Runot

Kristiina Wallin  Valon paino  Tammi 2016

Viides runokokoelma räjäyttää esteet. Niin kuin suru tekee. Valon paino on runoja surusta, isästä, joka on poissa ’pikkulikkarimppakintun’ elämästä kokonaan, lapsuusmuistoja, aikuisen ikävää. Tyyli, jossa Wallin käyttää samassa runossa eri kirjasimia, harvennuksia ym. häiritsee hieman ajatusta, pilkkoo tekstiä, vaikka onkin kirjoittajan kannalta merkityksellistä.  – Runoilijan teksti on raikasta ja paljon puhuvaa, antoisaa varsinkin lukijalle, joka on oman isänsä menettänyt. Viimeinen osa, Kuvakirja, on erityisen väkevätunnelmainen. – Tämän haluaisin runokirjastoonikin.

*

Yön tulva  Klassista tamilinkielistä runoutta  suom. Eero Hämeenniemi  Basam Books 2015

Orientin maailman vanhat runot avaavat kiinnostavalla tavalla ikkunan ihmisen rakkauselämän sävyihin, jotka ovat olleet ja ovat ikuisia. Tätä kautta voi saada kosketuksen omaamme hyvin paljon vanhempaan kulttuuriin. Säveltäjä Eero Hämeenniemi esittelee suomentamisen vaikeuksia ja runojen tematiikkaa sekä esipuheessa että jälkisanoissa.  — Lukijalle kulttuurinen löytöretki.

** 

Romaanit

Asko Sahlberg Irinan kuolemat                         LIKE 2015

Lahjakas kirjailija parantaa yhä. Irinan kuolemat on synkästä aiheestaan huolimatta yhtä kielellistä ilotulitusta. Sotalapseksi Ruotsiin joutuva varhaiskypsä Irina joutuu kokemaan enemmän kuin kenellekään lapselle soisi, mutta hän selviää. Lapsen kokemusmaailman kuvaajana Sahlberg on nyt huikeimmillaan. Tarinan loppu on vedetty vähän liian kauas liian äkkiä, muuten tarina on ehyt ja rujoudessaan kaunis.  – Kirja kirjalta tämä kirjailija kiinnostaa minua enemmän ihmiskohtaloiden kuvaajana.

*

Pauliina Vanhatalo             Pitkä valotusaika        Tammi 2015

Tutustuminen 1979 syntyneeseen kirjailijan tuotantoon saa painamaan nimen mieleen. Hänen aiempi tuotantonsa on kirjavaa: romaaneja on viisi, nimellä Veera Vaahtera kirjoitettua chick-littiä neljä kirjaa, kolumneja, novelleja, pienoisromaani ym. Pitkä valotusaika on tarina taidevalokuvauksen maailmasta, johon kaksi oululaista poikaa tulevat kumpikin omia teitään. Miesten kohtalot kiertyvät ajoittain yhteen. Päähenkilö, Aarni, on epävarma kyvyistään, tuntee ulkopuolisuutta ja alemmuutta toverinsa rinnalla. Elämä suo hänelle onneakin, mutta senkään hän ei usko kestävän.  – Vanhatalon tyyli on tasaisen juohevaa, tarina kulkee kevyesti, henkilöt tuntuvat eläviltä. Mukaansa tempaava tarina, joka pohtii henkilöidensä kautta taiteilijuuden olemusta. 

*

Patrick Modiano   Jotta et eksyisi näillä kulmilla   suom. Lotta Toivanen  WSOY 2015

Modiano on vuonna 2014 Nobel-palkittu ranskalainen kirjailija, jonka aiemman teoksen Villa Triste luin viime elokuussa. Tämä teos on kuin kuultokudos erään miehen elämästä. Kertomus alkaa miehen eristyneen elämän katkaisevasta puhelinsoitosta, jonka mukana hän saa takaisin kadottamansa osoitekirjan. Mies tuntuu elävän kirjoittamansa romaanin tapahtumia kuin elämäänsä taakse päin ja etsivän entisen elämänsä ihmisiä. Syntyy vaikutelma sisäkkäisistä todellisuuksista, jotka kuultavat toistensa läpi.  – Viihdyn Modianon verkkaisessa, hiukan unenomaisessa tunnelmassa.

