Rouvasväen Yhdistyksen Leidit ovat profiloituneet kotimaisen elokuvan katsojiksi aina kun jotain kiinnostavaa ilmenee sillä rintamalla. Kotimaisia kelpo leffoja, jopa oikein hyviä tulee teattereihin. Televisioon ne päätyvät kumminkin vasta aikojen päästä ja leffahan on parhaimmillaan tuoreena. Lippuja ei tarvitse tilata, päivänäytäntöihin mahtuu aina. Tällä kertaa katsomossa oli joku hiihtolomaa viettävä perhekin.

Aleksi Salmenperän Paha perhe tuli katsottua. Ahdistavaa, mutta ei sillä tavalla kuin kotimaisten perhehelvettien kuvaukset yleensä. Kukaan ei juopotellut eikä muutenkaan sikaillut, ketään ei tapettu eikä viety vankilaan. Ahdistavuus tuli siitä, miten sivistyneen kylmää ja tunteetonta perhettä kuvattiin. Enemmän kuin paha, perhe oli puhumaton. Kuvaava kohtaus: abipoika tuli herättämään isäänsä kertomalla, että äiti on kuollut. Isä sanoi: vai niin.

Ville Virtasen roolityö äärimmäisen kunniantuntoisena tuomarina ja isänä oli vavahduttava. Sosiaalisen häpeän uhka johti isän suorastaan paranoidisiin kuvitelmiin ja väkivaltaan, joka särki lopullisesti isän ja pojan suhteen sekä isän uuden avioliiton. Salmenperän ohjaus vetää ajoittain kauhistuttavan niin lähelle koomisen rajaa, että katsojaa alkaa naurattaa. Se lienee keino säädellä katsojan ahdistusta, sillä mitään hauskaa elokuvassa ei ole.

Pojan harrastus, miekkailu, kasvot häivyttävine suoja-asuineen, luo oman viitteellisen kuvansa perheen sisäisestä tahtojen taistelusta, joka päättyy isän häviöön. Loppukohtauksessa kaiken menettänyt mies seisoo pystypäin yksin tuulisella parkkipaikalla housunlahkeet lepattaen.

  • Täällä lähes kaikki ulkomaiset leffat on dubattu ranskaksi teattereissa ja myös TV:ssä. Tietokoneen pieneltä ruudulta katsoin muutama viikko sitten ?Postia pappi Jaakobille?. Mukava elokuva olikin ja ihan hyvin näkyi, kiitos TV-kaistan.

    Kommentin jätti Simpukka · torstaina 25. helmikuuta @ 16:03

  • Mainitsemasi elokuva on myös ’leffaleidien’ katsoma ja pidimme siitä kovasti. Elokuva on palkittu Suomessa, ehkä seuraat uutisia ja tiedät.
    Tuo dubbaustyyli on ilmeisesti lähes kaikkialla Euroopassa tapana. Minusta alkuperäinen atmosfääri kärsii siitä.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 25. helmikuuta @ 21:22

  • Paljon puhuva: ”Vai niin.”

    Jotunin Huojuva talo oli rankka kirja ja tv-sovitus, mutta niin varmaan henkisen väkivallan perhehelvetin katsominenkin olisi.

    Kommentin jätti Lastu · tiistaina 2. maaliskuuta @ 11:03

  • Pidän hyvänä, että tämäkin puoli nk. sivistyneistä perheistä nostettiin valkokankaalle, sillä näitä perheitä on. Salmenperän ohjauksessa kuvaus ja viestintäpyrkimys ovat hyvässä tasapainossa.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 2. maaliskuuta @ 12:04

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.