Eilen tulin taas fysioterapiasta. Terapeuttini Noora on empaattinen ihminen, joka kysyy aina ensin miten viikko on mennyt. Kysymys ei koske vain tehtävänä olleita harjoitteita, hän tarkoittaa elettyä kokonaisuutta. Sanoin, että on ollut hiljaista. Siihen tulivat yllättäen kyyneleet. – Kerro vain, hän sanoi, kun yritin nieleskellä itkunsiemeniä pois. Tajusin, että ystävien surut ja huolekkaat mietteet omasta ja Toisen tulevaisuudesta ovat painaneet mieltä. Lihasten kuntouttamisen lisäksi terapia koskettaa myös tunteita.

Joillakin ihmisillä on luontainen taipumus murehtia edessä päin olevia vaikeuksia meneillään olevien lisäksi. Siihen liittyy vielä ajoittainen suru toisten puolesta ja kanssa heidän suruissaan. Minä kai olen sellainen ihminen. Saan usein muistuttaa itseäni, että en jaksa tämänpäiväistä, jos samalla pyörittelen huolta jo huomisesta ja ylihuomisesta. Ja sitäkin, että ystävällä on ystävän omat huolet, ei niitä voi toinen ottaa pois. Myötätunto riittää, puolin ja toisin, silloin, kun elämä on jaksamista.  

Loppiaisen mentyä olen riisunut joulupuumme koristeistaan. Kuusi seisoo vielä huoneessa tummanvihreänä, oikeastaan se onkin kaunein sellaisenaan. Tänäkin jouluna siinä paloivat aidot kynttilät. Ihmeissäni ajattelen, että jo toinen lapsisukupolvi on oppinut olemaan nätisti ja riehumatta kynttilöiden palaessa. Yhtään vaaratilannetta ei ole ollut. Toinen joulupuumme on pihakataja, joka loistaa adventista nuuttiin yötä päivää ledvaloissaan.

Kauppatermein: joulusesonki on ohi. Kaupalla tosin on aina meneillään joku sesonki, runebergintortut ovat jo tarjolla, sitten tulevat laskiaispullat ja ystävänpäiväkrääsä. Pääsiäinen onkin tänä vuonna jo maalis-huhtikuun taitteessa ja siitä kuukauden päässä vappu. Sesongeissa riittää, jos ei juhlaa niin juhlanjälkiale.

Olen vienyt elämäntarinatekstini kirjoittajaohjaajalle kommentteja varten. Kymmenen vuotta tekeillä olleelle tekstille sokeutuu lopulta itse niin, että sitä vain viilaa ja höylää ja kokonaisuus kärsii. Tarinasta puuttuu myös lopetus, johon on kyllä idea olemassa. Tavatessamme puhuttiin myös esipuheesta, jossa olisi jokin viite siitä, miksi yleensä ja miksi juuri nyt.

…tai siis se ajanjakso, mikä vuosiluvuksi on läntisessä osassa maailmaa sovittu. Itse asiassa aika on jatkumo, se ei riennä, ei nilkuta eikä matele, se ei lopu, vaikka kaikki kellot pysähtyisivät ja kalenterit katoaisivat maailmasta. Huimaa ajatella jotain niin vääjäämätöntä ja ikuista. Tulee sama tunne kuin talvisen tähtitaivaan alla vaaran laella.

…palaillaan ns. normaaliin, joka minun tapauksessani sisältää ihan uusia kiemuroita, jotka eivät todellakaan tunnu normaalilta. 

…digi pomottaa; pankit kyykyttävät mummoja, netti takkuaa. Kunnes taas joku selvittää pasmat.  

…joo tiedän, olisi tärkeä käydä hapettumassa, mut ku metsäpolut on vesijäillä. Ei mun tän hetkinen fysiikka kestä yhtään äkillistä virheliikettä. Pitää taapertaa jalkakäytäviä ja haistella kotikatuja ajavien autojen päästöjä.

Vuoden 2016 viimeisenä iltana katselimme tuhansien kaupunkilaisten kanssa keskustassa Aurinkomäen ylle puhkeavia sähikäiskukkia. Ilotulitus oli lapsiperheitä ajatellen järjestetty jo klo 20. Moderni kaupunki elää yhteisönä eri-ikäisten asukkaidensa toiveita ja odotuksia myötäillen. Oma vuoteni vaihtui samaa jalkasärkyä pitkin, jota olin jo koko joulukuun kärvistellyt, mutta siinä tulisen kukkameren katveessa en sitä mieti. Ehkä olen jo oppinut erottelemaan asiat, joilla on hetkensä – ja ne, jotka tulevat lupaa kysymättä. Keskiyöllä soivat kirkonkellot, aloittivat reformaation muistovuoden.

