Ihanan leppeä ja aurinkoinen sää vielä tänään. Toinen järjesti vajan ja korjasi pihakalusteet pois talveksi. Olin mukana tyhjäämässä ruukkuja ja kitkemässä kielot, jotka yrittävät joka kesä valloittaa puolet nurmikosta. Olemme molemmat vaivaisia nyt, Toinenkin valittaa selkäänsä. Huoneeni remontti on käynyt hänen voimilleen. Työn raskaus ehkä yllätti hiukan. Me emme ole nuoria enää, niin se on.  

Kaksi muuttolaatikollista kirjoja on imuroitu ja siirretty ’ruusuhuoneeni’ puhdistettuun hyllykköön. Eilen ja tänään kävin läpi kirjeitä. Tunnetyötä! Miksi olen nämä säilyttänyt, luulin jo hävittäneenikin? Illalla sytytän takkaan tulen. Tuli puhdistakoon sen, mitä en enää halua enkä jaksa muistella. Sielunraivausta, tilan tekoa ja tilin.

jotkut päivistä vain ovat niin kirkkaita, levollisia, täyteläisiä tavalla, johon ei välttämättä kuulu tapahtumaryöppyjä tai erityisiä elämyksiä. herätessään tietää kuka on, missä ja miksi. tuntee elävänsä. tietää, minkä läpi on tullut tähän ja tietää mitä odottaa. vuoteelle käydessään kiittää elämästä, huoahtaa päivän pois ja nukahtaa unelmiinsa.

Huoneeni uusi ilme alkaa hahmottua. Tänään vielä parahtelee jiirisaha ja naulain paukkuu, mutta huomenna pääsevät hajasijoitetut huonekalut takaisin kotiinsa. Seinillä on jo himmeä ruusutapetti, uusi lattia vaahteranvaalea. Verho ja kaihdin valmistuvat ensi viikolla. Sisällön seulominen alkaa, kun hyllyt ja lipastot ovat paikoillaan.  

Välillä ajattelen, ettei tämä koti ja oma huoneeni täällä ehkä ole viimeiseni. Ajatus on levollinen eikä sisällä dramatiikkaa. Mikäpä ihmisen elämässä ikuista olisi. Jälkeemme tulevat asujat muuttavat kuitenkin huoneet mieleisikseen niin kuin mekin teimme.

Alice Munro ; Hyvän naisen rakkaus    suom. Kristiina Rikman        Tammi 2000

Man Booker-palkittu (2009) ja Nobelkirjailijaksi (2013) ylennetty Munro on todella kiinnostavaa ja palkitsevaa luettavaa. Kesäkuun kirjastolainoissani oli jo Kallis elämä ja nyt matkapokkariksi hankittu Hyvän naisen rakkaus. Munron tarinat kehkeytyvät merkillisiä teitä eikä hän toista itseään kuten moni keskinkertainen kirjoittaja, jonka tuotannosta yhden luettuaan voisi sanoa lukeneensa kaikki. Hän kirjoittaa keskittyneesti ja kiehtovin yksityiskohdin. Tarinat imaisevat lukijan mukaansa, kuljettavat tietyn matkaa henkilöidensä elämässä ja päästävät lukijan hellävaraisesti myös irti.  –  Tätä sanon kertomataiteeksi.
*
Anna Godbersen ; Illan pitkät varjot    suom. Leena Perttula    Karisto 2013

Viihderomaani, joka kuvailee elämää 1920-luvun New Yorkissa: kieltolain aikaisella viinatrokauksella rikastuneiden mafiasukujen välienselvittelyjä, elokuvabisnekseen ja tähteyteen liittyviä ihmissuhdekiemuroita, rotuennakkoluuloja ja suuren pörssiromahduksen murskaamia unelmia.  – Ei hullumpi lajissaan.
*
Minna Lindgren ; Kuolema Ehtoolehdossa (4.p.2013), Ehtoolehdon pakolaiset    Teos 2014

Lindgrenin musiikkipakinoihin tykästynyt lukija poimii mieluusti nämä kirjat lukeakseen. Ensimmäinen Ehtoolehto kuvaa sarkastiseen tyyliin palvelutaloasukkaiden elämää ja varsinkin vanhusten hoidon nykytilaa. Toisessa Ehtoolehdossa on riemastuttavaa tarinaa putkiremontin kouriin joutuneen palvelutalon asukkaiden pelastautumisoperaatiosta ja pakolaiselämästä Hakaniemen haaremissa.   – Minnan tyyli kirjoittaa on vauhdikas, kynää siivittää kirpeä huumori ja terävät huomiot asiaintilasta vanhustenhoidossa.Tämä on ihan huumorikirjallisuuden parasta!
*
Leena Krohn ; Pereat mundus        wsoy 1998 (2.p. 2001)

