No, siinäpä hän on, itse Joulupukki. Hän näyttää odottavan Nalle IsoNallukasta takaisin, koska se lupasi hakea unohtuneen Asian kotoaan. Joulupukki mietti odotellessaan, ovatko kaikki hänen vastuullaan olevat jouluun kuuluvat asiat hoidettu. Hän tuli siihen tulokseen, että olivat. Paitsi tämä yksi tässä. Nykyään Joulupukki onkin jo niin vanha, ettei hän juurikaan Pääkonttooristaan liiku – niin että tontut hoitavat lähes kokonaan lahjain logistiikan. Pajatonttu tekee suunnitelmat ja pajatontukaiset valmistavat tavarat. Postitonttu huolehtii, että tavarat on paketoitu kauniisti ja niihin tulee oikeat osoitteet, kuten esimerkiksi Muru ja Ritaripoika, Paratiisinkuja 3, Stadissa, tai Pikkufriidu Kullannuppunen, Satupihankaari 1, Wanhassa kaupungissa. Postitontukaiset pakkaavat paketit osoitteen mukaan isompiin säkkeihin ja joulutontut jakelevat ne perille monenmoisilla menopeleillään. Osa paketeista toimitetaan nykyisin netin kautta, mikä helpottaa joulutonttujen työtä.
No niin. Mihin jäätiin. Nalle IsoNallukas tallusti punaisilla peninkulma-huopikkaillaan Joulupukin Pääkonttooriin, joka sekin on nykyään Rovaniemellä. Korvatunturilla on vain Joulupukin ja Pukinmuorin lomaresidenssi. Nalle IsoNallukas alkoi heti kohta ovella kertomaan asiaansa, ettei se taas unohtuisi. Kertoipa hän senkin, että välillä piti pelastaa paleltumasta Tonttuvauva, joka oli vierähtänyt reestä hankeen. Tonttuvauvasta tulikin mieleen, että Nallen ikioma PikkuNallukas oli unohtunut edelliskertaisella käynnillä Joulupukin Pääkonttorille. No siinäpä tuo odotteli Joulupukin kainalossa tyytyväisenä ja pääsi kohta Nallen suuressa ja lämpimässä sylissä kotikoloon, jossa Nallemuori IsoNallukas jo kuorsaili. Nyt ovat kaikki isot ja pienet Nallukaiset talviunikolossaan. Täytyy olla tyytyväinen, vai mitä. – On se hyvä huomata pienet avuntarvitsijat, eikä vain touhottaa omia unohtuneita asioitaan.
Sillä välin Tonttuvauvan isä Tonttu Tarmokas oli huomannut, ettei kyydissä ollutkaan enää ketään. Hän päätti heti paikalla lähteä omia tulojälkiään takaisin päin löytääkseen kyydistä pudonneen. Koska vetoporo oli jo aika väsynyt, niin Tonttu jätti sen kotiin lepäämään, otti koiravaljakon ja pienen kelkan. Johtajakoira sai nuuhkaista rekeen jäänyttä pikkupikkuista lapasta ja Tonttu Tarmokas komensi: etsi! Niin valjakko pyyhkäisi vauhdilla matkaan. Eikä aikaakaan, kun Johtajakoira haukahti ja aivan oikein: vastaan tallusti Nalle IsoNallukas nukahtanut Tonttuvauva sylissään. Tonttu Tarmokas huokaisi salaa oikein hurrrjan syvän helpotuksen huokauksen ja tuli mahdottoman iloiseksi ihan ukko……….staan myöten. Vauva käärittiin lämpimästi Tonttu Tarmokkaan selkäreppuun, josta se ei pääsisi enää putoamaan ja valjakko kääntyi kotia kohti aarteineen. – Sitten Nalle IsoNallukas puolestaan myös kääntyi paluumatkalle. Nallen askel alkoi hidastua, kun se muisti, että oikeastaan sen pitäisi olla jo talviunilla oman pesänsä uumenissa. Mutta kun se unohtunut asia on hoidettava ensin. Toivottavasti Nalle ei unohda sitä taas ennen kuin on perillä eräässä paikassa, jossa asuu eräs joulun keskushenkilöistä. Joko arvaat kuka?
