Minua on siunattu uniikeilla ystävillä. Tapasin heistä kaksi, perheettömät ystävykset, jotka aikojen saatossa lyöttäytyivät yhteen väljällä yya-sopimuksella. Heillä on toisissaan puhekaveri ja vanhuudenturvaakin. Ystävyyttä ja yhteistyötä on molemmin puolin riittänyt, ja eläkevuosina sitä avunantoakin on jo tarvittu. Yhteyttä on pidetty enemmän kirjoittelevan ja autoilevan ystävän toimesta. Ja nyt minut kutsuttiin heille kylään. Haettiin ja tuotiin ja hyvänä pidettiin.
Kertasimme ystävyyden syntyaikoja ja antoisia yhteistyön vaiheita, jotka ystävyyttä syvensivät. Kerroin miten olen heistä iloinnut, missä asioissa heitä arvostanut. Sitten minulle yllättäen ojennettiin paketti, jonka saatteena oli sydämellinen kiitoskortti. Tällaista ei tapahdu, ajattelin täysin yllätettynä, liikuttuneenakin. Että kukaan ei täytä vuosia tai vietä mitään päiviä, että halutaan vain kiittää ystävyydestä näin. Totesimme, että näillä vuosikymmenillä tapaamiset harvenevat monestakin syystä, mutta toivomme sydänten yhteyden säilyvän.
Hieno ratkaisu sinkkuystävilläsi yksinäisyyteen ja turvaan. Minun kaksi tätiäni asuivat eläkevuosikymmenet yhdessä ja se oli hyvä ratkaisu, vaikka erilaisia olivatkin. Joskus olen miettinyt sellaista itsellenikin, mutta ei ole siihen sopivaa henkilöä tiedossa.
Kommentin jätti Annikki · torstaina 17. toukokuuta @ 14:09
Pidän myös tuota hyvänä ratkaisuna, kun osuvat elämänarvot ja -tavatkin olemaan samansuuntaisia. Yhteisasumisen muotoja voi olla muitakin kuin parisuhteelle perustuvia. Paljon ovat olleet esillä ne muutamat eläkeläisten osaketalot, joilla on yhteistä ruokailua, siivousapua ja sosiaalista aktiviteettia, mutta omat kodit.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 17. toukokuuta @ 18:52