Tammikuisen arjen tultua olin jo ortopedillä valituksineni. En ole saanut nukuttua, kun hermosärky raastoi pitkin oikeaa jalkaa kuin pedon kynsillä. Mistä se tällä kertaa alkoi, en osannut sanoa, äkisti kuitenkin. Lähete fysiatrian polille aluesairaalaan lähti, ja apteekkiin e-resepti vahvasta hermosärkylääkkeestä. Kieltäydyin opiaateista, yksi kokemus niistä muinoin sappikivuissa riitti. Kuukauden viimeisenä päivänä tapasin poliklinikalla fysiatrin. Kutsu lannerangan magneettikuvaukseen tuli helmikuussa. Kun fysiatri soitti tuloksista, oli särkyä kestänyt tasan kolme kuukautta. Sain vihdoin tietää syyn tuskaiseen, toistuvaan särkyyn. Kun särky hiljalleen taas häipyi, lopetin lääkkeen ohjeen mukaan hallitusti.

Maaliskuussa olin retriitissä. Se tuntui pelkästään hyvältä, en miettinyt mitään erityisiä. Ihan kuin olisin vain kokoillut hermosäryn hajottamia ruumiin- ja sielun voimia. Toisen synttäripäivän merkeissä ajelimme Tampereelle, yövyimme Villassa, kuten aina, ja kävimme katsastamassa Sara Hildenillä Raimo Mäkilän näyttelyn. Kyllä ne Mäkilän kuvat minua ravistelivat. Christina Brancon fado-konsertti herätti uinuneita muistoja Andalusian matkalta. Huhtikuussa Esikoinen soitti ja kertoi erosta. Ei voi sanoa, etteikö merkkejä olisi ollut nähtävissä pitkin syksyä, myös lapsissa, mutta ainahan rakkailleen toivoo hyvää, myös kykyä ja voimia ratkoa ristiriitoja. Lapsille vanhempansa kertoivat tilanteesta vasta toukokuun lopulla. Kyllä meistäkin oli tuskallista nähdä heidän maailmansa särkyvän, ottaa vastaan lasten surua ja pienen pojantyttären urhoollista yritystä kannatella veljensä lohdutonta kipua. Kesä alkoi surullisissa merkeissä. Juhannuksen päiviksi lähdimme Turkuun. Juhannusaattona kävelimme Kultarannan puistossa ja rannalla. Niin kaunista, rauhoittavaa.  

Heinäkuussa olimme liikkeellä. Porvoossa, Hatanpään ruusupuistossa ja Pyynikin kesäteatterin Niskavuoren nuori emäntä -esitystä katsomassa Tampereella. Sukulaisia ja ystäviä tapaamassa Etelä- ja Pohjois-Karjalassa. Samalla reissulla yövyimme myös Valamossa ja poikkesimme Lintulassa. Matka antoi uutta ajateltavaa. Elokuussa olin ystäväsiskon kanssa Ikaalisissa Hengen Uudistuksen kesäjuhlilla. Tutustuimme uudenlaisen, kirkkoon kuuluvan yhteisön tapaan ilmentää uskoaan. Avartavaa. Kuun puolivälissä Kuopus ja morsio tulivat kesälomalle Lontoosta ja samaan aikaan meillä alkoi saunaosaston remontti kotona. Loppukuusta olimme kylpylässä sen aikaa, kun vessaa laitettiin, muuten kotona. Remontti kesti ja kesti, kun alapohja otettiin auki ja sitä kuivattiin viisi viikkoa. Syyskuussa paimensimme päätoimisesti remonttia, pari konserttia ja musikaaliteatteriesitys Myrskyluodon Maija sentään saatiin katkaisemaan nuhjuista arkea. Lokakuussa päästiin viimein remontissa jälleenrakennusvaiheeseen. Oli ilo seurata pesutilojen ja saunan kohentumista. Kumpikin joutui käymään aluesairaalassa, minä tällä kertaa päivystyksessä, jalalle kaatuneen palkin ansiosta, Toinen tutkimukseen kutsuttuna. Kuun lopussa päästiin viimein juomaan remontin valmistujaiskahvit kakkuineen.

