on päiviä, joita odottaa, vaikka mitään ei olisi luvassakaan. vaikka ohransiemenet eivät tänä vuonna itäisikään lautasellaan. vaikka itse ei ehtisi pajukolle asti korin kanssa. tai jaksaisi kaivaa kaappien perukoilta esiin tipuja, pupuja ja pääsiäismunia. on värejä ja muotoja, joissa kevät tiivistyy. vähäinenkin saattaa puhjeta hehkuun. kevät on ylösnousemus!

Runot

Harri Hertell    Maisema ennen sadetta        Sammakko 2016

Vein kirjoituskoneen ulos mökistä / mutta maisema ei tänään halua / puhuttavan siitä.

Kahvi kuivuu kuppiin / maisemaksi / jossa yksinäiset vuoret. // Haluaisin vaeltaa siellä.

Hertellin neljäs runokirja, pieniä elämänmuutosrunoja. Kuvaa kesää ja syksyä saaressa, tyttären isäksi tuloa.  – Tykästyin näihin vähäeleisiin, elämää täysiin runoihin. Runontekijä osaa taidon kuvata asioita pienesti ja hiljaisin äänenpainoin, sanoa paljon muutamalla rivillä.   

*

Psykologia

Saara Kinnunen, Isän kaipuu Perussanoma Oy 2016 ;  Isovanhemmuuden aika  Kirjapaja 2014

Sosiaalipsykologi Saara Kinnunen on palkittu Suomen Tietokirjailijoiden palkinnolla 2010. Hän on erityisesti uskonnollisten piirien arvostama elämäntaito-oppaiden kirjoittaja, kouluttaja ja perheneuvoja. Isän kaipuu valottaa isäsuhteen merkitystä lapsen kehitykselle, oman isyyden mallina ja voimavarana. Teos käsittelee myös traumaattisen isäsuhteen kokemusten korjaamista terapiassa.  – Sujuva ja ammattitaitoisesti laadittu tietokirja, vahvasti hengellisessä viitekehyksessä.

Isovanhemmuuden aika on sekä kirjailijan oman että perheneuvojana saadun kokemuksen ja asialähtöisen pohdiskelun antoisa yhdistelmä. Viiden lapsen äitinä ja kymmenen lapsenlapsen isoäitinä Saara Kinnusella on tarjottavana tuoreita ja käytännöllisiä ohjeita sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen.  – Koska itsekin olen tässä elämäntilanteessa, sain monta hyvää näkökulmaa ja käytännön vinkkiä miten suhteet hoituisivat hyvin. Tarpeellinen ja viisas kirja – joka ’nostaa rimaa’ isovanhemmuutta opetellessa.  

*

Muut

C.S. Lewis, Kasvoista kasvoihin –Tarina rakkaudesta suom. Kirsi Nisula Kirjapaja 2013

Narnian tarinoista ja Paholaisen kirjeopistosta parhaiten tunnettu professori Lewis kertoo vanhan Eros ja Psyyke -myytin tässä uutena versiona. Teosta pidetään sekä uskontotieteellisenä puheenvuorona että kaunokirjallisena tuotteena, kummassakin mielessä vahvana.  – Lewisin tarina ihmisistä ja jumalista on mielenkiintoinen uustulkinta kreikkalaismyytistä ja tarjoaa vertailukohtia kristinuskon jumalakäsitykseen.

*

Kirsti Ellilä        Arpapeliä         Karisto 2016

Ellilä on tunnettu varsin tuotteliaana ja erityisesti lasten- ja nuorten kirjoistaan palkittuna kirjailijana. Arpapeliä on aikuisromaani, jossa lukijaa johdatellaan kevyesti mukaansa tempaavalla otteella pohtimaan syvästi inhimillisiä eettisiä kysymyksiä elämän arvoista ja humaanista elämänasenteesta. ”Kirsti Ellilän uutuus on hauska ja viisas romaani elämän tärkeimmistä asioista ja tiestä niiden luo.”  – Kirjailijalla on ihan oma paikkansa ja äänensä kirjallisuuden monenkirjavassa kentässä, jossa syviä arvoja pohdiskelevaa tekstiä ei osata tuottaa eikä riittävästi arvostaa. Kirjailija omaa taidon kutsua lukija mukaan ja saada sekä viihtymään että katsomaan elämää silmät ja sydän auki ilman otsaryppyjä. Kiitos, että kirjoitat näin, Kirsti, tämä aika tarvitsee tekstejäsi!

