Pitkästä aikaa messussa. Ajattelen, että sekin on siunaus, että on olemassa kotikirkko. Se antaa tuttuuden tuomaa levollisuutta. Paastonajan messu on tavallista riisutumpi. Tänään esirukous oli kohta alkumusiikin ja virren jälkeen. Meillä eri osioiden paikkaa messussa vaihdellaan luovasti.

Jeesuksen ja syntisen naisen kohtaaminen fariseus Simonin luona on päivän tekstinä. Markus-pappi mainitsee syntiset miehet ja naiset. Farisealaiset pitävät tänäänkin itseään eettisesti muita parempina, paheksuvat julkisyntisiä, väheksyvät omia väärintekemisiään. Raamatun teksti vaikenee prostituution vuoksi syntiseksi leimatun naisen hyväksikäyttäjämiehistä. Aikamme somekampanjat ovat riisuneet naamioita tämän päivän farisealaisilta. Minä myös, sinä myös – olemme sekä syyllisiä että uhreja. Ja armo kuuluu kaikille syntinsä tunteville ja niitä katuville.

laskiainen oli muinoin lasten ja aikuistenkin riehakas kelkkamäkipäivä. sitä se toki voi olla nykyäänkin siellä, missä on lunta. kristinusko antoi laskiaiselle uutta sisältöä: paastonajan alkamisen. kristuksen kärsimisen ja uhrikuoleman muistoaikaa lähestyttiin kieltäytymällä huveista ja herkuista, hiljentämällä ja rauhoittamalla elämäntahtia. ei ole tätä päivää, sanoo moni. ei ehkä meillä, joilla on kaikkea, mutta pakollista paastoa on paljon tässä samassa maailmassa.

ei ole ihmiselle luontaista luopua vapaaehtoisesti elämän nautinnoista. siihen tarvitaan henkistä ponnistelua, jokin syy miksi. jos motiivia ei ole, paasto pelkkänä suorituksena on turha. paastoamalla ei tulla paremmaksi ihmiseksi, ei se ketään pyhitä. mutta se tutustuttaa itseen, omaan nautinnonhaluun, paljastaa rakkauden helppoon ja hauskaan.

hyvistäkin asioista voi joutua paastoamaan, se askarruttaa minua juuri nyt.

pilvet matalalla. räntää viskoo. mistä ja miksi jaksaisi kaivaa haivenenkaan lenkki-intoa tähän säähän. on juotava tulppaanikimpun värejä valon janoon. maisteltava uutuuskirjan sanoja. kuunneltava musiikkia, joka synnyttää väreitä, muistikuvia, kutsuu toisaalle. istuttava saunan lauteilla norumassa hikeä. viivyttävä viileän suihkun alla virkistymässä. niin pienesti ja hitaasti soljuu elämä.

 kolme suruviestiä olen kuullut vasta alkaneena vuotena. elämän ja kuoleman rajamaastossa lähtijän osa on paras osa. jäävä voi surra omaa menetystä, että on tästedes elettävä muistoista. sureva voi tuntea kaivatessaan toisen läsnäolon kuin kangastuksen, ellei ole vielä valmis luopumaan.  miten ihanaa on lähteä rakkaan ihmisen viereltä, jos aistii, että toinen on valmis päästämään irti.

joka kevät tuuli tuo linnut takaisin, aurinko kutsuu ruohon ja vuokot palaavat kukkasijoilleen. joka kevät on kevät.

aamukävely hiljaisen kaupungin raitilla. raikasta! kotipihalinnut virittelevät jo kevätsäkeitään. sydän on hiukan syrjällään ja lapsosia ikävä, mutta uudet viikko-ohjelmat ja osa entisistä ovat jo lähteneet käyntiin. sen on voinut taas todeta, että jouluaika on vuoden taitekohta, josta mieli kääntyy kevättä kohti. viisikymmentä vuotta sitten pääkaupunkiseudulla tammikuussa oli tulipalopakkasia, kertovat aikakirjat. nyt iloitsemme pari viikkoa jatkuneesta muutaman asteen pakkasesta, ohuen ohuesta lumiharsosta ja kalpeasta auringosta, joka valostaa kaupungin.

joulukukan syvänlämpimät värit antavat sykettä kalpeaan talvipäivään. iloitsen kapeasta auringonviirusta ja yöllä sataneesta ohuesta lumesta, jossa kiteet nyt hetken kimaltavat heijastellen valoa harmaaseen kaamokseen. miten ihminen väsyykään alituiseen paksuun ja tihkuiseen pilvitäkkiin tammikuun taivaalla. on poimittava valonsäteet, värien loimu ja elämän syke, että jaksaa. muistettava, ettei mikään pimeä ole pohjaton eikä yö loputon. ja että yössäänkin jumalanlapsi on turvassa. 

yksi pihamme päivittäisistä lintuvieraista on mustarastas. useimmiten lintu tulee yksin, mutta joskus olen nähnyt kaksi keltanokkaista urosta ja yhden naaraan yhtä aikaa pöyhimässä pudonneita lehtiä syreenin, tammen ja katajan juurella. kuvan yksilö on niin tuttuuntunut, ettei rauhallinen liikkuminen tai kuvaaminen sitä häiritse. kuvaushetkellä linnulla oli kaveri, juttelin niille ja ne näyttivät kuuntelevan. olemme tottuneet uteliaiden oravien kesyyntymiseen, mutta tämä on uutta. 

muistan perheemme ensimmäisen kevään omassa pikku kodissa. sen pihapiirissä ihan parvekkeemme lähellä oli puu, johon mustarastas iltaisin tuli laulamaan. kutsuimme laulajaa kotipesälinnuksemme. 

ehkä pikku pihamme on myös ’mustiksemme’ kotipiha. jollakin salatulla tavalla mustarastaan läsnäolo liittyy elämämme merkittäviin taitekohtiin.

tänään on aika sytyttää jo aamulla kynttilä ovilyhtyyn, koristella kuusi, viedä enkelikynttilät muistoristille ja ystävän haudalle, soittaa tätivanhukselle, ja levätä aina kun väsyy. joku keittää puuron, ja joku saa eniten manteleita. joku kattaa illan hämärässä pöydän ja yhdessä iloitaan  siitä, että meillä on toisemme tänäkin jouluna.

Hyviä hetkiä sinunkin jouluusi!

tule sinäkin, kuiskaa pikku enkeli ja pujahtaa vanhan kirkon sivuovesta sisälle valoon. urut humisevat sfäärien musiikkia. kuorin adventtikynttilöistä on sytytetty kolme. kohta kohmeiset äänet yhtyvät virteen: uskomme vahvista, luo tiellemme valoa, johdata elämään rikkaaseen, rauhaan ja hyvyyteen.

PS adventin iloa ja joulun rauhaa kaikille, jotka palvelevat kotikirkossa ja kauempana

taivas on ilmeikäs osa maiseman kasvoja. kun sinivalkoiset keinovalot väistyvät, pääsevät aurinko, kuu, tähdet, tuuli ja pilvet luomaan omaa koreografiaansa. taivas voi olla hailakan kalpea, tasaisen harmaa, loimottavan punertava, selkeän sininen, yöntumma ja tähtinen, myrskynsininen, ukkosen mustanpuhuva ja pohjoisessa revontulien tanssin näyttämö. aina on mahdollisuus katsahtaa ylemmäs, kun kaupunkilaiselämän horisontti ahdistaa. 

PS kiitolliset erityisterveiset Seita-blogiin, jossa me eteläiset taivaallekatsojat saamme ihailla valoisia  talvimaisemia ja revontulien tanssiakin!