Ruokapöytämme on vuosikaudet sijainnut lähellä ikkunaa, jolla ollut Paavalinkukkia eli Santpaulioita. Nuo ovat kukkineet lähes vuodet läpeensä. Olen melko mukavuuspainotteinen kukkaihminen ja paavalinkukka on kohtuullisen helppohoitoinen. Vuosien mittaan olen kokeillut erilaisia hoito-ohjeita: kastellut vain aluslautaselle tai juurelle, kasteluvesi niin kuumaa tai kylmää kuin raanasta tulee tai kannussa seisotettua, kahdesti viikossa, kolmesti viikossa, joka päivä pikkuisen – ihan sama. Olen kokeillut ravinnepuikot ja substralit ja vaihtanut mullat kevättalvella, jos olen muistanut. Hyvin ovat kukkineet. Mutta.

Syksyn mittaan aloin ihmetellä aamuista kurkun ärsytystä ja köhimistä, joka ei selvästikään ole johtunut mistään viruksesta. Tulin ajatelleeksi, että ärsytys tuntuu vain siinä, missä luen lehtiä, ratkon ristisanoja ja juon kahvia – joskus tuntikausia. Painomuste? Seuraavaksi tutkin suurennuslasilla paavalinkukat. Karvaisten lehtien pinnoilla oli pölyä ja joissakin tuskin havaittavaa hienonhienoa valkoista härmää. Muistin samassa, että kyseisen kukkalajin on todettu olevan allergisoivaa tyyppiä.

Olen nopealiikkeinen, jos on niikseen. Toinen huomasi heti tyhjän kukkalaudan rantauduttuaan töistään kotipöydän ääreen ja kommentoi: mitä ihmettä täällä on tapahtunut? – No, kukat alkoivat ärsyttää minua.

Aamuinen köhiminen on loppunut kuin seinään.

  • Nopeaa toimintaa 🙂 Hyvä, että köhä loppui. Selkäni takana väijyy yksi
    Paavalinkukka, mutta syytän kyllä silmien kuivuudesta työpaikan ilmastointia. Homettahan täällä ei missään nimessä kuulema voi olla…

    Kommentin jätti Nana · tiistaina 25. marraskuuta @ 15:56

  • En osannut edes epäillä paavalinkukkaparkaa pitkään aikaan! Herkistymistä voi näämmä tapahtua, jos on pitkäaikainen altistus. Pölyallergian olen jo tiedostanut aiemmin, toivottavasti ei tule pahempaa.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 25. marraskuuta @ 18:41

  • Nyt on tilaa amarylliksille ja muille jouiluisan kauniille. : )

    Kommentin jätti Haavetar · tiistaina 25. marraskuuta @ 23:15

  • Siitä tulikin mieleeni kurkistaa, miten pimeässä muhinut amaryllissipuli jakselee…
    Ja kukkakaupassa jo katselin uutta kukkivaa joulukaktusta..

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 26. marraskuuta @ 20:14

  • Putkiremontin jaloista evakkoon muuttaessani jouduin tyhjentämään kaikki tavarat ja huonekalut olohuoneesta ja keittiöstä. Sisäkasvit vein kuistille. Nyt viikonloppuna pääsin 3 kk:n evakosta kotiin. Eipä ole mulla huolta sisäkasveista, joita en muutenkaan osaa hoitaa. Pakkanen teki tehtävänsä. Ei ole pölynkerääjiä meillä enää niin paljon.

    Kommentin jätti Vallaton mummeli · torstaina 27. marraskuuta @ 19:02

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.