Aleksi Salmenperän Paha perhe tuli katsottua. Ahdistavaa, mutta ei sillä tavalla kuin kotimaisten perhehelvettien kuvaukset yleensä. Kukaan ei juopotellut eikä muutenkaan sikaillut, ketään ei tapettu eikä viety vankilaan. Ahdistavuus tuli siitä, miten sivistyneen kylmää ja tunteetonta perhettä kuvattiin. Enemmän kuin paha, perhe oli puhumaton. Kuvaava kohtaus: abipoika tuli herättämään isäänsä kertomalla, että äiti on kuollut. Isä sanoi: vai niin.

Ville Virtasen roolityö äärimmäisen kunniantuntoisena tuomarina ja isänä oli vavahduttava. Sosiaalisen häpeän uhka johti isän suorastaan paranoidisiin kuvitelmiin ja väkivaltaan, joka särki lopullisesti isän ja pojan suhteen sekä isän uuden avioliiton. Salmenperän ohjaus vetää ajoittain kauhistuttavan niin lähelle koomisen rajaa, että katsojaa alkaa naurattaa. Se lienee keino säädellä katsojan ahdistusta, sillä mitään hauskaa elokuvassa ei ole.

Pojan harrastus, miekkailu, kasvot häivyttävine suoja-asuineen, luo oman viitteellisen kuvansa perheen sisäisestä tahtojen taistelusta, joka päättyy isän häviöön. Loppukohtauksessa kaiken menettänyt mies seisoo pystypäin yksin tuulisella parkkipaikalla housunlahkeet lepattaen.