Tutustuin kesällä sattumoisin lampaisiin. Ne ovat ilmeisen laumasieluisia olentoja. Laumassa lammas ei ole yksin, sillä on lauman turva. Laumalla on myös se ominaisuus, ettei sen jäsenillä ole juuri muuta elämää kuin syöminen, nukkuminen ja määkiminen.  Niillä on melko yhtenäinen villainen ulkoasu. Niillä on kullakin omanlaisensa ääni. Niiden tapa viestiä on ytimekkäästi: määä’ä’ä’ää. Kun ne kaikki aukovat ääntään, ’määt’ ovat eri korkuisia ja muodostavat yhdessä kuoron tapaisen äänimaailman. Laumalla on johtaja, joka antaa ensimmäisen äänen, johon muut yhtyvät.

Varmahan ei voi olla, mutta lampaankaltaista elämää saattaa olla muillakin…

Hiljaista hurinaa yötä päivää koko viikon. Valvoja tuli käymään perjantaiaamuna, mittaili kosteusprosentteja ja otti näytteitä, joiden tulos luetaan 12 tunnin kuluttua. Kuivuminen on edennyt, mutta arvio on, että kaksi lisäviikkoa tarvitaan. Tämä remontti vaatii pitkää pinnaa. Arkemme jatkuu kuitenkin osin entisin ja osin uusin kuvioin.

Torstaina oli syksyn ensimmäinen kausikonsertti. Frank Peter Zimmermann soitti Beethoovenin viulukonserton itseään korostamattomalla suvereniteetilla. Hän vaikuttaa täysiveriseltä kamarimuusikolta, soittaa hienosti yhteistyössä orkesterin kanssa eikä esitä suurta maestroa, vaikka taitonsa on huippua. Pitkästä aikaa kuulimme myös Sibeliuksen toisen sinfonian, jossa Susanna Mälkki sai orkesterin myös hehkumaan uudenlaisia sävyjä. Olen Sibelius-fani, joten ilta oli minulle täydellinen nautinto.

Siitä on hyvinkin neljännesvuosisata, kun olen kuorossa laulanut. Kaupungin kansalaisopisto ilmoitti seniorikuoron alkavan, mietin, jaksaisinko jokaviikkoista harjoituksissa käymistä. Päätin koettaa. Osasyynä se, että senioritanssia ei jalkani kestänyt, vaikka olin siitä innoissani. Laulua olen sekä opiskellut että harrastanut, siitä olen myös aina saanut iloa ja voimaa.

Eka kerralla lähes kolmekymmentä naista on paikalla, viisi meitä uusia. Muut olivat ennenkin tässä kuorossa laulaneita. Vasta silloin tajusin, että tämähän on juuri se ’virkkujen’ naisten kuoro, jonka esiintymisiä olen joskus kuullut, ajatellut kuulemastani mitä milloinkin. Kuoro on vaihtanut nimeä ja johtaja on vaihtunut! Olin ensin, että ei ole totta. Sitten, että tämä taisi nyt olla tässä. Virkkujen vanhojen naisten kuorossa, tosiaan! Jos kuvittelee alkavansa uuden kuoron mukana, onhan se pettymys havaita joutuneensa tarpomaan valmiiksi urautuneen porukan jälkiä.

Sitten tukistin itseäni: tämä on minulle kuitenkin uutta pitkästä aikaa, katsotaan nyt, jospa se tästä. Puolentoista tuntia hyrisin mukana. Johtaja ei ollut saanut meille nuotteja, kun tulostimesta oli loppunut muste. Laulettiin siis niitä näitä, kansanlauluja, jotka kaikki osaa ulkoa. Alku aina hankalaa, tuumin: vanhoilla oli vaikeuksia hyväksyä uuden johtajan tyyli, uusilla sopeutua vanhojen joukkoon. Vaikeinta on kuitenkin johtajalla saada lammaskatraan määinnästä soinnikasta laulua. Harva taisi osata nuottejakaan lukea. Oivoi ja voih.

