Olen lukenut Paul Austerin Talvipäiväkirjaa. Se on paljaaksi riisuttua tekstiä kirjailijan elämästä: välähdyksiä varhaisista lapsuusmuistoista ja vanhemmista, nuoruuden kiivaiden pyristelyjen peilausta myöhempiin elämänvaiheisiin, avioliittojen tilitystä, puhetta rakkaudesta. Kirja päättyy karuun ja todentuntuiseen yhteenvetoon: kirjailija kokee astuneensa elämänsä talveen.

Viime vuoden lopulla tulivat 51. päiväkirjani sivut täyteen kirjoitetuiksi. Tammikuussa aloitin uuden, jonka nimesin Talvipäiväkirjaksi aloitusvuodenajan mukaan. Sitten satuin saamaan kirjastosta Austerin opuksen ja sitä lukiessa tajusin omankin tekstini talvisävyt, elämänvaihemerkityksessä. Ehkä Kolmas Huonekin on eräänlainen talvipäiväkirja, reunamerkintöjä elämän talvesta.

Auster ei ole ensimmäinen eikä viimeinen, joka miettii elämänsä kulkua, miten mikäkin vaihe liittyy edelliseen, miten ja miksi kaikki on mennyt niin kuin on. En tiedä ovatko he onnellisempia, jotka sanovat tietoisesti jättäneensä menneet taakseen, rientävänsä aina kohti uutta, valloittamaan vielä tuon ja tuonkin vuoren huipun. En olisi itse onnellinen, ellen ymmärtäisi mistä tulin, mitä kautta. Ellen hahmottaisi elämäni vuodenaikoja, niiden jättämää jälkikuvaa.

Jokaisella on mielikuvansa talvesta. Talvestaankin. Nyt juuri ymmärrän miksi on niin kirkasta, valkeaa, kylmänraikasta. Miksi aamut valostuvat verkkaan, päivänvalo huikaisee hetken lämmöllään ja illat tummuvat tähtikirkkaiksi öiksi. Miksi viivyn mielelläni tulisijan äärellä. Ei talvi ole pimeää, on paljon eriasteista hämärää, himmeää valoa ja paljon kirkasta, selkeää.

  • Talvipäiväkirja on myös minun yöpöydälläni. Minäkin olen kauhistellut sävyjä ja muutoksia tekstin luonteessa. Pariisin pikku-asunnoissa vielä lämmin tuulahdus henkii ihmiselon riemua, mutta sitten vähitellen, äidin kuoleman aikoihin päähenkilö vie meidän tummiin sävyihin.

    Paniikkihäiriön kuvaus on raakaa, mutta aitoa. Voin todistaa.

    Kommentin jätti Tillman · perjantaina 25. tammikuuta @ 22:54

  • Lienee niin, että vanhempien tai viimeisen vanhemman kuolema on väistämättä jonkinlainen raja, jolta elämän sävyt muuttuvat talvisiksi. Panin merkille, miten Auster takertuu muistoihin äitinsä kauneudesta ja elinvoimasta kuin tahtoisi hänet takaisin elävien joukkoon. – Kyllä, paniikkihäiriökokemukset kuten moni muu vaikea elämän vaihe tulee Austerin kuvaamana todeksi. Puolisonsakin (Siri Hustvedt) on kirjoittanut omista kauhun kokemuksistaan Vapiseva nainen -kirjassa hyvin todentuntuisesti. Intiimin kivun jakaminen yksityiskohtaisesti on myös herättänyt arvostelua joissakin kirjallisuuskriitikoissa.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 26. tammikuuta @ 19:17

  • Ihmisen tie, elämänkulku, voi kirkastua tai sumeta. Ehkä asioiden siilaaminen vaikuttaa siihen, kumpi tapahtuu. Talvi voi olla kirkas tai mustan pimeä. Sinä haluat nähdä kirkkauden. Silloin se näkyy.

    Kommentin jätti annikki · sunnuntaina 27. tammikuuta @ 18:23

  • Toit Annikki esiin mielenkiintoisen puolen: asioiden ’siilaaminen’ vaikuttaa siihen mitä tapahtuu. On totta, että talvellakin on pimeä puolensa. Tällä hetkellä kuitenkin näen siinä paljon valoa.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 28. tammikuuta @ 12:43

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.