pihan varjoisalla kulmalla

 aurinko leikkii lumella

 kauempana pellot sulana

metsän rajalla talven rantu 

päivät humahtelevat kevääseen

kuin lumenrippeet katolta

varjot tanssivat jäälattialla / pitkää liukua rannalta toiselle / kosketan varjoa, niin kevyt se on / niin aineeton, viileä, hetkellinen / ja varjojen viivastolla avaruus soi sinistään

koivu, talven morsian / valkeassa hunnussaan viileä, kaunis / kimaltaakin, jos valo /  talvimorsiamet aavistavat / onni on hetkellistä / kimallushetket haihtuvat kohta tuuleen

koivu, kevään morsian / utuisen vihreässään niin heleä, nuori /  kevätmorsian jo tietää / onni on hetkellistä /  heleyshetket vaihtuvat /  syvänvihreän painavaan viittaan

koivu, syksyn morsian / lepattavin lehdin / syysmorsian antautuu tuuleen / riisuttunakin riipaisevan kaunis / läpikuultavassa valossa / paljaat oksat kurottuvat taivasta kohti

lapsi, rantaan ajautunut / kömpii ylös, nousee jaloilleen

ottaa askeleen / vähäistä valoa kohti

hitaasti taittuu minussa vastarinta

taipuu syliksi

ei tarvitse kahdesti katsahtaa jo näkee
talven tanssivan ikkunan takana
hiutalehelmoin
puita havunvihreitä, paljaita
peltoja hahtuva hahtuvalta peittyviä

tunti tunnilta sade sakenee, valostaa pihat
ruoho pilkottaa kylmän sylistä
naapurin auton peittää jo lumilakana
 – mutta aamulla kaikki on taas ollut unta

*
on myös mustasieluisia päiviä
jotka nuolaisevat ohuen lumen
kadulle kasvaa lätäköitä
koivunoksat valuttavat murhettaan pisaroina
marraskuun pilvet matavat, tuuli hyytyy
ja mieli

*
marraskuuta ei moni rakasta
valopilkut
etsittävä melkein ryömien

*
 ei ole ennen ollut juuri tätä marraskuuta
riipaisevine öisine uninäkyineen
valvottuine pimeän tunteineen
hätkähdyksenä heräävine aamuineen

ei tätä lumettoman maan sudentummaa läsnäoloa
näin hellän vaiteliaasti
kouraisevaa

**

juuri kun
olet onnistuneesti virittäytynyt
sateenharmaaseen, lehdettömään kaupunkiin
jossa mitään ei koskaan tapahdu
juuri kun
lompsit jalat märkinä lätäkköisellä metsäpolulla
tuuli natisuttaa pitkiä mäntyjä kallioilla ja kohisee kuusikossa
juuri silloin
taivas repeääkin, valo välähtää esiin
ja kaikki on hetken kuin olla pitää

marraskuussa ihmisellä pitää olla
nopeasti virittyvä taajuus
ettei myöhästy tai suistu tolaltaan
juuri kun
se jokin tapahtuu

* houkuttelen blogiystäviä kirjoittamaan sivuilleen runon marraskuusta. tyyli on vapaa, riimeillä tai ilman.

 

valohämärässä kesäyössä se solisee

hiljaisesti kirkas

juoksutukset putoilevat oksilta

niinkuin seittiään kehivä lukki

päästää ohuen  siiman

valahtamaan tuuleen

 

nukkuva kuulee unessaan

linnun, sydämensä

heräämättä tietää aamun

nousevan siivilleen

 

-2014

 

*

 

aution talon takana

oli joskus puutarha, ehkä kasvimaakin          

muutama marjapensas kumminkin

                             nyt polvenkorkuinen heinikko voikukkineen

                             villinä riehuvat karanneet akilleijat

kuka istuttikaan omenapuut

ne kukkivat yhä

 

-2014

*

Tänään se pyöri pyöri silmistä.

                             Aina sanon tänään

                                                          kun en nuku

                             valoisan kesän ruohossa

                             vain liikahdin

                                                          varjoni syrjään

                             ja pallo löytyi siitä mihin katosi.

                             -Mirkka Rekola

 

*

Kentillä kasteisilla

hämärä käy yli maan.

Valkea niittyvilla

vielä on valveillaan

 

katsoen kummissansa

kuinka rukoukseen

kaikki kukkien kansa

kumartui hiljaiseen.

 

Kuusen latvassa ääni

pienoisen huilun soi.

Minäkin kumarran pääni.

Minunkin sisällä soi.

 

-Aaro Hellaakoski

 

*

 

En tiedä ketään eläintä

joka voisi tehdä kesääni

enää kesäisemmäksi

kuin kärpänen aamulla,

perhonen päivällä,

hyttynen illalla;

 

lämpimämmäksi

kuin muurahainen

kalliopolullaan.

