Runot:

Kirsi Poutanen ; Villonin puutarha    Tammi 2014
Fado-laulajanakin tunnetun vahvasti omaäänisen runoilijan  uusin teos on seikkailu assosiaatioiden virrassa. Kokoelman nimi viittaa ranskalaiseen runoilijaan Francois Villoniin (s.1431), jonka tekstit ovat toimineet Poutasen innoittajina.

Oli hitaan sietämisen aika. Musta juna pitkä, unesta uneen ulottuva jono vaunuja.

*
Leena Rantanen; Kaupungissa vihertää        Basam Books 2014

Oikeastaan Rantasen uusin teos on lyhyttä proosaa, mutta kuten hänen teoksensa aina, tämäkin on siinä määrin runollista, että sopii esitellä tässä kategoriassa. Hyllyssäni on neljä Rantasen teosta ja hänen suomentamansa Luigi Pirandello. Ne ovat kirjoja joihin palaan aina uudestaan. Meillä on samansieluinen luontosuhde.

 Toukokuun haiku
Kolmetoista kirksikkapuuta kukassa! Tuuli ravistaa terälehtiä, niin kuin haikussa tuleekin ravistaa.

Tämä tapahtui Japanin matkalla jota en koskaan tule tekemään.

*
Proosa:

L.M.Montgomery ; Hedelmätarhan Kilmeny    Perinnönjakajat     molemmat suom. Sisko Ylimartimo    Minerva Kustannus 2012

Oh, Prinssi Edwardin saaren romantiikkaa! Kilmeny ei liene Lucy M:n terävintä proosaa, vähän naiivilta ja löyhältä tarina tuntuu, mutta hedelmätarhan kuvaus taas hehkeine kukkineen ja tuoksuineen tulee minulle ihan uniin asti. Kilmenyn kohtalo tuntuu jotenkin ymmärrettävältä outoudessaan ja onnellisestihan tämä sentään päättyy.
Perinnönjakajat on päässyt kategoriaan Lucy M:n ’hauskimmat’ kirjat, sekin on suomennettu vasta toissa vuonna. Alku on aika rasittava, kun koko suvun ihmiset ja asiat vyörytetään kerralla lukijan niskaan, mutta yhdistävä tekijä, kirpakan suorasukainen Becky-täti perintökannuineen,  maustaa sukusoppaa varsin hersyvästi. Kannun kohtalo paljastetaan vasta loppusivuilla, joskaan mielikuvitukseni ei riitä ymmärtämään, miten moinen vanha risa astia voi herättää näin valtavia intohimoja. Kannu tietysti on alkeellinen aihe esitellä koko kahden suvun persoonakavalkadi.  – Lucy M. -fanina nielaisen tämänkin naivismin mielihyvin!
*
Bernhard Schlink ; Lukija    suom. Oili Suominen    WSOY 1998, Bon-pokkari

Kirjastomme on perustanut laatupokkareille erilliset seisovat hyllyt lukutorille, palautusluukun lähistölle. Se sopii mainiosti, kun käy nopeasti palauttamassa luetut eikä ole aikaa selailla uutuuksia tai etsiä hyllyiltä jotain tiettyä. Aatonaattona tempaisin hyllystä umpimähkään kaksi pokkaria.  Lukija on kiehtovan erilainen rakkaustarina, jännittävä, riipaisevakin. Huomasin kyllä, että olen kirjan joskus uutuutena jo lukenut, mutta mainiosti tarina maistui uudestaankin.

*
Anne Tyler ; Jää hyvästi        suom. Jaana Kapari-Jatta    Otava 2013 Seven-pokkarit
Viehättävä pieni kertomus Aaronista ja Dorothysta, Aaronin surusta ja elämän uudelleen rakentumisesta. – Elämänmakuista luettavaa, paikoin hilpeälläkin tavalla.   

**

…että saimme valkean joulun ja aurinkoisia pakkaspäiviä… että saimme olla nyt kotona ja kylässä ja tapasimme kaikki rakkaimmat… että on nIIn suloista kävellä metsässä… että jääkaapissa on nuorimpien kokkien valmistamia herkullisia  ruokia vielä moneksi päiväksi mistä valita eikä tarvitse mennä kauppaan… että nyt on aikaa lukea mieleisiään… että tänään voi pitää vapaapäivän vaikka joululaulujen kuuntelusta… että on sopivan täyteläinen olo, muttei yhtään ähky… että oli joulurauha omassa maailmassa… ja että nÄIn sen joulutähden…

