vehreys syvenee viikko viikolta. pääskyset saksivat taivaan sineä. kumpupilvet ja auringonsäteet vuorottelevat sadepilvien kera. molemmat pitävät kesää vauhdissa. tänään muistin ikiaikaista unelmaani viettää vielä kerran vuodenaikojen taitteet maalla, veden tuntumassa. aistia kevään ensi merkit, luonnon syvenevät värit ja kukkien yllätykset. kulkea läpi kesän kuumat aurinkopäivät varjoa etsiskellen. tuntea viilenevien iltojen lumo ja kesän taittuminen syksyyn. monet unelmat olen elämässä jo ehtinyt elää todeksi. tätä vielä/enää en.
Kaupunkimme keskusta on täyttynyt kansainvälisten markkinoiden teltoista. Aurinkoinen sää lupaa hyvää markkinapäivää. Kirkossakin oli runsaasti väkeä, jolle tarjottiin messun jälkeen uusista hienoista kahvikärryistä kirkkokahvit pahvimukeissa aurinkoisella ja tuulisella kirkonmäellä. Tuulessa oli sen verran viileä tuntu, että takki oli tarpeen. Tapasin kaksi tärkeää henkilöä. Oli ihana nähdä pikku Ellinoora, joka käveli jo reippaasti käsi mumminsa kädessä. Kaimatyttösiä ei olekaan joka oksalla. Toinen oli ystävä vuosien varrelta, jota harvoin on tilaisuus tavata. Sattumoisin hän oli eilen tullut mieleen ja mietin mitähän hänelle kuuluu. Vaihdoimme kuulumiset siinä ja erosimme kyynelsilmin. Joskus tuntuu, että näitä kohtaamisia suunnittelee Joku, joka tietää mitä milloinkin tarvitsemme.
mustarastas on livertänyt koko päivän väsymättä. sen säkeet polveilevat kuin kevätpuron vesi aina uusin kiehkuroin ja vihellyksin. lintu on luova olento. sen laulu kertoo, että jossain lähistöllä on äitilintu, joka pesässään suojaa poikasten kuoriutumista. äitinä, jonka poikaset ovat kuoriutuneet jo aikaa sitten, lentäneet kotipesästä, rakentaneet omat pesänsä ja suojaavat jo omia poikasiaan, koen eletyn elämän täyteläisyyden. en enää tilitä mennyttä aikaa, sen menestyksiä enkä menetyksiä. kaikki on tasan. elämälle kiitos.
Kaupunkimme kevääseen kuuluvat ihastuttavat kirsikkapuut, jotka puhkesivat tänä vuonna täyteen kukkaan jo huhtikuun puolella. En ehdi koskaan väsyä niiden herkkiin sävyihin ja kukkarunsauteen, sillä kirsikankukkakevät on niin lyhyt. Sen erottaa elämänkeväästä lahjomattomuus: sitä ei voi pitkittää eikä venyttää, kuten ihminen nuoruuttaan joskus yrittää, vaikka tietääkin sen itsepetokseksi.
Astun pihaan joka aamu ja häikäistyn. Juon kevään ihmettä kaikin aistein. Krookukset! Ne ovat avanneet kukkansa taas. Puiden lehtisilmut paisuvat päivä päivältä. Pikku pörriäinen ahertaa kukassa, iloitsen siitäkin. Ja perhonen! Tiedän, maailmassa on paljon tärkeitä ja isoja asioita meneillään, seuraan kyllä niitäkin. Silti aamuhetki kukan ääressä on juuri nyt tärkein.
Kaduilla ja poluillla on niin pelottavan liukasta, että täytynee tyytyä viettämään upeaa kevätsunnuntaita kotosalla lekotellen. No, senhän me osaamme. Jos tällaisia lämpötiloja ja aurinkopäiviä vielä riittää, lumivallit sulavat vauhdikkaasti ja jäiset polutkin, vaikka hitaammin.
Poika ja pojanpoika käväisivät eteisessä. Olivat hyvällä tuulella, hakivat auton lainaksi laskettelureissua varten. Ensin hakevat Murun jumppakerhosta, sullovat kamat autoon ja kaasuttavat tielleen.
Meille autottomuus on eri elämänvaiheista aika tuttua. Emme ole koskaan ennen olleet autosta riippuvaisia, mutta tässä elämänvaiheessa olisimme kyllä jumissa kotiympyröissä ilman. Lainaamme silti pojille mielellään kulkuneuvoa tarpeen vaatiessa. Varaudumme hakemalla ennakkoon kaupasta ruokaa riittävästi. Mikäpä meidän on ollessa.
Keravan keskustan kupeessa on lastenpuisto, jota suojelee vanha jättikuusi. Kuusen iäksi on arveltu noin 200 vuotta, tarkkaa tietoa ei taida kellään olla. Me muutimme kaupunkiin neljäkymmentä vuotta sitten Helsingistä. Huomasin heti kohta tuon uljaan puun, joka on viereisiä 8-kerroksisia taloja huomattavasti korkeampi. Kuusi on tiheäoksainen ja sopusuhtaiseksi kasvanut avaralla paikallaan. Runko on jykevä ja juuristo vahva. Onnekseen kuusi on korkeiden kerrostalojen ympäröimä, niin myrskytuulet eivät pääse pahasti uhkaamaan.
Aina voi toivoa ja toivottaa hyvää ja kaunista. Emme kuitenkaan voi muovata alkavaa vuotta mieleiseksemme. Turha on myöskään otsa mutrulla huokailla ja etsiä ennusmerkkejä. On mahdollista solahtaa uusiin päiviin sellaisina kuin ne tulevat, sillä tiedolla, uskolla ja kokemuksella, jonka menneet vuodet ovat kartuttaneet. On mahdollista olla rohkeasti oma itsensä kaikessa siinä, mikä eteen tulee – muita matkimatta, muihin vertaamatta. Pitää kiinni tärkeistä asioista, harrastuksista ja ihmissuhteista mahdollisin tavoin. Päästää irti turhaksi käyneestä, painolastiksi muuttuneesta. Luottaa, että elämä kantaa.
Lasten koristelema joulukuusi jäi heidän lähdettyään meille merkityskuvaksi elämän rikkaudesta. Vuosi soljuu viimeisissä päivissään. Paljon tapahtui, vaikeita sekä onnentäyteisiä asioita. Kaikesta on mahdollista kiittää, toisiamme, läheisiä, Jumalaa.