*

Satu Koskimies       Hurmion tyttäret      Tammi 2009

Luin tämän kirjan kohta sen ilmestyttyä ja kerroin lukunurkkauksessani sen herättämiä muistoja ja tunnelmia. Joihinkin kirjoihin vain haluaa palata myöhemmin, lukea toisenlaisena aikana uudelleen. Runoilijain Elina Vaaran ja Katri Valan päiväkirjamerkintöihin ja muuhun autenttiseen aineistoon perustuva fiktiivinen teos antaa hyvän kuvan aikansa sivistyneistön, Tulenkantajaryhmän syntyvaiheista.  – Jossain mielessä tunnistan itseni ja oman nuoruuteni näiden tulisieluisten runoilijoiden elämäntunnoissa.

*

Riitta Jalonen Kirkkaus           Tammi 2016

Kirkkaus on Jalosen kahdestoista romaani. Kirjailija avaa jälkisanoissa pitkää prosessia, jonka tämän kirjan kirjoittaminen on vaatinut. Romaani kertoo uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen elämästä, joka on romaanin inspiraation lähteenä. ”Kun kirjoitin ensimmäisen kohtauksen, tiesin, että Janet Framesta liikkeelle lähtenyt kirja syntyy omalla painollaan niin kuin se olisi istutettu etukäteen sisälleni. Olen kokenut saman ennenkin, nyt kokemus oli väkevä… Romaania tehdessäni koin katselevani peiliin, josta heijastui kaksi ihmistä lähes sulautuneena toisiinsa”, kirjoittaa Jalonen. On ilmeistä, että Frame oli poikkeusyksilö, jonka kohtalo oli traaginen. Jalonen onnistuu fiktiivisessä romaanissaan niin hyvin, että lukijan on vaikea muistaa, että tätä ei ole kirjoittanut Frame itse. Jalosen kerronnan tyylissä Framen lapsuus ja myöhemmät vaiheet liukuvat toisiinsa saumattomasti pitkin matkaa. Tyyli palvelee upeasti Framen rajatilaisen persoonan kuvausta.  – Kirkkaus on väkevä lukuelämys, huikaisevan kaunis ja koskettava tarina. Jalosen romaani on ehdottomasti ilmestymisvuotensa suomalaisen romaanikirjallisuuden huippua.

*

Hanna Hauru   Jääkansi   LIKE 2016

Hauru on -78 syntynyt oululainen kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja, jolta on julkaistu seitsemän lyhytproosateosta. Jääkansi on 117-sivuinen pienoisromaani, jonka luvut ja välispiikit ovat usein vain vajaan sivun tai aukeaman mittaisia, sanasto niukka ja vähäverinen. Jääkansi on äärimmäisen ankea sotienjälkeisen ajan tarina tytöstä, jonka kotiolot eivät juuri karummat voisi olla. Voidakseni sanoa jotain yleistä Haurun omasta tyylistä, pitäisi lukea muitakin teoksia.  – Tarina koettelee lukijan sietokyvyn rajoja tunnetasolla, mutta aiheeseen sopiva minimalistinen kerrontatyyli herättää kiinnostuksen taitavuudellaan.

*

Hanna Wegelius     Alma!          WSOY 2016

Tulipa vastaan vaihteeksi kehuttu kirja, joka jätti lukijan ymmälleen: mitä tästä pitäisi ajatella. Ihan tavallinen kun opus ei ole. Esittelytekstissä puhutaan ’rihmastomaisesta, moniaalle kurkottavasta romaanista’. Se on tietysti hienommin sanottu kuin sinne tänne hyppelehtivä ja poukkoileva, miltä se lukiessa tuntuu. Yhtä paljon kuin Almasta (Mahler) romaani puhuu Ainosta (?) ja hänen ryöppyävistä ajatuksistaan, ihmisgalleriassa vilahtavat myös lakimiesnainen ja nuori rakastaja Abdi. Romaanin keskiössä ovat tavallaan miehet, Ainon sekä Alman ja lakimiesnaisen satunnaiset kumppanit, joita riittää. Romaani on ehditty jo palkitakin ja miksi ei olisikaan.  – Parasta on Wegeliuksen omintakeisen rikas, monivivahteinen ja ryöpsähtelevä kieli. Kirjailijalla on oma ääni, ja se on palkinnon väärti.

***

aina taivaan valo maiseman yllä. puiden siluetit kurottumassa pilviä kohti. kevät on tasannut päivän ja yön. lepään valossa, nukun pois hämärän. aika valuu kieppuen kesää kohti.

