Kävimme Järvenpäätalon isossa salissa nauttimassa Club for Five-yhtyeen joulukiertueen alkajaiskonsertista. Sali oli täynnä kanssakuulijoita. Kokemus oli energisoiva, sillä yleisö oli esiintyjien kanssa samaa ikäluokkaa (alle 40 v).

A cappella-laulu on vaativa laji, se edellyttää paitsi sointuvia ja notkeita lauluääniä, myös erittäin tarkkaa korvaa ja erehtymätöntä rytmitajua. Onnistuessaan ihmisäänellä tuotettu musiikki antaa kuulijalle syvän tyydytyksen ja harmonian kokemuksen, erilaisen kuin instrumentein tuotettu musiikki. Esityksiä rikasti hillitty koreografia ja upeat valotehosteet. Koska kyseessä oli joulukiertue, kuulimme raikkaasti sovitettuja joululauluklassikkoja, kimaran kevyttä jouluhilettä sekä yhtyeelle varta vasten sävellettyjä uusia. Kukin laulajista sai myös vuorollaan juontaa kappaleet. Juonto on aina riski, mutta tässä se toimi. Yhtyeelle sovittu kevätkiertue alkaa Järvenpäästä 2. maaliskuuta.

Suomi on kuorolaulun luvattu maa, mutta pieniä konsertoivia ja levyttäviä a cappella lauluyhtyeitä on tietääkseni vain kaksi, Club for Five ja se ensimmäinen, jonka tasoa on vaikea ylittää, Rajaton.

Viikko alkaa käsittämättömän ihanassa auringonpaisteessa. Lunta on täälläkin jo vähän, valo kipunoi kiteissä, ja ilma on miellyttävän raikasta. Talvi vilahtaa, tuskin vielä jää tänne.

Fysioterapeuttini soitti.  Hän oli satuttanut jalkansa, se on leikattu ja kipsissä. Loppuvuoden olen kollegansa hoidossa. Kurjaa hänelle, ja minunkin on totuteltava toisen tyyliin. Onneksi nuorten vammat paranevat paremmin ja nopeammin kuin ikäisteni.

Viikko on kalenterin mukaan täynnä elämää ja päättyy adventtisunnuntaihin. Kynttilä sytytetään kotona, hoosiannakirkossa käydään ja glögit juodaan takan ääressä.  Ah, niin perinteikästä.

Edelliseen liittyen, pyysimme elämämme ensimmäisen kerran kiinteistövälittäjän kotiimme. Aiemmat yhteisen elämämme muutot, myynnit ja ostot olemme järjestäneet itse. Muutaman prosentin välityspalkkio sisältää perustellusti  paljon työtä, johon ei sitten itse tarvitse puuttua. Eikä vielä ollut kyse toimeksiannosta, vaan vasta maksuttomasta arvioinnista.

Koska kyse on tunneasioista, kuulimme herkästi välittäjän pariin kertaan mainitseman ”teidän kaunis kotinne”. Arvattavasti ammattilainen tiedostaa nämä tunneseikat ja puhuu sen mukaan. Olemme hänen kanssaan samaa mieltä huoneiston eduista, myös myyntinäkökulmasta mahdollisista pulmista, joista pahin on ajankohta. Hinta-arvio perustui vastaavien asuntojen toteutuneisiin kauppoihin tältä ja viime vuodelta tällä alueella, siitäkin olemme yllättävän yksimielisiä.

Ehkä prosessia helpottaa alkaa puhua huoneistosta tai asunnosta kodin sijaan, mutta vasta sitten kun pyörät pannaan pyörimään. Nyt meillä on vielä koti.  

Tämä oli ilmeisen tarpeen. Kävimme katsomassa toisen ihmisen kotia, koska hän oli päättänyt muuttaa siitä pois, ja me taas mietimme pitäisikö meidän muuttaa.

Tämä selvisi, että meidän ei ole pakko nyt muuttaa, ellei moni asia olisi toisessa paikassa yhtä hyvin tai paremmin. Ja sitten kun on pakko, pitäisi tuntea, että uusi paikka ottaa vastaan.

