, että kiukaan säädin ei näytä termostaatin lukemaa, vaikka toimii muuten. – Pitää soittaa kiuasfirmaan ja kysyä mistä kiikastaa. (Sen nyt arvaa, ettei siellä kukaan perjantaina iltapäivällä vastaa.) Pistorasiat ja valokytkimet vielä paikoilleen, ja mies vilahtaa tiehensä. Olen varmuuden vuoksi kattanut kahvikamat pöytään, keitin on ladattu ja kakku jääkaapissa – jos sattuisi jäämään kupillisen verran aikaa… mutta tuskin jää. Timo kantaa tavaroitaan jo autoon ja huokailee, että pitää olla pankissa neljältä. Hän sanoo tulevansa maanantaina viimeistelemään. – Jätän sulle sitten palan kakkua, heitän hyvästiksi. Perun kahvikutsun talon rouvien osaltakin ja tuumin, että palataan asiaan ensi viikolla. Syömme sitten kakun sunnuntaina Esikoisen joukkueen kera. Heti kokeilen pyykkikonetta – ja tsadaa! – sehän toimii ihan nätisti. No, saunomaan ei vielä päästä, mutta suihkua saa käyttää. Kyllä tämä tästä.

Kuudennella viikolla ei tapahdu uutta, kuivurin tasainen hurina jatkuu. Kuivatuskuukauden sähkölasku on nelinkertainen normaaliin verraten. Seitsemännen viikon tiistai-aamuna remppafirmasta soitetaan ja tuodaan pesuhuoneen peilikaappi ja allaskaappi valmiiksi. Sanoinko jo, että olohuoneemme on ollut viikkokausia tukittuna pesuhuoneeseen tulevilla tarvikkeilla. No, nyt tuli lisää siihen pinoon. Eikö remppafirmoilla ole mitään varastoa kuivatuksen ajaksi? Elintila kotona on ollut kohtalaisen suppea viime viikot. Samalla viikolla torstaina valvoja käy mittaamassa kosteustilanteen, on tyytyväinen tulokseen ja vie viimein kuivatuspatterit mennessään. Huooh.

Sunnuntaina Esikoinen tulee Murun kanssa käymään. Muru haluaa piirtää uuden ’kuukauden kuvan’, joka päätyy syyskuun kuvan paikalle jääkaapin oveen. Iloa lapsen kanssa! Ritaripoika on futisleirillä. Me kaipaamme häntä – ja iloitsemme, että hänellä on hauskaa siellä.

Kahdeksannen viikon maanantaina on työmaakokous. Paikalla on Toisen lisäksi remppafirman työnjohtaja, remontin valvoja, Timo, taloyhtiön hallituksen edustajia kaksi ja isännöitsijä. Katson viisaimmaksi pysytellä sivussa, saunaosastolla on ahdasta jo muutenkin. Kokous kestää kolme tuntia. Lopputulema on, että kuivatus on onnistunut ja toimenpiteet hyväksytään. Timo arvelee remontin valmistumiseen menevän nelisen viikkoa. Tiistaina Timo alkaa laittaa lattian eristeitä. Viikon lopulla käyvät sähkäri ja putkari ja saunaosasto näyttää jo ihan toiselta kuin alkuviikosta. Oma arvio: hyvä jos menee neljässä, ja kodin jälkisiivoukseen vielä ainakin viikko. Ehditäänköhän pestä ikkunat ennen pakkasia?

Yhdeksännen viikon maanantaina Timo aloittaa lattian valun. Kohta alkaa kuulua sekoitinmyllyn tasainen jurnutus. Valun kuivumista ei tarvitse odotella muuta kuin yön yli, johtuu aineksien kemiallisesta prosessista. Lattiaan levitetään vesieristekerrokset. Päivä päivältä tapahtuu näkyvää: seinät ja sisäkatto rakentuvat, ja samaa vauhtia tavarakasa olohuoneessa supistuu. Aina Timon lähdettyä kurkistamme työmaalle, ilahduttaa nähdä edistyminen. Perjantaina tulee harald hirmuisen hahmoinen putkimies ja askartelee pari tuntia. Me käymme ruokaostoksilla ja uimahallissa. Timo lähtee, kun me palaamme, toivottelee hyvää viikonloppua ja lupaa, että viikko ja risat enää. Aaah.    

