aika, korkeaa, avaraa.

viileitä hämäriä saleja, joista tuuli kahisee läpi, viittana kuihtuneiden lehtien pyörteinen vana.

suljetuilla luomilla kaukaa tulleen valon kajastus.

entä jos odotankin. kala matalassa kaislametsässä, kivikkoon juuttunut. hapettomuutta haukkoen, eviä tempoen. entä jos.

kivun sakara survoutuu lihaan, välähtää, vaikenee. pakottaa muistamaan.

kynnet kirskuen ryömin ylös unen jäisiä rinteitä. tule vastaan, anna kätesi.

ovi jouluun, raollaan.

  

kuolema synnyttää

ajan ja ikuisuuden rajaan

humisevan hiljaisuuden

  

kun kirjailija kuolee

sanat jäävät soimaan

jatkavat elämää

kuuntelen

sateen musiikkia

koko iloisen katonpesupäivän

– illalla poikani soittaa…

syksy hipaisee poskea

uni punertavaa usvaa

aamut raottavat hitaasti luomiaan

illat kutovat hämärästä pimeää

puhumattomina pihani puut

odottavat

kivun päivää

runopihlaja
syksy punertaa marjat
lähettää linnut etelään
ravistaa lopulta lehdet
puut pelkkinä
jäävät haromaan oksillaan
kevättä
kohti