Oi näitä valon- ja lämmöntäyteisiä päiviä! Askel sisältä vain ja pihan tuoksuva lämmin väreilee ympärillä, ottaa syliin, hukuttaa ihanuuteensa. Vuoden 2014 kalenteristani löysin maininnan: taas huikean lämmin ja kaunis toukouu ja sen jälkeen koleat kesäkuun viikot. – Niinkö se taas menee.
Kausitöitä. Hetkiä lähi-ihmisten kanssa. Poutapilven tapaan purjehtivia ajatuksia kesäviikoista edessä päin. Osaan elää kesää säistä riippumatta, mutta kyllä tämä lämpö niin ihanalta tuntuu, että soisi sen jatkuvan. Kesäkukat, tänään puutarhalta haetut, odottavat pääsyä ruukkuihinsa. Huomenna upotan sormeni multaan.
ellinoora
minullekin käyvät kaikki säät. en tuskaile alati vaihtuvia säitä, kun tiedän niiden syyt. päinvastoin: luontoa voi tarkkailla uusin silmin ja ilahtuneena todeta että aha! nyt saankin aitoa atlantin vettä niskaani. tänään katselin vanhoja valokuvia mummolasta ja ajattelin, että lapsuutensa maalla viettäneet suuret ikäluokat on varmaankin viimeinen väestöryhmä, joka saattaa tajuta suomalaisen luonnon ja kulttuurin hienovaraisen yhteyden. ilman kosketusta talonpoikaisen kulttuurin vuodenkiertoon kyntöineen, kylvöineen ja korjuineen, kekreineen, nuutteineen ja juhannuksineen suomalaisen luontosuhde on vajaa, minullakin.
Kommentin jätti meri · keskiviikkona 1. kesäkuuta @ 20:56
Meri
Niin – ja suurten ikäluokkien lapset sitten, jos niillä on lapsia ja kesämökki. Olen yllättynyt ihanasti lastenlasten luontotietämyksestä ja ennen muuta siitä, miten paljon he havainnoivat ja osaavat nauttia luontoretkillä. Luontosuhdetta ei rasita tekemisen punoutuminen nauttimiseen niin kuin isovanhemmillaan. Kermankuorijoita tietysti, mutta mitä siitä, pääasiahan on, että he näkevät ja antautuvat kokemaan luontoa.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 2. kesäkuuta @ 12:57