Pääsin alkuun viimein. Aika kauan olen ollut kiusallisen tietoinen, että eräs tietty vierashuoneen komero vaatisi toimenpiteitä. Tilanne on käynyt vuosi vuodelta tukalammaksi. Jos oven on saanut jotenkin kiinni ja avaa varomattomasti, saa syliinsä kasojen päällimmäisenä ajelehtivat paperit.

Ihminen on kummallinen. Tietää, että pitäisi vain ryhtyä, mutta milloin. Kun ei ole ihan yhden iltapäivän juttu käydä läpi vuosikymmenien kuluessa talletettuja muistoja; lehtileikkeitä, irrallisia valokuvia, poikien jättämää lapsuussälää, konsertti-, teatteri- ja taidenäyttelyelämysten dokumentteja, kaikenkirjavia muistoja matkoilta. Tietää senkin, että muille niillä ei ole merkitystä, itse se luopuminen on tehtävä.

Peruskysymys on edelleen sama: mihin minä näitä vielä tarvitsen? Tietysti voi kysyä niinkin, että mihin sitten tarvitsen tyhjentyvän komeron. Yksi omituisimpia tallenteita on kassillinen kalentereita, itse asiassa kaikki työkalenterit aina 70-luvun alusta lähtien. Pelkään pahoin, että niitä ei voi vieläkään hävittää. Viimeksi eilen etsin sieltä ajoitusta erään ystävyyssuhteen alulle. Ja löysin.

Päätin, etten ala valokuviin ennen kuin inventaario on muilta osin tehty. Ehkä vielä joskus voin rauhassa uppoutua omaan kuvahistoriaani, mutta ei nyt. Tämä vaihe on raivausta, silkkaa sotaa rojuuntumista vastaan.

  • Minua helpotti kun paneuduin ensin mielen rojuuntumisen lajitteluun. Tässä järjestyksessä komeroiden ja laatikoiden ”EihänSitäKoskaanTiedäJosTarvitsen” hyödykkeistä luopuminen helpottui oleellisesti.

    Kommentin jätti erakko · torstaina 15. maaliskuuta @ 11:52

  • Muistot ovat niin tärkeitä. Ne tukevat muistelemista, valokuvat, kalenterit, teatteriesitteet ja niin edelleen. Säilytän itse tietyt muistot ihan vain itseni takia. Muistojen joukossa on sitten paljon rojuakin, jota voi heittää pois, usein matkoilta mukaan tarttunutta. Tosin itse säilytän vielä kartat, vaikka en kuunaan enää tiettyyn paikkaan matkustaisikaan, mutta annan niitä siitä tarvittaessa vaikka ystäville, kun he sinne matkustavat. Vaikeaa on selvitellä rojuja eroon muistoista, mutta kyllä se kannattaa!

    Kommentin jätti Marja Leena · torstaina 15. maaliskuuta @ 12:57

  • ”Silkkaa sotaa rojuuntumista vastaan” termi on syytä ottaa käyttöön meilläkin!

    Kommentin jätti Ansku · torstaina 15. maaliskuuta @ 15:19

  • Samanlainen raivaus- ja järjestelyprojekti on minullakin meneillään, ollut jo pitkään. Kirjeet ja kalenterit päätin säästää ja tallentaa maalle ullakkovarastoon paitsi ammattiin liittyvät, henkilötietoja sisältävät vanhat paperit silppusin tietoturvasyistä. Irralliset valokuvat liimasin albumiin. Lehtileikkeitä olen arkistoinut. Kumma vain, kun tulosta ei näy. Pinoja ja sälää on niin paljon: lehtiä, käyttöohjeita, muita ohjeita, esitteitä, karttoja, kaikensorttisia muistoja… Lisää lehtiä pukkaa postilaatikosta, ja niissä mielenkiintoisia artikkeleita arkistoitavaksi… Hohhoijaa. Kukaan muu ei näiden arvoa ymmärrä kuin minä. Ja kun minusta aika jättää, armoa ei tunnettane.

    Kommentin jätti Maisakaisa · torstaina 15. maaliskuuta @ 16:35

  • Mielen rojun raivaus on tosiaan rinnakkaistoiminto, joskus se käy myös niin päin, että tavaroita raivatessa tulee raivanneeksi tilaa mielen varastoihin. Minulle näyttää olevan vaikeampaa aloittaa mielen sisällöistä.
    *
    Rojun erottaminen muistoaarteista on todella vaikeaa. Ja saadakseen säällisessä ajassa raivauksen tehtyä ei ole aikaa puntaroida joka paperia huolellisesti. Moni kenties arvokaskin muisto saattaa lentää takkatulen ruuaksi. Minua on auttanut se, että kysyn itseltäni: olenko kaivannut tätä paperia/esinettä viiteen vuoteen ja ilahdunko tämän ’löytymisestä’?
    *
    Tämä argumentti ’kun minusta aika jättää’ on monelle muullekin kuin minulle ollut tilan loppumisen lisäksi pontimena raivausprojekteille. Viime syksynä veljen kanssa äidin ja isän jäämistöä raivatessa tajusin, että vaatetavaraa ei kukaan käytä ja sitä oli paljon, papereita vähän, niistä arvokkaat muistot helppo erottaa, mutta rojun raivaaminen oli ikävää.
    *
    Kiitos kommenteista erakko, Marja Leena, Ansku ja Maisakaisa (kiva tutustua!). Rojuuntuminen lienee yleisinhimillinen pulma.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 15. maaliskuuta @ 22:45

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.