Raamatun suomenkielistä uusiokäännöstä koskevan sunnuntain Hesarin artikkelin innoittamana tutkin tiedot aiemmista, käytössä olleista raamatunkäännöksistä. Niitä löytyi Suomen Pipliaseuran sivustolta yhdeksän, alkaen Agricolan ensimmäisestä UT:n suomennoksesta 1548, koko raamatun käännökseen 1642 ja aina viimeiseen 1992 uudistettuun viralliseen raamatunkäännökseen.
On totta, että kieli uusiutuu koko ajan, varsinkin tällä vuosituhannella muutos on ollut merkittävä. Puhekieli etääntyy kirjoitetusta kielestä ja lukemisen tavat muuttuvat. Arkaainen teksti jää asiaan vihkiytymättömälle oudoksi ja käsittämättömäksi, ja sitä mukaa hengellinen aspekti elämässä eriytyy omaksi saarekkeekseen. Uutta käännöstä tarvitsevien sanojen listalla ovat mm. vanhurskas ja hurskas, autuas ja laupias, kilvoitus ja kavallus, herjaus ja lankeemus. Nämä ja monet muut listalle päätyneet sanat ovat kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen kielenkäytössä tuttua ja monelle kuulijalle sekä puhujalle läheistä kieltä, jonka muuttamisyritykset aiheuttavat väistämättä paljon porua. Jo nyt on olemassa hengellisiä piirejä, joille 1992 käännös on ollut siinä määrin liikaa, että pitäytyvät yhä 1933-38 käännöksessä, vanhoillisimmat jopa vanhan 1776 kirkkoraamatun teksteissä.
Raamatun, Koraanin, tai muun uskonnolliseen perinteeseen liittyvän tekstin monet kokevat sillä tavalla pyhäksi, ettei sitä voi eikä saa muuttaa. Moni ymmärtää ja uskoo pyhät tekstit suoraan Jumalalta saaduksi, mistä johtuu, että ne on sekä ymmärrettävä että niitä on noudatettava kirjaimellisesti. Mitä tiukemmin perinteisiksi koetuista sanankäänteistä halutaan pitää kiinni, sitä varmemmin menneeseen takertuvat uskonyhteisöt ja niiden julistajat ajautuvat friikeiksi, jotka pitävät profeetallisesta vallastaan kiinni. Halutaanko tämän ja tulevien sukupolvien ymmärtävän raamatun sanomaa, vai jääkö se harvojen ja valituiksi itsensä kokevien salakieleksi?
Puhekieli ja kirjoitettu kieli muuttuu koko ajan, sen huomaa lastenkirjoistakin. Tuntuisi luontevalta, että monet vaikeat raamatun sanat tuotaisiin nykyaikaan. Tavallisena koulun uskonnonopetuksen saaneena sanojen merkitys on vierasta ja pitäisi hallita hyvin asiayhteyden.
Kommentin jätti Pirkko · torstaina 16. heinäkuuta @ 14:03
Olen samoilla linjoilla kanssasi. Vaikka ns. hengellinen kieli olisi tuttuakin, oleelliset tekstit, kuten raamattu ja virret tai muut yhteisesti laulettavat Saisivat olla kaunista, ajantasaista kirjallista kieltä – sekä toimituksiin ja messuun liittyvä kieli saisi olla sitä kieltä, mitä ihmiset muutenkin puhuvat. En lähtisi kuitenkaan uudistamaan liian radikaalisti, sekin vieraannuttaa.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 17. heinäkuuta @ 11:25