’Eräänlaiseksi romaaniksi’ määritelty kokoelma kertomuksia, joiden päähenkilö on Håkan. Tarinat kertovat eri ihmisistä, erilaisista kohtaloista – siinä mielessä Håkan on eräänlainen Jokamies. Krohnin Håkanien aatokset kulkevat enimmäkseen synkkiä ja destruktiivisia teitä, mikä tekee tekstistä älyn korkealentoisuudesta huolimatta raskasta luettavaa.  
*
Sari Mikkonen ; Naisten pyörä        wsoy 1995

Mikkosen (s.1967) esikoinen tämä novellikokoelma ja niin valmista tekstiä kuin olla voi. Suhdeteemoja. Vahvaa sisaruuskuvausta lapsuudesta maalla hillittömiä raivokohtauksia saavan äidin armoilla. Mikkonen tuo henkilönsä lukijan iholle, ei tyydy kuvaamaan kauempaa. Jokin näissä novelleissa sai minut hakemaan netissä olevaa tietoa kirjoittajasta. Wikipediasta kävi ilmi, että novellikokoelma palkittiin erinäisten poikkeuksellisten käänteiden jälkeen Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla ilmestymisvuonna. Myöhemmin Mikkonen on julkaissut neljä teosta, joihin palaan vielä, kunhan saan käsiini.  – Pidin tästä. Novellien ystävälle antoisaa ja kiinnostavaa luettavaa.
*
Torsti Lehtinen ; Kainin merkki        Arktinen Banaani 2013

Täytyy nyt sanoa, että yllätyin täysin tästä kirjasta. En tosin ole lukenut aiemmin Lehtisen kirjoja, mutta kun hän on ollut julkisuudessa monin tavoin esillä, olin kai muodostanut jonkin hämärän kuvitelman hänestä kirjailijana. En oikein ymmärrä onko tämä romaanikaan? Kirja on kuin jonkinlainen raaka peli: kerron-itsestäni-kaiken-mikä-ikinä-mieleeni-juolahtaa. Teksti on kirjoitettu minä-muodossa ja vaikuttaa faktalta, sekö tässä häiritsee? Ajattelen, että jokainen sielun nurinkääntö ei kyllä ole kirjallisesti julkaisemisen arvoista. Teksti tuntui monin paikoin oikeastaan vastenmielisen brutaalilta. On tapana sanoa, että kirjailijaksi tullaan elämällä kirjailijan elämä. Jos se on tätä, ei se ota lukijaa huomioon.
*
Dorothy Koomson ; Ole hänelle äiti    suom. Hanna Sola    sitruuna kustannus 2008

Mukaansatempaava ja koskettava tarina siitä, mikä voi rikkoa ystävyyden, miten kuolema erottaa rakkaat toisistaan, miten vaikea on lähteä ja vaikea palata. Miten urhoollinen pikku tyttö paljon kestettyään rakentaa itselleen kodin ja ottaa äidikseen kummitätinsä. Ja miten lapseton uranainen kasvaa äidiksi.  –  Viihdyin kirjan parissa, vaikka aika ajoin tuskastuinkin suhteiden päättymättömään vatvontaan. Sellaista elämä kai sitten joskus on.
*
Taina Haahti ; Kaikki mitä tiedän huomisesta        Siltala 2011 (2.painos)

Kypsän naisen tarina hylätyksi tulemisesta, intohimosta ja naisten välisestä ystävyydestä. Trillerimäisin juonenkääntein Haahti kuljettaa lukijaa päähenkilönsä kohtaloissa. Aiemman romaanin Koeaika luin viime vuodenvaihteessa, tässä on jotain samaa, tasokkaan naisen atmosfääri ja hiukan päiväunimaista glamouria.  – Näitä riipaisevia hylätyn naisen tarinoita tarjoaa tosielämäkin. Hiukan pinnalliselta tuntuu romaanin naisten ikääntymiseen liittyvä pohdinta. Viihtyisä lukuromaani kuitenkin.  
*
Henni Kitti ; Elävän näköiset        wsoy 2014

Erikoinen tarinankertoja tämä nuori kuvataiteilija, ja erikoinen on tarinakin. Se kertoo pohjoisesta perheestä, jossa päähenkilö Aleksandran isä on myös Aleksandran tärkeimmän ystävän, naapurin Sakarin isä. Niin isällä kuin nuorimmalla tyttärelläänkin on herkkyyttä, joka ilmenee outoina tuntemuksina, ajatuksina ja lopulta tyttären erikoisena ammatinvalintana. Myös seuraavassa sukupolvessa on yksinäiset pojat, joilla ei isää ole, niinpä suku nousee tärkeäksi ja poikien keskeinen rakkaus.  – Kirja on tarinan outoudesta huolimatta tai juuri siksi kiinnostava ja Kitti uusi kertojaääni, jota on seurattava.
*
Sofi Oksanen ; Baby Jane    Silberfeldt Oy 2005

