Päivänä muutamana Pissismummo päästi itsensä kirmailemaan lapsuusmuistojen avarille niityille. Sinnehän pääsee koska vain tahtoo vain avaamalla tietyn portin, joka ei ole lukossa, mutta kiinni, aikuisarjessa ainakin. Voihan muistojen niityllä kuperkeikkailla yksinäänkin, mutta hauskempaa se on kasvinkumppanin kera. Siinä tarkoituksessa Mummo soitti kännykästään Isoveljensä apparaattiin. Käytiin likimain tämäntapainen keskustelu.
Pissismummo: Heissulivei veliseni. Mitenkä on vuosi lähtenyt käyntiin? Vetääkö vaihteet vai yskiikö moottori? Isoveli: Heippa. Mikäpäs tässä on lunta luutiessa ja pellon laitaa hiihdellessä. Entäs siun tykönäs?
– No, rupesin aikani ratoksi muistelemaan entisiä sapuskoita, niitä mitä äitmuori laittoi, kun pieniä oltiin. Muita kun ei ole niitä enää muistelemassa, niin meinasin, jotta siulle pirahutan. Miun mielestä meillä syötiin paljon laatikoita – niitä uuniruokia – miksköhän niitä muuten sanotaan laatikoiks? Porkkanalaatikkoo sai muullonki ku jouluna. Perunasta tehtiin semmosta, mihin tuli sipulia ja päälle läskilihaviipaleita. Se kun hautui uunissa meheväksi, oli se hyvää.
– Juu, oli se. Sillon kun ei nääs ollu jääkaappeja, kellarissa oli lihatiinu, mihin possu pilkottiin ja palat säilöttiin karkeeseen suolaan. Sieltäpä sai hakea tarvitessaan.
– Äitimuori pani lihapalan edellisiltana vesiliotukseen, niin liika suola saatiin pois. Läskilihasta tehtiin usein kastikettakin keitetyille perunoille. Makaroonilaatikon kun muori teki, niin siihen ei lihaa pantu ensinkään, munamaitoa päälle ja uuniin vain. Ja puuro tehtiin ohraryyneistä ja maidosta, uunissa kans. Kyllä se puilla lämmitettävä tuvan uuni haudutti muhevaksi ruuan.
– Ei pärjää mikrouuni sille, ei.
– Sitä minä olen aina ihmetellyt, miks meillä syötiin ohrajauhosta veteen keitettyä puuroa eikä kaurapuuroa aamuisin ennen kouluun lähtöä. Se jauhopuuro oli ihan omituisen näköstä, harmaata, ihan ku tapettiliisteri. Vaikka kyllä sitäki söi voisilmän ja maidon kanssa.
– No, kun mie en tykännyt kaurapuurosta, sitä oli ihan tarpeeks koulussa joka toinen päivä, ni mie valitin äitimuorille. Se ei sitte enää kotona tyrkyttäny kaurapuuroo.
– Ai, jaahas, nyt sekin selvis. Äitinpoika oikeen. Mie oisin kaurapuurosta tykänny enempi. Aika usein keitettiin marjoista soppaa uunipuuron kanssa syötäväks. Joskus saatiin ihan rusina- ja luumusoppaaki, mutta tavallisesti puolukoista tehtyä. Puolukoitahan kerättiin aina talveks monta sangollista. Niistä äitimuori laitto melkein joka viikko marjamämmiä uunissa. Siihen taisi tulla ruisjauhoja ja puolukkaa. Se oli oivallista maidon ja sokerin kanssa. Mutta muistatkos millaista oli höperöhuttu?
– Eikös se ollu jotain pullamössöruokaa – leivänmuruja ja pullan paloja ja puolukkaa kerroksittain ja sitten uuniin? Ja se vasta hyvää oliki. Miksköhän sillä semmonen nimi oli?
– Se ei ole miulle ikinä selvinny.
– Joo ei ole äitimuorin ruuista pahaa sanottavaa, mutta kouluruokia ei kyllä ole ikävä. Se makaroonivelli…
– Uhhuh, niitä ei parane muistellakaan.
Hiukan ovat ruoat olleet erilaisia jo silloin kun minä olin pieni. Ja kouluruokaakin tulee joskus ikävä. Meidän koulussa oli tosi hyvät jauhemaksapihvit ja kanaviillokki. Sekä pinaattikeitto. Ehkä ne oli hyviä siksi, kun meillä ei syöty niitä kotona. Äidin palapaistia mikään ei kyllä voita. Kun lihat on ensin paistettu ja sitten vielä keitetty niin kypsempiä ei voisi olla.