Vuoden mittaan maailmallakin tapahtui monenmoista. Syyrian sota jatkui seitsemättä vuotta. Italiassa oli tuhoisia maanjäristyksiä. Donald Trump asetettiin presidentin virkaan Washingtonissa. Syksyllä Karibian merellä kulki neljä hirmumyrskyä tehden tuhojaan saarilla ja rannikolla. Terroritekoja tapahtui Euroopassa, erityisesti Englannissa., Ja toukokuussa saatettiin Helsingissä presidentti Mauno Koivisto haudan lepoon.

Meidän vaikea vuotemme sitten huipentui marraskuun puolivälissä, kun peräkkäisinä päivinä saimme kumpikin diagnoosin eri tahoilla tehtyjen tutkimusten tuloksina. Toiselle se merkitsi lisäystä lääkelistaan, minulle monivaiheisen hoitopolun alkua. – Nyt kun kaupungilla jo viritellään jälleen öistä ilotulitusta, kumarran pääni. Kaikki kääntyy hyväksi, tavalla ja toisella, vaikka tässä kohtaa emme tiedä miten. Aamun messusta jäi mieleen soimaan virsi 465: ”Koteja huoliin uupuneita elvytä armon Hengellä, ja mieliämme painuneita herätä, nosta, lämmitä. Lahjoita uusi rohkeus ja voima tehdä parannus.”

stadin kaduilla varhain tänä aamuna: miten hiljaista kaikkialla. eilenkö juurtumattomat lähtivät itään, länteen ja pohjoiseen täältä, joulun viettoon. hiljainen kaupunki valoineen on kaunis. ajattelen kaikkia ihmisiä, joita olen viime viikkoina kohdannut näillä retkilläni. mikä rannaton yksilöllisten kohtaloiden meri! ja tässä meressä kellun, kuin vesilintu laineilla. kotimatkalla alkaa sataa lunta. 

PS myötätuntoiset terveiset kaikille, joilla on edessä erilainen joulu.

liisamarjatan joulukortti ottaa kantaa enkelien hahmoon. raamatun kertomuksissa ja ortodoksien ikonitaiteessa enkelit ovat yleensä mieshahmoisia, voimakkaita, saattavat jopa kantaa asetta. sillä kai halutaan kuvata enkeleiden voimaa ja kestävyyttä jumalallisen viestin tuojana ja ihmisen suojelijana.

PS hyvän joulun toivotukset kaikille taiteilijoille, joiden mielikuvia ravitsevista ja ravistelevista joulukuvista olemme tänäkin vuonna saaneet nauttia

lasten mielestä jouluviikko on tänä vuonna tavallistakin pitempi. suorastaan piinallisen monta päivää on vieläkin aattoon. niinpä enkelien ylipäällikkö päätti lähettää kullekin odottajalle omankokoisen enkelin ravistamaan iloista joulumieltä kopastaan sylintäydeltä. heidän erikoistehtävänään on myös muistuttaa Jeesuslapsen syntymäpäivästä.

PS iloista joulumieltä kaikille lapsille, lapsenlapsille ja naapurin lapsillekin!

tonttu on löytänyt ihanimman joulupuun, ja pysähtynyt ihmettelemään mikä on tuo rakkautta säteilevä hedelmä sen oksalla. sitten hän tajuaa: puu on säästänyt kauneimman omenansa juuri häntä varten, haluaa toivottaa hänelle hyvää joulua! puu on yksin, tonttu on yksin, ja kuu taivaalla on myös yksin – hedelmä säteilee rakkautta kaikille yksin jouluaan viettäville.

PS ihmetelkäämme! joulu on pieniä ihmeitä täynnä!

joulu tulee vuoden viimeiseksi kohokohdaksi. juhlan syvempiä merkityksiä voi kullekin olla tai olla olematta. ainakin se tuo väriä kaamoshämärään arkeen ja luo lämpöä ihmisten välille iloisten toivotusten muodossa.

PS hyvää joulua postin väelle, olette saaneet vuoden mittaan monenmoista palautetta syystä sekä syyttä. kiitos jokaisesta kortista, jonka viette iloksi yksinäisille joulunviettäjille!

jouluviikolla saa luovuus puhjeta kukkaan vaikka toinen toistaan herttaisimpien piparkakkutalojen muodossa. kunkin koti saa ne koristeet, jotka asujiaan kuvastavat: pari punaista kynttilää ja lumilyhdyn pihaan tai paljon kukkia, kimalletta, valoja heijastavia palloja ja ledikransseja yltympäri. erilaisuus on rikkautta!

PS terveiset kaikille piparitaloarkkitehdeille, pienille sekä isoille. luovaa joulua!