Pissismummo on tehnyt havainnon. Ikävuosien kerääntymä aiheuttaa kipakointiherkkyyttä. No, totuuden nimessä on tietty myönnettävä, että ihan pelkästään ikääntymisestä tuo ei johtune. Muitakin syitä saattaa löytyä. Ehken ihmisessä saattaapi olla olemassa semmoinen ominaisuus alun perinkin, mikä unohtuu, koska aiheita kipakointiin on vuosi vuodelta vähemmän. Vaan syksyn ekana koleatuulisena sadepäivänä, Mummolla räpsähti kipakka päälle. Oliko sateella ja pimeäpilvisellä päivälläkään osuutta, vaikea sanoa, mutta kipakka laskeutui äkisti, pani tuhahtelemaan ärtyisästi itsekseen ja loppujen lopuksi poistumaan paikalta.

Mummokuoro! Tämä julmetunmoisen pulinan tyyssija, jonka tarkoitus on kokoontua laulamaan hauskoja ja haikeita lauluja. Eikö ollut helvetillinen kalabaliikki ja kaaos vastassa, kun Mummo tuli viime minuuteilla paikalle. Kuoronjohtaja oli kuulemma taas sairaana ja tilalle oli toimitettu joku onneton opettajaihminen, joka yritti vaientaa mummot huutamalla kalabaliikin yli. – Olette pahempia kuin kolmasluokkalaiset, kiljui tämä. Siinä vaiheessa vielä nauratti.

Harjoitus eteni yleisen mekastuksen ja kilpalaulannan merkeissä. Niin sanottu sijaisjohtaja ei osannut soittaa eikä laulaa, lainaili kuorolaisilta nuotteja ja kyseli millä rytmillä te nyt olette näitä laulaneet. Tietysti porukasta nousivat ne kovaäänisimmät neuvomaan ns. sijaisjohtajaa. Pissismummo tunsi mustanpuhuvan pilven nousevan päänsä päälle. Hivuttautui eteiseen, soitti Poikakaverille, tuletko hakemaan vartin päästä. P.Kaveri sanoi vain: selvä. Vieressä istuvalle kuorokaverille Mummo kuiskasi: taidan tästä lähteä, nähdään joskus.

Myöhemmin Pissismummo kuuli, että lopun harjoitusajasta olivat leikkineet (!) sanaleikkejä ja pantomiimia. Miten se liittyi kuorolauluun, jäi mysteeriksi. P.Mummo tietää tähän ikään, milloin kipakka on sitä lajia, että se kypsyttää tuleillaan olleen päätöksen. Se oli nyt tässä.

Halusin tarkistaa merkinnät viime aikaisista käynneistäni terveyskeskuksessa ja lähetepoliklinikalla Omakannasta. Siellähän ne olivat. Mutta kas. Syyskuun alkupäiviin oli ilmaantunut käynti naapurikaupungin terveysasemalla. Hämmästyneenä avasin tiedoston ja tajusin kohta, että kirjaus oli virhe ja koski jonkun koululaisen käyntiä kouluterveydenhoitajalla. 

Kanta.fi kertoo, että virheellisen tiedon voi oikaista vain kyseisen tiedon kirjaaja, Kela ei puutu asiaan mitenkään. Tiedoissaan virheen havainnut joutuu siis itse etsimään käsiinsä kirjaajan. Aprikoin siinä pitääkö soittaa terveysasemalle, joka kerrotaan käyntipaikaksi vai soittaa kyseiseen kouluun ja etsiä kirjaaja puhelimen päähän. Päädyin soittamaan mainitun terveysaseman neuvontaan.

Aikani jonotettuani pääsin selittämään asian. Ensimmäiseksi kysyttiin henkilötunnustani. Ilmoitin, että kerron sen vain henkilölle, joka voi myös korjata virheen. Neuvoja lupasi etsiä vastuuhenkilön, pyysi puhelinnumeroa, johon minulle voi soittaa ja sai sen. Noin tunnin päästä soitti henkilö, joka kertoi olevansa virheellisen kirjauksen tehneen esimies. Hän pahoitteli kovasti harvinaista virhettä ja lupasi huolehtia asian korjaamisesta. – Milloin virheellinen merkintä poistuu, kysyin vielä. – Viikon kuluessa, oli vastaus. Saapa nähdä.