Politiikka on erilaisten yhteiselämän mallien ja järjestelmien markkinoimista kansalle. Tässä tarkoituksessa puolueet lupaavat aina vaalien alla yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Yhteiskunta olemme me. Odotamme, että poliitikkojen laatimat systeemit hoitavat kaiken, ja niin pistämme päämme vaalipensaaseen ja lupsahdamme uniimme takaisin. On oma syymme, jos emme valvo mihin veroeuromme valuvat ja mitä valitut nimissämme puuhaavat. Käytä äänioikeuttasi, voit valita vapaasti!

Kokoomuksen sotesopassa näyttää tällä hetkellä olevan tärkeintä yhtiöittää julkinen terveydenhoito ja tuoda yksityiset terveydenhoitoyritykset julkisen rinnalle kilpailemaan valtion rahoituksesta ja tuesta. Demaripuolue puolustaa julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen hoitoketjujen kehittämistä kuntien nykyistä isompien yhteenliittymien (aluekuntamalli) ja valtion rahoituksella. Palveluiden tuottajina voisi olla myös yksityisiä yrityksiä, mutta järjestelyvastuu ja valvonta olisi kuntaliittymillä. Keskusta on perinteisesti Suomen kaikkien pienten kuntien ystävä, mikä on hyvä muistaa nyt, kun valtakunnan hallitsemisessa sillä on hikiset paikat. Maakuntamallin toimivuus herättää epäilyksiä, mutta aikahan näyttää miten käy. Kristillisdemokraatit korostavat arvovalintoja, joiksi määritellään konservatiiviset perhearvot, uskonnonopetus kouluissa ja inhimillisyys kuntapolitiikassa. Sote-linjaukset jäävät hämäriksi, periaatteessa kaikki käy, kunhan kotihoidontukeen ei kosketa. Vasemmistoliitto haluaa sosiaali- ja terveyspalvelut maksuttomiksi kautta linjan ja kunnallisen päivähoito-oikeuden kaikille perheille. Koulutusleikkaukset on purettava. Tämä hoituisi veronkorotuksilla ja pääasiallisina maksajina olisivat tietysti rikkaat ja hyväosaiset. Ruotsalainen kansanpuolue korostaa inhimillisyyttä ja tasa-arvoa kuntapalveluissa. Sote-mallit ovat neuvoteltavissa, kunhan palvelut taataan asiakkaan äidinkielellä. Pohjoismainen yhteistyö korostuu. Vihreät puhuvat isolla äänellä koulutuksen puolesta ja arvostelevat leikkauksia. Korostetaan erityisesti lasten ja nuorten asioista huolehtimista, he ovat tulevaisuus. Tasa-arvon mallimaana Suomen on pidettävä huolta heikompiosaisista, myös turvapaikanhakijoista. Perussuomalaiset lupaavat kaikille jotain hyvää koituvan ja korostavat yhteistyötä. EU on edelleen ongelma, ja hallitsematon maahanmuutto torjuttava.

Näillä eväillä valitsin ääneni saajan tänään. Aion myös seurata mitä kunnassamme tapahtuu.  

Perussuomalaiset perustettiin 1995 Suomen maaseudunpuolueen raunioille. SMP puolestaan oli perustettu 1967 Suomen Pientalonpoikien puolueen (1959) jäänteille. Suomen populistisimman puolueen puheenjohtaja Timo Soini on ollut asemassaan vuodesta 1997. Nämä kuntavaalit ovat Soinin 20-vuotisen pj-kauden viimeiset vaalit. Odotetusti Soinin puhe kannattajille ja muillekin kansalaisille oli mehevä ja rehevä. Hallituksen toimia kehuttiin ja EU-kritiikki kuitattiin brexit-eroanomuksen jättöpäivänä vanhalla kommentilla: ”missä EU, siellä ongelma”. Puhe oli selkeä, puhuttiin niistä, mistä kunnissa päätetään: kuntaverotus, kaavoitus, koulut ja liikuntapaikat sekä kansankulttuurin tukeminen. Soini korosti puolueiden yhteistyötä kuntatasolla ihmisten parhaaksi. – Tenttaajana oli toimittaja Kirsi Heikell, joka onnistui hyvin tiukoilla kysymyksillä, joita Soini pyrki tuon tuostakin kiertämään, mutta palautettiin ruotuun. Tenttiosuudesta jäi mielikuva puolueesta, jonka puheenjohtajan ote politiikan asiasisällöistä pyrkii lipsumaan populistisiksi heitoiksi, joilla kalasteltiin aplodeja.  – Mestaripopulisti meloskeli entisten meriittiensä laineilla.

