Puhtaan lumen puisto odottaa leikkijää. Lapsen aikamuoto on tänään. Huomisen jälkeen lapsi on jo toisaalla eikä lumi enää ole puhdasta.
Pimeä ei ole pelkkää pimeää. Yö muistuttaa päivästä, kuunvalo auringosta. Jokainen pimeässä hehkuva valo muistuttaa: et ole yksin.
Valo kirkastaa kohteen, varjo tarvitsee taustan. Joskus varjo kertoo enemmän kuin valo. Äärimmillään valo ja pimeä häivyttävät kohteen varjoineen.
Lämpövuoto ja auringon säteily valavat jäisiä kynttilöitä räystäille. Talven jäätynyt itku alkaa sulaa. Pisarat kutsuvat uutta kevättä.
Valo kutsuu aistimaan hiljaista kauneutta. Sopivasti osuessaan valo voi paljastaa jotain unohtunutta, ajan tahraamaa. Joskus heijastukset häikäisevät niin, että hämärään sopeutuneen silmiin sattuu.
Riippuu taustoistakin miltä kaikki näyttää. Joskus tausta auttaa näkemään selvemmin, joskus vie huomion eikä anna tilaa sille, mikä on.
Ikuisesti kestävän ja horjumattoman symbolina näemme kallion. Senkin voi murtaa vesi ja jää. Eikä ihminen ole edes kiveä.
Ihmeellistä on, ettei ole kahta samanlaista lumikidettä. Luonto on ihmeitä täynnä. Myös sinä olet ainutlaatuinen.
Kauempaa näen vain sen puolen, joka on valaistu. Varjopuolikin kuuluu kokonaisuuteen. Ihmisen kunnioittaminen on hänen salaisuutensa kunnioittamista.
Vuodenvaihde aukeaa kahtaalle. On hyvä katsahtaa taakse, hahmottaa käyty matka, sen etapit. Sitten on hyvä jatkaa kevättä kohti. Edessä olevan matkan vaiheita ei tarvitse tietää, kukin päivä antaa omansa. Täältä tullaan elämä!
Umpihangen vapaudesta olen jo kyllikseni nauttinut. Nyt tuntuu hyvältä hiihdellä edellä kulkeneiden latua. Tie on valmis sen kulkea, joka uskoo niin.