Kävimme eilen vapaaehtoisten porukalla eduskuntatalossa. Arkkitehti J.S. Sirénin suunnittelema ja 1931 käyttöön otettu talo on perinteikkäällä tavalla juhlava; on italialaista marmoria portaikoissa, pitkiä käytäviä ja korkeita huoneita. Mielenkiintoista oli tutkia pienoismallista miten iso kompleksi onkaan kyseessä. Alkuperäisen talon rakentaminen oli kestänyt peräti viisi vuotta. Vuonna 1978 valmistui kolmiosainen lisärakennus, kaareva osa talon taakse ja molemmille sivuille matalat osat. Harmi, että uusimpaan osaan, ns. Pikkuparlamenttiin ei viedä ryhmiä, sekin olisi ollut hienoa nähdä, kun avointen ovien päivä pääsi lipsahtamaan ohi valmistumisvuonna 2004.

Ryhmämme oli saanut kutsun edustaja Tarja Tallqvistin vieraaksi. Tarja halusi kuulla miten vanhusprojekti etenee, sillä hän oli ennen vaaleja vapaaehtoiskeskuksemme projektia ideoimassa. Hän kertoi mielenkiintoisia yksityiskohtia työstään kansanedustajana. Paljon on kokouksia ja hirvittävät määrät paperia. Maanantaisin edustajilla on maakuntapäivä. Tarja kertoi oivaltaneensa, että kukin edustaja käyttää osaamistaan ja asiantuntemustaan yhteiseksi hyväksi, kaikkien ei tarvitse hallita kaikkea, se olisikin sula mahdottomuus.

Turhan usein ei tule monellakaan käytyä eduskuntatalossa, vaikka sinne voisi mennä vapaasti kaikkina täysistuntopäivinä (tiistai, keskiviikko ja torstai) lehtereille kuuntelemaan. Laukut tietysti katsotaan, kännykät jätetään lokeroon ja metallinpaljastimen läpi on käytävä. Istuntosali on täysin pyöreä ja näyttää lehteriltä katsoen yllättävän pieneltä, televisio luo optisen harhan koosta. Kupolimainen keltainen sisäkatto on tehty sokerista (!) akustisista syistä (Sirénin idea), niin meille kerrottiin. Istuntosalin jalopuiset kalusteet ovat jakarandaa.

Hyvin lehtereiltä tunnisti ministerit ja edustajat, joiden hahmon televisio on tehnyt tutuksi. Rivikansanedustajien suuri joukko jäi yhtä harmaaksi ja kasvottomaksi kuin tähänkin asti. Lainsäätäminen näytti puuduttavalta puuhalta. Hallituksen esitykset menevät tietysti enemmistön turvin läpi, vaikka oppositiopuolueet äänestyttävät jostain mielestään oleellisesta sanamuodon muutoksesta lukemattomat kerrat. Puhemies Niinistö napsi asiat melko tylyyn tahtiin pöytään. Keskustelu asiasta on päättynyt, siirrytään seuraavaan. Hohhoijaa.

Kommelluksiakin oli uudelle edustajalle sattunut. Tarja kertoi, ettei alkuun löytänyt talossa minnekään ilman henkilökuntaa, eksyi lukemattomat kerrat, yritti avata avoimia ovia väärään suuntaan luullen niitä lukituiksi ja vaikka mitä mielestään noloa. Nykyään Tarjan suunnistaminen jo sujuu: hänen saattaessaan meitä kahvilan puolelta alas tuloaulaan, eksyimme vain kerran.

Pissismummo on tässä kärvistellyt aikansa, kunnes moniaat yöt synkein aatoksin valvoskeltuaan otti ja tilasi viimein ajan tohtorille. – Tämä ei nyt vetele eikä työntele, kiukutteli Mummo itsekseen, joku tolkku tähän on löydyttävä.

– Jahas, klanipäinen koipitohtori ryki saatuaan Mummon tuolille istumaan. – Mikäs teitä vaivaa? – No, senkun tietäis, kimahti mummo. – Koipi julmistelee ja juilii ylhäältä alas asti, kivistelee ja kenkkuilee. Vaikka miten päin sen kanssa yrittää öinään kieriskellä, ei unta nää. Luuvaloko tähän iski vai mikä?