Sunnuntain 1.10. Hesarista löysin nämä

• Yhdysvallat edistää ydinaseriisuntaa sitoutumalla siihen itse. (Barack Obama) – YK:ssa toissa viikolla allekirjoitetussa ydinaseet kieltävässä sopimuksessa ei ole mukana ydinasevaltoja. – Ydinsotaa ei voi voittaa. (Kari Huhta, HS)
• Euroopan Unionin perusoikeuskirja on Suomessa voimassa lakina. Teleoperaattoreilta hankittavat sijaintitiedot matkapuhelinverkosta voivat olla vastoin perusoikeuskirjaa. (Petri Pajari, HS)
• Vantaa päätti ensimmäisenä isona suomalaiskaupunkina sijoittaa varoja digitaalisten päätelaitteiden hankintaan kaikille oppilaille. (Marja Salomaa, HS) – Tiedän oppilaita, jotka ovat kyllästyneet tietokoneiden kanssa tappelemiseen ja pyytäneet saada kirjoittaa esseensä käsin konseptipaperille. (Ansa Kurola, 9 lk, tet-harjoittelija, Hki)
• Globalisaatio on vastatuulessa – deglobalisaatio nousee. (Heikki Aittokoski, HS)
• Tilastot mittaavat mekaanista lukutaitoa (99{b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} suomalaisista osaa lukea). Nykynuoret eivät enää lue kirjoja. He kirjoittavat sometekstiä ja kuittaavat nimensä muodossa etunimi.sukunimi. Äidinkielenopettajat turhautuvat. (Tuomas Kaseva, HS)
• Maallistuneessa Suomessa siedetään konservatiivista uskonnollisuutta huonosti. Juomisesta, kiroilusta ja vapaasta seksistä on tullut normeja, sanoo Pia Jardi, muslimiaktivisti. (Satu Vasantola, HS)
• Otavasta eläkkeelle jo jäänyt Heikki A. Reenpää rakentaa käytännön ohjelmaa suomalaisen kaunokirjallisuuden pelastamiseksi. (Antti Majander, HS)
• Ellen Thesleffin elämästä ja taiteesta julkaistujen kirjojen esittely: Hanna-Reetta Schreckin tietokirja Minä maalaan kuin jumala – sekä Kati Tervon romaani Iltalaulaja. (Helena Ruuska, HS)
• Nämä noteerattiin pikku-uutisina: raiskaus, kadonneen retkeilyparin mies löytyi kuolleena, mies tappoi toisen, oikaisu: Jokela on Tuusulassa eikä Keravalla, Balia uhkaa tulivuorenpurkaus, mies myrkytti vauvanruokapurkkeja, Oxfordin yliopisto poisti Aung San Suu Kyin kuvan seinältään, The Times kutsui Pekka Kuusistoa viulun David Bowieksi, Iiro Rajakoski voitti Tampereen alttoviulukilpailun.

Tutustuin kesällä sattumoisin lampaisiin. Ne ovat ilmeisen laumasieluisia olentoja. Laumassa lammas ei ole yksin, sillä on lauman turva. Laumalla on myös se ominaisuus, ettei sen jäsenillä ole juuri muuta elämää kuin syöminen, nukkuminen ja määkiminen.  Niillä on melko yhtenäinen villainen ulkoasu. Niillä on kullakin omanlaisensa ääni. Niiden tapa viestiä on ytimekkäästi: määä’ä’ä’ää. Kun ne kaikki aukovat ääntään, ’määt’ ovat eri korkuisia ja muodostavat yhdessä kuoron tapaisen äänimaailman. Laumalla on johtaja, joka antaa ensimmäisen äänen, johon muut yhtyvät.

Varmahan ei voi olla, mutta lampaankaltaista elämää saattaa olla muillakin…

Hiljaista hurinaa yötä päivää koko viikon. Valvoja tuli käymään perjantaiaamuna, mittaili kosteusprosentteja ja otti näytteitä, joiden tulos luetaan 12 tunnin kuluttua. Kuivuminen on edennyt, mutta arvio on, että kaksi lisäviikkoa tarvitaan. Tämä remontti vaatii pitkää pinnaa. Arkemme jatkuu kuitenkin osin entisin ja osin uusin kuvioin.

