Kirkkoherra Olli Aallon tapaus avasi jälleen keskustelun kirkon perustavaa laatua olevasta ongelmasta: vaikeudesta kohdata seksuaalisuuteen liittyvää normipoikkeavuutta. Piispa, jonka hiippakuntaan sukupuolenvaihdokseen päätynyt pappi kuuluu, kiemurtelee kiusaantuneena ja toivoo, että Aalto ymmärtäisi itse erota papin tehtävästä. Ainutlaatuinen tapaus hämmentää tietysti eniten kirkkoherran työtovereita ja alaisia sekä seurakuntalaisia.
En tohdi ottaa kantaa siihen pitäisikö Aallon erota vai jatkaa tehtävässään, mutta kunnioitan häntä ihmisenä, joka on äärimmäisen vaikean identiteettikriisin keskellä päätynyt tulemaan esiin voidakseen ratkaista elämänmittaisen piinansa. Hänestä näkyy se kärsimys, jonka kanssa hän on joutunut elämään eikä edessä päinkään näy välitöntä helpotusta. Voi vain toivoa, että prosessi, johon hän on lähtenyt, tuo hänelle joskus mielenrauhan.
Kirkko on saanut papin, joka on rohjennut antaa kärsimykselle kasvot.
Sydäntä särki lehtien lööpit ihmisen elämän mittaisesta tuskasta ja panna kaikki vaakalaudalle ns terveitten-vahvojen ruodittavaksi. Rukoilen
meille kaikille ja erityisesti hänen lähimmilleen armahtavaisuuden armolahjaa. Kärsimyksellä on nyt kasvot, kuten ylläolevassa tekstissä niin osuvasti sanotaa.
Kommentin jätti Pabloo · keskiviikkona 12. marraskuuta @ 22:25
Toivon, että hänellä riittää voimia taistella asiansa puolesta. Kyllä niitä kivittäjiä löytyy aivan tarpeeksi. Onneksi ymmärtäjiäkin on jo meidänkin keskuudessa. Mutta onko kirkkomme päättäjien ja työntekijöiden keskuudessa ymmärrystä ja suvatsevaisuutta. Me kun olemme kaikki Luojan luomia kuka milläkin lailla erilainen toisiin verrattuna. Kaikilla pitäisi olla oikeus elää omaa elämäänsä myös julkisesti.
Kommentin jätti pensastasku · torstaina 13. marraskuuta @ 11:35
Armahtavaisuutta, sitä juuri tarvitaan. Pääkaupungin seurakunnat mainostavat kirkossa löytyvän ’rakkauden ammattilaisia’. Monimielisyydestään huolimatta sanoma on hyvä sanoma, kun se vain toteutuisi kirkossa sellaisena kuin Jumalan rakkaus ihmisiään kohtaan: armollisena.
Jokaisella on oikeus tulla hyväksytyksi sukupuolisuutensa laadusta riippumatta ihmisenä. Meidän olisi hyvä puhua erilaisista asioista toistemme kanssa enemmän, niin ymmärryksemme lisääntyisi. – Kiitos kommenteistanne.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 13. marraskuuta @ 19:37
Kärsimyksen kasvot! Minulla on hämärä mielikuva toisenlaisista kärsimyksen kasvoista. Kun koko kaupunki suri, pelkäsi, ahdistui väkivallanteosta, kun koulutyttö oli surmattu kotimatkalla. Silloinkin Olli Aalto tuli ulos virastostaan jakamaan lohtua, toivoa, anteeksiantoa, lohdustusta kaupunkilaisten ahdistukseen, suruun, pelkoihin. Hän näki kärsimyksen kasvot. Se oli tavattoman hieno teko, niin paljon ymmärtämystä ja armoa hänellä oli jakaa muille siinä vaiheessa. Olisiko nyt muiden vuoro antaa takaisin tämä jaettu armo, lainaksi anettu?
Tosiasiassa maailmassa taphtuu koko ajan hirveitä asioita, joista ei hiiskahdetakaan. Ja nämä hirveyksien tekijät saavat jatkaa toimissaan, viroissaan, päämiehinä, kukaan ei jaksa edes kyseenalaistaa heidän tekojaan. Miksei kukaan vaadi heidän eroaan?
Jokaisessa meissä asuu jokin ristiriita, pieni tai suuri. Myös hyvän ja pahan ristiriita. Toivotaan, että tällä kertaa hyvä voittaisi. Vaikka se kuinka hämmeneltävältä tuntuisikin.
Kommentin jätti mehtäsielu · perjantaina 14. marraskuuta @ 06:13
Mehtäsielu, niin totta on ja niin kirkkaasti kuin sanot: *jokaisessa meistä asuu jokin ristiriita*. Se juuri tekee meistä ihmisiä. Kiitos kun jaoit tuon kokemuksen surmatun koulutytön tapauksesta, joka järkytti kaikkia aikanaan. Onkohan niin, että kärsimyksen kasvot ovat myös lohdutuksen ja armon kasvot – kuten Vapahtajan pitkäperjantaina.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 14. marraskuuta @ 15:24