Monille Matteus-passion kuunteleminen kirkossa kiirastorstaina on jonkinlainen traditio, jota ilman pääsiäisaika jää vajaaksi. Kotisohvalla tai nojatuolissa ja välillä verkkaan liikuskellen kuunneltu passiomusiikki sopii minulle. Meillä on passiosta useita levytyksiäkin, mutta tänä kiirastorstaina asettaudumme ehtoolliskirkosta kotiuduttua kuuntelemaan radion välittämää saksalaista konserttiesitystä Baden-Badenissa viime vuonna.

Alussa kuorosta ja orkesterista kuulee, että ensemble ei ole vielä lämmennyt. Lähden laittamaan iltateetä. Teen valmistuessa sytyttelen kynttilöitä ikonipöydälle ja isovanhempien valokuvien eteen. Muistelen kynttilähämäriä musiikinkuunteluiltoja kotona lasten ollessa pieniä. Ne liittyivät silloin adventin aikaan. Pojat nukahtivat yleensä ennen kuin valittu lp-levy oli lopussa.

Kahdeksalta korjaan teeastioita, keittiöön kuuluu aplodeja. Ensimmäinen osa on lopussa. Mietin ymmärränkö tekstiä enemmän muinaisen lukion hatariksi jääneiden saksanopintojen vai tutun raamatun tekstin perusteella. Päädyn jälkimmäiseen. Ehkä kyseessä on kuitenkin yhteisvaikutus. Kuoro on hyvin valmennettu, äänet soivat, ja intervallit ovat puhtaat. Tätä on ilo kuunnella.

Tunnistan aina yhtä sykähdyttävän alttoaarian alkusoinnut. Erbarme dich, mein Hertz… Aaria on muutamien kuoro-osuuksien ohella passion helmiä. Kuuntelen musiikkia tuolissani silmät kiinni, tunnen kynttilöiden valon luomien läpi. Yhdeksän aikaan Toinen hakee kaapista pikku lasillisen vanhaa portviiniä, jonka ehtoollisviinimäinen aromi sopii passiomusiikkiin täydellisesti. Mietin miksi Bachin orkesteriosuudet soitetaan Suomessa usein niin jumputtavalla aksentilla. Saksalainen versio soljuu notkeasti, pulssi hengittää. Muhevan bassoaarian ja loppukuorojen jälkeen passio päättyy ja jättää tyynen, hartaan olon. Tuolini osoittautuu kelpo paikaksi pitkänkin teoksen kuunteluun. Ei tarvinnut oikaista sohvalle. Hankkiudumme yöpuulle rauhaisissa tunnelmissa ja nukumme hyvin.

Pitkäperjantai on pääsiäisajan päivistä hiljaisin. Päivä ei tarvitse ohjelmaa, ollaan vain. Ei tarvitse kummemmin miettiä päivän merkitystäkään, se on sisäistynyt lapsuudesta asti. Puolipäiväaterian jälkeen käymme yhdessä kävelyllä. Kadut ja tiet ovat auringossa sulaneet, mutta metsän syrjässä ja varjopaikoissa on pelottavia jäisiä kohtia.

Varttia vaille seitsemän valmistelen taas teetarjotinta. Tänään kuunnellaan Johannes-passio viime vuoden konserttitaltiointina New Yorkin Carnegie Hall’sta. Muut solistit ovat tuntemattomia, mutta kontratenori Damien Guillon on tässäkin esityksessä mukana. Harvinaisen korkeaa miesäänityyppiä ei ole monta maailmassa. Johdantona kerrotaan, että Johannes-passion ensi esitys oli v. 1724 ja passiosta on olemassa ainakin viisi versiota, koska Bach paranteli kokonaisuutta aina esitysten jälkeen. Teksti perustuu Johanneksen evankeliumin 18. ja 19. lukuun. Heti alusta kuulee, että orkesteriosuus tässä passiossa on värikkäämpi, resitatiivit ja aariat ovat pitempiä ja moni-ilmeisempiä, samoin kuoro-osuudet.

Passiodraama

Ensimmäinen osa päättyy. Yhtäkkiä Toinen ponnahtaa tuolistaan ja syöksyy ikonipöydän luo. Käännyn katsomaan: ikoniliina on tulessa! Yllättäville tapahtumille ei ole koskaan valmista käsikirjoitusta, siinä vain toimitaan. Palava liina lentää Toisen käsissä keittiön tiskialtaaseen ja sammuu saatuaan hanasta kylmää vettä päälle. Minä tukahdutan ikonipöydällä palavia riekaleita. Vasta sitten palovaroitin alkaa ujeltaa. Läpiveto avatuista ovista lopettaa varoitussignaalin onneksi nopeasti. Kun on tarkistettu, ettei mitään enää pala missään, tutkitaan vaurioita ja arvaillaan mitä tapahtui. Yksi pääsiäiskortti, joka oli pöydällä, on kadonnut. Sen paikalla on kasa tuhkaa. Ilmeisesti liian ohut tuohuskynttilä oli katkennut tai taipunut kortin päälle, sytyttänyt sen ja kortti puolestaan yläpuolella olevan ikoniliinan liepeen. Kaikki on tapahtunut sekunneissa, sillä me olimme samassa huoneessa, minä osittain selin, Toinenkin sivuttain. 

Toinen osa soljuu omaa tahtiaan. Huone ja kuulijat rauhoittuvat hitaasti, ehtivät tyyntyä kuitenkin ennen kuin musiikki päättyy. Tämän Johannes-passion tulemme muistamaan, ajattelen.

Seuraavana aamuna tutkin ikoniliinaa. Se on surullinen näky. Aidosta pellavasta, käsin kudottu ja kirjailtu, levein virkatuin päätypitsein – arvokas taidekäsityö ja niin rakas! Sain tekijän yhteystiedon aikoinaan Valamosta. Soitin hänelle ja hän kertoi tulevansa kotikaupungissani asuvan tyttärensä luona käymään pian. Näin sain liinan henkilökohtaisesti tekijältä kotiin tuotuna. Tätä ei voi korvata millään. Itkettää.

Mutta ikoniseinä on kaunis ilman liinaakin. Siunatuille ikoneille tuli ei voinut mitään. Mikä oli tapahtumaketjun viesti, sitä nyt mietin.     

  • Kiitos, että pääsin mukaan elämykseen Matteus-passio. Kynttilöitä, koivunoksia hiirenkorvilla ja narsisseja! Pablo

    Kommentin jätti Pablo · maanantai4am 1. huhtikuu30am @ 09:16

  • Ja täällä ikoniliinan tulisoihtu!

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistai4am 2. huhtikuu30am @ 09:25