Tällä välin Nalle IsoNallukas oli käynyt eräässä tietyssä jännittävässä paikassa, johon hänellä aina joulun alla oli asiaa. Hänelle oli nyt käynyt niin, että asia oli unohtunut ja hänen piti lähteä sitä kotoa hakemaan. Metsässä tallustaessaan (sangen isoine huopikkaineen, jotka sitä paitsi olivat punaiset), hän äkkäsi pienen tonttuvauvan, joka istui kannolla ja itkeskeli. Nallen ajatus ei ihan maailman nopeimmin kulje, mutta aikansa tassulla korvallistaan raapiessaan, hän pani merkille reen jalasten jäljet hangessa. Reki oli näämmä osunut kantoon ja…………mitä tapahtuikaan! Nalle raapi vielä toistakin korvallistaan ja tutki mistä päin vetoporo oli tulossa ja siis minne päin menossa. Mutta siitä ei selvinnyt oliko Tonttuvauva ollut matkalla kotiin vai kotoa ja kun ei se osannut puhua, se ojenteli vain käsiään Nallea kohti. – Selvä se, tuumi Nalle IsoNallukas ja poimi tonttuvauvan suureen lämpimään syliinsä. Samantien itku lakkasi ja tonttuvauvan sormi meni suuhun ja se rauhoittui ihan kokonaan ………..myöten. Nalle oli raapinut jo kuonoakin miettiessään, pitäisikö Tonttuvauvaa lähteä viemään poronjälkien menosuuntaan vai tulosuuntaan. Voitko sinä auttaa Nalle IsoNallukasta ja Tonttuvauvaa?
Sillä välin Tytti Touhukas oli pysähtynyt katsomaan ikkunasta jotakin yllättävää. Kaikkein parasta jouluna on se, jos joku yllättää sinut mukavalla tavalla – siis niin, että tulet iloiseksi ihan ……….. myöten. Nyt taisi tulla semmoinen ylläri Tytti Touhukkaalle. Mitä ihmettä onkaan ikkunan takana lumessa? Aivan oikein, eikös se olekin ………! Sellaistahan osaa soittaa, vaikka ei olisi opiskellut musiikkiopistossa päivääkään. Mistä ihmeestä joku on tiennyt, että Tytti on aina toivonut semmoista, jo monena jouluna, mutta vielä tähän asti ei ole toive toteutunut. Mutta on siinä joku toinenkin pikkuinen paketti. Se on varmaan isoveljelle, Tonttu Touhukkaalle. Mitä siinä voisi olla sisällä, sitä ei voi tietää ja toiselle kuuluvaa pakettiahan ei voi avata kukaan muu kuin saaja itse. Vai miltä tuntuisi saada valmiiksi avattu paketti? Se tuntuisi kyllä …………! Kuka nyt veljelle tai siskolle tai kaverille sellaista menisi tekemään. Yllätys menisi ihan ……….!
(Täytä puuttuvat kohdat! On monia sanoja, jotka voivat olla sopivia, mitä sinä sanoisit?)
Lähempänä Tonttuvaarin mökkiä oli lintulauta, johon voi laittaa kuorittuja jyviä ja pähkinämuruja. Ne ovat monen linnun herkkua. Tonttuvaari oli tänä aamuna käynyt tuomassa uuden satsin syötävää laudalle ja kuinka ollakaan linturavintolaan oli löytänyt tiensä kokonainen lintuperhe. – Tunnetko sinä nämä iloisen punamustavalkoiset linnut? Ne ovat oikein joululintuja, mutta eivät löydä joka paikkaan eivätkä syö kaikkea mitä on tarjolla. Eräänä jouluna Tonttuvaari ripusti lintulautansa alapuolelle talipalloja. Tuli ihan erivärisiä syöjiä. – Tiedätkö, minkä linnun herkkua ovat talipallot?
Lapset olivat lähteneet metsäretkelle ja osuneet Tonttuvaarin punaisen mökin pihaan. Jos muistatte, niin vähän aikaa sitten Tonttuvaari oli laittanut lyhteitä linnuille. Lapset hämmästyivät miten paljon lintuja lyhteellä oli ruokailemassa. Pikkuveli yritti laskea montako lintua siinä oli syömässä, mutta kun ne lensivät koko ajan lyhteelle ja siitä puun oksalle tai aidalle ja sinne tänne, ei laskemisesta tullut mitään. Isosiskokaan ei saanut lintuja laskettua. – Saisitko sinä?