Jäin miettimään tietoyhteiskunnan haavoittuvuutta. Miten on yleensä mahdollista kirjata potilaan tietoja toisella paikkakunnalla asuvan eri nimisen henkilön Omakantaan? Sama nimi tietysti voi olla, mutta eikö sotu-tunnus pitäisi olla jokaisen henkilökohtainen? Tuli mieleen, että myöskään omasta alkuvuoden käynnistäni tietyn poliklinikan lääkärillä ei ole mitään merkintää Omakannassa. Mahtaako joku toinen ihmetellä jossain käyntiä, joka kuuluisi minun tietoihini?  

syksy tarjoilee monimuotoisia elämyksiä. värien sinfoniaa, myrskyävän meren pelottavaa voimaa ja tuulen raivokasta kohinaa puissa. tänään paistaa aurinko hellästi. metsässä kulkija ilahtuu rahkasammalvuoteelta nousevista somalakkisista syötäväisistä, saattaa innostua poimimaankin. mitäpä minä muuta, hyräilen lapsuuteni lauluja kotona takkatulen tuntumassa.

Koivunlehti putoaa kuiskausta hiljemmin nurmelle sanottuaan hyvästit kotipuulle. Keväisestä hiirenkorvasta puhkesi uhkean vihreäksi lehdeksi, lopulta syysauringon kultaamaksi, keventyneeksi ja valmiiksi irtoamaan tuuleen. Kuuntele lehteä.

Kukan elämä siemenestä taimeksi. Tehtävänään juoda vettä ja valoa, ottaa voimaa mullasta, kehittää nuput, kukkia aikansa. Kukan varsi kuihtuu ruokittuaan juuria, joissa on mahdollisuus uuteen kasvuun. Kuuntele kukkaa.

Ihminen itkee ja nauraa, huutaa ja mykistyy. Ihminen syö nälkäänsä ja juo janoonsa, kärsii kipua, pelkää, vihaa, loukkaa ja lyö. Ihminen kokee onnen, rakastaa, uskoo, luottaa, pettyy, luottaa taas. Ihminen syntyy, kasvaa, elää, kuolee. Kuuntele ihmistä.

Tässä nyt on eletty syyssateista päivää. Pihat ja kadut lätäköityvät, pilvilautta makaa maiseman yllä ja viimeiset linnut istuvat lähtöaatoksissaan langoilla. Mitä tekee ihminen? Kaivautuu taas menneisiinsä, jatkaa kahden vuoden takaista projektia turhien paperien tuhoamisesta. Nyt kun vielä on kotona takka, jossa tulen voi antaa tuhkata turhiksi käyneet aatokset, kuvat ja sanat.  

Eilen oli elämää sykkivä perhetapaaminen Esikoisen Paratiisissa. Tehtiin yhdessä ruokaa ja nautittiin kauniista syyssunnuntaista. Lapsilla oli jossain välissä menonsa, Murulla kaverisynttärit ja Ritaripojalla futisharkat. Sopivasti ehdittiin jakaa aikuisten asioitakin keskenämme. Lopuksi saimme nauttia Murun viulunsoitosta. Kun sitä nykyään harvemmin kuulee, huomaa ihaillen miten taitava voikaan musikaalinen seitsenvuotias jo olla.
Palasimme kotiin kiitollisina ja hyvillä mielin. Ja lähiviikkoina odotellaan Kuopuksen ja Kultasen vauvan syntymää. 

♥

taimet kasvavat kukin tahtiaan. uusia nuppuja puhkeaa jo loistavien kukkien joukkoon. on kypsiä hedelmiä ja kypsyviä. puun juurella pudonneet hedelmät odottavat poimijaa. kaikki tapahtuu ajallaan. ei tarvitse kiirehtiä, ei hätäillä. näin on hyvä kuin on.

♥

ps. https://versojavaahteramaelta.blogspot.com/

Herään puoli seitsemältä. On herkkä olo, tyyni, hiukan haikealla tavalla lähes onnellinen. Äiti ja Anna-Maija tulivat taas uniin, äidillä harmaat kiharat pitkin selkää kuin joskus puoli vuosisataa sitten eläessään. Unessa laitoin heille ruokaa ja he söivät vaiteliaana.

Nukuin pitkästä aikaa ehjän yöunen selattuani tallennettuja kahteentoista asti. En mahda mitään persoonalliselle unirytmilleni, jos nukahdan liian aikaisin, yöuni menee kahtia ja on noustava tunniksi aamuyöllä lukemaan, kun joku puoliuninen ajatuskierre ei muuten katkea.

Luen Hannu Mäkelän Valoa. Sen nostamako pehmeän haikea tunnelma on? Kerron Toiselle Hannun ja Svetan rakkaustarinasta, jossa on jotain vääjäämätöntä ja kohtalonomaista. Mikään reaalielämässä ei tue heidän rakkauttaan, suhde elää kaipauksesta ja kaipauksessa, välimatkan ehdoilla, ja yhdessäolon tuokiot ovat aina liian lyhyitä.

Aamut viilenevät. Yksinäinen punarinta käy pihassa, kahahtelee syreenin lehvästössä, juo vesiastiasta. Kolme oravanpoikaa kirmailee aamuvarhaisesta aidalla, vajan katolla, vaahterassa ja tammen oksilla. Tuossa yksi taas viilettää tammenterho suussa etsimään talvieväille hyvää piiloa.