Toisessa harjoituksessa väki oli vähentynyt, meitä oli enää parikymmentä. Olin hiljaa itsekseni sillä mielellä, että katsotaan nyt vielä tämä kerta. Vieressä istujani, joka oli ollut erityisen vastahankainen ja tyytymätön uuden johtajan tyyliin, purputti vähän vähemmän kuin edellisellä kerralla, mutta uhkaili ensi kerralla jäävänsä pois. Sirkka, johtaja, kertoi pahoillaan, että hänen tyylistään oli valitettu ja siitä, että on liian vaikeita lauluja (!). Hän ottaa huomioon palautteen ja yrittää parhaansa. Pulina yltyi. Korotin ääneni ja sanoin, että emme voi huutoäänestää joka asiasta, ohjelmiston valinnassa kuoron on luotettava johtajaan.

Sitten tapahtui, että eräs vanhoista kuorolaisista ilmoitti tarjoavansa kaikille harjoituksen jälkeen kahvit läheisessä kahvilassa, koska hän täyttää 70 vuotta tänään. Seurasi spontaani Paljon onnea vaan kaksiäänisesti. Sitten Sirkka otti harmonikan ja sanoi laulavansa puolestaan onnittelulaulun, koska ei pääse kahville. Oi, sitä huikeaa taitoa ja antaumusta, jolla hän jodlasi ja harmonikka soi ihanan raikkaasti. Tunnelma muuttui kuin taikaiskusta. Ajattelin, että nyt murtuu vastahanka – ja se on hyvä, sillä asenne ratkaisee edistymisen.  

Kun kuorolaiset menevät kahville, on ilmiselvää, että koko ajan lauletaan. Päivänsankarin miesystävä siinä soitteli harmonikkaa. Komea ja herkullinen oli kakkukin, mutta laululta ja soitolta ja tutustumisjutteluilta ei meinattu keritä kahveja juomaan.   

Maanantain ja tiistain työskentely tuotti vessan peilikaapin ja muut viimeistelytyöt valmiiksi. Päästään miettimään pyyhkeiden ja paperitelineiden paikkoja ja kaappien sisältöjärjestystä. Timo sanoi siirtyvänsä viikoksi toiselle työmaalle, koska täällä ei voi enää tehdä mitään ennen kuin kuivatus loppuu. Valvoja kävi toteamassa, että kuivatus on edennyt hyvin, paremmin kuin hän oli olettanut. Kuivauspattereiden paikkoja muutettiin hiukan, ja tasainen hurina jatkuu.

Saimme loppuviikon ja ehkä tämän seuraavankin hengähdystauoksi, kun Timo on toisaalla.  

Kotikatua ajaa iltaisin se tietty mopopoika, joka on saanut minulta lisänimen ÄHMÄ. Hän kaasuttaa viritettyä moottoria jokaisen poikkikadun kohdalla, jossa pitäisi varoa oikealta tulevia. Kamikaze.  

Ensin helvetinkone piikkaa saunaosaston lattiaa auki. Asukkaat pakenevat pihalle. Myöhemmin, kuivatuspatterit hurisevat vaimeasti yötä päivää. Kuin taustamusiikki.

Uusitun vessanistuimen nuppia ei nosteta, se painetaan, vesi solahtaa alas, raikastin vaahtoaa, ja pöntön kansi sulkeutuu hiljaa itsekseen.

*

Kahvilassa pulistaan yli pöydän kilpaa toisten kanssa. Kupit ja lusikat kilahtelevat. Naurahdellaan. Pulina vain kiihtyy, kun kahvi alkaa vaikuttaa.

Ruohonleikkuri pörisee tasaisesti. Se ei kaahaa. Rantapuiston seitsemän pylväshaapaa soivat tuulessa pehmeästi. Lastenpuistosta kuuluu iloisia ääniä ja pienen itku. Vesi tulee rantaan rytmikkäästi uudelleen ja taas. Selällä syöksyy pikavene, särkee aaltojen rytmin.

Lippalakkimies istuu rannan penkillä, tivaa puhelimeen. Käsi viuhtoo, nostaa lakin, pöyhii tukkaa. ”No, tuutko vai et? Tuut alkon kautta, jos tuut”.

*

Kylpylässä venäläispuhe soljuu seitsemää soinnillista suhuäännettä ja väliin sorahtavaa ärrää.

