tänään maailman merkkipaikoilla sykähdyttävät sinivalkoiset värit ja kotimaassa liehuvat siniristiliput. sotien jälkeen syntyneen sukupolven suomalaisena kunnioitan isien ja äitien ponnisteluja ja uhrauksia itsenäisyyden säilyttämiseksi ja tuhon jälkien korjaamiseksi. toivon satavuotiaan isänmaan nouseville sukupolville rohkeutta ja elämänuskoa jatkaa rakennustyötä yhteiseksi hyväksi. toivon vanhuksille voimaa ja mielenrauhaa, he ovat hoivansa ansainneet. olkoon Korkeimman siunaus kaikilla hyvillä töillä ja varjelus pahoilta ja pahasta.

PS Juhlaterveiset vieraalla maalla asuvalle Kuopukselle ja morsiolleen sekä ystäville, jotka matkailevat maailman teillä.

raivaamme rauhalle tilaa sydämessämme, ihmissuhteissamme,  vieraiden, outojen ja vihamielistenkin kohtaamisissa. maailmanrauha ei ole meidän käsissämme, mutta toiveissamme ja rukouksissamme se voi olla. 

PS Unicefin kortti tuokoon terveiset kaikille rauhaa rakastaville lukijoille

pihavaahtera kertoo, missä ajassa mennään

tänään

eilen

toissapäivänä

pimeään voi puhjeta valo. kuoleman pitkissä varjoissa välähtelee kirkkautta, joka ei koskaan kokonaan sammu.

valvokaa! on sunnuntain teema. lapsena ajattelin, että onpa raskasta olla kristitty, jos ei saa edes nukkua silloin kun väsyttää. vähän isompana jo tajusin, että kysymys on oman elämän suunnan ja arvojen valvomisesta. onko omatuntoni hereillä näissä valinnoissa, tällä tavalla eläen? hyvä omatunto on paras päänalunen.

*

viime aikoina on erityisesti poliitikkojen piirissä tullut muotiin pyydellä julkisesti anteeksi. ensin otetaan räväkästi ja seurauksia miettimättä kantaa, ja kun mediassa nousee myrsky (ja jos ei nouse, niin johan se nostetaan), sitten nöyristellään. anteeksipyytäjiä enemmän on nykyään kuitenkin vaahtopäitä, jotka purkavat katkeruuttaan häpeämättä ja tietoisesti kanssaihmisiä loukkaamalla, ilkeilemällä ja tölvimällä, edessä tai takana päin, ilman ajatustakaan pyytää anteeksi.

*

tämän sunnuntain kristillinen teema on anteeksianto. tämä erottaa jyvät akanoista. hurskastelulla anteeksianto ei onnistu, on kovan työn ja nöyrtymisen (ei nöyristelyn) takana antaa loukkaus pyytämättä anteeksi. eikä anteeksiantoa mennä asianomaiselle julistamaan, koko prosessi tapahtuu Jumalan ja ihmisen välillä.

*

*

käymme hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä isiemme ja äitiemme muistolle. vien valon viestin myös ystäväni haudalle, koska tuntuu siltä. muistan ja kaipaan.

*

on ihmeen hyvä levätä kotona kynttilänvalossa, kuunnella vanhaa musiikkia ja antaa koko olemuksen rauhoittua viime päivien tapahtumien pyörteen jälkeen.

*

ajattelen vielä jesajan sanoja, jotka kuulin radion jumalanpalveluksesta: teidän murhepäivienne luku on täyttynyt. täyttyvätkö ne koskaan tässä elämässä?

*

Kuin kukka lakastuu ja nuoruus haihtuu / niin vaihe vaiheelta kukkii elämämme. / Myös kaikki viisaus ja hyvyys meissä kukoistaa aikansa ja kuihtuu sitten. / Jokaisen kutsun tullen sydän olkoon valmiina jäähyväisiin, uuteen lähtöön…

(Herman Hesse, suom. A-M Raittila)

ankarissa oloissa kukat eivät röyhistele yksilöllisyydellään. niiden voima on värissä ja yhteydessä toisiin. peruskalliolla pienellä kukalla on kasvurauha. tukeva kallio kantaa kukan haurautta eikä kukka tule tallotuksi.

lukijalla on loputtomasti maailmoja kansien välissä syyssunnuntaina, kun ei halua rientää sateeseen minkään tapahtumisen perässä.

voi jopa valita millä sieluaan ravitsee.

elän öisin pois pelkojani, omia ja muiden. unet kuljettavat eletyn kuonaa pois, nostavat käsittelyyn pinnanalaisia asioita, levällään olevia, keskeneräisiä. aamut valostuvat aina, pilvitäkin alta, sumunkin seasta. päivät kuljettavat valittuun suuntaan. illat raukeavat yöksi, antavat rauhan.

huomenna on taas uusi ihana päivä.