Pissismummo on tässä kärvistellyt aikansa, kunnes moniaat yöt synkein aatoksin valvoskeltuaan otti ja tilasi viimein ajan tohtorille. – Tämä ei nyt vetele eikä työntele, kiukutteli Mummo itsekseen, joku tolkku tähän on löydyttävä.

– Jahas, klanipäinen koipitohtori ryki saatuaan Mummon tuolille istumaan. – Mikäs teitä vaivaa? – No, senkun tietäis, kimahti mummo. – Koipi julmistelee ja juilii ylhäältä alas asti, kivistelee ja kenkkuilee. Vaikka miten päin sen kanssa yrittää öinään kieriskellä, ei unta nää. Luuvaloko tähän iski vai mikä?

Vaivain laadun kuvailua kotvan kuunneltuaan tohtori käski riisua. Mummo kiemurteli ulos verhoomuksistaan ja seisoi pian Koipitohtorin edessä rintsikkarinnoin pikkupöksysillään. Kaljupää kyykytti Mummoa, neuvoi pritsille istumaan ja naputteli vasaralla ristiselkää niin että mummonsilmissä säkenet lensi, käski oikosekseen ja taivutteli koipia joka suuntaan, raapi jalkapohjia ja paukutteli polvia. Melkoinen vasaramies tämä, tuumi Mummo.

– Onkos selkää tutkittu aiemmin, ynähti Koipitohtori, kun Mummo oli taas kääriytynyt päällimmäisiinsä. – Lienee ainakin neljännesvuosisata viime kerrasta, ei kuulemma ollut nikamissa vikaa, mutta kamalan kipeänä oli selkärustinki silloinkin ja on ollut pitkin elämän matkaa aika ajoin. Jumpalla on menty työvuodet, mutta nyt ei käy enää sauvailulenkitkään laatuun.

Seurasi meditaatio, jonka Koipitohtori käytti sivelemällä sänkistä leukaansa, tökkimällä tietokoneensa näppäimiä kahdella sormella, tutkailemalla perheraamatun paksuista tiheäpränttistä remedia fennicaa ja tulostamalla peukalonhangallisen paperia, joihin piirteli nimikiemuransa ja naputteli leimat. Pissismummo taas meditoi tarkastelemalla potilastuolin vastapäistä seinää, jota koristivat värikkäät ihmisen luiden ja lihasten kuvat.

Yhteisymmärryksen vallitessa erosivat nämä kaksi tietäen kohtapuoliin taas tapaavansa, kunhan Mummo on tahollansa selvinnyt lähetenivaskalla ohjeistetusta kierroksesta ja kokeillut alustavasti nohevaa apteekkituotetta, jonka pitäisi purra kenkkukoipeen.

Ruokapöytämme on vuosikaudet sijainnut lähellä ikkunaa, jolla ollut Paavalinkukkia eli Santpaulioita. Nuo ovat kukkineet lähes vuodet läpeensä. Olen melko mukavuuspainotteinen kukkaihminen ja paavalinkukka on kohtuullisen helppohoitoinen. Vuosien mittaan olen kokeillut erilaisia hoito-ohjeita: kastellut vain aluslautaselle tai juurelle, kasteluvesi niin kuumaa tai kylmää kuin raanasta tulee tai kannussa seisotettua, kahdesti viikossa, kolmesti viikossa, joka päivä pikkuisen – ihan sama. Olen kokeillut ravinnepuikot ja substralit ja vaihtanut mullat kevättalvella, jos olen muistanut. Hyvin ovat kukkineet. Mutta.

Syksyn mittaan aloin ihmetellä aamuista kurkun ärsytystä ja köhimistä, joka ei selvästikään ole johtunut mistään viruksesta. Tulin ajatelleeksi, että ärsytys tuntuu vain siinä, missä luen lehtiä, ratkon ristisanoja ja juon kahvia – joskus tuntikausia. Painomuste? Seuraavaksi tutkin suurennuslasilla paavalinkukat. Karvaisten lehtien pinnoilla oli pölyä ja joissakin tuskin havaittavaa hienonhienoa valkoista härmää. Muistin samassa, että kyseisen kukkalajin on todettu olevan allergisoivaa tyyppiä.

Olen nopealiikkeinen, jos on niikseen. Toinen huomasi heti tyhjän kukkalaudan rantauduttuaan töistään kotipöydän ääreen ja kommentoi: mitä ihmettä täällä on tapahtunut? – No, kukat alkoivat ärsyttää minua.

Aamuinen köhiminen on loppunut kuin seinään.

pb155170.jpg

Tänään iloitsemme yhdessä lapsenlapsen uudesta nimestä ja siunaamme hänet elämänsä matkalle.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie…

pb125162.jpg

On vapaata tilaa, jos ei lentää, unelmoida lentämisestä 

pb125159.jpg

Parvessa on turvallista tehdä matkaa, helppoakin, kun ei tarvitse suunnistaa itse

pb125167.jpg

Lintu tarvitsee hiljaisen oksan kuullakseen sydämensä laulun

pb125164.jpg

Luontoäiti kattaa linnulle pöydän; elämä tarjoaa, valinta on sinun

pb125155.jpg

Kaikki levon tarve ei tule väsymyksestä, kaikki väsymys ei tyhjene levossa

retriittikappelin-koto.jpg

Sydän tarvitsee rukousrauhaa ja luonnonrauhaa avartuakseen

”Ihmisen itsensä aiheuttamista ongelmista, kuten maailman talouskriisistä, ei voi syyttää Jumalaa. Pankkikriisit, taantumat ja lamat ovat ihmisten omien korvien välissä. Kriisin aikana ja sen jälkeen maailmassa on yhtä paljon rahaa, taloja, vettä, öljyä, metsää, ihmisiä ja osaamista kuin ennen kriisiä. Raha on ihmiskunnan mahtavin uskonto, mutta sillä on vain se arvo, minkä ihminen sille antaa. Kriisi johtuu huonoista ratkaisuista, yli varojen elämisestä, kilpailusta, paniikista. Ja se voitetaan vain ihmisten päätöksillä ja solidaarisuudella.”  –  Kalevi Lehtinen, evankelista