*

Laura Lindstedt                            Oneiron  Teos 2015

Suurin odotuksin tartuin viime vuoden Finlandia-palkinnon saaneeseen kirjaan. ’Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista’ kuulosti todella haastavalta aiheelta romaaniksi. Laura Lindstedt? On varmaan kirjallisissa piireissä tunnettu, mutta monelle tavislukijalle vielä tuntematon. Oneiron on kirjailijan toinen romaani, kertoo Wikipedia. Ensimmäinenkin, Sakset, on ollut jo palkintoehdokkaana. Kylläpä on alkanut menestyksekkäästi kirjallisuudentutkijan oma luova ura. Tieto nostaa odotuksia entisestään, kuten myös uutisiin pätkäisty pala rehvakkaasta puheenvuorosta palkintoa vastaanottaessa.  – No niin. En tiedä miten pettymykseni sanoittaisin. En saanut vastinetta kuolemanjälkeisten sekuntien fantasioista heränneeseen mielenkiintoon. Henkilöt, jotka tuonpuoleisen rajalla ja entisessä elämässään haahuilivat, tuntuivat kovin kaukaisilta, yhdentekeviltäkin eikä heillä ollut annettavaa. Ehkä olisi auttanut lähteä lukemaan ilman ennakko-odotuksia. Tarinoinnilla oli pituuttakin niin, että alkoi jo tehdä mieli karata näistä aneemisista aatoksista verevämpien tekstien pariin. Ei voi mitään, kun ei, niin ei. Sinnittelin kuitenkin kirjan loppuun asti. Onnittelut heille, jotka löysivät vastinetta sijoitukselleen. Onneton menin vielä antamaan ystävälle lahjaksi ennen lukemista (mitä ei pitäisi koskaan tehdä, nyt opin).

Ps. Kirjaston amanuenssi hymyili vinosti, kun kysyin käydessäni mitä hän piti kirjasta. – ”Hmm…se on kyllä jakanut mielipiteitä voimakkaasti… toden sanoakseni en jaksanut lukea sitä kokonaan, loppu meni selailuksi. Oli se… aika outo.”

*

André Brink     Kun vielä muistan  suom. Seppo Loponen   WSOY 2006 (a.p.2004)

Aiemmin arvostamani etelä-afrikkalainen kirjailija on tässä luonut tarinan kirjailijasta, joka paneutuu muistelemaan elämänsä naisia. Kustantajan myyntipuhetta: ”romanttinen rakkaudentunnustus ja nautinnollinen ylistys naiselle… vaikuttava romaani rakkaudesta kaikissa muodoissaan, mutta ennen kaikkea kuolemasta.”   — Petyin. Ainakin ne alun sata sivua, jotka jaksoin, olivat aika lailla silkkaa seksikuvausta. Seitsemänkymppinen kirjailija yrittää lämmitellä nuoruutensa seksiroihujen ammoin hiipuneella hiilloksella?

*

Karl Ove Knausgård      Taisteluni  Viides kirja  suom. Katriina Huttunen      LIKE 2015 (a.p.2010)

Kirjailijaa on jo ehditty ylistellä, mikä sai tarttumaan tähän kirjaan, kun se osui kohdalle. Taisteluni on kuusiosainen omaelämäkerrallinen romaanisarja, jonka viides kirja käsittelee tekijän oppivuosia Bergenin kirjailija-akatemiassa ja yliopiston kirjallisuustieteen sekä taidehistorian opinnoissa. Opintojen rahoitus vaatii satunnaisia töitä milloin missäkin. Nuoren Karl Oven persoonallisuus käy kirjan mittaan hyvin tutuksi ja lukija saa eläytyä kuvauksiin itsetuntoa raastavista sieluntuskista, rakastumisista sekä ajoittain humala- ja katastrofihakuiseksi ryöstäytyvästä alkoholin käytöstä. Myös perhesuhteet valottuvat säälimättömän karusti tekstin edetessä. Näennäisestä kielen helppoudesta huolimatta tarina ottaa mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti. Sanotaan, että kirjailijaksi tullaan elämällä kirjailijan elämä. Tässä sitä lajia nyt on!  – Nautin Knausgårdin aidosti elämänmakuisesta, sävykkäästi kerrotusta kasvukertomuksesta. Paikoin teksti on huikean kaunista ja ilmeikästä. Suosittelen!

