Ihminen on tosin käynyt kuussa ja vastaanottaa kehittämiensä laitteiden välityksellä kuvia avaruudesta kuutakin kauempaa, silti on monia asioita, joiden suhteen hän on Telluksellaan kirjaimellisesti luonnon armoilla. Hartaasti kaivattu sade tai sade, jota ei saa loppumaan on ilmiö, jolle ei mahdeta mitään. On vain yritettävä tulla toimeen ja korjailtava vaurioita miten taitaa.
 
Olin aamulla tapaamassa Rouva Dosenttia Ison Kaupungin Silmäsairaalassa. Jo tutuksi käynyt savunkatkuinen sumu sakeni mitä lähemmäksi pääteasemaa tultiin. Osansa siinä on toki liikenteelläkin, mutta hiljaiseksi saa tämä monia ahdistava tilanne. Sade helpottaisi ja ilmatieteen laitoksen taholta on toivoa pidettykin yllä viime päivinä.
 
Ehdin kotiin keskipäivällä, kun pimeni niin, että luuli yön tulleen. Varovainen pisarointi yltyi vähitellen suhisevaksi, sitten kohisevaksi ja lopulta piiskaavaksi sateeksi. Katselin veden virtailua ja nuuhkin onnellisena avoimesta pihaovesta vähitellen raikastuvaa ilmaa. Tuntuu koivun tuoksu! Ajattelin kiitollisena sateen armoa,  ajallaan tulevaa, elämään virvoittavaa.
 
Kiitollinen olen siitäkin, että silmänpaine on pysynyt normaalina ja näköhermo kunnossa. Ensimmäisellä käynnilläni viime marraskuussa kysyin onko harvinaiseksi osoittautunut ongelma korjattavissa. Rouva Dosentti sanoi silloin: kyllä. Keväällä lääketieteen viimeisetkin keinot tulivat kokeiltua. Oli todettava, ettei ehkä voidakaan tehdä enempää, mutta tärkeintä on, että näkö on tallella.   
 
 

 Eläkkeelläolon ensimmäisellä viikolla tapahtui, sitä mitenkään erikseen päättämättä, että tulin ottaneeksi päiväohjelmaani täsmäpuuhan. Se osoittautui pienimuotoiseksi aamupäiväaskareeksi, jonka funktio on kotiympäristön viihtyisyyden kohennus. Saattoi myös täyttää tunnusmerkistön: olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten ? tai ? on joskus aloitettu, mutta jäänyt syystä tai toisesta kesken.
 
Loin ystävällisiä suhteita täsmäpuuhaverkostoon viikon verran. Suhteiden luomisessa on oleellista, että mitään päätöksiä ei tehdä, sillä tavalla askaroiminen tuntuu ikään kuin vapaaehtoiselta. Suunnitelmattomuus mahdollistaa myös iloiset yllätykset: koskaan ei voi tietää mikä täsmäpuuha minäkin päivänä ilmoittautuu kontaktihaluiseksi. Jos ei ilmaannu, voi huoleti pitää vapaata päivää.
 
Askareesta ei mielellään myöskään käytetä triviaaleja nimityksiä, kuten siivous tai kaappien nuohoaminen tai korkeiden pölyjen pyyhkiminen tai mitään semmoista. Mitä luovempi ja hauskempi  uusionimi puuhalle löytyy, sitä herkullisempaa on askarointi. Taannoisen täsmäpuuhan tuloksena apteekkiin ilmoittautui rypäs parasta-ennen-päivämääristään lipsahtaneita rohtoja.
 
Aika on tärkeä pointti, ei enää kokopäivätyötä! Paras ajankohta puuhalle on aamukahvin ja lehtien lukemisen jälkeen. Toisekseen täsmäpuuhasta on suotavaa jäädä havaittava jälki, josta puolestaan tulee hyvää mieltä. Väsyksiin asti ei kannata askaroida, se kostautuu. Jos homma jää kesken, ei se mitään; elämässähän on aina jotain kesken. Ja iltapäiviksi on tarjolla ihan muita juttuja, esimerkiksi nokoset?
 
 
 
 
 

Tervetuloa Kolmanteen Huoneeseen. Päivä, jolloin elämäni lehti kääntyi, on takana. Maistelen uudenlaista arkea, etsin elämääni uutta rytmiä tässä rajattomalta tuntuvassa vapaudessa.

Herään hitaasti aamuihin, kuulostelen mihin suuntaan päivä kutsuu. Kaikki aika on nyt minun. Se tuntuu ihmeelliseltä.

Viimeinen työvuosi kirkon diakoniatyössä muodostui osittain ennalta arvaamattoman dramaattiseksi. Päiväkirjamerkintöjä sisältävä blogi Kolmannen Huoneen Kynnyksellä jää historiaan tämän uuden blogin myötä.

Suunnitelmia tulevaisuudesta ei tässä hetkessä ole, olen utelias näkemään, mihin ja miten elämä kuljettaa. Jos haluat, kulje kanssani ja kerro ajatuksistasi.

Elämä on matka. Ja matka jatkuu.

*Ellinoora