Meillä joulun vietto päättyy loppiaiseen. Esikoisen perhe tuli lounaalle ja heidän lähtiessään laulettiin vanha kuusen hyvästelylaulu. ”Päättyi joulu vaikkei kenkään sois / joulukuusi viedään pois, pois, pois / mutta ensi vuonna hän / saapuu lailla ystävän / ei voi toivo pettää.”
Arkiaamun kalpeassa valossa riisun tänään kuusen koristeistaan ja palautan kodin tavalliseen asuunsa. Kuusi odottaa vielä huomiseen ulosviennin hetkeä, ja neulaset imurointia. Otan ison urakan, johon tarvitsen Toisen apua, uunin pesun. Luukun lasien irrotus ja putsaus on hänen osuutensa. Ajattelen muutaman lievästi myrkyllisen ajatuksen kinkun paistosta, mutta myönnettävä on, että kelpasi sitä kyllä jälkiuunileivän kera mutustella. Uunin putsaus ei sovi perfektionistin hommaksi, tulos kun ei millään aineilla ole sataprosenttinen.
Uusi vuosi on jo vauhdissa, kalenteri saanut merkintöjä, ja suunnitelmia kehrääntyy. Joulu on tavallaan myös vuoden päätösjuhla, samalla kun sen sisältönä on uuden aikakauden alku. Vamos!
Samanlaiset puuhat täällä, kuusi riisuttu ja viety roskakatoksen viereen, viimeinen taatelikakun pala syöty, ruokapöytä kutistettu arkikokoonsa.
Joulunaika on oltu kuin rauhansatamassa, mitä mahtaakaan uusi vuosi tuoda tullessaan maailmalla ja meillä.
Kommentin jätti Tuulamummo · torstaina 7. tammikuuta @ 19:15
Lupauksitta paras! Otetaan vastaan se mikä vastaan tulee, eikö niin! Synkistely on hyödytöntä, maailman tilanteeseen ei meillä ole ratkaisua, kunhan omastakin arjesta selvitään.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 7. tammikuuta @ 20:11
Mies juuri soitti Turusta, että viimeisetkin jouluvieraamme oli saatu perille kotiinsa kunnialla. Mukana matkalla oli myös Rontti, jonka jouluvierailu oli kestänyt täällä peräti kolme ja puoli viikkoa, vaikka sen isäntäväki olikin välillä poikennut muualla. Kahden vanhan kodissa tämä läheisvyörytys oli melkoinen mullistus. Ihan henkisesti jo se, että aina oli juttuseuraa, oli erikoista 🙂 Nyt voi taas olla möllöttää… Ja poiketa välillä taas blogeissakin.
Hyvää uutta vuotta näin vähän myöhäänkin toivotettuna. Onhan tätä vuotta sentään vielä ihan riittävästi jäljelläkin.
Kommentin jätti mm · lauantaina 9. tammikuuta @ 12:22
’Läheisvyörytys’ – hyvin sanottu – siltä se ajoittain tuntui meistäkin. Voi olla kiitollinen niin kauan kuin sitä on ja sen jaksaa. Onhan se tärkeää puolin ja toisin, säilyy yhteys, jokin lämmin säie omiin aikuislapsiin ja puolisoihinsa. Olemme kuitenkin heille ja heidän lapsilleen tärkeitä ihmisiä, vai mitä. Tosiseikka ei kuitenkaan sulje pois sitä hiljaisemman oman arjen onnea, jota voi tuntea ’vyörytyksen’ jälkeen.
Siunausta Sinun ja perheesi alkaneeseen vuoteen!
Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 9. tammikuuta @ 17:16