Tässä nyt on eletty syyssateista päivää. Pihat ja kadut lätäköityvät, pilvilautta makaa maiseman yllä ja viimeiset linnut istuvat lähtöaatoksissaan langoilla. Mitä tekee ihminen? Kaivautuu taas menneisiinsä, jatkaa kahden vuoden takaista projektia turhien paperien tuhoamisesta. Nyt kun vielä on kotona takka, jossa tulen voi antaa tuhkata turhiksi käyneet aatokset, kuvat ja sanat.
Eilen oli elämää sykkivä perhetapaaminen Esikoisen Paratiisissa. Tehtiin yhdessä ruokaa ja nautittiin kauniista syyssunnuntaista. Lapsilla oli jossain välissä menonsa, Murulla kaverisynttärit ja Ritaripojalla futisharkat. Sopivasti ehdittiin jakaa aikuisten asioitakin keskenämme. Lopuksi saimme nauttia Murun viulunsoitosta. Kun sitä nykyään harvemmin kuulee, huomaa ihaillen miten taitava voikaan musikaalinen seitsenvuotias jo olla.
Palasimme kotiin kiitollisina ja hyvillä mielin. Ja lähiviikkoina odotellaan Kuopuksen ja Kultasen vauvan syntymää.
Oi, tuo on onnea!
Kommentin jätti Annikki · tiistaina 18. syyskuuta @ 20:59
Sellaista täyteläistä, harmonista onnellisensävyistä yhdessäoloa.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 20. syyskuuta @ 14:34