Seurakunnan senioritiistaissa kuulin eilen mainion esitelmän otsikolla Suomi 100 vuotta – Reformaation merkitys Suomen historiassa. Teologian tohtori ja kirkkohistorian dosentti Timo Junkkaalan esitys oli yllättävän mielenkiintoinen, onnistui pitämään minut täysin hereillä ja vakuuttumaan. Olen kymmenet vuodet aikuisen elämästäni suhtautunut historiaan tyyliin ’ei taas, en jaksa’.  Asenne perustuu aataminaikaiseen rutikuivaan historianopetukseen, jossa sotien ja rauhansopimusten vuosiluvut olivat tärkeintä muistettavaa ja jäivät sekavana röykkiönä jonnekin mielen uumeniin liittymättä mihinkään. Junkkaala herätti kuulijat tajuamaan miten historiasta tehdään mielenkiintoista: kerrotaan mitä tapahtuu milloinkin, mikä tapahtumissa johtuu mistäkin, millä tavalla vaikuttaa mihinkin. Tehdään asiakeskeinen jatkumo, jossa kulkee punaisena lankana ajankohtainen näkymä.  – Parempi myöhäänkin kuin koskaan.

***

(Ps. 29.3.2007 kirjoitin blogiin pyyhittyäni pölyjä Kansojen historian rivistöltä hyllykössä: ”Saa nähdä milloin innostun historiasta. Se tuoksuu pölyltä ja unohtuneilta myllerryksiltä.”)

Vihreät De Gröna on Suomen nuorin puolue jäsenistön ikärakenteesta puheenollen. Puheenjohtaja Ville Niinistö on itsekin poliitikkona parhaassa iässä ja edelleen erinomaisessa iskussa, vaikka on nyt luopumassa puheenjohtajuudesta puolueen sääntöjen mukaan. Hän puhui kansalle ja studioyleisölle tunteikkaasti ja vahvasti erityisesti koulutuksen ja kestävän kehityksen puolesta. Hän vetosi äänestäjiin: on mahdollista valita toisin, panostaa lapsiin ja nuoriin ja parempaan tulevaisuuteen.  – Tentissä Niinistöä grillasi Jan Andersson. Tunnetusti Ville Niinistö on nykyisistä puolueiden puheenjohtajista sanavalmein ja kokeneena poliitikkona asiat sekä perustelut hyvin hallitseva – toisin sanoen hankala haastateltava. Tänään hän paljastui myös aidosti sydämellään vihreitä aatteita puolustavaksi ja sanomaansa uskovaksi. Toimittaja Andersson jäi kiinni pari kertaa siitä, ettei ollut kuunnellut monisanaista vastausta mm. sote-kysymyksissä. Niinistö onnistui jättämään terhakan ja dynaamisen puoluejohtajan vaikutelman.  – Vihreää valoa, vaahtoa ja uusia versoja, kyllä.    

Yleensä ajatus ilmastonmuutoksesta ei elämääni häiritse. Maapallon pitkä historia jääkausineen todistaa, ettei vakiotilaa ole. Hiljainen muutos on ollut ja on käynnissä kaiken aikaa. Ajoittain muutosvauhti kiihtyy, aletaan olla jo hallitsemattoman rajoilla. Paljonko lohduttaa se, että olemme onneksemme arpoutuneet asumaan pohjoiseen maahan, jossa vesi, ruoka ja saasteeton ilma ei ihan ensimmäiseksi lopu.

Pekingissä 1990-luvulla heräsin konkreettisesti siihen, mihin fossiilisten polttoaineiden käytön, kaupungistumisen, teollisuuden ja liikenteen yhteisvaikutus maailmassa tulee johtamaan. Tällä vuosituhannella näkee jo sen, että ihminen voi yrittää korkeintaan jarruttaa muutosvauhtia, mutta katastrofi häämöttää. Pentti Linkola on yksi niitä, joka näki jo kauan sitten, mihin hillitsemätön väestönkasvu ja ihmisen luontoa riistävä ja tuhoava toiminta johtaa. Tuhoutuminen tapahtuu mikrotasolla sekä makrotasolla samaan aikaan. 

Maa kuolee ja aavikoituu ilmaston lämpenemisestä johtuvien pitkittyvien kuivuuskausien takia. Eläminen päiväntasaajan seudulla käy lopulta mahdottomaksi. Ruoka ja vesi loppuvat. Jäljellä olevien uusiutumattomien luonnonvarojen hallinnasta käydään sotia. Kynnelle kykenevä väki pakenee pohjoiseen ja etelään yhä suurempina laumoina. Eurooppa tukehtuu tulijoihin, länsimainen demokratia ja kulttuuri romahtavat. Tämä on jo alkanut.