***

Senioritiistain luennoitsijaksi oli saatu emeritusprofessori Markku Ojanen Tampereelta, ’onnellisuustutkijana’ tunnettu onnellisenoloinen mies. Hän aloitti räväkästi siteeraamalla virttä 598, joka nyt on varsinainen onnellisuuden antikliimaksi. – ”Millainen on elämä? Kärsimysten täyttämä. Parhaimmillaankin se on työ ja kiire rauhaton…” –  katsokaapa, jos talosta löytyy virsikirja. Hän sanoi onnellisuuden myyvän hyvin nykyään, nettikirjakauppa Amazon.com:ssa mm. on tarjolla 93 270 aihetta käsittelevää opusta.  ”Muutaman olen tainnut kirjoittaa itsekin”, lisää hän vaatimattomasti.

Tunneonnen tunnistamme kaikki, se on hetkellisempää ja liittyy onnistumisen ja toiveiden täyttymisen kokemuksiin. Tyytyväisyysonni on merkitykseltään laajempaa ja pitkäkestoisempaa. Siihen liittyy turvallisuutta, hyödyllistä tekemistä, hyviä ihmissuhteita, mahdollisuus toteuttaa sisintä itseään. Tutkimus osoittaa, että raha ei näytä lisäävän onnellisuutta, vaikka mahdollistaa kyllä sen etsimistä. ’Onni ei tule etsien, vaan eläen’, sanotaan, mutta etsijöitä silti riittää.

– Suomalaisten huono itsetunto, melankolia ja kateus on myytti, julistaa Ojanen. Tutkimusten mukaan olemmekin keskimäärin melko onnellisia. Menetykset, sairaudet, onnettomuuksien kasaantuminen ja alkoholi ovat elämän ’onnellisuusvarkaita’, kuten myös häpeä, masennus, pelko, viha ja erityisesti katkeruus. Ojanen korostaa kiitollisuuden, anteeksipyytämisen ja -antamisen sekä avuliaisuuden merkitystä sekä ilkeilyn onnea tuhoavaa, kaksisuuntaista vaikutusta. Ilkeilevä tuhoaa oman onnensa ja kohteensa onnen. ”Sanalla viilletty haava paranee hitaimmin”.

Onnellisuuden vaalijan kannattaa viljellä huumoria ja ottaa oppia lapsista: innostu leikkiin! elä hetkessä! Kuulimme hykerryttävän tarinan ONNI-nimisestä koirasta, joka katosi kotoaan. Katoamisilmoituksessa koiran tuntomerkkeinä mainittiin: vasen silmä sokea, toinen korva kuuro, hännätön ja laikkukarvainen. Kun kadonnut koira löytyi ja palautettiin kotiinsa, omistaja julkaisi kiitokseksi kuvan, jossa hännätön Onni makasi tyytyväisenä matollaan onnellisen perheen keskellä.
Ja tämän Markku Ojasen teesin haluan välittää kultakirjaimin: kukoista! uskalla kukoistaa!

Tänään aamukahvin jälkeen lähdimme auringon houkuttelemina sauvalenkille. Ulkona oli kahdeksan lämpöastetta, ja tiaiset konsertoivat. Metsäpolut olivat vielä vaarallisesti jään peitossa, joten etsiydyimme metsän laitaan sulalle hiekkatielle. Iltapäivällä kävimme tutustumassa kotikaupungin nepalilaiseen ravintolaan, joka oli ihan täynnä asiakkaita. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon! Kaikkea ei jaksettu, pyysimme loput mukaan. 

On jotenkin täyteläinen olo henkisestikin. Ei ole tarvittu erityistä ohjelmaa, on kuljettu passiomusiikin ja ortodoksiveisujen myötä pääsiäiskertomuksen matkaa, ja levätty kaikesta touhuilusta. Näin on hyvä.

