Toinen pöyhii yläkomeroa, etsii työkaluja tapetin laitto mielessään. Rapina lakkaa. Hän ilmaantuu huoneen ovelle kädessään rypistynyt ja roiskeinen rekisterilaatta.
– Muistatko tämän?
– AFM 663? Mikä niistä, en muista?
– Se.
– Niinpä tosiaan. Olet säilyttänyt 23 vuotta.  
Toinen taittaa laatan.  – Kyllä tämä nyt jo joutaa.

Hopeanvärinen Sierra, tulossa kaukaa. On pimeä keskiyö, eräässä elokuussa. Isä ajaa jonossa tasaista vauhtia, kohta ollaan kotona. Äkkiä rysähtää: tuulilasi säröillä ja oikean puoleiset sivulasit äidin ja pojan sylissä pirstaleina. Verinen nuori hirvi linkuttaa metsään. Auton sisällä on säikähtynyt hiljaisuus. Äiti tokenee, kysyy jokaiselta vuorollaan, onko sattunut. – Ei ole, kaikki vastaavat. Jonossa liian lähellä ajanut moottoripyörä on lentänyt auton yli.  Äiti menee ulos ja kysyy pientareella lojuvalta kypäräpääpojalta miten on käynyt. Poika kömpii ylös, pitelee kättään – elossa ollaan, sanoo, – onneksi panin kunnon vermeet päälle lähtiessä. Isä keskustelee jonossa seuranneen kanssa, joka sanoo jo soittaneensa hätänumeroon. Auto näyttää litistyneen toiselta sivulta, etunurkka on hiukan painunut. Ovet kuitenkin toimivat, moottori käynnistyy, toinen etuvalokin palaa. Poliisi tulee, soittaa metsästäjän loukkaantuneen hirven perään. Ambulanssi tulee, ensihoitaja  kysyy meiltä tarvitaanko apua, menee sitten hoitamaan pientareella istuvan pojan kättä. Saamme luvan jatkaa matkaa, koska auto toimii ja ajaja on kunnossa. Parikymmentä kilometriä madellen ja ilman tuulilasia sujuu, vilpoista vain on. Kotona katsotaan tarkemmin: tavaratilassa pojan sello kotelossaan on ehjä. Pieni paperinen ikonikuva Pyhästä Nikolauksesta, matkustavaisten suojelijasta, teipinpalalla kiinni kojelaudassa. 

  • Huh, mikä tilanne. Pyhä Nikolauksella on ollut tärkeä tehtävä ja on edelleenkin. Tarinasta tuli mieleen omasta elämästä täpäriä tilanteita.

    Kommentin jätti mehtäsielu · torstaina 28. elokuuta @ 06:58

  • Olipa järkyttävä kokemus, onneksi selvisitte ehjinä, vaikka autolle kävikin huonommin.
    Jumalanäidin ikonin suojeluksessa auto ja me matkaa teemme. Auto on muutaman kerran vaihtunut, mutta sama ikoni siirretään aina uuden kulkuneuvon kojelaudalle.

    Kommentin jätti Simpukka · perjantaina 29. elokuuta @ 10:08

  • Merkillistä oikeastaan, ettei siitä itselle jäänyt muuta kuin muisto, ja miten äitinä aina ensin hätäilee vaistomaisesti lasta, sitten muita ja viimeksi huomaa omat naarmunsa. Kesäiset hirvikolarit maanteillä ovat niin tavallisia eikä niitä oikein osaa ennakoidakaan. Pohjois-Ruotsissa juutuimme kerran porolauman keskelle. Ei auttanut muu kuin odotella, eivät äänimerkistä olleet moksiskaan, omilla maillaan kun olivat.
    Varjelusta tarvitaan, pitemmille ja lyhyemmille matkoille.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 29. elokuuta @ 21:28

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.