P2218876

muistan helmikuut, sädehtivän hilpeät pakkaspäivät, kun hiihdettiin  reppu selässä kouluun ja koulun jälkeen laskettiin mäkeä, isoveli, serkkuveli ja minä, isolla kelkalla. se mäenlaskun yhdensuuntainen riemu ja toisen hikinen punnerrus mäelle uudestaan. kotiin tultua oli punaisia poskia ja kylmiä sormia, räkäneniäkin ehkä kuuman mehumukin ääressä, ja lumisia vaatteita uunin kyljessä kuivumassa. 

olen täällä, lapsuusmaa täältä kaukana, kaikin tavoin. hädin tuskin luntakaan, koneen tekemät ladut metsän peitossa, vieraan metsän. pakkasta pari astetta, sen verran että voi sanoa. ei sädehdi päivä hilpeyttä, ei mäenlaskun riemua, elämä yhtä ylämäkeä kipua kiskoen.

tiedän, isoveli hiihtää hiljaisia latuja siellä. pysähtyy postilaatikolla, vaihtaa sanoja naapurin kanssa. minä vilkutan täältä, lähetän hilpeän ajatuksen kuin linnun sulan leijaamaan. lapsuusmuisto sädehtii.

 

  • Niin tuttu kuvaus lapsen elämästä maaseudulla silloin aikoinaan. Harrastuksena olivat leikit metsissä ja pelloilla. Nyt mahdollisuudet ovat monipuolisemmat, mutta lähi metsä kutsuu aika ajoin kävelemään ja ihastelemaan lumen kimallusta. Mutta kokeeko lapsuuden tunteen? Ei, se on jäänyt sinne kotimetsiin.

    Kommentin jätti pirkko · tiistai2am 7. helmikuu28am @ 09:35

  • Pirkko
    Lapsuuden metsässä leijuu yhä mieleen palautettavissa oleva kokemus kirkkaista kevättalven hangista hiihtolatuineen. Totta, ei näissä lähimetsiköissä sitä tunnetta tavoita, niin paljon on tullut elämänkokemusta ja toisenlaisia tunteita siihen väliin.
    Mutta ei kadoteta lapsuusmuistojamme, eihän!

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistai2pm 7. helmikuu28pm @ 18:38