Surullinen tarina kahden naisen keskinäisestä rakkaudesta, jossa käydään samat kuviot kuin missä tahansa parisuhteessa: hehkuseksistä mustasukkaisuusriitoihin ja suloisiin sovintoihin. Tämä tarina vain päättyy kuolemaan ja tilintekoon.  – Kehuttu kirja on 2011 jo seitsemännessä painoksessaan ja monille kielille käännetty. Tämän täytyy siis olla hyvä, minusta ehkä vähän mielikuvitukseton kuitenkin.
**
Runot

Tom Kalima ; Peilistä katsoo varis    Reuna Kustantamo 2014

’Runoja variksen ikään tulleen miehen elämästä’ alaotsikolla varustettu runokirjanen osui kirjaston uutuushyllyltä silmiin. Tekijä ei ole ensi kertaa asialla, varisrunot ovat jo kolmas kokoelma. Ja miten sympaattisia runoja!
”Peili ei kerro viisaudesta / ja vuodetkin se ymmärtää viiveellä”
”Rakkaus ei ole timantin löytämistä / vaan sen etsimistä joka päivä”
**
Chick lit

Lauren Conrad ; Suolaista ja makeaa    suom. Laura Haavisto    Karisto 2012

Amerikkalaisesta tositv-maailmasta sekoiteltu keitos. Yhtä tyhjänpäiväistä suhdemylläkkää eikä juuri muuta. Miksi kahlasinkaan tämän sopan, mutta halusin tietää mitä ’tositv’:n tekeminen oikeasti onkaan. No, sehän tuli harvinaisen selväksi.
**
Dekkarit

Marja-Sisko Aalto ; Murha tuomiokapitulissa        Icasos 2013

Julkisuudessa muista syistä tuttu pappishenkilö on kutonut taidokkaasti sotavuosiin liittyvän mysteerin, jota pala palalta selvitellessä ratkeaa juutalaisten kohtaloon liittyvä arvoitus. Tietynlainen hiukan ummehtunut kirkollinen ilmapiiri teoksesta löyhähtää, mutta itse mysteerin selvitys tuntuu kutakuinkin uskottavalta. Kirjan nimi olisi oikeammin Kuolema tuomiokapitulissa.  Kuolema vain ei ehkä myy niin hyvin kuin murha.
*
Patricia Cornwell ; Paljaat luut (2014), Vaarassa (2006), Silminnäkijä (2009)  – suom. Ilkka Rekiaro – Köyhien kalmisto (2012) – suom. Erkki Jukarainen    Otava

Hellekesän lukemistona turhankin yksityiskohtaiset kuvaukset ruumistohtori Scarpettan karmeista löydöksistä etoivat. Onneksi parissa kirjassa pääosassa seikkailee (”jumalaisen komea”)  mestarietsivä Win Garano ja hänen hurmaava mummunsa. Jännitystä kyllä Cornwellilta syntyy, mikä kaiketi on dekkarigenren ensisijainen tavoite. Sitten kävi niin, että Silminnäkijä jäi minulta jonnekin 30:lle sivulle. En enää jaksanut tätä lajia.  – Jos yleensä dekkareita, ehkä näitä sitten kumminkin.
***

Ystävätär ja minä tapasimme. Fazerin kahvila Kluuvikadulla oli täysi, kuten aina. Jouduimme tulemaan kahveinemme sisälle terassilta, kun alkoi sataa. Nainen istui yksin neljän hengen pöydässä. Kysyin voisimmeko istua pöydän päähän. Nainen selitti, että odottaa seuraa. Viereisestä pöydästä nuori nainen sanoi englanniksi, että heidän pöytäänsä mahtuu ja raivasi takkinsa ja laukkunsa saman tien tuolilta. Kiitin. Me jatkoimme siinä keskusteluamme suomeksi, nuoret  omaansa englanniksi. Ehdimme juoda kahvimme, viereisen pöydän nainen oli edelleen yksin pöydässään, juomatta ja syömättä. Niin ilmeistä, miten paljon isomman reviirin suomalainen tarvitsee, jotkut meistä jopa neljän hengen tilan täydessä kahvilassa.

ihminen kaltaistensa joukossa on kuitenkin yksilö, uniikki, jossa näkyy merkkejä geenien ja kasvuympäristön vaikutuksista, kehitysvaurioita, koettujen kolhujen arpia, vaille jäämisen sielunkyhmyjä, tukahdutettujen itkujen ja vastarakkaudettomuuden äänetöntä kipua

sellaisenaan kaunis

Toinen pöyhii yläkomeroa, etsii työkaluja tapetin laitto mielessään. Rapina lakkaa. Hän ilmaantuu huoneen ovelle kädessään rypistynyt ja roiskeinen rekisterilaatta.
– Muistatko tämän?
– AFM 663? Mikä niistä, en muista?
– Se.
– Niinpä tosiaan. Olet säilyttänyt 23 vuotta.  
Toinen taittaa laatan.  – Kyllä tämä nyt jo joutaa.