 

-Olavi Ingman

 

*

 

Minä avaan syömmeni selälleen

ja annan päivän paistaa,

minä tahdon kylpeä joka veen

ja joka marjan maistaa.

 

Minun mielessäni on juhannus

ja juhla ja mittumaari,

ja jos minä illoin itkenkin,

niin siellä on sateenkaari.

 

-Eino Leino

 

*

Rakkaus on vihreää

 

näin tänään merihanhiparit, poikasineen

rantapuiston vihreällä nurmikolla

–          rakkauttako vai biologiaa

onnellisetko perheet

 

kesä kuluu, vihreä haalistuu

poikaset kahahtavat siivilleen

lähtemään

 

näin yksinäisen hanhen ontuvan

rantapuiston vihreällä nurmikolla

–          perheriitako vai tapaturma

erotti joukosta

 

pilvisenäkin päivänä kesä on vihreää

–          ja rakkaus

on hyvä elää

 

-Leidit /versio kimpparunosta Ursulan kahvilassa

 

 

 

 

Koluan runokirjastoani, poimin joka hyllyltä kaksi kokoelmaa, kustakin yhden runon. Terveiseni runosieluisille ystäville!

 

Kevätpäivä on

lupaava ja kuulakkaan

kaukosiintoinen,

mutta miks on kukkia

puhkeematta pudonnut!

     -Ki no Tomomori, Japanilaisia runoja, suom. G.J.Ramstedt, WSOY

*

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,

kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,

ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan

sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.

Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.

Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.

Vanha kuusi valvoo ja muistelee

valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.

                             -Edith Södergran, Hiljainen puutarha, Karisto

*

Tärkeintä ovat tuulen liikkeet.

Puihin on ihminen sidottu

ohuin langoin,

niissä huokuu hengityksen rytmi, kohisevat veren äänet.

Ja jos puita ei alituisesti tarkkaile,

jos tuulelle ei riitä aikaa,

ihminen kadottaa itsensä, tulee muiden voimien marionetiksi.

                             -Tiina Kaila, Valon nälkä, WSOY

*

Verkkokalvot kiristyvät,

pyydystävät valoa

 

Odota, kuuntele

On vastaus

 

Ääni tulee äänettömyydestä

paljastumisesta joka kätkeytyy

 

Yksi on jolle jääsaarna

yksi jolle tuhkaleipä

                             -Harri Nordell, Huuto ja syntyvä puu, WSOY

*

kun ei voi olla eilistä vanhempi

eikä nuorempi

huomista

on nostettava itsen miekka

ja lyötävä keskipäivään

sellainen vako

että se universaalisen kivun tähden aukenee oveksi

 

keskipäivään se on lyötävä

haava minän aurinkoon

            -Satu Salminiitty, Elämän huoneet, WSOY

*

Perhosen siivillä sellainen ilme

että luulet sen katsovan sinua,

kun se katsoo toisaalle, elämä.

           -Mirkka Rekola, Kuka lukee kanssasi, WSOY

*

Ymmärtämättä olevansa muuttuvilla seuduilla

ihmiset piirtävät karttoja.

          -Risto Ahti, Ilon ääriviivat, WSOY

*

Vanhukset me olemme valmiit

siivoamaan syrjään

ja vammaiset

epäsosiaaliset ja sairaat,

muistamatta laisinkaan

että metsä on myös vaivaiskoivun koti

ja kaatuneiden kelojen

että lintu ei kaipaa kuulijaa,

mutta ihminen kaipaa

kun kevät kävelee kynnöksellä

ja siemenvilja on varastossa.

          -Eeva Heilala

ikkunan takana tihenevä lumihämärä

valotonta lyhtyä tuuli huojuttaa

kuin uneton karhu talvipesässään

istun

ja mietin elämääni

 

lumiset kummut kinostuvat pehmein kaarin

koivu haroo hiuksiaan

minä ajatuksiani

 

(helmikuu, -12)

 

 

sylissä

 

mummo seisoo lämpimässä suihkussa

pieni pojantytär sylissä

tulivat saunan löylyistä äsken

 

olen unohtanut, mummo hämmästyy

mikä tunteiden valtakunta

on lapsen iho rintoja vasten

 

(heinäkuu, -12)

 

 

ensi lumen sanotaan aina

yllättävän

päivän sää on jatkumossa jossa

huomisen ennuste ei siirry tiedoksi

ennen kuin se on

tänään

 

aamulla heräsin

outoon tunteeseen

silmät kiinni sängyssäni mietin mikä

on toisin kuin eilen

 

valo!

valo huoneessa on erilainen

nostin kaihtimen

ja se yllätti taas

elämäni kuudeskymmeneskuudes ensi lumi

 

(lokakuu, -12)

 

Ikuinen lepo

lapsuuden maassa

pilvessä

poutapilven alla

niityllä

lähellä kotia.

Täältä en enää lähde. Ikinä!

(Portaikko pilvissä, 1992)