joulupäivä Murusen ja Pikkuritarin kanssa oli joulumme kohokohta. Mummeli hävisi Muruselle fortunapelissä pahan kerran ja 200 palan puzzlesta saatiin yhteistyössä sentään alareuna kokoon. palapeli oli tarkoitettu 8+ ikäisille, joten Mummeli pärjäsi siinä vähän paremmin kuin 3+ ikäinen, joka kyllä sai ihmeen monta palaa paikoilleen ihan vain loputtoman sisukkaalla yrittämisellä. yhteen ääneen tuuletettiin jokaista koloonsa sopivaa palaa. sillä aikaa Pikkuritari ja Vaari uppoutuivat rakentamaan moottorikelkkaa ja muita ihme vempeleitä pienenpienistä lego-teknic-paloista kuvaohjeen mukaan eikä Pikkuritari ollut ollenkaan hukassa tässä puuhassa. tietysti syötiin ja musisoitiin välillä ja muutama pukinkontista myöhästynyt lahjapakettikin löysi omistajansa.  sitten kun pienten silmät alkoivat kertoa nukkumatin vierailun olevan kohta käsillä, Mummeli ja Vaari lähtivät kotimatkalle vilkutusten kera.

jouluun kuuluu paljon rekvisiittaa, joka saattaa jäädä edustamaan juhlaa. jossain perinteiden taustalla kuultaa hiljaisena myös juhlan syvempi, kristillinen merkitys: ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan syntymän muisto. vanhemmat kokevat voimakkaasti, mitä lapsen syntymä merkitsee. uudelleen sen syntymäilon saavat kokea isovanhemmat lapsenlapsissaan.

lapsenmielistä, herkkää jouluiloa kaikille lukijoille!

kaupunkimme keskustassa loistaa upea kuusi iloisenpunaisin palloin. kotikirkon kuusikin on kaunis vain kynttilät oksilla ja tähti latvassaan. ajattelen vanhusystävää, joka on jälleen hakenut kellarista valkean ikikuusensa, joka säteilee hänelle muistoja perhejouluista ja yhdessä edesmenneen puolison kanssa vietetyistä. illan hämärtyessä otan minäkin koristelaatikon esiin ja puen pienen kuusemme, joka tuli ystäväperheen lahjana. joulupuuta katsellessa on kaikki hetken kohdallaan, kynttilöiden tuoksu ja rakkaat muistot.  

kun talvipäivä seisahtaa lyhimpään asemaansa, sanotaan: on vuoden pimein päivä. niinkö? jopa täällä pääkaupungin tuntumassa on lunta. sateenharmaiden viikkojen jälkeen tämä on suorastaan valon juhlaa! pakkanen pitelee lumivaloa sylissään, ei se sammu.

eilen Toinen kurvasi lähikaupan kautta, halusi tarkistaa onko siellä kuusia. tänään hän pujahti sinne jalan ja palasi pienen kuusen kera. siis meille tulee joulupuu! kaksi matkoilla vietettyä joulua on sillä tavalla vaikuttanut, että joulupakkoja ei enää olekaan. mennään tuntumalla. tänään huomasin miettiväni mihin säilöin seimiasetelman, sen paikka tuntuu odottavan.

pipareja paistellessa joulun laulut tulevat mieleen sieltä täältä, yksi kerrallaan, hyräilyttävät hetkisen, jättävät jälkeensä lämpimän henkäyksen. eniten ne, joissa on lapsia ja enkeleitä ja rauhan sanoja, mutta veikkaan, että vielä jossain vaiheessa kaivan youtubesta ne rokkiversiot ja omasta levyhyllyköstä perheen muinaissuosikki-lp:n, jossa laulavat nyt jo isoäidin ikään ehtineet tai poissaolevat ’tähdet’, Brita, Laila ja Vieno…

on sellainenkin sisko, joka vuosikymmenen ajan on lähettänyt omin käsin, ristipistoin tehdyn joulutervehdyksen. siinä on mennyt vähän enemmän aikaa kuin nimen kirjoittamisessa valmiiseen vaikka kauniiseenkin korttiin. on ehtinyt ajatella saajia ja sitä mitä heille toivoo, millaisena heidät kokee. kiitos, siskosein, näistä emme luovu.

On ihanan hyviä päiviä, tavallisen eläväisiä päiviä ja värittömiä tai kaikenmaailman harmaita, mutta päiviä kumminkin. Harmaankin päivän mittaan voi olla hyvä hetki, kosketus, löytö, iloviesti. Öissä on ihmeen paljon valoa. Jos ei tähtiä ja kuuta, niin  lyhtykynttilä ja pihapuun jouluvalot, kauempana katulamput ja heijastuksia sieltä. Värikylläisiä ja udunvalkeita uniakin. Ihmeellistä, ettei päivien ja öiden skaalassa ole niin sysimustaa, ettei missään kajastuksen häivää. Tietää kyllä mitä pimeä voi pimeimmillään olla, mutta luojankiitos sellaista ei nyt ole, ei ollut edes marraskuussa. Pimeä aikakin voi olla joskus olla hyvää, sanon itselleni. Pimeässä kuulee ajatuksensa hyvin ja voi olla ihan rauhassa, kun ei näe kaikkea. Pimeä ei poistu puskemalla. Siinä se istuu kuin yölintu oksalla kunnes aamu sarastaa.