Torstaina oli syksyn ensimmäinen kausikonsertti. Frank Peter Zimmermann soitti Beethoovenin viulukonserton itseään korostamattomalla suvereniteetilla. Hän vaikuttaa täysiveriseltä kamarimuusikolta, soittaa hienosti yhteistyössä orkesterin kanssa eikä esitä suurta maestroa, vaikka taitonsa on huippua. Pitkästä aikaa kuulimme myös Sibeliuksen toisen sinfonian, jossa Susanna Mälkki sai orkesterin myös hehkumaan uudenlaisia sävyjä. Olen Sibelius-fani, joten ilta oli minulle täydellinen nautinto.

Siitä on hyvinkin neljännesvuosisata, kun olen kuorossa laulanut. Kaupungin kansalaisopisto ilmoitti seniorikuoron alkavan, mietin, jaksaisinko jokaviikkoista harjoituksissa käymistä. Päätin koettaa. Osasyynä se, että senioritanssia ei jalkani kestänyt, vaikka olin siitä innoissani. Laulua olen sekä opiskellut että harrastanut, siitä olen myös aina saanut iloa ja voimaa.

Eka kerralla lähes kolmekymmentä naista on paikalla, viisi meitä uusia. Muut olivat ennenkin tässä kuorossa laulaneita. Vasta silloin tajusin, että tämähän on juuri se ’virkkujen’ naisten kuoro, jonka esiintymisiä olen joskus kuullut, ajatellut kuulemastani mitä milloinkin. Kuoro on vaihtanut nimeä ja johtaja on vaihtunut! Olin ensin, että ei ole totta. Sitten, että tämä taisi nyt olla tässä. Virkkujen vanhojen naisten kuorossa, tosiaan! Jos kuvittelee alkavansa uuden kuoron mukana, onhan se pettymys havaita joutuneensa tarpomaan valmiiksi urautuneen porukan jälkiä.

Sitten tukistin itseäni: tämä on minulle kuitenkin uutta pitkästä aikaa, katsotaan nyt, jospa se tästä. Puolentoista tuntia hyrisin mukana. Johtaja ei ollut saanut meille nuotteja, kun tulostimesta oli loppunut muste. Laulettiin siis niitä näitä, kansanlauluja, jotka kaikki osaa ulkoa. Alku aina hankalaa, tuumin: vanhoilla oli vaikeuksia hyväksyä uuden johtajan tyyli, uusilla sopeutua vanhojen joukkoon. Vaikeinta on kuitenkin johtajalla saada lammaskatraan määinnästä soinnikasta laulua. Harva taisi osata nuottejakaan lukea. Oivoi ja voih.

Toisessa harjoituksessa väki oli vähentynyt, meitä oli enää parikymmentä. Olin hiljaa itsekseni sillä mielellä, että katsotaan nyt vielä tämä kerta. Vieressä istujani, joka oli ollut erityisen vastahankainen ja tyytymätön uuden johtajan tyyliin, purputti vähän vähemmän kuin edellisellä kerralla, mutta uhkaili ensi kerralla jäävänsä pois. Sirkka, johtaja, kertoi pahoillaan, että hänen tyylistään oli valitettu ja siitä, että on liian vaikeita lauluja (!). Hän ottaa huomioon palautteen ja yrittää parhaansa. Pulina yltyi. Korotin ääneni ja sanoin, että emme voi huutoäänestää joka asiasta, ohjelmiston valinnassa kuoron on luotettava johtajaan.

Sitten tapahtui, että eräs vanhoista kuorolaisista ilmoitti tarjoavansa kaikille harjoituksen jälkeen kahvit läheisessä kahvilassa, koska hän täyttää 70 vuotta tänään. Seurasi spontaani Paljon onnea vaan kaksiäänisesti. Sitten Sirkka otti harmonikan ja sanoi laulavansa puolestaan onnittelulaulun, koska ei pääse kahville. Oi, sitä huikeaa taitoa ja antaumusta, jolla hän jodlasi ja harmonikka soi ihanan raikkaasti. Tunnelma muuttui kuin taikaiskusta. Ajattelin, että nyt murtuu vastahanka – ja se on hyvä, sillä asenne ratkaisee edistymisen.  