Rantapolulla tulevat vastaan Muori ja Vaari, Vaarilla pussillinen sieniä. Hymyilevät ystävällisesti kuin vanhat tutut. Eivät tarjoa kättä esitelläkseen, kysyvät vain mutkattomasti: ”A, mistä kaukaa työ ootta?” Mie ja sie -puhe käynnistyy oitis. Kertovat kysymättä eläkepäiviensä ilot, harrastukset, lastenlasten leikit ja viimeisimmät kuulumiset: ”Ei myö keskustan kerrostalossa viihytty, takas tultii, oman katon alle asumaa”. Vilkuttavat mennessään, toivottavat hyvää lomaa, jättävät jälkeensä kotoisen tunnelman.

Lammella narahtelevat sorsat toisilleen. Taapertavat toiveikkaana kulkijaa vastaan. Kulkija lukee linnuille taulua: Lintujen ruokkiminen kielletty. Eikä mukana mitään olisikaan, millä ruokkisi.

Nainen ja mies keskustelevat tärkeitä. Kaksivuotias lähtee taapertamaan määrätietoisesti kohti laituria, ehtii puoliväliin. Isä sinkoaa perään kuin tykin kuula ja sieppaa pojan viime hetkellä. Poika hekottelee onnellisena. Kauempaa katsova nielaisee huutonsa ja huokaa helpotuksesta.

*

Koska Timo aloitti maanantaina vessan laiton, käynnistimme suunnitelman B: relax’n menox – eli pillit pussiin, bensaa tankkiin ja baanalle. Aamutoimet ehdittiin suorittaa ennen kuin ovikello soi. Timon mukana saapasti sisään raamikas putkimies ja putkimiehen sutjakka vaaleatukkainen oppipoika. – Ohoh, huomenta kaikille, henkäisin ovella, johon Timo, että – juu, nyt on porukkaa enämpi kuin laki sallii. Tuttu äänimaisema käynnistyi heti: koputusta, sahausta, porausta ja huutelua yhteisnimellä ryske. Nämä miehet eivät olleet tulleet katselemaan ja kokoustamaan vaan tekemään. Oppipoika juoksi eniten eestaas sisältä autolle ja takaisin. Pakkasimme lähtökamoja, mutta lähtöhetkillä Toinen ilmoitti odottelevansa vielä firman työnjohtajaa, jonka kanssa piti neuvotella jostain ennen kuin pääsimme matkaan. Siinä tuli meidän kesken pientä sanomista, oliko muistettu kertoa tästä viiveestä vai ei.

*

Meidän osaltamme kolmas remppaviikko sujui mitä parhaiten. Imatran Kylpylä sijaitsee huiman kauniissa maisemassa mäntyisellä harjulla Saimaan rannalla. Väkeä oli kohtuullisesti, tilaa ja avaruutta yllin kyllin sekä sisällä että maisemassa. Huomattavan runsaasti oli lapsiperheitä Venäjän puolelta sekä aamuin illoin jumpparyhmissä ja joogaamassa käyviä kaupunkilaisia. Tuloiltana osallistuimme kahden tunnin risteilyyn Saimaalla. Pilvipeite raottui sen verran, että nähtiin auringonlaskun värejä taivaanrannalla. Vastarannalla on toinenkin kylpylä, entisestä Rauhan sairaalasta saneerattu kylpylähotelli, ympärille rakentuneen lomakylän keskellä. Se on varsinaisesti venäläisturisteja silmällä pitäen rakennettu, mutta heitähän riittää näillä main kaikkiin alueen kylpylöihin.

Toinen päivä oli mitä ihanin sään puolesta. Kylpylän alueen tuntumassa on kaunis Lammassaari, jonne pääsee kannastietä. Sen hotellin puoleisella rannalla on Imatran Venekerhon venesatama. Saaren ympäri kiertelee neljä – viisi kilometriä kaunista rantapolkua, jota kuljeksimme omaan tahtiin raikkaasta tuulesta nauttien. Saari on kaavoitettu virkistyskäyttöön. Siellä on ollut kivikautinen asuinpaikka, mutta ei nykyasutusta.