Lasten musisoinnista innostuneena Tonttu Touhukas ja Tytti Touhukas päättivät hekin harjoitella jouluksi jotain musiikkia. Heillä ei ole ollut aikaa eikä mahdollisuutta opetella soittamaan soittimia, sillä soittotaito on hitaasti viikko viikolta ja vuosi vuodelta kehittyvä taito, se vaatii sitkeyttä, kun ei se tapahdu yks kaks. Sitten he keksivät, että laulaahan aina voi. Onneksi heiltä löytyi piirongin laatikosta joululaulukirja. – Mitäs lauluja täällä on, Tonttu tuumaili selaillessaan kirjaa. – Haa! Tuossa on Soihdut sammuu, kaikkiväki nukkuu. Senhän kaikki tontut osaavat, koska se kertoo meistä itsestämme, riemuitsi Tytti. – Joo! Tipe tipe tip tap, TIP TIP TAP. – Ja laulu lähti käyntiin saman tien ja Tassu, Hassu ja PikkuHau Touhukas osallistuivat ilman muuta heti laulusessioon hännät tahdissa heiluen. Joulua odotellessa parasta viihdykettä sekä soitto- että laulutaitoisille on lauleskella joululauluja. Sitä voi tehdä pipareita leipoessakin.
Mutta kuinkas sitten kävikään. Yhtäkkiä molemmat lapset kirmasivat ikkunaan. – Minä näin vilahduksen tontusta, kiljui Soittajapoika ja ilahtui ihan kokonaan pikkuvarpaan kynttä myöten. Tytteli ei ollut ehtinyt nähdä mitään ja aprikoi siinä, mitä se merkitsee. – Saankohan tänä jouluna yhtään pakettia, huolestui hän. Mutta isoveli tiesi, että vilahdus tontusta ennen joulua on vain lapselle tai aikuiselle iloksi eikä liity joulupaketteihin mitenkään. Niin Pikkusisko rauhoittui ja päätti pitää tarkasti silmällä jäljellä olevat päivät ennen joulua, jos vaikka… Niinpä se on, että ilonpilkahduksiakin on hyvä pitää silmällä, etteivät ne livahda ohitse. Vai mitä. (Montako päivää tänään on jouluaattoon? No niin, tietysti te tiedätte, kun olette koululaisia. Aikuisilta on turha kysyäkään.)
Tontut tulivat kaupungin laidalle ja jättivät hyvästit metsän väelle. Erään talon raollaan olevasta ikkunasta kuului ihania säveliä. Tontut hiipivät kurkistamaan ikkunasta mistä tuo ihana musiikki kuului. Siellä istui punaposkinen tyttönen pianon ääressä soittamassa. Tonttu Touhukas oli aivan myyty. – Miten suloinen tyttö ja miten kauniisti hän soittaakaan, hän ajatteli ja kirjoitti puhelimensa notepadiin osoitteen ja että pieni soittajatyttö tarvitsee lämpimät sukat, koska hän on paljasjaloin ja ikkunan raosta tulee varmaan vilu hänen jaloilleen. Äkkiä Tytti Touhukas sanoi: – Shhh, kuulen taustalta toisenlaistakin soittoa, onko tuo viulun ääni vai sellon? Soittajasta näkyy vain vilahdus, mutta miten kauniisti soikaan soitin, jonka ääni oli pehmeä ja laulava. – Täällä asuu toinenkin lapsi, joka tarvitsee joululahjan. Mistähän hän ilahtuisi? Tontut katsoivat toisiinsa ja jostain tuli molempien mieleen yhtäkkiä eräs juttu, jonka voisi kääräistä pakettiin soittajapojalle….
Tontut päättivät lähteä metsän takana olevaan kylään tonttutöihin. Se tarkoittaa hiipimistä talojen nurkkien takaa kurkkaamaan ikkunoista. – Aatteles, ennen tonttujen piti raportoida joulupukille olivatko talojen lapset olleet kilttejä. Onneksi se homma lopetettiin jo ajat sitten, ei se ollut tontuistakaan yhtään kivaa. – Niin, ja nykyään on ihan toiset syyt hiiviskellä, halutaan vain yllättää lapsia lahjoilla, joita kuullaan heidän toivovan tai huomataan tarvittavan. – Joo, ja jotkut lapset huomaavat tontun punaisen lakin vilahtavan siellä täällä ja se tuntuu heistä ihan kutkuttavan jännittävältä. – Hei, ja huomaatkos ketkä pienet tuttumme ovat lähteneet saattamaan meitä ainakin metsän reunaan asti? – Nii joo, ja meidän oma Kisumisuli ja Pitkäkorvan pikkuveli ja sisko… (minä löysin 11 metsän väkeen kuuluvaa, montako sinä?)
Oletko sinä nähnyt vilahduksen Tonttulan väestä? Minä taisin nähdä eräänä aamuna ja tulin siitä hyrisevän hyvälle mielelle koko päiväksi.