Herätessä ajattelin, millaista olisi nousta uuteen päivään niissä huoneissa. Mitä katselisi ikkunasta aamuteellä; ei lintua pihasyreenin oksilla, ei oravaa loikkimassa. (Joku onkin sanonut keittiön ikkunaa ”kaipauksen portiksi”.) Ajattelin päiviä kodissa, josta ei voi astua ulos pihaan. Vaeltelisiko siellä ikkunasta toiseen ja parvekkeelle talon ääniä kuunnellen. Löytäisikö omanoloisensa nurkan, jossa viihtyisi.

Ja tämäkin kirkastui, että yli neljännesvuosisata elämää jossakin osoitteessa tekee ihmiselle asunnosta kodin, josta on vaikea lähteä. Irti päästäminen on oma prosessinsa ja toiseen paikkaan asettuminen toinen.  

varisseet unelmat kesästä, niin kauniita luovutettuinakin

Kuulen maailman kiihkeän kohinan. Kansainvaellus Eurooppaan jatkuu. Tyhjät tilat täyttyvät tulijoista, vielä tänään jotkut jaksavat huolehtia, että tulijat rekisteröidään ja ruokitaan. Entä huomenna, ensi viikolla, jouluna? Ensin toivotellaan avosylin tervetulleeksi. Kohta vapaan liikkumisen idea osoittautuu naiiviksi hyväuskoisuudeksi. Alkaa nousta piikkilanka-aitaa rajoille, kun kura roiskahtelee Euroopan kasvoille. Pommit räjähtelevät . Uskonkiihkoiset, kuolemaa kaihtamattomat kylvävät pelkoa ja kuolemaa. Demokratiat tärähtävät hereille järkyttymään, paheksumaan ja tuudittelemaan, ettei meillä ole hätää. 
Ei ole hätää, kunnes on.

Minun kohtalokseni näillä myöhäisemmillä ikävuosilla ovat tulleet paitsi sekä yllätyksenä ja pyytämättä että fyysisten töiden jälkiseurauksena ilmaantuvat kiputilat, myös kahdenviikon matalamieli marraskuussa.

Olen tosi kiitollinen kohtalolleni, että matalamieli kestää vain kaksi viikkoa ja helpottaa itsekseen vaikka pimeä aika jatkuu ja syvenee. Vaan se kaksiviikkoinen on kyllä tympeää aikaa. Mikään ei oikein kiinnosta, mihinkään ei jaksa tarttua, kaikki on niin syvänharmaata kuin olla ja voi.

Mysteeriksi jää, miten se sitten itsekseen hellittää. Jotenkin sitä vain sopeutuu valon vähyyteen, toimintahalu palautuu ja mieliala kohenee. Palautuminen alkaa harmitus-itkulla. Sen jälkeen elämä valostuu. Alan odottaa adventtia, pihakatajan valojen sytyttämistä ja hoosiannakirkkoa.

”Niin vähän aikaa

ja sekin kiitää nuolena

saalista kohti. Levottomuus, kipu

maan ja auringon

jokaisessa kierroksessa.

Päivä, viivy,

hidastu viikko,

ellette pysähtyä voikaan,

ennen kuin pysähtyy

nuolen saavuttama sydän.”

Pissismummo ärhääntyi kirjoittamaan oikein kirjeen. Mielessä oli muuattainen henkilö, Tumppu Suoranen, joka lukee itsensä Mummon ystäväpiiriin. Hänellä on erinomainen taito jaksaa värähtämättä odottaa, että Mummo ottaa yhteyttä, ja palkita ystävä sitten ylenpalttisilla kiitoksilla, jotka ovat alkaneet Mummoa nolottaa. Yhtenä päivänä Mummo tempaisi oikein kynän ja väkersi paperille seuraavaa:

Ystävä hyväinen

Tumppu kuules, nyt on näin: min’en jaksa sinun mielialojasi tekohengittää, enkä järjestää sinulle parempia fiiliksiä. Mitä sinä siellä nuurustelet? Kyllä se puhelinlinja toimii sieltä tännekin päin, posti kulkee ja vaikka sun mitkä eemailit singahtaa hetkessä sieltä. Saamattomuusko iski vai elämän melske muutoin lennättää hyrskyjä yli laitain? Osaan se minäkin olla hissukseen sinne päin, jos ei sieltä ala kuulua. Nih.

Ystävä pahainen

Muita uutisia Mummolasta. Kertoivat Korkeasaaren karhujen kömpineen talviunille. Olis edes talvi, tekisi sen mieluusti Mummoki.

satonsa luovuttaneen ja uuteen kylvöön muokatun pellon rauha – minussakin