Naapurit, kaupan kassat ja kalatiskin myyjä ovat toivotelleet hauskaa vappua. Oletusarvoisesti vappuna kaiketi kuuluu olla hauskaa. Kun pojat olivat pieniä, ostettiin vapuksi serpentiinirullia ja puhallettavia ilmapalloja, kaupan simaa ja donitseja. Kotiäitivuosina tein simaa itsekin ja leivottiin yhdessä tippaleipiä tai munkkirinkilöitä. Kaksi kertaa olen ollut Mantaa lakittamassa. Toisen tupsukasta ja minun tavallista lakkia on nuorempana käyty vappuisin tuulettamassa, jos kaupungilla on ollut jotain torvisoittoa. Oletettavasti se kaikki oli silloin hauskaa, miksi muutenkaan.
Toisena koronavappuna ei oikein huvita hauskanpito. Se olisi väkinäistä. Pojat hauskuuttavat omaa perhettään vuorostaan, omalla tavallaan. Me ollaan miten ollaan tai pyörähdetään jossakin ex tempore. Kaupasta pullo luomusimaa ja kaksi fazerin tippaleipää riittää mainiosti. Emme ole kenenkään joukoissa marssijoita ennenkään olleet. Puheita pitävät ne, jotka aatteensa puolesta joutuvat näkyvillä olemaan. Turpeesta porua pitäneet näkyivät ajelevan isoilla rekoilla keskellä stadia tukkimassa liikennettä. Oli varmaan hauskaa.
Näkymätön vihollinen tuo korona on tavallaan sulkenut ikäihmiset 70 + alkaen pois yhteiskunnasta. Meidän lähikaupassa on lappu ovella tervetuloa asioimaan kello 22.00 alkaen aamuun kello 6.30 asti, siis me vanhat ja hauraat, joku vielä lisäsi horiskot.
Maski tietysti naamalla.
Eivät tosin ole ajaneet poiskaan, jos menee muuhun aikaan.
Vappuna ei satanut räntää, kuten joskus, mutta autiota ja tyhjiä katuja. Ei vanhana enää jaksa parempia aikoja odotella, jos ei ehdi niitä tullakaan.
Kommentin jätti tuulamummo · maanantaina 3. toukokuuta @ 18:56
Onneksi nyt puretaan rajoituksia maltillisesti, ettei tulisi takapakkia. Me on rokotukset saatu, muuten jatkuu elämä määräysten mukaan, mutta kauppaa emme enää orjaile, mennään aamulla, kun herätään ja aamupala on saatu. Tarpeeksi niitä aamutyhjiä hyllyjä jo saatiinkin katsella.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 3. toukokuuta @ 19:27