Kolmantena päivänä lähdimme metsäpolkua, mikä osoittautui tuhoisaksi minulle, joka tyhmyyttäni läksin caprihousut jalassani. Mäkäräiset, nuo pikku pirulaiset kävivät metsän uumenissa kinttuihini himokkaasti kiinni ja illalla olin sitten tuskissani kihelmöivien paukamien kanssa. En saanut apua kutinaan jalkahoitolan puolelta eikä mukana mitään rohtoa ollut. Yöunet menivät mönkään. Vielä kotonakin olen saanut hoitaa sormenpään kokoisia tulipunaisia paukamia jaloissa.

*

Vessan laitto oli vielä hiukan kesken, kun tulimme kotiin, mutta viikonlopuksi jo saimme sen käyttöön. Kävimme taas lauantaiaamuna uimahallissa höyrysaunassa ja suihkussa. Illalla kuuntelin ikionnellisena Renée Flemingin jumalaisen kaunista lyyristä sopraanoa ja Tukholman kuninkaallisen orkesterin energistä soittoa Musiikkitalon permannon kolmannelta riviltä. Helsingin Juhlaviikkojen odotetuimpaan konserttiin olimme varanneet liput jo keväällä. Muistelen, että olen ollut kaikissa Flemingin Suomen konserteissa, eihän niitä kovin usein ole ollutkaan. Käsittämättömän täydellisenä hänen äänensä on säilynyt. Ja vaikka laulajatar on palkittu monin arvopalkinnoin, kaikki diivailu on hänestä kaukana.

*jatkuu

Timon lähipäivien työsuunnitelman kuultuamme, ryhdyimme puolestaan tutkimaan suunnitelmaa B, eli kylpylätarjontaa. Saattaa nimittäin olla hiukan vaikeaa tässä olla, jos Timo aloittaa vessan laiton saunaosaston kuivumista odotellessaan. Tämä viikko ja viikonloppu tässä kuitenkin kärvistellään kotona.

Torstaina Timo viimeisteli lattian avaamista. Puolen päivän aikaan tuli taas tarkastaja mittareineen. Sydäntä kylmäsi mahdollisuus, että pesutilan eteinen, johon siirsimme pyykinpesukoneen, jouduttaisiin myös avaamaan perustuksia myöten, ehkä vessakin. Kosteus oli lähtöisin suihkun lattiakaivon ympäriltä.  – Päivästä muodostui tähän asti stressaavin. Kolmen miehen komppania kulki koko iltapäivän ulos ja sisään, tarkastajan autosta löytyi aina uusi vempain, taas porattiin ja mitattiin. Kolmen miehen tuumailuista syntyi ajoittain lähes poran desibelit ylittävä pulina. Äänimaisema ja ramppaaminen alkoi raastaa hermojani. Minä odotin ja odotin ruuan kanssa, että saisivat homman tältä päivältä valmiiksi ja me pääsisimme syömään säälliseen aikaan. Timo keräili kamppeitaan. Vihdoin kuivauspatterit hyrisivät hiljaa autiomaassa, ja poistoilma virtasi ikkunasta ulos. Kun tarkastaja oli mennyt ja istahdin ruokapöytään, tuli ovesta Timon työnjohtaja. Taas käynnistyi kolmen miehen pulinaboxi. Työnjohtaja oli luojankiitos jämpti tyyppi ja sai askelmerkit kohdalleen melko lyhyessä ajassa. Vieraat miehet painuivat autoilleen, Toinen pääsi viimein syömään, ja rauha laskeutui taloon. Illalla tyhjensimme saunaosaston eteistilan huomista varten. Yöni meni kangerrellen painajaisunien ja rytmihäröilyn merkeissä.

Perjantaina Timo aloitti saunaosaston eteistilan kunnostamisen kärräämällä pesukoneen pois tieltä. Matolle jäi pyöristä mustat jäljet. Eteistilan lattiassa ei ollut kosteutta, joten auki piikkausta ei tarvita. Seinät levytetään ja maalataan ja lattianpäällyste uusitaan. Eilisen pulinan tuloksena Toinen lisäsi kustannuslaskelmaan taas viisituhatta. Juuri kun olimme lähdössä kauppaan, ajoi tarkastaja pihaan ja ilmoitti iloisesti: ”Olin tässä lähellä toisella työmaalla ja päätin kysäistä onko täällä kaikki ok”. Timo keskeytti eteishommansa, taas mitattiin ja pulistiin. Odotin kihelmöiden, että kolmen miehen tuumatunti päättyisi ja pääsisimme lähtemään kauppaan.