Outi Ampuja  Hyvä hiljaisuus  Atena 2017

Fil.tri Outi Ampuja on tutkinut hiljaisuutta ja erilaisia ääniympäristöjä ja niiden vaikutusta ihmiseen. Tässä opuksessa tutkitaan hyvää hiljaisuutta 2011-2012 kerätyn Suomalainen hiljaisuus -kirjoituskilpailun tuottaman aineiston pohjalta.  – Koska olen itsekin hiljaisuusihmisiä, kiinnostuin uudesta tutkimusjulkaisusta. Mitään varsinaisesti tiedollisesti tai kokemuksellisesti uutta opus ei tarjoa, mutta siinä tarkastellaan erittäin hienosti kiteytettynä hiljaisuuden merkitystä ja vaikutuksia ihmiseen. Teksti on elävää runsaasti käytettyjen kilpailutekstien sitaattien ansiosta. – Suosittelen aiheesta kiinnostuneille!

*

Maarit Tyrkkö  Tyttö ja nauhuri  WSOY 2014

Toimittaja Maarit Tyrkön muistelusten ensimmäinen osa löytyi kirjastosta BON-pokkareista. Kirja on toimittajan otteella kirjoitettu ja sisältää runsaasti suoria sitaatteja nauhoitetuista keskusteluista, julkaistuista lehtijutuista, kirje- ja korttitervehdyksistä. Kerrotusta saa hyvän kuvan siitä, miten nuoren toimittajan ja iäkkään presidentin välille kehittyi luottamuksellinen ja lämmin suhde. Kerronta on yksityisyyttä kunnioittavaa eikä julki ole tuotu sellaista, minkä presidentti on kieltänyt. Tyrkön kerronta on miellyttävän sujuvaa, joskin lukijalle tulee vaikutelma, että toimittaja on ollut myös itse hyvin aloitteellinen ja pannut persoonansa peliin päästäkseen presidentin sisäpiireihin. Myös Suomen Kuvalehti saa yllin kyllin mainosta pitkin matkaa.  – Viihdyin hyvin kirjan parissa ja luettuani ymmärrän, miten tällainen julkinen luottosuhde voi alkaa toimia eräänlaisella win win -periaatteella. Oma osuutensa suhteen kehittymiseen lienee ollut Sylvi Kekkosen kuolemalla, joka saattoi vauhdittaa presidentin henkistä haurastumista. Siitä tässä kirjassa on vain muutama vihjeenomainen kirjaus. 

*

Kazuo Ishiguro  Haudattu jättiläinen  Tammi 2016

2017 Nobel-palkitun japanilaissyntyisen (1954) brittikirjailijan romaaneja on suomennettu seitsemän Tammen keltaisessa kirjastossa. Ishiguron kaikki romaanit ovat palkittuja. Kirjailija sai Nobel-palkinnon v.2017 ja Pitkän päivän ilta -romaanista tehtiin myös kokoillan elokuva. Ihastuin kirjailijan tyyliin keväällä luettuani kaksi aiemmin julkaistua romaania. Haudattu jättiläinen on viimeisin suomennos. Ishigurosta on sanottu, että kaikki hänen romaaninsa ovat täysin erilaisia, mikä osoittaa harvinaista kirjallista lahjakkuutta.  – Romaanin myyttinen tarina sijoittuu roomalaisvallan jälkeiseen aikaan Britteinsaarilla ja kertoo vanhasta pariskunnasta, joka lähtee etsimään kadonnutta poikaansa. He joutuvat matkalla kohtaamaan monenlaisia vaikeuksia, mutta pääsevät lopulta perille. Unenomaisen rauhallisesti etenevä tarina kuljettaa lukijaa lempeästi kohti kaunista päätöstä. – Suosittelen!

*

Kate Morton  Talo järven rannalla  suom. Hilkka Pekkanen  Bazar 2017;

Australialainen menestyskirjailija Kate Morton (s. 1976) on julkaissut viisi viihdyttävää romaania, jotka kaikki on suomennettu. The Lake House romaani kertoo hylätyn vanhan talon ja sen asujien tarinan. Perhesalaisuuksien ja vaiettujen muistojen vyyhtiä selvittelee rikosetsivä Sadie Sparrow. Morton rakentaa henkilökuvansa huolellisesti ja kuvailee värikkäästi tapahtumia ympäristöineen. Kerronta on kyllä runsassanaista, kirjassa on 671 sivua ja opus painaa yli 800 g – siinä on lukijalla pideltävää.   – Pidin romaanista, sen eläväisistä henkilöistä ja mukavasti etenevästä, älykkäästä juonikuviosta. No, kirjailija on rönsyilevä ja runsassanainen, asiat voisi sanoa ytimekkäämminkin, mutta tyylinsä kullakin. Siistiä luettavaa, veri ei roisku eivätkä kamaluudet vie yöunia.