Kun kuorolaiset menevät kahville, on ilmiselvää, että koko ajan lauletaan. Päivänsankarin miesystävä siinä soitteli harmonikkaa. Komea ja herkullinen oli kakkukin, mutta laululta ja soitolta ja tutustumisjutteluilta ei meinattu keritä kahveja juomaan.   

Maanantain ja tiistain työskentely tuotti vessan peilikaapin ja muut viimeistelytyöt valmiiksi. Päästään miettimään pyyhkeiden ja paperitelineiden paikkoja ja kaappien sisältöjärjestystä. Timo sanoi siirtyvänsä viikoksi toiselle työmaalle, koska täällä ei voi enää tehdä mitään ennen kuin kuivatus loppuu. Valvoja kävi toteamassa, että kuivatus on edennyt hyvin, paremmin kuin hän oli olettanut. Kuivauspattereiden paikkoja muutettiin hiukan, ja tasainen hurina jatkuu.

Saimme loppuviikon ja ehkä tämän seuraavankin hengähdystauoksi, kun Timo on toisaalla.  

Kotikatua ajaa iltaisin se tietty mopopoika, joka on saanut minulta lisänimen ÄHMÄ. Hän kaasuttaa viritettyä moottoria jokaisen poikkikadun kohdalla, jossa pitäisi varoa oikealta tulevia. Kamikaze.  

Ensin helvetinkone piikkaa saunaosaston lattiaa auki. Asukkaat pakenevat pihalle. Myöhemmin, kuivatuspatterit hurisevat vaimeasti yötä päivää. Kuin taustamusiikki.

Uusitun vessanistuimen nuppia ei nosteta, se painetaan, vesi solahtaa alas, raikastin vaahtoaa, ja pöntön kansi sulkeutuu hiljaa itsekseen.

*

Kahvilassa pulistaan yli pöydän kilpaa toisten kanssa. Kupit ja lusikat kilahtelevat. Naurahdellaan. Pulina vain kiihtyy, kun kahvi alkaa vaikuttaa.

Ruohonleikkuri pörisee tasaisesti. Se ei kaahaa. Rantapuiston seitsemän pylväshaapaa soivat tuulessa pehmeästi. Lastenpuistosta kuuluu iloisia ääniä ja pienen itku. Vesi tulee rantaan rytmikkäästi uudelleen ja taas. Selällä syöksyy pikavene, särkee aaltojen rytmin.

Lippalakkimies istuu rannan penkillä, tivaa puhelimeen. Käsi viuhtoo, nostaa lakin, pöyhii tukkaa. ”No, tuutko vai et? Tuut alkon kautta, jos tuut”.

*

Kylpylässä venäläispuhe soljuu seitsemää soinnillista suhuäännettä ja väliin sorahtavaa ärrää.

Rantapolulla tulevat vastaan Muori ja Vaari, Vaarilla pussillinen sieniä. Hymyilevät ystävällisesti kuin vanhat tutut. Eivät tarjoa kättä esitelläkseen, kysyvät vain mutkattomasti: ”A, mistä kaukaa työ ootta?” Mie ja sie -puhe käynnistyy oitis. Kertovat kysymättä eläkepäiviensä ilot, harrastukset, lastenlasten leikit ja viimeisimmät kuulumiset: ”Ei myö keskustan kerrostalossa viihytty, takas tultii, oman katon alle asumaa”. Vilkuttavat mennessään, toivottavat hyvää lomaa, jättävät jälkeensä kotoisen tunnelman.

Lammella narahtelevat sorsat toisilleen. Taapertavat toiveikkaana kulkijaa vastaan. Kulkija lukee linnuille taulua: Lintujen ruokkiminen kielletty. Eikä mukana mitään olisikaan, millä ruokkisi.

Nainen ja mies keskustelevat tärkeitä. Kaksivuotias lähtee taapertamaan määrätietoisesti kohti laituria, ehtii puoliväliin. Isä sinkoaa perään kuin tykin kuula ja sieppaa pojan viime hetkellä. Poika hekottelee onnellisena. Kauempaa katsova nielaisee huutonsa ja huokaa helpotuksesta.

*