Kaupassa ei sitten kauan nokka tuhissut. Torille oli tullut kotimaisia omenoita. Sateli hiukan. Vein kirjan, joka olisi pitänyt palauttaa eilen, ja maksoin sakkoa 50 senttiä. Kirjastovirkailija kysyi mielipidettäni kirjasta (Akvarelleja Engelin kaupungista) ja pääsin kehumaan lukukokemusta. Tällä välin Timo oli saanut hommansa tehtyä ja lähtenyt. Kun olin saanut ruuan pöytään, ovelle ilmaantui isännöitsijä, jota täytyi tietysti informoida remontin vaiheista. Lämmitin ruuan uudestaan. Illemmalla imuroimme pahimman pölykerroksen huoneista ja koetimme vihdoin rauhoittua omaan oloon. Huomenna on taas uimahalliaamu ja ensi viikolla tulee heti putkimies…  

*jatkuu

Maanantaiaamuna valmistelin lähtöä Stadiin. Toinen etsi korvatulppia. Meteli jäi jatkumaan kotona, kun puikahdin junaan ja kohta tallustin Kauppatoria kohti. Aleksanterin kulman kävelykadulla soitteli kvartetti komeaa klassista. Olisin mieluusti jäänyt siihen, mutta oli sovittu ystäväsiskon kanssa, että Mantalla tavataan precis klo 12 ja siitä mennään torikahveille. Päivä oli kaunis ja kaupunki täynnä turisteja. Kiinalaisia ja japanilaisia meillä kuljeskelee Stadissa ympäri vuoden, kerjäläisiä ja katusoittajia kesäpuolen vuotta, venäläisiä uuden vuoden aikaan ja eurooppalaisia naapureita elokuussa. Sisko asuu Skattalla ja päätimme maleksia hitaasti Nokan ympäri meren rannan polkua. Aloitimme lenkin sataman maailmanpyörästä. Ihailimme yläperspektiivistä Engelin kaupungin kaunista keskustaa, jossa Tuomiokirkko ja Uspenskin katedraali loistavat kruunuina. Ajattelin siinä, että jo opiskeluaikoina rakastuin tähän kaupunkiin, joka vaihtaa ilmettä eri vuodenaikojen mukaan ja tarjoaa loputtomasti yllätyksiä, löytöjä ja meren tuoksua.

Kotona iltaa kohti hiljenneessä talossa katselin vaitonaisena remppamateriaalin valloittamaa olohuonetta: seinälevyjä, rakennepalkkeja, kattopaneeleja pinoissa odottamassa. Eteisessä on vastassa laastisäkkikasa. Elintila supistuu näämmä entisestään. Työmaan puolella lattiaan on ilmaantunut neliömetrin suuruinen aukko, alapohjaan asti. Huomenna tulee taas tarkastaja. Päättävät sitten mitä seuraa. 

*

Tiistaina Timo tuli puoli tuntia myöhemmin, samoihin aikoihin kuin tarkastaja. Eilen auki piikatusta aukosta mitattiin kosteutta. Porattiin mittareikiä lisää, selvisi kosteusalueen laajuus. Miehet kokoustivat työmaalla kolmestaan ja hahmottelivat homman etenemistä. Taloyhtiön hallitukseen kuuluva naapurirouva tuli kauppareissulta, hänet poimittiin toteamaan tilanne. Hän hyväksyi etenemissuunnitelman, jonka paras puoli oli, ettei tehdä mitään oikovedoksia vaan korjataan kunnolla kosteuden syyt ja seuraukset. Tämän pähkäilyyn meni useampi tunti, jonka aikana tarjosin Timpalle kahvit ja me jutusteltiin tuokio keittiön pöydän äärellä kahdestaan, tarkastaja kun ei halunnut kahvia, sanoi äsken juoneensa. Keskustelun aikana Timo kertoi perheestään, mm. pojasta, joka pähkäili pitäisikö mennä lukioon, kun lukeminen ei huvita. Isä oli sanonut, että saneerausalan ammattilaisilla ei ole ainakaan työttömyyttä, ansio on varma, mutta homma on opeteltava kunnolla. Poika oli ottanut neuvon onkeensa ja hakeutunut putkimiehen oppiin.

