Kaupunkimme Terveyskeskuksen Systeemi kutsuu tietyn syntymävuoden mukaan eläkeläisiä ns. hyvinvointitapaamiseen. Aikaa varataan, jos kutsuttu haluaa tulla. Arvelin ensin, että mitä minä siellä, kun toistuvat vaivan aiheeni sinkauttavat minut Systeemin rattaisiin aika ajoin joka tapauksessa. Sitten ymmärsin, että tässä olisi tilaisuus keskustella kollegiaalisesti ihmisen kanssa elämänsä kokonaistilanteesta keskittymättä vaivoihin.
Vastaanotto oli ystävällinen ja kiinnostunut. Olin täyttänyt esitietolomakkeen, johon tukeutuen asioita sitten tarkasteltiin. Olen sitä mieltä, että elämässäni asiat ovat kaikesta huolimatta hyvin. Terveysongelmani eivät estä minua elämästä henkisesti rikasta ja monimuotoista elämää, vaikka liikunnalliset aktiviteetit ovat rajallisia. Joistakin unelmista olen joutunut luopumaan ja huomaan olevani sinut sen kanssa. Tosiasioiden hyväksymiseen tarvitaan aikaa ja rauhaa, ja niitä on ollut. Keskusteluilmapiiri antoi mahdollisuuden tarkastella kokonaistilannetta puolueettomasti ja jätti rohkaistuneen olon. – Kunpa tällaisiin palveluihin olisi mahdollisuus kaikkialla.
voi ellinoora, kiitos tuosta viimeisestä kappaleesta. se palautti palikat paikoilleen. kivuista huolimatta. tuo tarjoamasi vertaistuki sai minut taas tajuamaan sen, että ihmiselle on pahaksi jäädä yksin kärsimyksessä ja kiitollisuudessa. jos kaikki on pitkään hyvin, sitä oppii pitämään sitä hyvää itsestäänselvyytenä. vähän kuin minulla olisi jopa oikeus kaikkeen kivaan. eilen juuri kadehdin telkkarissa juoksevaa naista; ihan kuin hän olisi vienyt minulta sen juoksun mahdollisuuden, joka minulle kuuluu. yritän koettaa muistaa oman kiitollisuuteni. tunnustan sen nyt sinulle.
Kommentin jätti meri · tiistaina 2. toukokuuta @ 13:37
Meri
Elämän hahmottaminen kokonaisuutena näyttää auttavan rohkeuden ja kiitollisuuden säilyttämisessä. Ja kun ne kaksi ovat päällimmäisenä, eivät vaivat ja kivut nujerra tullessaan.
Meri kulta, ajattelen, että oikeus meillä taitaa olla vain elämään, ei kaikkeen, mitä siihen mieluusti sisällyttäisimme. Jos ottaisi elämän mahdollisuuksien kannalta, ei niinkään oikeuksien, ehkä olisi helpompi löytää tyyneyttä kapinallisen tempoilun sijaan.
PS: En edes muista milloin olen juossut tasamaata viimeksi, mutta portaat ylös parkkihallista kauppaan juoksen aina ja koen riemua, että vielä jaksan.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 2. toukokuuta @ 21:51