Arvokas ikoniliina roihahti tuohuksesta eräänä päsiäisenä

Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi…

Pääsiäisen sanoma on sanoma kuoleman voittajasta ja iankaikkisen elämän mahdollisuudesta kaikille, jotka uskovat. Kirkon voi polttaa, mutta sen sanoma ei pala tulessakaan.

Aluelehden päätoimittajan kolumnissa kerrottiin nuoresta juristista, joka  ei tiennyt mikä on pääsiäisajan eri päivien kristillinen historia. On kysymys yleissivistyksestä, kommentoi kirjoittaja. Koulun et-opetusta saanut ja sittemmin akateemisesti sivistynyt ihminen voi nykyään Suomessa olla tietämätön kristinuskon peruselementeistä.

Ehkä olen elänyt kristillisen maailmankatsomukseni kuplassa, kun en osaa kuvitella, miten on mahdollista säästyä tiedolta tässä maassa. Jos ei tiedä, mistä kaksi tuhatta vuotta vanhassa perinteessä on kysymys, miten voi uskoa tai olla uskomatta. 

Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi pohjaton. Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on. Ken ois eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa käynyt kovaan kuolohon.

Jeesus on sen yksin tehnyt, yksin hän, ei kukaan muu. Hän on vaivat, tuskat nähnyt, joit ei kertoa voi suu. Nöyränä hän kaiken kantoi, nöyränä hän henkens antoi vuoteenansa ristin puu.

(Vuoden 1943 virsikirjan virsi 68)

aamulla käymme kalakaupassa ja prismakaupassa, iltapäivällä ehtoollismessussa kirkossa. arjen ja pyhän taite on tässä päivässä. vaikka toivottelemme tutuille hyvää, iloista, hauskaa, riemukasta, rauhaisaa pääsiäistä, siihen on vielä matkaa. on mentävä yli pitkänperjantain maantasaan laskeutuneiden tuntien, yli lauantain, hämmentyneiden kysymysten pyöriessä mielessä. jos Jumala ilmaisee itsensä kansojen johdatuksessa ja kohtaloissa (katekismus), mitä Jumala siis itsestään ilmaisee tämän aikakauden melskeissä?

Nämä hiljaisen viikon päivät ovat olleet täynnä vaiteliasta ihmetystä. Mihin Eurooppamme on kulkemassa?  Unionin myötä on vasta alettu sisäistää oma eurooppalaisuutemme. Mikä lopultakin on Eurooppa, ne maatko, jotka uninonin jäsenmaksua maksavat, vai karttahahmoltaan tuttu maanosa, jota nykyään asuttaa niin sekalainen väestö kuin olla voi.  Luen Orham Pamukia, jonka runsassanainen romaani heijastelee turkkilaisen yhteiskunnan yläluokan melko kritiikitöntä Eurooppa-ihailua. Turkkilaisia onkin muuttanut Eurooppaan pilvin pimein EU:n olemassaolon aikana, eniten heitä taitaa olla Saksassa. He eivät ole pakolaisia, he ovat työn perään lähteneitä maahanmuuttajia. Ja nyt unioni on sorvannut sopimusta Turkin kanssa, että he pysäyttäisivät idempää tulleiden pakolaisten virrat rajojensa sisään. Jotenkin absurdia. Sopimus on syntynyt, mutta ei näytä vaikuttavan käytännössä vielä mihinkään.

Terrori on räjäyttänyt pääsiäisviikon hiljaisuuden. Kun pöly laskeutuu, uhka jää.

Kahdeksan astetta pakkasta aamulla, kun vierimme lääkärille. Sain toistamiseen kortisonipiikin. Olkapää ei hevin tokene kuntoutuksesta huolimatta. Muuten pyrin menemisiä ja tulemisia hillitsemään hiljaisella viikolla.

Hiljaista niin kuin räjähdysten jälkeen ja ambulanssien ulinan tauottua on. Eurooppa järähtelee.

pieniä virpojia Vaarilan ovella. ensimmäiset saivat mennä ohi. seuraavat soittivat tutusti ja ovi aukaistiin. neljä ilosilmää ja virpomaluvut vitsoineen hymyssäsuin. Muru oli saanut valita kukat Vaarin kimppuun, siinä hehkuivat koko elämän värit.