*

Tänään Timo tuli taas ajallaan, mukanaan entistä järeämpi betonin haukkaajakone. Hän kertoi täsmällisen työsuunnitelmansa lähipäivien osalta Toiselle. Tänään hän piikkaisi betonin koko alueelta, niin että meteliä pitää riittämän.  Huhhuh, kokosimme kiireesti välttämättömät mukaan ja pakenimme vauhdilla kotoa. Maleksimme kaupassa, minä siitä kirjastoon lukemaan aamun lehtiä ja Toinen viemään ostokset kotiin. Kohta hän ilmaantui kertomaan, että masiina siellä mylvi täysillä, Timolla kuulosuojaimet ja kuonokoppa. Me jatkoimme matkaa kirjastosta kahvilan kautta Rantapuistoon. Ah, miten raikas tuuli puhalteli järveltä ja kiireettömät ihmiset vaeltelivat kukkaistutuksia ihailemassa lapsineen ja koirineen.

Kun tulimme kotiin, Timo oli juuri lopettamassa. Illalla kurkistin ovesta, jonka takana ei enää viikkoon ole ollut suihkutiloja ja saunaa, vaan maanjäristyksen jälkeinen autius ja tyhjyys.

*jatkuu

Neljäs päivä alkoi täsmälleen kuten aiemmatkin. Timo sanoi irrottavansa tänään saunan lattiakaakelit, joten meteliä riittäisi. Aamupäivällä kävimme leipomossa, kaupassa ja torilla sekä aikailimme torikahvilassa vohvelikahvien verran. Kuopus ja Neito tulivat puolipäivän tietämissä. Samassa ovenavauksessa tuli myös vakuutusyhtiön edellyttämä tarkastaja. Istuin nuoriparin kanssa pihassa. Välillä kävin kurkkaamassa miten Timon ja tarkastajamiehen neuvonpito edistyi. Toinen oli tietysti siellä koko ajan. Kuulosti lähinnä siltä, että talo pitäisi oikeastaan purkaa ja rakentaa uudestaan.

Ehdimme puhua nuorten kanssa ajankohtaisia, menneitä ja tulevia ennen kuin valvontakomissio sai kokouksensa päätökseen. Kun Timo oli huikannut hyvät viikonloput ja startannut tiehensä, meni vielä tovi ennen kuin saimme päätettyä, kuka meistä kaipasi ruokaa ja mihin mentäisiin sitä syömään. Sushi kelpasi nuoremmille ja me saimme tilaisuuden kysyä asiaa paremmin tuntevilta, mitä ja miten kuuluu syödä suhsiravintolassa, jossa olimme vain kerran keväällä käyneet riisipalleroita kokeilemassa. Ups, levää miso-keitossa ja kirpeää wasabia palleroiden kastikkeessa! Äkkiä kotiin leivoskahville. Kun hääsuunnitelmia oli vähän avattu, Kuopus ja Neito lähtivät toiseen kotiin rapujuhliin.

Ihanaa – meillä on edessä viikonloppu ilman koputusta, piikkausta ja porausta. Suunnistimme lauantain kunniaksi naapurikylän hienoon uimahalliin, jossa on sekä tavalliset että höyrysaunat. Otin reippaasti semmoisen asenteen, että kysyn, jos en hoksaa muuten. Hyvin se sujui. Oli uudenaikaiset kevyet rannekkeet, joilla pääsi ovista, sai kaapin lukkoon ja auki ilman avaimia. Oman kaupungin uimahallia rakennetaan uusiksi tänä kesänä, joten saimme kaksinkertaisen syyn ängetä kylään.

*jatkuu

tänä kesänä pääsin tutustumaan kummipojan uuteen viljelykasviin, josta saadaan maukasta ja proteiinikasta kasvisruokahöystettä. hiljaisesti ja kauniisti kukkii härkäpapupelto.  ja mikä voima sen tuottamalla pavulla, josta on alettu tehdä rouhetta ihmisten sekä eläinten ravinnoksi. syön härkistä mieluummin kuin hyönteisiä, joiden ravintoarvoa nyt markkinoidaan.