Sunnuntai joen rannan kaupungissa. Matkalla sinne oli hyvä tilaisuus katsella maanviljelijöiden aherrusta traktoreineen ja muokkauskoneineen peltoaukeillaan. Multa pöllysi. Metsät hehkuivat seitsemää erilaista vihreää. Aurinko helotti.

Perillä herkuteltiin ensin lounaalla. Palvelu toimi huomaavaisesti niin, että oli myös kaivattu mahdollisuus keskustella Esikoisen kanssa aikuisten kesken.  Kaikkien aikojen helteisin äitienpäivä pakotti poikkeamaan joenrantakävelyllä varjoisalle penkille. Siitä maleksimme rauhallisesti sillan yli herkuttelemaan kesän ensimmäiset tötteröt paikallisen jäätelötehtaan rantakioskilla. Taisi jäädä nesteytys vähiin, kun sammahdimme kotona heti Esikoisen lähdettyä pyöräilemään kotiinsa. Iltamyöhään ilahdutti Kuopus vielä kukkaviestillä kaukaa äitiään.

krookukset ujoilee, mutta kuten ihmisen, kukankin keväthymy on ujona valloittava. 

tulin ajatelleeksi millaisia aarteita muistot ovatkaan. tiettyä osoitelistaa haeskellessa löysin kolme muistitikkua kirjoituspöydän laatikosta. yhdessä oli kuvia Tanskanmatkaltamme, joka jäänyt mieleen yhtenä antoisimmista yhteisistä matkoistamme. niiden perästä löytyi Pikkuritarin yksivuotissynttäreiden aikaan otettuja kuvia. kuvat kertovat pienestä ihmisestä ja hänen ujosta hymystään ympärillä häärivän perheen ja suvun keskipisteenä. Pikkuritarilla on ensimmäisen lapsenlapsemme status, eikä sitä paikkaa sydämessämme voi kukaan eikä mikään särkeä.

tulimme tänään leffakerhosta myllertyneinä: Antti-Jussi Annilan Jussi-patsaita kerännyt Ikitie järkytti ja liikutti niin perin juurin.

saunan jälkeen saimme videopuhelun Lontoosta, kuopukka ja kultanen siellä kertoivat riemastuttavia uutisia, joista osa tiedettiin ja osa oli tosi ihana extraylläri. miten elämä onkaan rikasta, se ottaa ja antaa, koettelee ja onnellistuttaa.

nostamme yhdessä maljan kuopukalle ja kultaselle: voi, elämän kevät!

hiljaisia lumilaikkuja oksilla, puun talviajatuksia, joita aurinko silittelee.  merkillistä, miten pakkasviikot pitivät pihan hiljaisena, mutta lauhtuminen aloitti lintujen karaoken välittömästi. mustis lenteli levottomana ikkunan edessä ihan kuin olisi halunnut kertoa jotain. ei kai se suunnittele pesän tekoa räystäskouruun? emon pitäisi ymmärtää, että ensimmäinen rankkasade huuhtoisi pesän alas. älä tee sitä sun poikasillesi.

PS  minun kansakoulun opettajani ei ollut mikään ansa kynttilä. sen sijaan olen kyllä tavannut tyypin myöhemmin, onneksi itse aikuisena. ihanan liikuttavia tanhupalloja karvamatoineen kohtaa jokaisen lastenpuiston nurkalla vähän aikaa norkoillessaan. älä välitä, tanhupallo, äläkä koskaan anna yhdenkään kynttilän dissata sua väittämällä, että et olisi yhtä ihana ja fiksu kuin vain viisivuotias tyttö voi olla.

Tassuttelen keittiöön kahdeksalta, sälekaihtimen takaa löytyy pakkaslukemaksi viisitoista. Toinen käy siinä myös ja kopistelee pihan poikki hakemaan postilaatikolta lehden. Kahvikupposen ääressä katselemme pihan lintujen aamutouhuja, varpunen siellä pyrähtelee ja rakas Mustis istuu katajan oksien suojassa höyhenpuku pörhöllään.

Mitä näenkään, kotikadun koivut kimaltavat! Katselen lumoutuneena. Mistä tuo harvinainen näkymä syntyy? Onko oksissa jäätyneitä vesipisaroita? Toinen tietää asiallisen syyn, joka liittyy talon takaa matalalta yläoksiin osuvien auringonsäteiden tulokulmaan. Huurretta ei ole, oksat ovat paljaat, mutta säihkyvät kuin timanteissa. Olen aivan ihastuksissani ja onnellinen, että satuin heräämään tällaiseen aamuun.