*

Riikka Ala-Harja  Reikä  novelleja  LIKE 2013

Kirjailija (s. 1967) tiedetään laadukkaaksi ja palkituksi tekstintuottajaksi. Seitsemäs romaani on ilmestynyt 2015 ja sen jälkeen lastenkirjoja. Tuottelias kynäilijä on tehnyt myös kuunnelmia, näytelmiä, sarjakuvakäsikirjoituksia. Reikä on toistaiseksi ainoa novellikokoelma häneltä, ja paljastaa lyhytproosan taidonkin olevan hallussa.  – Olipa ihana pidellä kevyttä novellipokkaria Mortonin monsterikirjojen jälkeen. Varsinkin Tarmo, henkilökuva kuusikymmenvuotispäiväänsä viettävästä yksinäisestä humanistimiehestä ja hänen aatoksistaan hersytti oikein iloisen naurun novellipokkarin lukijalta.

***

Eilen oli ’kypsään ikään ehtineiden naisten kuoron’ ensimmäinen harjoitussessio. Järjestävä taho on kaupungin Kansalaisopisto, joka palkkaa johtajan ja antaa harjoitustilan. Muutaman kympin kausimaksulla saa jokaviikkoisen sosiaalisen piristysruiskeen ja runsaasti lauluniloa. Opiston luettelossa on kaikkiaan kuusi erilaista kuoroa, seurakunnalla on lisäksi kaksi kuoroa, ja itsenäisenä toimii Mieslaulajat.

Tietämättäni mikä faktisesti on kypsä ikä, kuoro valikoitui siksi, että sen harjoituspäivä ja -aika sopii parhaiten viikko-ohjelmaani eikä kuorolla ole niin kunnianhimoista ohjelmaa, joka vaatisi stressaavaa harjoittelumäärää konsertteineen. Kävi ilmi, että laulajista monet ovat olleet tässä nimenomaisessa kuorossa kymmenet vuodet, siitäpä se kypsään ikään ehtiminen. Ja jos joku ei olisi liittyessään vielä kypsä, kyllä kypsyy, ellei muuten, niin äänivallit rikkovaan pulinaan session alussa, lopussa ja joka välissä.

Ohjelmisto vaikuttaa kevyeltä ja iloiselta, johtaja osaa asiansa, ja hallitsee pulisevaa naislaumaa ihailtavalla taidolla ja kokemuksella. Kuoron nimikkolaulusta Virvatulet aloitetaan kaksiäänisesti, Saukin Pojat pannaan hautumaan, Cosman Rakkaus ja Lennon-McCartneyn Yesterday odottavat. Lisää ikivihreitä, kolmiäänisestikin, on luvassa. Laulellaan!

Pyhän Viisauden kolme tytärtä: Usko, Toivo ja Rakkaus

Joka toinen vuosi joku meidän kymmeniä vuosia sitten samaan ammattiin valmistuneiden ryhmästä ottaa asiakseen järjestää paikan ja kutsua porukan koolle. Kerta toisensa jälkeen samat meistä tulevat, jollei vastaansanomaton este kierry eteen. Ruuhkaisina vuosina työt tai perheasiat saattoivat tulla väliin, nykyään eläkeläiselämässä voi oma tai jonkun läheisen terveydentila nousta esteeksi.

Valitsimme paikaksi ortodoksien Kulttuurikeskus Sofian Helsingin Vuosaaresta. Vietin siellä Toisen kanssa kerran pääsiäisen ja muistin upean maiseman, talon hyvän ilmapiirin ja hyvän ruuan. Pyhän Viisauden kappelin lyhyt ehtoo- ja aamupalvelus loivat yhdessäoloomme levollisen tunnelman. Isä Ambrosius tuli lähtöaamun palvelukseen ja huomioi meidät lämpimästi sanoissaan. Gallerian kauniit ikonit ja aulatilojen seiniä värittävät Rosa Liksomin taulut puhuttelivat. Ympäröivän metsän upean korkeat ikiaikaiset männyt loivat juhlallisen olon kävellessämme meren tuntumassa tulopäivänä.

Illanistujaisissa on ollut tapana jakaa jotakin siitä, missä kukin menee ja miten on. Vuosi vuodelta opiskeluaikaiset muistelut ovat antaneet enemmän tilaa elämälle tältä kohtaa. Siihen liittyvät myös terveiset niiltä, jotka eivät päässeet mukaan. On ilo jakaa ne voimauttavat asiat, joita itse kullakin on, ja saada myötätuntoa niissä kohtaloissa, jotka kullakin elämää raskauttavat. Niin sen nytkin koin kuin usein: yhteys on rikkautta.