Vaivain laadun kuvailua kotvan kuunneltuaan tohtori käski riisua. Mummo kiemurteli ulos verhoomuksistaan ja seisoi pian Koipitohtorin edessä rintsikkarinnoin pikkupöksysillään. Kaljupää kyykytti Mummoa, neuvoi pritsille istumaan ja naputteli vasaralla ristiselkää niin että mummonsilmissä säkenet lensi, käski oikosekseen ja taivutteli koipia joka suuntaan, raapi jalkapohjia ja paukutteli polvia. Melkoinen vasaramies tämä, tuumi Mummo.

– Onkos selkää tutkittu aiemmin, ynähti Koipitohtori, kun Mummo oli taas kääriytynyt päällimmäisiinsä. – Lienee ainakin neljännesvuosisata viime kerrasta, ei kuulemma ollut nikamissa vikaa, mutta kamalan kipeänä oli selkärustinki silloinkin ja on ollut pitkin elämän matkaa aika ajoin. Jumpalla on menty työvuodet, mutta nyt ei käy enää sauvailulenkitkään laatuun.

Seurasi meditaatio, jonka Koipitohtori käytti sivelemällä sänkistä leukaansa, tökkimällä tietokoneensa näppäimiä kahdella sormella, tutkailemalla perheraamatun paksuista tiheäpränttistä remedia fennicaa ja tulostamalla peukalonhangallisen paperia, joihin piirteli nimikiemuransa ja naputteli leimat. Pissismummo taas meditoi tarkastelemalla potilastuolin vastapäistä seinää, jota koristivat värikkäät ihmisen luiden ja lihasten kuvat.

Yhteisymmärryksen vallitessa erosivat nämä kaksi tietäen kohtapuoliin taas tapaavansa, kunhan Mummo on tahollansa selvinnyt lähetenivaskalla ohjeistetusta kierroksesta ja kokeillut alustavasti nohevaa apteekkituotetta, jonka pitäisi purra kenkkukoipeen.

Ruokapöytämme on vuosikaudet sijainnut lähellä ikkunaa, jolla ollut Paavalinkukkia eli Santpaulioita. Nuo ovat kukkineet lähes vuodet läpeensä. Olen melko mukavuuspainotteinen kukkaihminen ja paavalinkukka on kohtuullisen helppohoitoinen. Vuosien mittaan olen kokeillut erilaisia hoito-ohjeita: kastellut vain aluslautaselle tai juurelle, kasteluvesi niin kuumaa tai kylmää kuin raanasta tulee tai kannussa seisotettua, kahdesti viikossa, kolmesti viikossa, joka päivä pikkuisen – ihan sama. Olen kokeillut ravinnepuikot ja substralit ja vaihtanut mullat kevättalvella, jos olen muistanut. Hyvin ovat kukkineet. Mutta.

Syksyn mittaan aloin ihmetellä aamuista kurkun ärsytystä ja köhimistä, joka ei selvästikään ole johtunut mistään viruksesta. Tulin ajatelleeksi, että ärsytys tuntuu vain siinä, missä luen lehtiä, ratkon ristisanoja ja juon kahvia – joskus tuntikausia. Painomuste? Seuraavaksi tutkin suurennuslasilla paavalinkukat. Karvaisten lehtien pinnoilla oli pölyä ja joissakin tuskin havaittavaa hienonhienoa valkoista härmää. Muistin samassa, että kyseisen kukkalajin on todettu olevan allergisoivaa tyyppiä.

Olen nopealiikkeinen, jos on niikseen. Toinen huomasi heti tyhjän kukkalaudan rantauduttuaan töistään kotipöydän ääreen ja kommentoi: mitä ihmettä täällä on tapahtunut? – No, kukat alkoivat ärsyttää minua.

Aamuinen köhiminen on loppunut kuin seinään.

Tänään iloitsemme yhdessä lapsenlapsen uudesta nimestä ja siunaamme hänet elämänsä matkalle.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie…

On vapaata tilaa, jos ei lentää, unelmoida lentämisestä 

Parvessa on turvallista tehdä matkaa, helppoakin, kun ei tarvitse suunnistaa itse

Lintu tarvitsee hiljaisen oksan kuullakseen sydämensä laulun

Luontoäiti kattaa linnulle pöydän; elämä tarjoaa, valinta on sinun

Kaikki levon tarve ei tule väsymyksestä, kaikki väsymys ei tyhjene levossa

Sydän tarvitsee rukousrauhaa ja luonnonrauhaa avartuakseen