Muisto vuosikymmenten takaa. Satun viettämään viikonloppua Valamossa helmikuun kovilla pakkasilla, lukemat huitelevat kolmissakymmenissä. Herään varhain aamulla huoneessani, jonka ikkuna avautuu koivukujalle. Auringonnousun pehmeänpunerva valo tavoittaa juuri koivujen huurrelatvat. Unohdun ikkunan ääreen ihmettelemään upeaa näkyä. Jostain hengähtää äkisti hento tuulenvire, joka ravistaa huurretta koivujen oksilta. Oi, timanttisade, jumalaisen kaunis ja niin hetkellinen! Luonnon lahja lapselleen.

Onnittelut onnistuneesta projektista! Vihdoinkin presidentinlinnaan on saatu perintöprinssi. Tosin hän ei tule perimään valtakunnan puolikastakaan, mutta taitaa olla ainut suomalainen poika, joka pääsee sanomaan syntyneensä virkaansa juuri astuneen presidentin perheeseen.

Vuoden ensimmäisessä yössä ja aamussakin ovat risteilleet hyvän vuoden toivotukset. Säiden haltia toimitti aamuyöllä kauniin lumipeitteen pihapuihin ja pensaisiin. Puhdas, uusi lumi on kaunis armon vertauskuva. Armoon kätketään virheemme ja puutteemme, epäonnistumiset ja elämän kivut. Eivät ne lakkaa olemasta, mutta ne eivät paina raskaana taakkana häntä, joka uskoo armolliseen, ihmisiä rakastavaan Jumalaan. Matka jatkuu, ja ’kaipaus tietämme valaisee…’

tonttujen tehtävät on tehty tältä joululta. he ovat palailemassa korvatunturille. ihan kaikki lahjat eivät ole vielä saajillaan, ainakin meidän kuusen alla odottaa muutama paketti Pikkuritaria ja Murusta, kunhan tulevat joulumaasta takaisin. mutta sitä ennen on kuopuksen ja morsion näkemisen päivä.

maailman kautta kuljemme laulain… taivasta kohti….

kirkasta. kevyttä. varovaisia askeleita toisen kanssa pakkassäässä jäisellä kadulla ja hiekoitetulla metsäpolulla. keskusteluja, herkuttelua ja joululaulujen hyräilyä esikoisen kanssa. ritaripojan videopuhelu joulupukinmaasta. huomenna tulevat kuopus ja morsian. kaikki on rakkautta.

Eilinen Trio La Ruen kymmenvuotiskonsertti virkisti ja valaisi ihanasti iltapäiväämme marraskuisessa sadehämärässä kaupungissa. Tutut, rakastettavat muusikot Susanna Arminen (viulu), Virva Garam (piano) ja Markus Pelli (sello) loivat kuulijoille upeita hetkiä uuden musiikin säveltäjien Uljas Pulkkiksen, Kai Niemisen ja Juha T. Koskisen tuoreista teoksista sekä Maurice Ravelin Pianotriosta.

Olemme seuranneet trion yhteissoiton kehittymistä pitkin matkaa. Voi todeta, että samassa musiikkiopistossa trion alkuvaiheessa opettaneiden nuorten muusikoiden kymmenvuotinen yhteistyö kantaa nyt todella kaunista hedelmää. Heillä on ollut paitsi soittamisen paloa, myös ohjelmiston omavalintaisia ja korkelle tähtääviä laadullisia tavoitteita, mikä on aina kehityksen promoottori. Nautittavaa on myös kevyt ja pingottamaton ilmapiiri, joka heidän esityksissään vallitsee. Klassisessa triosoitossa kukaan ei voi sooloilla, saumattomaan sointiin päästään toisiaan tarkasti kuuntelemalla.

Uusista nykymusiikkiteoksista pidin erityisesti Uljas Pulkkiksen New Yorkin festivaaleille säveltämästä Fern Flowers’sta, jossa oli vaikutteita suomalaisesta tangosta ja amerikkalaisesta minimalismista. Säveltäjä oli paikalla ja kertoi hauskan sävellykseen liittyvän anekdootin. Musiikki toimi kuin pirskahteleva shampanjamalja marraskuisessa sunnuntai-iltapäivässä. Ja Ravelin kauniit sello-osuudet soivat hunajaisesti myrskyisän ja herkän trion kokonaisuudessa.  – Tammi- helmikuulla trio julkaisee uuden levyn ja tekee konserttikiertueen Saksaan Sibelius-teemalla.