Kommentin jätti Sari · tiistaina 8. tammikuuta @ 08:59
Voi että…ihania muistoja. Muistan kouluajoilta ohraryynipuuron, sanoimme sitä sammakonsilmäpuuroksi ja puolukkapuuro…voi että. Kamalia asioita. En oppinut koskaan pitämään muista puuroista kuin riisipuurosta, siis aikuisenakaan. Muistot muista puuroista liian elävästi mielessä. Noh, mannaryynipuuro olisi hyvää, jos en olisi keliaakikko, Nyyh.- Hyvää loppuvuotta ystävä rakas!
Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 8. tammikuuta @ 14:21
Hauskoja makumuistoja, tosin hiukan erilaisia kuin omani. Meillä oli perunapuuroa. Siihen laitettiin ohrajauhoja ja se syötiin voisilmän kanssa kuten ruispuurokin. Makaroonivellistä en pitänyt ja sen myötä olen koko ikäni hiukan vältellyt pastaruokia. Sydänkurssilla opin, että pasta on kuitenkin parempaa hiihihydraattia kuin esim. peruna. Olisin luullut, että päinvastoin.
Hyvää alkanutta vuotta, Ellinoora!
Kommentin jätti Liisa · tiistaina 8. tammikuuta @ 15:00
Tuota muistojen porttia kun raottelin, huomasin, että lisää asioita pulpahtelee mieleen. Se karjalanpaisti, sitähän oli usein sunnuntairuokana, uunissa sekin laitettiin. Pyhäaamuisin äitimuori keitteli riisi- tai mannapuuroa maitoon, sitähän meillä riitti ja kyllä puolukoista hyvän marjapuuronkin sai. Maitotilalla ei ollut voista, maidosta ja juustosta ikinä pulaa ja munia sai omasta kanalasta. Leivät, pullat ja kakut leivottiin kotona. Oppikoulun alaluokilla sitten toin kotitaloustunnilta vähän uudempia reseptejä kotiin ja sain niitä kokeilla, muun muassa skonsseja, munakasta ja suklaakiisseliä.
Sarille: 1950-luvun lopulla kansakouluruuat oli meillä kyllä onnetonta kamaa. Ei tee mieli muistaa.
Vilukissi: ei ihme, ettet ole puurojen makuun päässyt, jos olet vilja-allerginen. Se on aika rajoittava ongelma. Vaihtoehtojahan nykyään on, ei tarvitse nälässä olla. Hyvää vuotta sinullekin Vilukissi ja monta iloista yllätystä!
Liisa: Perunapuuro taitaa olla hämäläisruokia vai? Ihan uutta miulle. Sama juttu, pastaa on alettu meilläkin harrastaa entistä useammin, mutta kyllä hyvää perunaa ei voita mikään. Viime aikoina olen ostanut Lapin puikuloita, keitän ja syön kuorineen. Rosamunda on ihanaa lohkoina uunissa paahdettuna, sipaus rypsiöljyä ja timjamia tai muuta yrttiä, muutama suolarae. Nam.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 8. tammikuuta @ 16:05
Olin kerran ikäihmisten yliopiston tilaisuudessa, jossa esiteltiin tutkimusta vanhanajan ruuista. Puhetta ruokamuistoista olisi meillä kuulijoilla piisannut vaikka kuinka paljon. Se tuo lapsuuden niin elävästi mieleen. – Minä olen varmaan ainoa ihminen, joka olen tykännyt makaronivellistä. Kotona siihen lisättiin leipäjuuston palasia. Hyvää oli myös maitoon tehty limppivelli, johon laitettiin kypsymään rusinaisia pullataikinapallosia ja taas juustoa. Omille lapsilleni näitä joskus tarjosin, mutta ne herättivät suorastaan kammotusta.
Kommentin jätti Annikki · torstaina 10. tammikuuta @ 16:10
Niinpä se taitaa olla, että makuasiat eivät periydy, ovat varmaan niin yksilöllisiä, ettei saman perheen jäsenetkään pidä samoista ruuista. Minä puolestani lienen niitä harvoja jotka lapsena tykkäsin ja yhä tykkään kaurapuurosta. Aikuisena vasta olen tutustunut osittain pohjalaisten ystävien ansiosta leipäjuustoon ja se on tosi hyvää. Ostamme luomuna, panen palan mikroon 20 sekunniksi ja sitten paahtoleivälle. Aamuteen kanssa ihanaa!
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 11. tammikuuta @ 12:12
Voi, voi, vesi kielellä tätä lueskelen.
Kommentin jätti Obeesia · sunnuntaina 13. tammikuuta @ 23:11