#

aamulla olen vielä unessa, kun toinen tulee herättelemään kauppareissulle. ensin torikojulta mustikkalaatikko sekä kesäkeittokasviksia. tullessa pysähdymme ottoon nostamaan käteistä, jota ei juuri missään nykyään tarvitse. kahvin jälkeen purkitan mustikat pakastimeen.

#

ihmettelen, miten liikkumiseni on romahtanut. molemmat lonkat kipunoivat ja ovat jäykät, vasen reisi tuntuu huteralta. pohdimme rippijuhliin lapsuusmaalle tullutta kutsua. matkan pituus mietityttää, tuntikausien istuminen autossa ja kirkossa. seurustelu sukulaisten kanssa naamasuojuksen takaa. nuorimiehen  juhlissa ovat hänen isovanhempansa ja kumminsa, ei sieltä mitään puutu, jos jäämme pois.

#

heinäkuun helleviikko vanuttaa, nääntymisen partaalle asti. joka paikkaa särkee kuin enteenä jostakin. ja kas, sää vaihtuu koleaksi, ukkostaa ja salamoi, pilvet kaatavat kerran tunnissa kylmää vettä. istuminen käy sietämättömäksi.

#

sunnuntaiaamuani häiritsee korvavahan tukkima kuuloelin. toinen joutuu tuon tuostakin vastaamaan kysymykseen ’mitä sanoit’, kunnes saan yön yli liotetun vahan huuhdottua. istahdamme osallistumaan apostolien päivän messuun kotikirkosta. vierastan facebookin striimauskulttuuria, jossa tutut ja tuntemattomat ihmiset viestittävät mukanaolostaan, reagoivat saarnaan tai arvioivat messun ’onnistumista’ kuvan alalaidassa. tuntuu tunkeilevalta, palautettahan voi lähettää henkilökohtaisestikin. musiikkiin panostanut kanttori saa jumalanpalveluksen päätteeksi spontaanit ja ansaitut aplodit.

#

lukeminen on kuulunut elämääni nelivuotiaasta lähtien. koronavuosina on täytynyt kaivaa netflixistä tai hbolta vaihtelua, kun aina ei jaksa lukea. arki-iltapäivisin katsomme ehkä pari jaksoa jotain sarjaa, sunnuntai-iltapäiviksi etsimme elokuvan. tv on pelastanut karanteerivuosina tylsistymiseltä, mutta ongelmana on, että yhä vaikeampi on löytää laatudraamaa. olemme aika kranttuja, eka jakson puoliväliin katsottuja ja hylättyjä sarjoja riittää. hyvin tehtyjä on, kunhan ne vain löytää. kriitikoiden suositukset antavat käyttökelpoisia vinkkejä.

#

mietin miten koronavuodet ovat elämäämme muuttaneet. ryhmäharrastukset (kuoro, konsertit, matkailu) katosivat. ulkoilu väheni. liian paljon on istuttu kotona, sää ja vointi vaikuttaa muutenkin vanhalla liikkumisintoon. lastenlasten ikävöinti on ollut vaikeaa kestää, kunnes miniäkulta keksi lähetellä what’s-upin kautta videoklippejä pienimpien touhuista. isompien lastenlasten kanssa soitetaan harvakseltaan videopuheluja. lyhyitä tapaamisia inspiroidaan, jos kellään ei ole oireita. suojaimen käyttö kaupoissa, kirjastossa ym. on itsestään selvää yhä. puhelinta tulee käytettyä enemmän ystävienkin kanssa yhteydenpitoon.  

#

ei tarvittu kuin puolen tunnin puuhastelu sisäpihassa, kitkemistä ja kukkapenkkien möyhimistä, kun olen ihan katkipoikki ja hikinen. suihkun jälkeen pakollinen selänoikaisu. toinen ehtii ottaa lounaan jälkeen pihakeinussa pienet torkut, kunnes sadepilvi ajaa sisätiloihin. kokeilemme taas uutta brittiläistä sarjaa, joka kertoo pankkien rekrytoimista huippulahjakkaista nuorista, joista yritetään puolessa vuodessa kouluttaa treidaajia. kaikki hyväksikäytön ja keskinäisen kilpailun ikävät muodot paljastuvat siinä maailmassa. ensimmäinen jakso päättyy yhden kokelaan itsemurhaan. siihen tyssää taas se sarja.

#

viikko on puolivälissä. puhun poikansa rippijuhlaa valmistelevien vanhempien kanssa, pahoittelen, että emme taida jaksaa sinne asti näillä voinneilla. kortti on postissa, toivottavasti tulee perille. lämpötila hilautuu taas helteen puolelle ennusteen mukaan. muuta ei jaksa kuin huolehtia pyykit kuivumaan ja tehdä ruokaa puolipäivän aikaan. muu elämä on yhtä makoilua varjoissa kuin Haminan mursulla.

#

kuopuksemme pikkumuru täyttää vuoden. sortin sakkia on koolla isäntäperheen kesäpihassa: molemmat isovanhemmat mummi ja nonno, mummeli ja vaari sekä päivänsankarittaren kummisetä. pikkumuru on pöydän päässä ja lähimpänä istuvat mummot häntä siinä kilvan paapovat, vaarit tasapainona toisiaan vastapäätä. toinen pää pöytää on veljesten ja pikkumurun isosiskon ja äitikullan hallussa. neljä tuntia surahtaa hetkessä pöydän antimia nautiskellen ja tapaamistaukojen väliä päivittäen. kotiin tultua mummeli sammuu iltauutisten ääreen maailman murheista piittaamatta. 

