Nykyään eri tahoilla ja puitteissa toimivista vapaaehtoisista puhutaan mieluiten kansalaistoimijoina. Toiminta on terminä avarampi, siitä puuttuu työhön mielikuvissa liittyvä suorituksen ja korvauksen sävy. Olkoonkin eettisesti suositeltavaa, on kansalaisen toiminta kumminkin luonteeltaan vapaaehtoista.
Puolitoista vuotta olen nyt toiminut Hyvinvointityön keskuksen Nostalgia-projektin ’torstaimummolassa’, johon haetaan eri syistä yksinäistyneitä eläkeläisiä kotoaan. Projektissa on tänä aikana ehtinyt olla useita avustajia; kellä oli sopeutumisongelmia, ketkä eivät jaksaneet. Tässä näkyy paljaimmillaan kansalaistoiminnan perusolemus: kun se on vapaaehtoista, sitoutuminen vaihtelee. Juuri nyt on koossa hyvin toimiva porukka, mutta kuinka kauan.
Projektilla on palkattu johtaja, ohjausryhmä ja kolme toimintaryhmää: vanhainkodissa asuville, omin toimin koolle tuleville ja autettaville, jotka haetaan kotoa. Osallistujat valittiin kaupungin kotipalvelun suosittelemista ja itse halukkaista haastattelun perusteella. Vapaaehtoisia ryhmänohjaajia on koulutettu ja heitä varten kootaan projektin kuluessa käsikirjaa toimintaideoista, jotka on kokeiltu ryhmissä.
Projekteissa on se olennainen puoli, että ne alkavat ja päättyvät. Johtoryhmä suunnittelee jo jatkoa. Toiminta ei pyöri vapaaehtoistoimijoiden varassa. On oltava joku, joka koordinoi, hankkii varat kuljetuksiin, kahvituksiin, materiaaleihin, retkikuluihin. Ryhmät ovat periaatteessa täydentyviä, mutta kiinteytyvät ajan mittaan niin, että huolta kannetaan, jos joku jää pois. Toisaalta uusien jäsenten integroiminen kiinteään porukkaan ei aina onnistu.
Vanhusprojekti on vain osa kaupunkimme Hyvinvointityön keskuksen toimintaa. On tarjolla kursseja, luentoja ja harrasteryhmiä. Ohjaajat ja esiintyjät ovat koulutettuja ammattilaisia, joista moni antaa panoksensa korvauksetta. Se on eräänlaista henkistä vaihdantataloutta; annat aikaasi ja jaat tietotaitoasi – saat ja tuotat sosiaalista mielen hyvinvointia. Keskuksella on palkattu toiminnanjohtaja, toimistoa ja kahvilaa pyörittävät työllistetyt.
Kaikki kansalaistoimijat eivät ole eläkeläisiä. Järjestökenttä tarjoaa foorumeita kaikenikäisille yhteiseksi hyväksi toimimiseen opintojen tai päivätyön ohella. Vapaaehtoisuus tuottaa iloa!
**
Suosittelen aiheesta kiinnostuneille:
Marianne Nylund & Anne Birgitta Yeung (toim.); Vapaaehtoistoiminta, anti, arvot, ja osallisuus; Vastapaino 2005.
Ihailen toimintaasi ja toimintaanne! Tiedän, että täälläkin on paljon yksinäisiä vanhuksia, jotka tarvitsisivat toimintaa ja juttuseuraa. Sen huomaa maanantaiaamusiin sitäkin, kun avaamme ovet (olen pankissa töissä), niin ensimmäiset asiakkaat ovat vanhukset ja heillä ei ole kiire minnekään ja haluavat toimitella sairauksistaan ja tapahtumistaan tai siitä, ettei ole tapahtumia. Pyrimme aina jutustelemaan heidän kanssaan koko asiakaspalv.tilanteen ajan, että heillä on edes jotain kontakteja ulospäin. Kyllä vapaaehtoisia tarvittaisiin paljon ja jopa jonkun instanssinkin pysyvää asiaan kiinniottamista.
Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 20. tammikuuta @ 20:34
Vilukissi, minä ihailen myös erilaisissa virastoissa ja toimipisteissä työskenteleviä, jotka jaksavat olla ystävällisiä asiakkaille, erityisesti vanhuksille, joilla tosiaankaan ei aina ole juttukaveria kotona. Monissa toimipaikoissa tehokkuusvaatimukset kiristävät työntekijöiden aikatauluja (ja pinnaa) niin, että palveluhalukkuus kärsii. Aika paljon riippuu asenteesta. Kirjoitin paikallislehteemme kolumnin tästä aiheesta. Kun se on julkaistu, saatan palata aiheeseen täälläkin.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 21. tammikuuta @ 11:54