Viime adventtina otettiin käyttöön virsikirjan lisäosa, johon vuoden 1986 virsikirjan 632:n virren ja 720-760 sekä 806-856 virsien lisäksi tuli 79 täysin uutta virttä. Uusien virsien aihepiiri on moderni, joukossa on mm. talvivirsi, kaupunkilaisen virsi, isänpäivävirsi, Suojelusenkelivirsi, paastonaikavirsiä ja luonnonsuojeluvirsiä. Iloa ja kiitollisuutta on haluttu korostaa. Monikulttuurisuus ja -kielisyys on väkevästi mukana, ja sävelmissä myös Euroopan ulkopuolisia tyylejä. Virsikirjan sekavan numeroinnin idea on, että 7- ja 8-alkuisissa on myös synnintunnustustekstejä, rukouksia, psalmien kertosäkeitä, lyhyitä vastauslauluja sekä joitakin messussa käytettäviä lauluja. Uusimmat virret alkavat numerosta 901. Virsikirja paisuu paisumistaan, on tuleva aika, kun sitä on pakko alkaa karsia. Arvaan, että vähiten lauletut pudotetaan seuraavaksi pois mammuttikirjasta. Lieneekö tarpeen kaikkien toimitusten, messujen ja rukoushetkien kaavoja tunkea samaan kirjaan, kirkoissa ja kappeleissahan niitä yleensä vain tarvitaan.

Kaiken sortin yltiöpuuhan ideoimisessa ja kehittelemisessä me suomalaiset taidamme olla erinomaisia. Onneksi virsimaraton oli viisaasti suunniteltu. Seurakuntalaisten tukena ja esilaulajina lauloi ja soitti kymmenkunta kirkkomusiikin opiskelijaa opettajansa ja kanttorimme kanssa. Säestyksenä käytettiin vaihtelevin kokoonpanoin pianoa, urkuja, viulua, saksofonia, rumpuja, kitaraa. Samuli-pappi esitteli lyhyesti kaksi virttä kerrallaan ja aina 20:n jälkeen oli vartin jaloittelu- ja kurkunkostutustauko.

”Lisävihkon kautta opitaan paitsi virren mahdollisuuksista myös rajoista”, sanotaan esipuheessa. Sävelmät ovat niin outoja, että nuotinlukutaitoinenkin horjahtaa helposti. Vanhempi seurakuntaväki ei ehdi näitä oppia elinaikanaan, sen verran erikoisia ja nopeita sävelkulkuja löytyy. Positiivista on moni-ilmeisyys, rytmikkyys, mahdollisuus laulaa kaanonina ja nykykieliset sanoitukset. Löysinkin heti ensi laulamalla sielunvirteni uusien joukosta.

En tiedä miksi kirkonpenkkiin näin / taas hetkiseksi istumaan mä jäin / Kai tahdoin hetken hiljaisuutta kesken kiireiden / rauhaa ravinnoksi sydämen. / Kun hiljaisuuden syliin jäädä saa / ja antaa mielensä vain vaeltaa / voi lapsi olla jälleen edes pienen tuokion / ja antaa kaiken olla niin kuin on / edes yhden pienen tuokion.      (915:1)

Svenska Folkpartiet on meillä kielipuolueeksi käytännössä kuihtuva, kun se ei enää ole obligatorisesti hallituspuolue. Mitenkään leiskuvaa ei oppositiopolitiikka yleisesti ole ollut. Puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson, moninkertainen ministeri ja viisas ja kokenut poliitikko, sivistynyt ja lämmin persoona, piti näköisensä puheen. Hän puhui luontevasti ja numeroa tekemättä puolet puheesta äidinkielellään ja korosti myös saamelaisten oikeutta omaan kieleensä. Epäilemättä Henriksson on puheenjohtajana Carl Haglundia värittömämpi, mutta samalla tasapainoisempi ja kokeneempi. – Tenttiosuuden hoiti toimittaja Jan Andersson, joka huomautti (tämänkin) puolueen olleen pitkän hallitustaipaleen aikana päättämässä asioista, joita nyt sanoo virheiksi. Kuultiin iloinen nauru ja toteamus, että oppositiossahan ei tarvitse tehdä kompromisseja. Mitään uutta sote-keskusteluun ei Henrikssonilta tullut, vaikka taannoin Vaasan keskussairaala-asiassa puolue piti ruotsinkielisen rannikkoseudun puolta tiukasti. Ylimalkaan Henrikssonin vastaukset olivat sovittelevia, ehdottomuus ja hyökkäävyys puuttuivat.  – Vähemmistöjen puolestapuhujana tarpeellinen.