Tänään leidiporukkamme suunnisti ottamaan haltuun omat fiilikset ja kokemukset mediassa paljon esillä olleesta stadin uusimmasta tapaamisfoorumista. Asemalta päin tullessa talo on aivan eri näköinen kuin kansalaistorilta. Puuarkkitehtuuri, talon eläväiset kulmat, portaikot ja tasot loivat heti lämpimän vastaanoton fiiliksen. Jännittävällä pointillisella pinnoitteella käsitellyt valtavat ikkunat, joista auringon valo siroaa hurmaavasti vaaleille sisäpinnoille, antoivat myös erilaisiin ympäristönäkymiin oman mielenkiintoisen mausteensa.

Talon kolmessa kerroksessa oli kussakin ihan oma ilme ja tunnelma. Mielenkiintoisinta oli toisen kerroksen työtiloissa, joissa oli mm. opiskelijoita tutustumassa mm. 3D-tulostimiin, joiden käyttöä esiteltiin. Oli myös muita erilaisia masiinoita, joiden käyttöön tarvitaan opastajaa.  Joku istui ompelemassa, kymmenet ihmiset työskentelivät internetpäätteillä ja pienissä lasistudioissa istui rauhallista opiskelu- ja työtilaa tarvitsevia.

Kolmas kerros oli kuin viihtyisä keidas. Keskustakirjaston hyllyissä oli todella runsaasti mielenkiintoista kirjallisuutta, mm. upeita luonto- ja arkkitehtuurikuvateoksia, joita ei pikkukaupunkimme kirjastossa näe. Valtava tila on jaettu erilaisiin alueisiin kahviloineen, lukuryhmineen ja kävelyalueineen. Lastentori on ilmeisen kotoisa paikka, jossa äidit ja isät pikkuisineen näkyivät viihtyvän. Vauvoja imetettiin, pienten kanssa luettiin kuvakirjoja.  Keskeltä laskeutui upea musta kierreportaikko, seinille kirjattuna keille kaikille paikka on ajateltu. Niitä lukiessa erilaiset, tavalliset, poikkeavat ja samanlaiset voivat tuntea olevansa tervetulleita. Hieno ajatus, jota kannattaa mietiskellä enemmänkin.

Meillä on tällä hetkellä sukujemme vanhimpina yli 90 vuotiaat tädit, jotka molemmat asuvat yksin huoneistossaan pääkaupunkiseudulla. Setäni leski asuu stadin keskustassa. Olen sedän kuoleman jälkeen soittanut tädille joka joulu. Hän voi ikäisekseen hyvin, on säilyttänyt liikkumiskykynsä ja muistinsa. Tytär soittaa joka päivä, vävy ja tyttären poika käyvät tarvittaessa auttelemassa asioilla käynneissä. Maksullista siivousapua on pari kertaa kuussa. Täti sanoo odottaneensa soittoani, puhumme voinnit ja suvun piirissä vuoden aikana tapahtuneet muutokset. ”Minun ikätovereistani, ystävistäni ja sisaruksistani ei ole enää ketään elossa”, hän sanoo ja jatkaa: ”sen vuoksi tuntuu joskus yksinäiseltä, vaikka mitään hätäähän minulla ei ole. Tytär hakee aina joulun viettoon heille ja tuo kotiin, kun väsyn. Olen ajatellut kuolemaa myönteisenä, se on hyvä asia, tulee jokaiselle ajallaan ja korjaa meidät kyllin eläneet”.