Hopeanvärinen Sierra, tulossa kaukaa. On pimeä keskiyö, eräässä elokuussa. Isä ajaa jonossa tasaista vauhtia, kohta ollaan kotona. Äkkiä rysähtää: tuulilasi säröillä ja oikean puoleiset sivulasit äidin ja pojan sylissä pirstaleina. Verinen nuori hirvi linkuttaa metsään. Auton sisällä on säikähtynyt hiljaisuus. Äiti tokenee, kysyy jokaiselta vuorollaan, onko sattunut. – Ei ole, kaikki vastaavat. Jonossa liian lähellä ajanut moottoripyörä on lentänyt auton yli.  Äiti menee ulos ja kysyy pientareella lojuvalta kypäräpääpojalta miten on käynyt. Poika kömpii ylös, pitelee kättään – elossa ollaan, sanoo, – onneksi panin kunnon vermeet päälle lähtiessä. Isä keskustelee jonossa seuranneen kanssa, joka sanoo jo soittaneensa hätänumeroon. Auto näyttää litistyneen toiselta sivulta, etunurkka on hiukan painunut. Ovet kuitenkin toimivat, moottori käynnistyy, toinen etuvalokin palaa. Poliisi tulee, soittaa metsästäjän loukkaantuneen hirven perään. Ambulanssi tulee, ensihoitaja  kysyy meiltä tarvitaanko apua, menee sitten hoitamaan pientareella istuvan pojan kättä. Saamme luvan jatkaa matkaa, koska auto toimii ja ajaja on kunnossa. Parikymmentä kilometriä madellen ja ilman tuulilasia sujuu, vilpoista vain on. Kotona katsotaan tarkemmin: tavaratilassa pojan sello kotelossaan on ehjä. Pieni paperinen ikonikuva Pyhästä Nikolauksesta, matkustavaisten suojelijasta, teipinpalalla kiinni kojelaudassa. 

Eilen oli Anna-Maijan kuoleman vuosipäivä. Ajattelin illalla mitä hän on minulle merkinnyt. Sanat loppuvat, on vain paljon avaraa, lämmintä hiljaisuutta ja rakkautta säteileviä muistoja. Tiedän, että meitä on paljon, jotka häntä muistelemme. Hän oli lähdeihminen.

”Rukoushengityksemme on levon ja työn vuorottelua, uneen antautumisen ja uuteen päivään heräämisen vuorottelua. Tämä rytmi on kuin ihmeellinen puutarha, jossa eletään kesää, syksyä, talvea ja kevättä.”

”Kuulosteleva hijaisuus voi vähä vähältä muuttua perusasenteeksi. Alamme viihtyä matalalla, ja tällainen suojaton, huomaamaton oleskelu vetää meitä omalla painollaan yksityisyydestä yhteyteen. Se ei ole sulautumista massaan, vaan mielen herkistymistä häviävänkin pienelle, mitä on.”

– Anna-Maija Raittila, Niin kevyt on rakkaus, Kirjapaja 2012 (toim. Maaria Pätsi)

Ovi – auki, mutta mahdollisuus sulkeutua muulta niin halutessaan.

Lattia – askelten ja kulloistenkin huonekalujen kotimaata.

Ikkuna – rajattu ja verhottu näkymä naapurin tulemisiin ja menemisiin. Myös taivasta, talon takaista metsää ja lasin takana kesällä kukkiva pelargonia.

Seinät – rajaavat oman tilan muista huoneista. Vain minulle merkityksellisten kirjojen, taulujen, ikonien, valokuvien ja muutamien pienten esineiden koti.

Katto – turvallinen, neutraali ylätaso, harvoin katseltu vaikka aina näkyvissä. Lampun ja palovaroittimen koti.

Patteri putkineen – tasaisen kaukolämmön lähde talviaikaan. Kytkös muuhun maailmaan.

Komero, kaksiovinen – naisen vaatteiden ja asusteiden koti.

Kynnys – matala.

toisilla on liekehtivät elämät, ja valot loimottavat silmiensä ikkunoissa

minussa tämä hiljainen harmaa kaipaus kukkii

kuin jäkäläruusut kiven iholla