Ruokapöytämme on vuosikaudet sijainnut lähellä ikkunaa, jolla ollut Paavalinkukkia eli Santpaulioita. Nuo ovat kukkineet lähes vuodet läpeensä. Olen melko mukavuuspainotteinen kukkaihminen ja paavalinkukka on kohtuullisen helppohoitoinen. Vuosien mittaan olen kokeillut erilaisia hoito-ohjeita: kastellut vain aluslautaselle tai juurelle, kasteluvesi niin kuumaa tai kylmää kuin raanasta tulee tai kannussa seisotettua, kahdesti viikossa, kolmesti viikossa, joka päivä pikkuisen – ihan sama. Olen kokeillut ravinnepuikot ja substralit ja vaihtanut mullat kevättalvella, jos olen muistanut. Hyvin ovat kukkineet. Mutta.
Syksyn mittaan aloin ihmetellä aamuista kurkun ärsytystä ja köhimistä, joka ei selvästikään ole johtunut mistään viruksesta. Tulin ajatelleeksi, että ärsytys tuntuu vain siinä, missä luen lehtiä, ratkon ristisanoja ja juon kahvia – joskus tuntikausia. Painomuste? Seuraavaksi tutkin suurennuslasilla paavalinkukat. Karvaisten lehtien pinnoilla oli pölyä ja joissakin tuskin havaittavaa hienonhienoa valkoista härmää. Muistin samassa, että kyseisen kukkalajin on todettu olevan allergisoivaa tyyppiä.
Olen nopealiikkeinen, jos on niikseen. Toinen huomasi heti tyhjän kukkalaudan rantauduttuaan töistään kotipöydän ääreen ja kommentoi: mitä ihmettä täällä on tapahtunut? – No, kukat alkoivat ärsyttää minua.
Aamuinen köhiminen on loppunut kuin seinään.
Tänään iloitsemme yhdessä lapsenlapsen uudesta nimestä ja siunaamme hänet elämänsä matkalle.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie…
On vapaata tilaa, jos ei lentää, unelmoida lentämisestä
Parvessa on turvallista tehdä matkaa, helppoakin, kun ei tarvitse suunnistaa itse
Lintu tarvitsee hiljaisen oksan kuullakseen sydämensä laulun
Luontoäiti kattaa linnulle pöydän; elämä tarjoaa, valinta on sinun
Kaikki levon tarve ei tule väsymyksestä, kaikki väsymys ei tyhjene levossa
Sydän tarvitsee rukousrauhaa ja luonnonrauhaa avartuakseen
”Ihmisen itsensä aiheuttamista ongelmista, kuten maailman talouskriisistä, ei voi syyttää Jumalaa. Pankkikriisit, taantumat ja lamat ovat ihmisten omien korvien välissä. Kriisin aikana ja sen jälkeen maailmassa on yhtä paljon rahaa, taloja, vettä, öljyä, metsää, ihmisiä ja osaamista kuin ennen kriisiä. Raha on ihmiskunnan mahtavin uskonto, mutta sillä on vain se arvo, minkä ihminen sille antaa. Kriisi johtuu huonoista ratkaisuista, yli varojen elämisestä, kilpailusta, paniikista. Ja se voitetaan vain ihmisten päätöksillä ja solidaarisuudella.” – Kalevi Lehtinen, evankelista
Kirkkoherra Olli Aallon tapaus avasi jälleen keskustelun kirkon perustavaa laatua olevasta ongelmasta: vaikeudesta kohdata seksuaalisuuteen liittyvää normipoikkeavuutta. Piispa, jonka hiippakuntaan sukupuolenvaihdokseen päätynyt pappi kuuluu, kiemurtelee kiusaantuneena ja toivoo, että Aalto ymmärtäisi itse erota papin tehtävästä. Ainutlaatuinen tapaus hämmentää tietysti eniten kirkkoherran työtovereita ja alaisia sekä seurakuntalaisia.
En tohdi ottaa kantaa siihen pitäisikö Aallon erota vai jatkaa tehtävässään, mutta kunnioitan häntä ihmisenä, joka on äärimmäisen vaikean identiteettikriisin keskellä päätynyt tulemaan esiin voidakseen ratkaista elämänmittaisen piinansa. Hänestä näkyy se kärsimys, jonka kanssa hän on joutunut elämään eikä edessä päinkään näy välitöntä helpotusta. Voi vain toivoa, että prosessi, johon hän on lähtenyt, tuo hänelle joskus mielenrauhan.
Kirkko on saanut papin, joka on rohjennut antaa kärsimykselle kasvot.