Toisen täti, myös sukunsa vanhin, on elänyt itsellisen elämän. Kun ei ole perhettä, on voinut luoda elämisen ehdot ja tyylin itse. Viisi vuotta sitten 90-vuotispäivän tervehdyskäynnillä kaikki oli vielä näin: ”Kyllä minä pärjään, en tarvitse kenenkään apua, enkä halua, että kukaan puuttuu asioihini. Käyn kirkossa ja joskus kävelyllä. Viihdyn hyvin yksinkin ja haluan olla kotona omissa oloissani”. Täti kertoi silloin tekevänsä ’kuolinsiivousta’, selvittelevänsä papereitaan ja antavansa turhia tavaroita pois. Toinen on silloin tällöin soittanut tädilleen ja vointia kysyessä saanut aina saman vastauksen: ”Ei minua mikään vaivaa, hyvin minä pärjään”. Tänä vuonna täti alkoi unohdella ladata puhelinta. Varatut lääkäriajat jäivät käyttämättä ja peruuttamatta, lääkkeet uusimatta. Toinen sai puhuttua vara-avaimen käyttöönsä, että pääsee tarkistamaan tilanteen, jos puhelin mykistyy. Täti alkoi puhua samoja asioita yhden puhelun aikana. Hänellä alkoi olla epäilyksiä, että hänen kotonaan käydään, kun hän on asioilla. Katsoimme parhaaksi mennä viemään yhdessä joulutervehdystä. Oli aikamoinen järkytys havaita, että täti oli kuihtunut luurangonlaihaksi. Keittiön pöydällä oli lehtikasa, josta löytyi avaamattomia laskuja, osa jo perintätoimistosta. Sillä kertaa murtui pärjäämisdefenssi, täti tajusi, ettei enää hallitse asioitaan. Hän kuulee huonosti, näkee huonosti ja muistaa huonosti. Tuntuu yhä vahvemmin siltä, että täti on päättänyt, ettei halua hoitoa eikä apua, eikä syödä lääkkeitä. – Toinen on hoitanut laskut omalta tililtään, lopettanut lehtitilaukset, kotivakuutuksen ja varannut ajan pankkikäynnille yhdessä tädin kanssa. Joulunpyhien mentyä soitin tädin asuma-alueen Sosterin Senioripalveluun, ja kerroin tilanteesta. Tunsin suurta huojennusta, kun vastassa oli lämmin ihminen, joka kuunteli, otti asiat asioina, antoi hyviä ohjeita ja sanoi kirjaavansa tiedot, että voidaan olla yhteydessä, jos tilanne vielä pahenee. Täti kulkee hiljaista, itsellistä via dolorosaansa, joka nyt on muuttunut yhteiseksi.

Joulukranssilla on sama pyöreä muoto kuin sormuksella: ikuisuuden vertauskuva. Jokainen joulu voi olla erilainen, mutta ikuisen häivähdys siinä aina silti on. Me näemme vaivaa luodaksemme koristeluin ja kynttilöin tunnelmaa, mutta lopulta oikea joulu syntyy sydämen puheesta sydämelle.

Kiitos joulu, että tulet taas ja muistutat meitä tästä ikuisesta ilosanomasta: Jeesus tullut on!

Joulussa on kaikki sadun ihanat ainekset, kauneus, iloinen yllätys, hyvä tahto, rakkaus, onnellinen loppu ja ’sen pituinen se’.

Annetaan niille mahdollisuus!

 Silmät ihmisten on usein niin kuin tähdet sammuneet. 

Jos sä parin yhdenkin saat tuikkimaan, niin ihmeen teet.

Joulumieli lailla lumipallon laita pyörimään,

niin se kasvaa kasvamistaan ja vie huolet mennessään.

Joulumieli on se kieli, jota kaikki ymmärtää.

Joulumieli, joulumieli, siitä tunne lämmin jää.

Joulumieli on se kieli, kaunein kieli maailman.

Joulumieli, joulumieli, sydämeeni saavuthan.

*

(Jorma Toiviainen)

Kerro mulle mitä joulu on, mikä on sen viesti ajaton. Kerro miksi sitä vietetään, miksi valot loistaa, jotka kaupungilla nään. *On vain aavistus, se mielen hiljentää, sydän sulaa kyyneliin ja hiljaa jää.