#

viimeinen lomakuun viikko alkaa lämpimänä ja aurinkoisena. inspis yllättää. ajamme kaupungin matonpesupaikalle joen varteen. haluan testata kestääkö selkäni kahden pikku maton hankaamisen. toinen hoitaa puolestaan mattojen huuhtelun ja mankeloinnin sekä ripustuksen kotipihaan narulle. panadolia jälkihoidoksi tarvitaan, mutta hyvin jaksan. ihana tunne saada jotain hyödyllistä aikaan! juttelu muutaman matonpesijän kanssa piristää, voi jakaa innostusta ja hyvää mieltä.

#

tulee sellainenkin päivä, että ensimmäistä kertaa tänä kesänä itsekin oikaisen pihakeinuun päivätorkuille. on sopivan lämmintä (22), pilveilee, tuuli tanssii ihanasti kotikadun koivuissa. yhdessä olemme aamupäivällä katsoneet videokuvaa kummipojan kuopuksen konfirmaatiojuhlasta. miten äkkiä pieni poika kasvoi ohi äidistään, ottaa nyt kannettavakseen kulkueristin ikätovereiden joukossa. mummit pyyhkivät kyyneleitään. lahjakortti on tullut perille, nuorimies kiittelee, on tyytyväinen leiriin ja juhlaan. nykyinen postilaitos tarvitsee näköjään viikon toimittaakseen privaattipostin hyvien yhteyksien päähän kotimaassa.  

#

varoittamatta herään arkiaamuna huonovointisena pätkissä nukutun yön jälkeen. olo tuntuu sumuiselta ja huteralta. mittaan verenpaineen, se on huomattavasti korkeampi kuin normaalisti. huone tuntuu jo välillä pyörivän ympäri, mutta tajunta säilyy. soitan terveyskeskuksen numeroon, jätän viestin rokotusajan peruutuksesta huonovointisuuden takia. hetken päästä hoitaja soittaa takaisin ja kyselee tarkemmin voinnistani. hänen mielestään pitäisi käydä päivystyksessä varmuuden vuoksi. päiväni jatkuu sitten päivystyspolin petillä makoillen. otetaan sydänfilmiä, mitataan verenpainetta, kysellään sitä ja tätä, odotellaan lääkäriä, joka on tutkinut tiedot, kyselee lisää. eikä se huoli siihen jää, jatkoa seuraa.

#

toinen meistä hakee viikonlopuksi ruokaa kotiin. minä mittaan verenpainetta aamulla ja illalla. se on yhä koholla. serkkuni puolison muistokirjoitus on lehdessä, minua nuorempi ihminen. whats’upin ystäväryhmä hehkuttaa keräämiään mustikkalitroja, on hyvä marjavuosi. varaan ensi viikoksi uuden ajan nelosrokotukseen. saakohan taas varautua viikkojen päänsärkyyn sen jälkeen. riskiryhmäläisellä ei ole vaihtoehtoa.

#

kirkastussunnuntai päättää heinäkuun. kuuntelen juhlamessua heinäveden kirkosta, ilahdun palveluksen tunnelmasta, lauluista ja saarnasta. niissä on jotain, joka koskettaa uskoni pohjavirtoja, tuntuu kotoisalta. soitan myöhemmin serkulleni, joka suree syvästi puolisoaan. heillä oli pitkä ja onnellinen liitto, kolme lasta ja lastenlapset. puhumme siitä, miten paljon lapset tuovatkaan toivoa ja lohdutusta ikävässä. elämä jatkuu heissä, ja suru helpottaa ajan myötä.

#   

  • Tervetuloa blogiisi takaisin! Onko sinullakin niin, että ”pää kirjoittaa” päivän mielenliikkeitä, tottumuksen voimalla, vaikka käsi ei sitä ulos antaisikaan? Toivottavasti terveyshuolesi selviävät ja olo paranee pian. Kesän kuumat tai epävakaat säätkin ovat aiheuttaneet monelle kivuliaita oloja. Minäkin olen taistellut koko kesän huonojen olojen kanssa.

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 1. elokuuta @ 16:12

  • Niinhän siinä kävi – luin jostain, että joku kokeili ’aamusivujen’ kirjoittamista ja koki sen mainioksi. Itselleenhän niitä muistiinpanoja joka tapauksessa kirjoittaa, mutta ’lomasiivut’ tuntuivat kevyeltä, pakottomalta tavalta antaa tekstin tulla pyrkimättä mihinkään erityiseen. Mieluusti elän kesäistä vuodenaikaa juuri näin. Huomaan, että päiväkirjan kirjoittaminen käsin on alkanut tuntua työläältä, mutta kun avaan koneen, teksti virtaa, jopa niin, että siitä riittää karsittavaa ja tiivistettävää.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 3. elokuuta @ 21:32

  • Aurinkoista päivää!
    Lomakuukauteesi on sisältynyt ilonaiheita, huolia, kohtaamisia, sukupolvien yhteyttä.
    Pienet ilonaiheet näin vanhemmiten tuntuvat isoilta iloilta. Tämä on korostunut korona-aikana minusta erityisesti.
    Kerätään voimia loppukesästä syksyä varten.

    Kommentin jätti Pirkko · tiistaina 2. elokuuta @ 10:14

  • Totta, korona-aika on muuttanut monia asioita arjessa sekä antanut ajateltavaa ja kirkastanut arvoja. Lasten perheiden tapaaminen on ollut tärkeintä, moni muu mielenkiinnon kohde on jäänyt taka-alalle.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 3. elokuuta @ 21:24

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.