Perussuomalaiset perustettiin 1995 Suomen maaseudunpuolueen raunioille. SMP puolestaan oli perustettu 1967 Suomen Pientalonpoikien puolueen (1959) jäänteille. Suomen populistisimman puolueen puheenjohtaja Timo Soini on ollut asemassaan vuodesta 1997. Nämä kuntavaalit ovat Soinin 20-vuotisen pj-kauden viimeiset vaalit. Odotetusti Soinin puhe kannattajille ja muillekin kansalaisille oli mehevä ja rehevä. Hallituksen toimia kehuttiin ja EU-kritiikki kuitattiin brexit-eroanomuksen jättöpäivänä vanhalla kommentilla: ”missä EU, siellä ongelma”. Puhe oli selkeä, puhuttiin niistä, mistä kunnissa päätetään: kuntaverotus, kaavoitus, koulut ja liikuntapaikat sekä kansankulttuurin tukeminen. Soini korosti puolueiden yhteistyötä kuntatasolla ihmisten parhaaksi. – Tenttaajana oli toimittaja Kirsi Heikell, joka onnistui hyvin tiukoilla kysymyksillä, joita Soini pyrki tuon tuostakin kiertämään, mutta palautettiin ruotuun. Tenttiosuudesta jäi mielikuva puolueesta, jonka puheenjohtajan ote politiikan asiasisällöistä pyrkii lipsumaan populistisiksi heitoiksi, joilla kalasteltiin aplodeja.  – Mestaripopulisti meloskeli entisten meriittiensä laineilla.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.