Kerro miksi lahjat annetaan, laulut tutut taasen lauletaan. Miksi mieli niistä herkistyy? Mikä on perimmäinen syy? *On vain aavistus…

Kerro miksi tunnet sinä myöskin sen, vaikka olet epäuskoinen. Miksi sinuakin joulu koskettaa? Miksi kuitenkaan et rauhaa saa? *On vain aavistus…

*

(Jukka Kuoppamäen inspiraatiosta)

Tontun olisi jo aika herätä toimittamaan lahjapakettia perille, aattoon ei ole enää viikkoakaan, enkeli huolehtii. Mutta tonttu on väsynyt, hän nukkuu ja näkee unta enkeliystävästä. Lahjapaketti on varattu enkelille, vaikka tämä ei sitä tiedä eikä huomaa, kun se on repussa, kannon takana. Koko pitkän ja pimeän syksyn enkeli on pitänyt huolta, että tonttu herää aamuisin ajoissa lähtemään kouluun. Tonttu on arvannut sen, vaikka enkeli ei ole koskaan näyttäytynyt, joskus vain on salaperäinen punainen sulka pudonnut pielukselle. Tontuilla on touhunsa, työnsä ja leikkinsä, kuten ihmisen lapsilla, mutta myös enkelinsä, joka heitä suojelee.

Jos katselee joulun kuvastoa värisilmällä, punainen on ehdoton suosikki. Lapset on puettu punaiseen, joulun satukansa on punanuttuista, joulupukki ja tontut huiskivat punaisissa hiippalakeissa, porokin on punakuonoinen. Punaiset joulutähdet ja tulppaanit hehkuvat kotia koristaen. Kynttilät ja punakylkiset omenat pöydillä, kuusessa punaiset joulunkellot. Pihapuissa istuvat punatulkut. Ilon värihän se on, siitä vielä ihan oma sävynsä, joka on nimetty joulunpunaiseksi. Vain uskonnollisessa perinnekuvastossa punaista ei näy, seimen lasta ei kapaloitu punaiseen, eivätkä enkelit lentele punaisissa, vaikka tuovatkin ilosanomaa paimenille.

Joulunpunaisessa ei ole mitään poliittista, pelkkää iloista joulun odotusta!

Lapsuudessani metsän eläimiin liittyviä satuja luettiin kotona ja koulussa. Saduissa eläimillä oli inhimillisiä luonteenpiirteitä ja niille tapahtui samanlaisia asioita kuin ihmisillekin. Niihin oli helppo samaistua ja samalla voi käsitellä pelkojaan, sympatian ja antipatian tunteitaan leikin varjolla. Vasta aikuisena tv:n luontodokumenttien myötä on päästy seuraamaan eläimen todellisuutta sen omassa ympäristössä.

Joulukorttitaiteessa eläinhahmot tuovat samoja tunteita pintaan kuin lapsuuden saduissa. Myös pehmolelujen markkinointi perustuu paljolti vanhojen eläinsatujen hahmoihin.

Yksi sympaattisimmista pikkulinnuistamme on varpunen. Sitä luonnehditaan usein sanoin tavallinen, arkinen ja harmaa. Pihassa varpuset ovat vilkkaita ja touhukkaita ja tulevat hyvin keskenään toimeen. Laulullaan ne eivät hurmaa, mutta seurustellessaan pensasaidassa tai pihapuissa, ne sipisevät ja hilisevät hauskasti.

Varpunen on niitä harvoja lintuja, joista on olemassa joululaulu. Suomalaiskansalliseen tapaan sekä sävel että laulun tarina ovat surumieliset, siitäkö johtunee, että laulu on yksi suosikeista joulusta toiseen. Topeliuksen alkuperäiset, ruotsinkieliset sanat ovat suomennosta vivahteikkaammat. Jäätynyt järven aalto odottaa kevättuulia; pienen pirtin portailla seisova tyttö seisoo vihreällä ovella ja riemuiten tytön luo lentävä varpunen lentää iloisin siivin.